Korkeajännitys

Pitää muuten hiukan korjata kommentteja Hiltusen korkeajännityksistä. Jatkosodan korkeajännitys oli niin järkyttävä pettymys, ettei mitään rajaa. Erityisesti väkisin väännetty kommunistien rangaistuspataljoona oli karmea.
 
Mikä tuossa Kuningastiikerissä oikein oli juonena?

kunkku2.jpg

Tarina alkaa Italiassa vuonna 1944, jossa saksalainen ja brittiläinen panssarimiehistö vaunuineen ottaa mittaa toisistaan, sillä kertaa saksalaisten voitoksi. Saksalaiset jatkavat Italiasta itärintamalle, josta päätyvät sotavankeuden ja Siperian kautta Japanilaisten Mantšuriaan ja sieltä Burmaan. Britit saapuvat samaan paikkaan loman ja siirtokäskyn myötä. Ja Burmassa otetaan taas yhteen.

Aika lennokas tarina siis ja sisältää kyllä oman osansa korkkarikliseitä. Juoni on kuitenkin aika hyvin mietitty niin ettei saksalaisten Kuningastiikeri vaunun mukana oloakaan kauheasti taivastele. Lisäksi yksi niistä positiivisista poikkeustarinoista joissa liittoutuneetkin ottavat takkiin ja saksalaiset ovat päähenkilöitä.
 
Tuo on siis olemassa? Wau. :o Jossain pölyttyneiden aivolokeroideni pölyttyneimmässä muistikammassa oli muistikuva juuri tuosta juonesta, josta kuulin kaveriltani yli 30 vuotta sitten, mutta en koskaan ole nähnyt tuota luonnossa, joten epäilin jo kyseisen muistijäljen autenttisuutta. Tuo haluaisin oikeasti saada jostain.

Jos muuten pitäisi suositella jotain Korkeajännitystä, niin "Lentävät Muskettisoturit" on hämmästyttävän hyvä.
 
Komppaan Ankeuttajaa siinä, että "Lentävät Muskettisoturit" on hyvä Korkeajännitys sekä tarinaltaan, että piirrosjäljeltään. Suosittelen myös "Pitkä yö" nimistä Ilmojen Korkeajännitystä. Kannattaa lukea jos vastaan tulee.
 
Ylös