KontuWiki - nyt sinäkin voit luoda sisältöä

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Olen asettanut Kontuun pystyyn oman KontuWikin. Se on vielä mitä on eikä siellä ole paljoa mitään, mutta sinne kannattaa silti rekisteröityä ja kirjoittaa joitakin artikkeleita tai vaikka ihan vain kopioida suoraan Konnusta. Ei tarvitse pelätä virheitä, sillä toiset käyttäjät voivat korjata virheet. Konnun vanhaa materiaalia on ihan kiitettävästi, mm. Yleissanaston kohtien siirtäminen Wiki-muotoon on helppo aloitusurakka (itselläni meni alunperin vuosien 2000-2001 vaihteessa kaksi viikkoa alkuperäisen Yleissanaston kirjoittamiseen putkiurakkana - samalla koodasin editorin, jolla työstin sen aikaisen Yleissanaston).

Wikiä tullaan tietysti valvomaan ja aiempiin tekstiversioihin palautuminen ei ole ongelma: kaikki muutokset voidaan perua tai tehdä uudelleen.

Ulkoasua korjataan ajan kuluessa, nyt se on mitä MediaWiki oletusasetuksillaan tarjoaa. Tulevaisuudessa Wikistä voi tulla se, mikä Kontu on: minulle jää lähinnä itse ylläpitäminen. Toisaalta saatan itsekin intoutua sisällön kanssa leikkimään heti kun ylimääräistä aikaa tulee eteeni.
 
Kylläpä vain. Rekisteröidyin ja säädin asetukset kuntoon. Pistä Merri vielä linkkiä Konnun etusivulle niin sinne löytyy muutkin kuin Käärmeen käyttäjät. Sitten jossain välissä kun saadaan homma pyörimään, vielä ei liene asialle tarvetta.

Nyt töihin. :)
 
Entäs linkki tuohon Kärmeksen yläosaan [color=DarkRed:2559f8235c]... rekisteröity yhdistys?[/color] | [color=DarkRed:2559f8235c]Blogit [/color] jälkeen? Olisi helppoa ja ennen kaikkea houkuttelevaa siirtyä Wikin pariin.
 
Eikö sen Wikin etusivulla voisi olla sellainen linkki josta pääsee suoraan siihen "Luokat"-juttuun? :urg:

Tai jos siellä on niin en huomannut... :roll:
 
Ehkä en huomannut, mutta voisiko Wikin etusivulla olla myös linkki, josta pääsee takaisin Kontuun/Käärmeeseen? Luulin, että sitä Kontu-kuvaa klikkaamalla olisin takaisin turvallisessa Käärmeessä, mutta ah ja voi, en kuitenkaan. Ja back-nappulan nöpöttäminen on niin vaikeaa.
 
Ihmiset ihmiset! Se on wiki! Jos sinne tarvitsee se linkki esim. etusivulle lisätä, niin sen voi lisätä ihan itse! :D

Ulkoasun tekeminen on asia erikseen, eli sitten kun minulla on sopivasti ylimääräistä aikaa, niin ulkoasu muuttuu Kontumaisemmaksi.
 
No voi hyvänen aika. Minä raasu kun vain ajattelin, että joku muu voisi muokata esimerkiksi sitä vasemmassa reunassa näkyvää valikkoa taikka yläreunan linkkejä. Mutta nythän se Käärmeen linkki näyttää siellä jo olevan, etteipä minun tarvitse enää sekaantua soppaan.
 
Vasemman reunan valikko jo yläpalkin linkit eivät ole sentään helposti muokattavissa, mutta etusivua ja monia muita sivuja voi muokata tuosta vaan :)
 
Tuosta TolkienGaewaysta vielä. Miten sinne pystyy tekemään omia artikkeleja? Yritin samalla tavalla kuin KontuWikissä, eli etsi-toiminnon kautta, mutta englanninkielisessä wikissä tämä ei onnistunut. Voisiko joku hieman neuvoa, niin voisin yrittää kehittää tuotakin? :)
 
Oletko rekisteröitynyt? En tosin tiedä onko tuohon tehty rajoitus, että täytyy olla rekisteröitynyt voidakseen tehdä uusia. Mutta jos uusia ei saa noin, niin sitten on vähän kysymysmerkki; pitää kysyä Hyarionilta jos ei ole tuosta tunnuksesta kiinni.
 
Olen rekisteröitynyt, mutta nyt löysin yhden keinon: Etsii sellaisen sanan, josta on jo tehty artikkeli, ja jos artikkelissa on sisäisiä linkkejä joihinkin tekemättömiin sanoihin, voi linkkiä painamalla sen tehdä. Helpompi tapa täytyy silti olla...
 
Curufinwë sanoi:
Olen rekisteröitynyt, mutta nyt löysin yhden keinon: Etsii sellaisen sanan, josta on jo tehty artikkeli, ja jos artikkelissa on sisäisiä linkkejä joihinkin tekemättömiin sanoihin, voi linkkiä painamalla sen tehdä. Helpompi tapa täytyy silti olla...
Mikäli et ole vielä tätä kuullut, tässä keino (minun sanoin) jonka käyttäjä Hyarion neuvoi Tikille:
Haluat kirjoittaa Samwise Gamgeesta, eikö totta? Noh, Wikin yleisosoitteen (http://www.tolkiengateway.net/wiki/) perään kirjoitat yksinkertaisesti selaimesi osoiterivillä Samwise Gamgee (alaviiva tulee itsestään), siis näin: http://www.tolkiengateway.net/wiki/Samwise_Gamgee ... Sitten vain painat edit-nappulaa ja annat mennä!
 
Ylös