Kontulaisten yhteismajoitusta Finnconiin 2023?

Samooja

Vpj ja miittivastaava
Suomen Tolkien-seura
Finncon 2023 järjestetään Tampereella 7.-9.7.2023.
Facebook- tapahtuma.
Finnconin omat sivut.

Muratin whatsapp-ryhmän puolella on ollutkin tästä jo keskustelua jonkin verran. Tampereella on hotellien hinnat pompsahtaneet viime aikoina melko lailla, varmaan monestakin eri syystä. Lisäksi majoituspaikat myös varataan melko täyteen jo aikaisessa vaiheessa. Nopea googletus kertoo, että heinäkuussa hotelliyö Tampereella maksaa n. 150eurosta ylöspäin.

Finnconiin menijöitä kuitenkin varmasti on, joten tämä majoitusasia kannattaa itse kunkin huomioida hyvissä ajoin, jotta ei jää ilman majoitusta tai vaihtoehtoisesti joudu maksamaan siitä mansikoita.

Jonkinlainen yhteismajoitus kontulaisille esimerkiksi riittävän suuressa airbnb:ssä voisi olla kätevää ja ennen kaikkea halvempaa.
Ongelmana tässä on ehkäpä se, että majoituspaikat varataan tosiaan täyteen aika aikaisessa vaiheessa. Yhteismajoitus pitäisi varmasti varata jo kevättalvella.
Koska jonkun yksityishenkilön pitäisi varata (ja maksaa) tuo majoitus, niin itse en ainakaan lähde sitä tekemään ilman varmoja osallistujia ja sitovia ilmoittautumisia. Toki myös omat kesälomasuunnitelmat jne voivat vielä vaikuttaa omaan osallistumiseen.

Oletettavasti valtaosa on liikenteessä julkisilla kulkuvälineillä. Yhteismajoituksessa sijainti siis olisi kaiketi tärkeä, sekä riittävän suuri koko majoittujien määrään nähden (esim. 50 neliötä vaikkapa kuudelle hengelle kuulostaa...noh täydeltä).

Annan tälle yritykselle armonaikaa alkuvuodelle asti. Jos siihen mennessä ei ole saatu aikaiseksi mitään järkevää (ja riittävää määrää sitoutuneita tulijoita), niin varaan itselleni hotellihuoneen ennenkuin niiden hinnat nousevat pilviin kesän lähestyessä.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Olen kiinnostunut yhteismajoituksesta. Haluaisin coniin töihin, mutta vähän hankalaa se on, jos ei ole minne päänsä yöksi kallistaa tai jos yöpyminen maksaa niin paljon, ettei siihen yksinkertaisesti ole varaa.
 

Samooja

Vpj ja miittivastaava
Suomen Tolkien-seura
Esimerkkejä:

Tämä kohde on hyvin lähellä itse conia, itseasiassa vain lyhyt kävelymatka. Ihan 12:sta en lähtisi tuonne tunkemaan, mutta noin ehkä n.10hlöä voisi vielä mennä. Maksaa (tällä hetkellä) 500e/yö+ palvelumaksu 175e eli 10hengellä tämä olisi n.60e/hlö/yö.

Tämä kolmio taas majoittaisi varmaankin n.5hlöä (en ehkä tunkisi sohvalle kahta henkeä). Myöskin kävelymatka conista. 237e/yö + palvelumaksu eli viidellä hengellä n. 55e/hlö/yö.
 
Last edited:

Ilma

Somehaltia
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Mä olen alustavasti kiinnostunut, mutta näyttää siltä, että edulliset airbnb:tkin lähialueilla alkavat olla varattu ja tarjolla on 500 euroa yöltä maksavia viiden hengen paikkoja. Koska meitä tulisi varmaan kaksi, niin se tekee jo pari sataa euroa, joten menee vähän turhan tyyriiksi.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Minä katselin hostellipaikkoja, mutta nekin näyttävät olevan coniviikonlopuksi jo varattuja. Lisäksi meitäkin saattaisi tulla kaksi riippuen siitä, onko Krasus armeijassa vai ei, joten alan melkein kallistua sille kannalle, että tulee halvemmaksi junailla eestaas joka päivä kuin yöpyä Tampereella.
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Olen myös kiinnostunut, mikäli järkevän hintainen paikka löytyisi. Muussa tapauksessa päädyn junailuun (ja saattaa aiheuttaa sen etten tulisi kuin yhdeksi päiväksi)
 

Ilma

Somehaltia
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Minusta näyttää siltä, että keskustasta edullisin vaihtoehto olisi varata perhehuone, jos osa majoittujista suostuu nukkumaan lisävuoteissa. Esim. Bookingin kautta Omppuhotelli Hämeenkadulla olisi peruutusoikeudella neljälle hengelle 155 euroa (ei aamiaista). Tai Holiday Inn Central Station peruutusoikeudella ja aamiaisella 4 aikuiselle 255 euroa tai 3 aikuiselle ja yhdelle 15-vuotiaalle 235 euroa, kolmelle aikuiselle hinta on samat 235 euroa.
Mutta tilaa ei toki ole paljoa, jos tungetaan neljä ihmistä samaan huoneeseen 😅 . Lisäksi Omppuhotellin parisänky näyttää suht kapealta, joten se soveltuisi ehkä parhaiten samaa perhettä oleville. Holiday Innissä taas on kaksi normaalia vuodetta ja 120 sentin vuodesohva, joten vuodesohvallekin ehkä mieluummin läheisissä väleissä olevat.
.
 
Last edited:
Ylös