Korkeakulttuurit, sivistys ja barbaria

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Lohkaistu tietokilpailu-topikista.

Isilmírë sanoi:
Vampire on aivan oikeassa. Tlaloc on sateen ja veden sekä hedelmällisyyden jumala. Mitä runsaampina uhrilasten kyyneleet vuotivat, sitä runsaampia sateita ja siis parempaa satoa oli odotettavissa.

Huh, onpas ollut kaamean raakaa, ei vain tapettu vaan myös kidutettu. Milläköhan lapsia on matkalla rääkätty jotta itkisivät mahdollisimman paljon. Lapsiasioille vähän herkistynyt kun ovat olleet aikalailla esillä ja juuri uutisoitu kaksosvauvojen löytyneen surmattuna Klaukkalasta.
 
RE: Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Off

Ei heitä käsittääkseni rääkätty vaan kannettiin upeasti koristelluilla kantotuoleilla hienoihin vaatteisiin puettuina. Mutta runsaita ihmisuhreja harjoittavassa kulttuurissa kasvaneet lapset oletettavasti tiesivät, mitä oli tulossa, ja itkivät silkasta kauhusta. Enkä yhtään ihmettele.
 
RE: Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Tässä uutta kyssäriä odotellessa offailen ... Onhan lapsiuhreissa oma karmea logiikkansa, lapset olivat silloinkin kalleinta mitä ihmisillä oli, joten jumaliin vaikutti parhaiten arvokkain mahdollinen uhri ja jotta maksu ei menisi hukkaan, varmistettiin tavalla tai toisella, että lapsi itki mahdollisimman paljon. - Ja tekihän lapsen sydäntä särkevä valitus uhrista entistä kalliimman. Miksi tätä kutsutaan korkeakulttuuriksi!?
 
RE: Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Off

Siksi että kyseisellä kultuurilla oli kaupunkeja, temppeleitä, kirjakieli, kehittynyt käsityö- ja taiteentekemisen taito, huolellisesti järjestetty yhteiskunta sekä sofistikoitunut uskonto - olkoonkin, että siinä kaikenlainen itsen ja muiden kiduttaminen ja uhraaminen oli hyvin keskeisellä sijalla.
 
RE: Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Offi jatkuu... Hyödyllistä ja hauskaakin välillä tarkastella mitä sanojen takana on. Tulee mieleen, ettei yhteiskunnan sofistikoitumisella ja yksilön edulla ole välttämättä ollut aikaisemmin kovin suurta positiivista korrelaatiota. Tilanne näyttää selvemmin muuttuneen vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ainakin optimistina tätä on hyvä odotella. Historiankirjoitus katsoo asioita aika yläviistosta. Yhteisö joka kunnostautuu huolehtimalla poikkeuksellisen hyvin ja tasapuolisesti jäsentensä hyvinvoinnista, ei saa tästä suuria mainesanoja. Kun taas esim. laajasti naapurikansoja orjuuttavaa päällikköä kuvataan ensisijaisesti taitavaksi johtajaksi.
 
RE: Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Voisiko joku konnis lohkaista nämä rönsyt omaksi keskustelukseen esimerkiksi Kieli ja kulttuuri -alueelle otsikolla "Korkeakulttuurit, sivistys ja barbaria"?

edit: Kiitoksia, Jas!
 
Vähän hiljennyt ketju sitten sen erilleen lohkoamisen, mutta palataan aiheeseen.

Väitänkin nyt, että luonnonrikkaudet ovat korkeakultturien edellytyksiä, mutta samalla sydämensivistyksen rampauttajia. Vain pohjoisen karuilla korpimailla on väkevä arjalainen kansa voinut säilyä puhtaana yhdessä uurastaen, niin isännät kuin rengitkin auran varteen tarttuen, leveäharteiset nuorukaiset ja heleänauruiset neidot heinäpellolla rehkien. Täällä ei aurinko lämmitä eikä miesten suonissa virtaa maito!

Kun luonto kantaa lämpimän leivän suoraan suuhun, niinkuin vaikkapa Niilin, Eufratin ja Tigrisin jokilaaksoissa on aikoinaan ollut, ei ratkaisevaa ole enää se, kuka työtä tekee, vaan kuka kontrolloi aluetta. Viljeltävä maa on pian löytänyt maatyöläisensä ja ihminen muuttuu tuottajasta kuluttajaksi. Keksimällä keksitään kaikenlaisia turhuuksia kuten pyörä ja kirjoitustaito. On kerääjiä ja jakajia, ja aina ensimmäiset keräävät enemmän kuin jälkimmäiset jakavat. Joutoväelle suunnitellaan kaikenlaisia projekteja, kuten kivikasojen rakentamista ja uhratuksi tulemista.

[pulta.jpg Sen sijaan Pulkkilan ensimmäinen pyramidi rakennettiin vasta 1933.]

Sama mekanismi näkyy nykyään vaikkapa Kongossa. Timanttien ja kullan kaivamisessa työvoima on toissijaista, sitä löytyy aina. Mutta kuka kaivokset omistaa, se on kaiken A ja O. Omistaja on tietysti joku gepardihattu, eikä näistä luonnonrikkauksista seuraa tavalliselle kansalle muuta kuin kärsimystä, paitsi jos onnistuvat perustamaan sissiarmeijan, joka valtaa omat kaivoksensa. Saudi-Arabiassa asiat menevät vähän samalla tavalla. Norjan öljy on kuitenkin hivenen toinen juttu, sillä norjalaiset ovat pitkään karussa maaperässä sinnitelleitä arjalaisia, eli kulttuuripohja on siellä tasa-arvoisempi. Arabeilla kyse oli keitaitten ja kauppareittien hallinnasta, viikingeillä merta ja vuorta riitti kaikille. Pohjanmeren öljy tuli kuin lottovoittona norjalaisille ja kansanluonteen mukaisesti se myös jaettiin melko tasan.

Tästä tullaankin siihen, että monikulttuurillisuus on ruttoa, koska etelän vallitseva kulttuurijärjesteltelmä on tyrannia. Uudisasukkaita voi toki tänne saapua, mutta nämä on armotta assimiloitava.
 
Ylös