Kontuvaellus 2016

Sopiva ajankohta


  • Total voters
    8
  • Poll closed .

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tätä on yritetty useita kertoja ja kerran se on jopa saatu toteutettua pienellä porukalla. Nyt ajattelin olla oikeasti ajoissa asian kanssa. Vielä ei tietenkään väki voi tietää omia menojaa ja aikojaan, mutta alustavaa fiilistelyä ja jos ajan ja paikan lyö ajoissa lukkoon niin ihmisten on helpompi pohtia ovatko tulossa vaiko eivät ja ehtii täydentää/lainata varusteita jos sellaisia ei ole.

Alustavasti tarkoitus olisi lähteä kevyelle yhden yön vaellukselle jonne kynnys lähteä mukaan ei olisi ensikertalaisillekaan liian suuri. Kohde varmaankin jossain kansallispuistossa ja suosisin oman kokemukseni pohjalta alle 10km päivämatkoja, että ensikertalainenkaan ei vedä itseään ihan piippuun. Muistaakseni toteutuneella vaelluksellamma lähdin ihan kylmiltään ja ensimmäisen päivän kävelyksi tuli 14 km ja jossain kohtaa tuntui kyllä etten selviä hengissä. Pitäisin siis 10 km tai vähemmän hyvänä matkana.
Kohde voidaan valita tietysti yhdessä, mutta ihan lappiin asti en lähtisi, vaan pitäisin parempana valita jostain kohtalaisen etelästä hyvien yhteyksien päästä joku sopiva kansallispuisto. Evoa ja Nuuksiota on ainakin ehdotettu. Seitsemisessä vaelsimme viimeksi ja siitä on hyviä kokemuksia. Repovesikin vaikuttaa varsin potentiaaliselta hyvin nopealla tarkastelulla, mutta siellä taitaa olla aika haastavia nousuja mitkä pitää huomioida päivämatkoissa. Tuolla on hyvin kartalla merkattuna eri kansallispuistoja ja puiston kohtaa klikkaamalla pääsee lukemaan lisää kyseisestä paikasta.

En ole retkeilyekspertti (niitäkin konnusta löytyy), mutta muutamia juttuja joita pohdin varustuksen suhteen.

Mennään jonnekin jossa reitit olisivat oletettavasti sen verran helppoja että kalliiden vaelluskenkien hankkiminen ei olisi este kenenkään reisuun lähtemiselle. Toki ne ovat aina paremmat, kuin lenkkarit, mutta että ilmankin olisi mahdollisuus selviytyä.

Kaikkien ei varmastikaan ole tarve kuljettaa esim. retkikeittimiä mukanaan. Niitä voidaan varmasti lainata ja vuorotella niiden kanssa.

Telttailijoidenkin lienee järkevää laskeskella yhteen telttapaikkoja eikä kaikkien kantaa/hankkia omaa. Jos joukossa on ihmisiä jotka tahtovat yöpyä laavussa niin valitaan paikka sen mukaan. Laavu on myös kätevä paikka rinkkojen säilytykselle. Minä olen itse riippumattoilija. Eli kuljetan mukanani riippumaton, sääskiverkon ja laavukankaan.
Viime vuonna pohdittiin vuokramökkiä, mutta nyt jättäisin sen suosiolla laskuista. Ellei siihen sitten heti ilmene suurta innostusta ja halua sitoutua maksamaan mökin vuokra mahdollisista viime hetken estymisistä huolimatta? Selkeämpää minusta ilman.

Minusta jonkinmoista helppoa yhteissapuskointia voisi suunnitella ettei iske ihan mahdoton annoskateus pitkän kävelyn jälkeen. Esimerkiksi letut valmistuvat aika näppärästi kun tekee valmiiksi kuivasekoituksen josta laikina syntyy vettä lisäämällä. Taukosyömiset ja matkanaposteltavat jokainen voisi huolehtia itse. Viimekerrasta viisastuneena suosittelen jotain suolaista välipalaa. Metvurstia ja hapankorppuja tms. Suklaalla saa nopean energiabuustin kesken kävelyn, mutta lämpimällä kelillä se saattaa sulaa ikävästi.

Ajankohdaksi pohdin itse loppukevättä-alkukesää. Touko-kesäkuuta. Säästä ei voi oikein sanoa etukäteen nykyään mitään, mutta oletettavasti silloin ei olisi ihan hirmuinen helle. Mutta se riippuu tietysti lähtijöiden kiireistä. Onko esim. tuo juuri pahinta aikaa koulujen päättymisten ja juhlien suhteen? Ajatuksia saa esittää.
Laitoin ajankohdasta myös kyselyn jossa voit valita useammankin vaihtoehdon ja muuttaa vastaustasi myöhemmin. Pyydän kuitenkin että kyselyyn vastaisivat vain ne jotka vakavasti harkitsevat mukaan lähtemistä.
 
