Korona

Laichalaf

ben enyd
Joo katsoin että Turussakin on taas paikkoja jonne saattaisi normaalina vuotena päätyä jossa kipeät vierailee. Ei varmaan auta muu kuin pistää taas pyörälenkit poispäin keskustasta ja jos siellä on pakko käydä, maskia päähän vaan ulkonakin. Toinen rokotus uupuu vielä niin ei välttämättä halua tätä delta-varianttia.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Tämä on nyt tunteenpurkausta, josta kenenkään ei tarvitse tehdä suoria johtopäätöksiä siihen mitä käytännössä teen tai miten toimin.

Jotenkin minulle alkaa vaan riittää. En jaksa enää uskoa, että korona häviää tai saadaan millään tavalla hallintaan minun elinaikanani (ei pohjaudu lähteisiin taio faktaan, vaan tunteeseen). Aina kun näyttää hyvältä niin tuleekin huonoja uutisia. Olen nyt tänä aamuna kuullut, että taas mennään vauhdilla alamäkeen, mutta minun aivoni blokkaavat sen. Kuulen mitä sanotaan, mutta heti perään rupean miettimään The Miitin larppia ja sitä mitä kivaa siellä teen. En todellakaan peru osallistumistani, ellei tule määräytä perua koko miittiä tai ellen itse sairastu. Välillä mieleen yrittää hiipiä ajatus syksyllä töissä alkavasta maskirumbasta. Se käy välähdyksenä mielessä, möykkynä rintalastan takana ja sitten ajatus harhailee jonnekin muualle.
Eikö tämä koskaan lopu? Miksi piti tulla vielä nämä variantit? Missä vaiheessa sekoan täysin tämän kanssa (vaikka suht normaalia elämää olenkin pystynyt elämään)?
Tekisi mieli mennä jonnekin korkealle paikalle ja huutaa niin lujaa kun lähtee. En halua enää kuulla yhtään uutista koronatilanteen huononemisesta. Kertokaa vasta kun ollaan sellaisessa tilanteessa missä rajoituksia puretaan lopullisesti. Onko noiusta rokotuksistakaan mitään iloa? Minä olen ottanut ensimmäisen ja otan tehoteen, mutta mitä se hyödyttää? Tuntuu, että mitä tahansa tekee tai toivoo niin heti joku heittää synkkiä ennustuksia eteen. Turha siis tehdä yhtään mitään kun mikään mitä tekee ei vaikuta mihinkään tai auta asiaa eteenpäin. Jos minä olisinkin varovainen ja kuuliainen niin joku muu menee ja hakee aina uuden muunnoksen jostain. Eli ei liene väliä miten toimin. Laitetaan nyt kerralla ja kunnolla sellaiset rajoitukset, että koko korona loppuu kerralla. Vaikka kaikki maakuntien rajat kiinni ja tavaraliikenne kulkee sellaisilla rajoituksilla ettei ihmiskohtaamisia tule kuin täydessä suojavarustuksessa foliohattupäässä. Ja pidetään nuo rajat kiinni kunnes suomessa ei enää ole koronaa ja sittenkin maan rajat kiinni kunnes se häviää maailmasta. En jaksa enää ajatella miten käy talouden, miten käy kulttuurialan, miten käy ravintoloitsijoiden, miten käy sen ja tämän ja tuon jos rajoitetaan. Joko rajoitetaan ja rajoituksista kärsitään tai sitten ei rajoiteta ja annetaan taudin levitä. Ihan turhaa rajoittaa vähän ja kitkutella näiden rajoitusten kanssa seuraavat 20 vuotta. Tuntuu vaan ihan turhalta enää varoa ja rajoittaa. Ihan nimellistä touhua mikä ei tunnu pysäyttävän mitään. Ja tämä jatkuva keikkuminen rajoitusten kanssa. Jos kerran laitetaan rajoitukset niin pidetään ne voimassa tarpeeksi kauan. Tai sitten ei laiteta ollenkaan. Ihan turha avata juttuja ja vapauttaa ihmisten liikkumista ja olemista ja tapahtumia heti kun alkaa näkyä vähän valoa. Joku aikajakso, vaikka kuukausi tai kaksi ainakin pitäisi jatkua tietynlainen hyvä tilanne ennen kuin saa purkaa yhtään rajoitusta. En tiedä olisiko siitäkään apua, mutta mietin vaan, että jos siivoaa läykkynyttä maitoa pöydältä ja se valuu pöydän reunaa alas niin mitä hyötyä on pyyhkäistä kerran tipat reunalta ja laittaa rätti pois ja kohta hätääntyneenä juosta takaisin kun jostain kumman syystä niitä lattialle valuvia noroja on ilmestynyt uudestaan.
Nuorempi lapsi ei enää muista aikaa ennen koronaa. Moni pieni ei ole koskaan käynyt ravintolassa. On varmasti niitäkin yli vuoden vanhoja jotka eivät ole koskaan käyneet ruokakaupassa. Ihan turha sitten valittaa kun joskus on paikat täynnä lapsia, jotka eivät tiedä miten käyttäydytään julkisesti.

