20.53 (syyskuun kolmaskymmenes)
Olin istunut kivellä silmät kiinni,
joki kohisi vasemmalla,
joki solisi oikealla,
ja lausunut kahdentoista kertotaulua
kuin hippopotamos,
kuin mesopotamios,
ja silloin kuu hyppäsi ylitseni
hengitti sisään,
hengitti ulos,
ja puhalsi hiukseni sekaisin.
Minä avasin silmät
ja unohdin numerot.
* * *
23.09 (lokakuun toinen)
Lapset pelasivat palloa rannalla,
hätistivät lentoon pienen linnun.
Aallot lauloivat hyvästiksi.
"Ikuisuus" ne sanoivat.
"Paluu" ne huokasivat.
Lintu seurasi salaisia merkkejä,
taivaan väkeviä virtauksia.
Tuli totisen kansan vieraaksi.
"Ikuisuus" se sanoi.
"Paluu" se huokasi.
Kuuntelin lintua, kahden meren kohinaa
ja lasten kaukaista naurua.
Uupumaton sydän pienessä rinnassa.
Ikuisuus on vain paluuta,
paluu vain aaltojen leikkiä.
* * *
00.33 (marraskuun kahdeskymmenes)
Aurinko paistoi Echoriathin vuoripoluilla
Olisin halunnut surra,
painaa otsaani kahdeksan sormea,
tuntea poskipäät peukaloiden alla
ja hengittää surun kämmeniin.
Niin olisin surrut,
kyynärpäät polvissa kiinni.
Olisin suremalla surrut
niin että kaikki näkevät:
Hän suree. Hänellä on suru.
Hän pitää surusta kiinni.
Mutta ne veivät surunkin,
ja sitten tuli balrog.
* * *
14.12 (tammikuun kahdeskymmenesyhdeksäs)
Asukkaat, asukkaat
Istun pysäköidyssä autossa
katsellen vastapäisen kerrostalon
porraskäytävän asukkaiden saapuessa
sytyttämiä valoja jotka palavat
seitsemän minuuttia sammuakseen
sitten, klik, yhdeksänkymmentäluvun
elämänmenon noustessa ajatuksiini
kuten asukkaat jotka eivät ehdi
yhdeksänteen kerrokseen ennen
kuin valot sammuvat, klik, silloinkin
minusta tuntui että joku katseli
kiipimistäni jostakin kosteasta
kulkuneuvosta tylsistyneenä
kuin jumala joka huomasi luoneensa
turhanaikaisen maailman.
* * *
14.08 (maaliskuun kahdeskymmeneskahdeksas)
Ihminen, ei kukaan
Polyfemos valitti luolassaan
sokaistuna ja häväistynä:
mitätön ihminen oli voittanut
nokkeluudessa jumalan pojan,
väkevän taistelijan,
jonka ainoa heikkous
oli yksisilmäisyys.
Lampaankaitsijan toverit
eivät olleet kunniaksi
kyklooppien rodulle,
vaan lähtivät ilkkuen,
kun onneton ei osannut
kertoa ymmärrettävästi
kiusaajansa nimeä
Jumalten suvun pelasti
ihmisten ylenkatseelta
tapansa mukaan Nemesis,
joka sokaisi voittajan
ja pani tämän ylpeänä
huutamaan jättiläiselle:
"Nimeni on Odysseus!"
Tällä tarinalla ei ole opetusta,
se on vain toteamus
kohtalon kaikkivallasta,
ihmissuvun heikkoudesta,
sen pinttyneestä tavasta
kieltää aina suuruutensa
ja lähteä harhailemaan.
* * *
00.11 (toukokuun viidestoista)
Keskiyö katsoo kahtaalle
* * *
11.41 (kesäkuun kahdestoista)
Siinä unessa olin
joku toinen,
julma, piittaamaton,
se toinen.
En halua kertoa
tarkemmin,
olin toinen,
tietenkin se toinen.
Ja heräsin pimeään,
tietenkin pimeään.
Uni viipyi kasvoillani,
maistui huulillani.
Vieraita sanoja
puhuin pimeään,
join kylmää viiniä
kuin se toinen.
Olin julma,
piittaamaton,
olin pimeys.
Olen toinen.
* * *
12.33 (kesäkuun kahdeskymmeneskuudes)
Carmina Burana CCCC
Monstrosum est visum
prodigium;
vulgari sermone
explicetur:
kissa toi päästäisen,
hautasin sen.
* * *
Olin istunut kivellä silmät kiinni,
joki kohisi vasemmalla,
joki solisi oikealla,
ja lausunut kahdentoista kertotaulua
kuin hippopotamos,
kuin mesopotamios,
ja silloin kuu hyppäsi ylitseni
hengitti sisään,
hengitti ulos,
ja puhalsi hiukseni sekaisin.