Last edited:
Mahdoton tietää kesätöistä ynnä muista... Elämä voi olla ihan mitä vaan. Mutta muuttelen ääniäni sitten joskus jos tiedän enemmän. :)
Alkukesä voisi olla kiva, jos sattuu olemaan taukoa opintojen ja kesätöiden välillä. Toisaalta tänä kesänä olin koko heinäkuun lomalla. Toisaalta sitä edellisenä kesätyöt loppuivat elokuun alussa. Ja keskikesälle usein sattuu muita houkuttelevia menoja.

Viihtyisin enemmän mökissä, mutta se on kieltämättä yhtä yötä varten turhan kallista luksusta. Ihan taivasalla en halua nukkua, yksinkertaisesti koska vihaan hyttysiä ja saan niistä hillittömiä paukamia. Toisaalta en omista minkäänlaisia ulkonayöpymistarvikkeita. En ole varma, onko edes makuupussia enää...
 
Olisi kiva tulla mukaan, mutta tuo kesäkuun alku/toukokuun loppu on juuri sitä kiireisintä aikaa kylläkin. Mutta sen jälkeen on koko kesä aikaa, melkeinpä. Omistan makuupussin ja olen sitä mieltä, että muutaman yön nyt nukkuu melkein missä tahansa. Rinkkaa ei ole, mutta isoja reppuja on, mutta en kyllä tiedä, ovatko ne tarpeeksi isoja.
 
Toukokuuhan voi tarkoittaa myös toukokuun alkua, mutta vähän pelkäsinkin että se voi olla joillakin melko kiireistä aikaa. Joka tapauksessa ajattelisin että ajankohdan voisi sovittaa viikonloppuun. Mikä ei toki kaikkia kiireitä helpota, mutta sitten sitä ei tarvitsisi erikseen miettiä. Olisi noin yleisesti ehkä helpompi pohtia siitä lähtökohdasta.

Onhan sekin mahdollista että selvittää olisiko jossain kansallispuistossa sopivaa autiotupaa jonne retken suuntaisi. Tosin hyttysten suhteen teltta voi olla jopa tupaa parempi vaihtoehto. Siinä on kuitenkin aina myös sekin riski että tupaan ei välttämättä mahdu kuitenkaan jos on muita retkeilijöitä. Telttoja varmaan voi saada joltain lainaan kun kyselee. Jotkut suosivat ymmärtääkseni kesävaelluksilla makuupussin sijaan huopia tms., mutta itse kyllä ottaisin mieluummin makuupussin. Jonkunlainen makuualusta lienee välttämätön joka tapauksessa. Se onko se ilmatäytteinen vai perinteinen tai ilmassa roikkuva on sitten jokaisen oma asia. Meillä on yksi ohut ilmatäytteinen makuualusta joka todennäköisesti joutaa lainaan vaikka Novakin lähtisi mukaan.

Repussa kannattaa huomioida myös mahdolliset yhteiset varusteet. Esimerkiksi jos on samassa teltassa toisen kanssa niin lienee reilua tasata kuormaa. Tai jos tehdään jotain yhteusruokaa niin tarvikkeita jaetaan tasaisesti kaikille. Kerran olen tehnyt yhden yön vaelluksen onnistuneesti isolla repulla. Repun pitää vaan olla sellainen että sen kanssa jaksaa oikeasti kävellä. Netissä on aika paljon erilaisia varustelistoja erilaisille vaelluksille ja retkille. Voidaan varmaan tännekin kasata jotain. Fairytale on ainakin käsittääkseni ihan ammattilainen ja hänellä olisi varmasti paljon realistisempi käsitys kuin minulla siitä millaisilla varusteilla tuolla oikeasti pärjää.
 
Kiinnostusta on :) Mulla on varusteita, noin 15 vuoden maastotyökokemus ja kaksi koiraa. Telttaani mahtuu mukavasti yksi ihminen, joka ei vierasta koiria kyljessään.

Nuuksio ei ole yhtään huono vaihtoehto. Itse asiassa äidilläni on mökki ihan Nuuksion kupeessa, eli ilmainen mökkimajoituskin olisi mahdollinen, jos ajankohta on sellainen että pääsen mukaan :)
 
Telttaani mahtuu mukavasti yksi ihminen, joka ei vierasta koiria kyljessään.

Sehän se on paras ja mukavin tapa nukkua!

Kohteella ei minulle ole mitään väliä, vaikka tietysti kivaa olisi, jos sinne päin matkustaminen Keski-Suomesta ei tulisi tavattoman kalliiksi.
 
Olen mukana, jos sovittu ajankohta sitten lopulta sopii. Mieluusti tietysti viikonloppu. Nuuksiossa en ole koskaan ollut, joten olisi kiva nähdä sekin paikka. :)
 
Kiinnostaa kyllä, varsinkin jos kohteena on tosiaan Nuuksio, jonne on meiltä lyhehkö matka. Jonkinlainen teltantapainenkin meiltä taitaa löytyä, joskaan en ole varma, ovatko kaikki osat tallella. Tietty voisi heittäytyä myös ihan armyksi, hankkia sotilassadeviitan ja pingottaa siitä itselleen laavun ;)
 
Kesäaikatauluni ja siten äänestyksen ääneni ovat varmistuneet ainakin jonkin verran, eli todennäköisimmin minulla vapaata vaellukseen olisi toukokuun puolivälissä, lopussa tai elokuun lopusta eteenpäin.