Ärsyttää ja turhauttaa. En pysty enää käsittelemään tätä keikkumista paremman ja huonomman tilanteen välillä enkä näitä uutisia. Mieluummin lukkiutuisin kotiin liikkumisrajoitusten taakse kuin jatkaisin tätä tätä epävarmuutta. Jollain tasolla välillä käy mielessä irtisanoutua töistä ja kaikesta. Pesiytyä vaan kotiin lasten kanssa. Pitää esikoiselle kotikoulua kun kuitenkin siirrytään etäopetukseen viikko koulun alun jälkeen ja keskittyä vaan tähän omaan pieneen piiriin. Sulkea koko ulkomaailma pois mielestä ja uutisvirrastani. Että palataan asiaan vaikka vuodenvaihteen jälkeen. Jos tilanne edelleen sama niin katsotaan ennen juhannusta uudestaan. Tai sitten unohtaa kaikki rajoitukset ja elää vaan normaalisti. Tämä jatkuva edestakaisin seilaaminen alkaa turhauttaa ja mieli alkaa jo taistella sitä vastaan. Uutisten (myös hyvien) ja minun ajatteluni väliin muodostuu kuin läpinäkyvä kalvo. Näen, mutta en vastaanota. Koronauutiset ovat kuin nuo rasittavat pienet kärpäset, jotka aina palaavat istumaan jalalle tai tunkemaan nenään vaikka olisit hätistänyt ne kymmenen kertaa pois.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Voimia @Jaamar . Ajatuskulkusi kuulostavat aika tutuilta, itseäkin mietityttää palaaminen kuoro- ja budotreeneihin syksymmällä, vaikka saan huomenna jo toisen koronapiikin. Töistä luopumista en sentään vielä ole harkinnut, koska siellä en joudu fyysisesti kosketuksiin muiden ihmisten kanssa, työpisteeni on enimmäkseen täysin omani eikä muilla ole asiaa lukitun porttini taakse, ja maski on minulle onneksi niin helppo pitää että välillä tajuan sen olemassaolon vasta kun töiden jälkeen vaatteita pukuhuoneessa vaihtaessani yritän vetää paitaa pään yli ja maski onkin tiellä. Kuitenkin koronan neljäs aalto saa välillä aikaan halun vain irrottautua lopullisesti kaikesta mistä voi, poistua kotoa vain töihin ja pari kertaa viikossa kauppaan ja keskittyä muuten sellaisiin asioihin, joita voi tehdä kotipiirissä.

Realististahan tämä ei minun kohdallani ole, ihan jo senkin takia että muu perhe ei ole kanssani ollenkaan samoilla linjoilla: puolison pää ei yksinkertaisesti kestä enää eristäytymistä, joten hän on siirtynyt mahdollisimman paljon takaisin lähitöihin ja tapaa myös ystäviään eri ympyröissä - toki varovaisuutta noudattaen mutta kuitenkin. Esikoisen on reilun parin viikon päästä alettava taas matkustaa päivittäin bussilla lukioon naapurikaupunkiin, ja varmasti hänkin haluaa edelleen myös tapailla kavereitaan vapaa-ajalla edes silloin tällöin, koska eristäytyminen on ottanut hänenkin kohdallaan koville. Kuopuksen on mentävä takaisin kouluun, samoin tanssitunneille ellei halua menettää oppilaspaikkaansa. Aivan varmasti hän haluaa myös partiokokouksiin mukaan, kun kerran muutkin niissä käyvät. Ihan turha minun siis olisi edes yrittää yksinäni eristäytyä muusta maailmasta, vaikka päätyisinkin siihen pisteeseen että todella haluaisin niin tehdä.

