Kontulaisten omat Tolkien-fanielokuvat

Ithilwen

Kontulainen
En löytänyt sopivaa keskustelua, johon olisin voinut kirjoittaa fanielokuvastamme, joten loin sellaisen.

Teemme siis kaveriporukalla Silmarillioniin pohjautuvaa elokuvaa, johon on otettu hahmoja ja tapahtumia edellä mainitusta teoksesta.

Elokuvaa työstetään pienellä budjetilla ja meitä on noin kymmenkunta sitä tekemässä. Ideoinnin aloitimme jo kesäkuussa 2016, ja jo seuraavassa kuussa pääsimme kuvaamaan.

Elokuva valmistunee jouluksi 2017.

Kysykää lisää, jos kiinnostaa! Kirjoitelkaa myös omista elokuvahankkeistanne ;)

Ps. Maistiaisia luvassa hankkeesta myöhemmin.
 
Ylös