Minä avasin silmät
ja unohdin numerot.
* * *
23.09 (lokakuun toinen)
Lapset pelasivat palloa rannalla,
hätistivät lentoon pienen linnun.
Aallot lauloivat hyvästiksi.
"Ikuisuus" ne sanoivat.
"Paluu" ne huokasivat.
Lintu seurasi salaisia merkkejä,
taivaan väkeviä virtauksia.
Tuli totisen kansan vieraaksi.
"Ikuisuus" se sanoi.
"Paluu" se huokasi.
Kuuntelin lintua, kahden meren kohinaa
ja lasten kaukaista naurua.
Uupumaton sydän pienessä rinnassa.
Ikuisuus on vain paluuta,
paluu vain aaltojen leikkiä.
* * *
00.33 (marraskuun kahdeskymmenes)
Aurinko paistoi Echoriathin vuoripoluilla
Olisin halunnut surra,
painaa otsaani kahdeksan sormea,
tuntea poskipäät peukaloiden alla
ja hengittää surun kämmeniin.
Niin olisin surrut,
kyynärpäät polvissa kiinni.
Olisin suremalla surrut
niin että kaikki näkevät:
Hän suree. Hänellä on suru.
Hän pitää surusta kiinni.
Mutta ne veivät surunkin,
ja sitten tuli balrog.
* * *
14.12 (tammikuun kahdeskymmenesyhdeksäs)
Asukkaat, asukkaat
Istun pysäköidyssä autossa
katsellen vastapäisen kerrostalon
porraskäytävän asukkaiden saapuessa
sytyttämiä valoja jotka palavat
seitsemän minuuttia sammuakseen
sitten, klik, yhdeksänkymmentäluvun
elämänmenon noustessa ajatuksiini
kuten asukkaat jotka eivät ehdi
yhdeksänteen kerrokseen ennen
kuin valot sammuvat, klik, silloinkin
minusta tuntui että joku katseli
kiipimistäni jostakin kosteasta
kulkuneuvosta tylsistyneenä
kuin jumala joka huomasi luoneensa
turhanaikaisen maailman.
* * *
14.08 (maaliskuun kahdeskymmeneskahdeksas)
Ihminen, ei kukaan
Polyfemos valitti luolassaan
sokaistuna ja häväistynä:
mitätön ihminen oli voittanut
nokkeluudessa jumalan pojan,
väkevän taistelijan,
jonka ainoa heikkous
oli yksisilmäisyys.
Lampaankaitsijan toverit
eivät olleet kunniaksi
kyklooppien rodulle,
vaan lähtivät ilkkuen,
kun onneton ei osannut
kertoa ymmärrettävästi
kiusaajansa nimeä
Jumalten suvun pelasti
ihmisten ylenkatseelta
tapansa mukaan Nemesis,
joka sokaisi voittajan
ja pani tämän ylpeänä
huutamaan jättiläiselle:
"Nimeni on Odysseus!"
Tällä tarinalla ei ole opetusta,
se on vain toteamus
kohtalon kaikkivallasta,
ihmissuvun heikkoudesta,
sen pinttyneestä tavasta
kieltää aina suuruutensa
ja lähteä harhailemaan.
* * *
00.11 (toukokuun viidestoista)
Keskiyö katsoo kahtaalle
Koodi:
Ensin luin kirjaimet sanat
sitten lauseet virkkeet,
lopulta sivuja kirjoja.
Pitivät sitä kehityksenä,
taidon viisauden kasvuna.
Totesin tänään toisin:
totuus muutti pois.
Enää luen ainoastaan
sanavälien alas valuvia
aleatorisia valkoisia puroja.
Niiden haaroista tavailen
kieleni mieleni kuolemaa.
* * *
11.41 (kesäkuun kahdestoista)
Siinä unessa olin
joku toinen,
julma, piittaamaton,
se toinen.
En halua kertoa
tarkemmin,
olin toinen,
tietenkin se toinen.
Ja heräsin pimeään,
tietenkin pimeään.
Uni viipyi kasvoillani,
maistui huulillani.
Vieraita sanoja
puhuin pimeään,
join kylmää viiniä
kuin se toinen.
Olin julma,
piittaamaton,
olin pimeys.
Olen toinen.
* * *
12.33 (kesäkuun kahdeskymmeneskuudes)
Carmina Burana CCCC
Monstrosum est visum
prodigium;
vulgari sermone
explicetur:
kissa toi päästäisen,
hautasin sen.
* * *