Tämä koronavirus eri variantteineen saattaa myös tosiaan olla pysyvä kumppanimme tästä lähtien. Onhan jo esitetty arvioita, että sitä on mahdoton hävittää maailmasta, joten jatkossa joudumme ehkä vain sopeutumaan siihen, että elämme ns. normaalia elämää koronasta huolimatta, otamme rokotteet lievittääksemme sen tarttuvuutta ja tappavuutta mahdollisimman paljon ja katsomme kuinka käy.
 
Last edited:

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Sisältää valitusta ja mielenhäiriöitä!
Itse yritän vain olla ajattelematta koko asiaa, koska sitten on vaarana lähteä sille tielle, että "missään ei ole mitään järkeä, voin yhtä hyvin kuolla pois", koska masennus. Korona tuntuu siltä, että kaikki syyni elää, kuten keikat ja miitit ja kaikki kiva, on vain napattu pois ja nyt pitäisi vain jotenkin kituuttaa eteenpäin ilman, että mitään kivaa on näköpiirissä. Tietysti tämä on vain synkimpien hetkien ajatuksia, mutta silti. Menee hermo. Olen aivan kyllästynyt koko hommaan. Haluaisin vain vapauteen. Välillä tuntuu, että tahtoisin vain sairastuttaa itseni koronaan ja sairastaa sen pois alta. Ihan sama vaikka joutuisin teholle siitä (ei nyt oikeasti mutta kuitenkin). Samalla koko ajan takaraivossa pyörii ajatuksia syömishäiriöstä, koska jos jättää syömättä, niin ajatustoiminta lakkaa, ja voisi vain maata sängyssä tekemättä mitään. Voisi kontrolloida edes jotakin. En silti anna sille periksi. Käyn terapiassa ja silleen. En jaksaisi enää edes mennä mihinkään kalliolle huutamaan, haluaisin vain itkeä ja mennä takaisin nukkumaan. Sen sijaan tuijotan seinää, näytän keskaria peilille, meikkaan ja puen itseni nätiksi ja alan väkertää etäesseitä. Ei muu auta. Mutta ainakin olen kaunis, vaikka en pääse mihinkään, laiha lohtu mutta siihen on tartuttava. Olen käyttänyt iltapukuja ja korkokenkiä itsekseni kotona, koska se ainakin piristää vähäisen, joten miksikäs ei. Leikin olevani fancyssa toimistossa töissä vaikka olenkin kotona. Hermopeliä.
 

Hanna Kullanväärtti

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
@Jaamar Olen iloinen, että sanoitit tuntemuksesi ja avasit keskustelun aiheesta. Minusta tuntui ihan täsmälleen samalta jo keväällä. Nyt olen ehkä päässyt jo vähän yli asiasta ja varmaan jossain määrin jo turtunut koko tilanteeseen. Yritän parhaani mukaan elää päivän kerrallaan ja keskittyä muihin asioihin. Aina se ei onnistu.

Luulen, että jossain vaiheessa päättäjien ja viranomaisten on pakko pohtia sitä kuinka kauan ihmisten psyyke noin keskimäärin kestää "loputtomia" rajoituksia ja jatkuvaa epävarmuutta. Itseäni mietityttää, että mitä sitten jos ja kun raja alkaa tulla vastaan ja yhä useampi on valmis heittämään hanskat tiskiin. Viime aikoina uutisoidut koronarajoitusten vastaiset mielenosoitukset ovat ehkä yksi varoittava merkki tästä, eikä niitä siksi mielestäni tule ohittaa vain toteamalla, että ne ovat pelkästään hölmöjen salaliittoteoreetikoiden touhua.

Joka tapauksessa on tärkeää, että turhautumisesta, väsymisestä ja kaikista muistakin tunteista on lupa puhua, ja että niistä uskalletaan puhua.

Itse saan ensi viikolla toisen rokotuksen, ja sen myötä aion mm. palata ryhmäliikuntaharrastuksiini puolentoista vuoden tauon jälkeen (mikäli ne alkavat suunnitelmien mukaan elokuussa...) Tämän hetken tiedon mukaan kaksi rokoteannosta antaa hyvän suojan erityisesti rajumpaa tautimuotoa vastaan, ja estää aika hyvin myös levittämästä virusta eteenpäin. Nyt on vaan pakko luottaa siihen.