(Tämä viesti toimii myös yleisenä muistutuksena muillekin.)
 
Tämä on ollut minullakin mielessä. Kesästä on mitä todennäköisimmin tulossa aika kiireinen. Vaihdoin omat ääneni paremmin vastaamaan nyt tiedossa olevaa tilannetta.
Jos vaelletaan jo topukokuussa (mitä ainakin äänienemmistö näyttää tällä hetkellä suosivan olisi päätös ajankohdasta tehtävä varsin pian.
 
Tässä ei minun nähdäkseni ole ikärajoja. Kyseessä ei ole yhdistyksen tapahtuma eikä varsinaista järjestäjääkään siis oikeasti ole. Kunhan porukalla mennään vaeltelemaan ja nauttimaan luonnosta :)
 
Oi, tää ois musta ihanaa. :) Vaelluskokemusta ei kauheasti ole, mutta rinkka löytyy ja teltassa ja laavulla on tullu nukuttua, eikä trangiakaan ihan vieras ole, kai sitä pärjäis. Varusteita täytyy vähän lainailla. Mulle kaikki ajat on ihan yhtä hyviä, mutta ehkä kallistuisin toukokuun lopulle, ettei yöpakkasen ja räntäsateen todennäköisyys ois niin suuri. Nuuksion sijainti ois kieltämättä kätevä, vaikka siellä varmaan onkin vaara törmätä myös muihin ihmisiin. :o
 
Toukokuu on saanut ehdottomasti eniten ääniä. Se vaan että toukokuussa on jo aika paljon kaikkea. Minulle vapaana on kuunvaihde, mutta onko se liian aikaisin? Sitten on äitinepäiväviikonloppu, mutta jos tekisi niin että lähtee jo pe iltapäivällä kävelemään ja jättää pidemmän tallaamisen lauantaille. Sitten onkin kaksi viikkoa kun minä en pääse ja toukokuun viimeiselle viikonlopulle tulee tod. näk. makasiinimiitti. Muutan tuon äänestyksen nyt koskemaan huhtikuun loppua ja toukokuuta. Äänestysaikaa laitoin kaksi viikkoa ja sitten valitaan suosituin viikonloppu. Äänestä siis vaan jos olet oikeasti tulossa ellei tule yllätyksiä.
 
Last edited:
Mikäs sen parempi äitienpäiväaamu kuin herätä metsästä. :) En siis omasta puolestani näkisi esteenä. Pe iltapäivänä lähtö voi olla kauempaa tuleville tai töissäkäyville hankala? Äänestellään.
 
Lisään tuohon myös la-su vaihtoehdon. Jos ehditte jo äänestää niin katsokaa että äänet menee edelleen oikein kun säädin sinne tuon yhden vaihtoehdon lisää väliin.
 
Ei käy vapuntienoo, eikä äitienpäiväviikonloppu, koska silloin orkesterini esittää elokuvamusiikkia (ajattelin mainita siitä Jyväskylä-miittitopikissa joskus, jos kontulaiset haluavat pyhiinvaeltaa kuuntelemaan lohikäärmeen orkesteria, joka soittaa mm. LOTR:n ja Hobitin musiikkia). Mitä myöhempänä toukokuuta, sen parempi, eikä kesäkuun alun viikonloputkaan ole mahdottomia.
 
koska silloin orkesterini esittää elokuvamusiikkia (ajattelin mainita siitä Jyväskylä-miittitopikissa joskus - -)

Offia, mutta mainitsehan toki ;) Ainakin toistaiseksi näyttää vapaalta viikonlopulta, ja voisin olla kiinnostunut jos jaksan liikkua.
 
Minulle näyttäisi melkein kaikki vaihtoehdot käyvän ja olisi kiva tulla katsomaan uutta reittiä. Nuuksion sivuja ja karttaa olen kurkkinut ja olisi kiva päästä kokeilemaan yöpymistä vaikka Oravankolossa ---> http://www.luontoon.fi/oravankolovuokratupa jos tupayöpyminen saa kannatusta. Vuokraan kuuluisi myös sauna, mikä on aika harvinaista herkkua tupia varattaessa. Olen tosi kyllästynyt jäätymään ulkomajoituksessa jopa lämpimänä vuodenaikoina, joten minulla ei olisi mitään tupavaihtoehtoa vastaan. Pääsen kyllä niin paljon telttaan kuin sielu sietää, mutta huhti-toukokuu on vielä melkoisen vilpoinen aika.
 
Tupa näyttää kivalta enkä todellakaan vastusta. Varsinkaan saunaa. Mutta edellisellä kerralla kun tupaa ruvettiin pohtimaan sen hinta aiheutti ongelmia. Minulle se aiheuttaa niitä nytkin, mutta jos tarpeeksi väkeä saadaan innostumaan tuvasta ja sitoutumaan siihen että maksaa oman osuutensa ettei peruutuksista tule maksua muiden niskoille niin voin keskustella rahastonhoitajani kanssa tästä vaihtoehdosta. Varsinkin se sauna kiinnostaa kovasti.
 
Ylös