Tämä on tietysti vain minun tapani ajatella, mutta ajattelen että maailmassa on paljon vakavia tauteja, joihin sairastumisen todennäköisyyttä voi tiettyyn rajaan asti omilla valinnoillaan pienentää, mutta joihin voi silti sairastua. Esimerkiksi syöpä, johon sairastumisen todennäköisyys kasvaa mitä enemmän elinvuosia kertyy, elitpä kuinka terveellisesti tahansa. Teen voitavani, mutta en toivottavasti anna minkään sairauden välttelyn hallita siinä määrin, että elämästä tulee vain pelkäämistä ja välttelyä.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Emme ole millään lailla samassa veneessä! Valtamerialuksessa ovat ne, joiden työt eivät ole loppuneet koronan takia. Ne, jotka eivät joudu pyörittämään arkeaan yksin. Ne, jotka eivät ota sosiaalista eristäytymistä raskaasti, painottaa 19-vuotias korkeakouluopiskelija tässä jutussa. Kaikki nuo pointit sopivat minuun. Työni ovat jatkuneet normaalisti, perheeni on yhä kasassa, enkä juuri kaipaa muita ihmisiä. No, ehkä vähäsen, mutta voin elää ilman lähikontakteja. Eniten olen harmitellut jotain niin triviaalia kuin ukuleletuntien pitämisen vaikeutumista.

Jos korona-ahdistusta verrataan virtaavan veden ääreen, niin minä elän puropahasen vieressä. Tässä ketjussa on kuohuvan kosken varrella asuvia. Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
En todellakaan peru osallistumistani, ellei tule määräytä perua koko miittiä tai ellen itse sairastu.
Ja kuitenkin hetken päästä viestin kirjoittamiesta olin sellaisessa ahdituksen suossa, että peruin miitin. Että näin :22: Mutta se oli oikeasti yksi epävarmuustekijä vähemmän. Nyt ei tarvitse jännittää toteutuuko miitti, toteutuuko larppi, mitä jos sittenkin haen miitistä viruksen? Tai vielä pahempaa, jos vien sen sinne (miten kun en juurikaan käy missään?).
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Jep, ahdistus on ihan kamalaa tämän koronan kanssa. Itsekin tekisi mieli perua kaikki ja muuttaa kryptaan asumaan. Hiipiä pikkuiselle kävelylle iltahämärän aikaan kuin vampyyri konsanaan. Olla horroksessa seuraavat viisi vuotta ja sitten vähitellen taas lähteä seikkailemaan. Mutta koska yliopisto vaatii jatkuvaa opiskelua, niin horrosmasennus ei ole vaihtoehto. On opiskeltava, jotta elämässäni olisi edes jonkinlaisia tavoitteita tai jotakin, mitä odottaa. Oli se sitten esseideni palautuspäivä ensi viikon tiistaina, tai jokin moneen kertaan lykätty festari. Jonkinlainen "ihan sama" asenne on ilmaantunut minulle ihan vain siksi, että psyyke ei kykene elämään jatkuvan kuolemanpelon kanssa (toki hivenen liioiteltua, mutta yritä nyt sanoa aivoille että 23v ei kuole koronaan mystisesti noin vain tai että korona ei putoa taivaalta niskaani). Tavallaan kammottaa, koska tiedän erittäin hyvin, miksi osa nuorista on vain todennut että ihan sama ja lähtenyt rypemään toisten nuorien kanssa jossain puolilaittomissa diskoissa. Itsekin olen aika lähellä sitä kohtaa, missä itsekin lähden reiveihin, koska ei vain jaksa enää. Mutta varmaan pakko nysvätä kotona tylsyydessä ja olla ottamatta riskejä, joka taas johtaa siihen, että masennus ottaa vallan ja ahdistus loikkaa joka asiassa tuhanteen asteeseen ja muut mt-ongelmat sen kun odottavat tilaisuutta lähteä käsistä.
 

Ilma

Somehaltia
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Ikävää, että korona edelleen ahdistaa noin paljon ihmisiä. Itse uskon rokotteen tehoon: useammasta lähteestä on kerrottu, että vakavasti sairastuneet ovat joko rokottamattomia tai saaneet korkeintaan sen yhden rokotteen ja olleet lisäksi yleensä jotain riskiryhmää. Rokotteilla se on ihmiskunta ennenkin vaikeat taudit saaneet kuriin, ja vaikka virus muuntuisi, niin kyllä lääketiedekin koko ajan kehittyy sen suhteen.
siihen en usko, että koronavirus mihinkään häviää. Vaikka Suomessa saataisiin tiukoilla rajoituksilla luvut nollaan, niin kyllä sen viruksen joku käy taas hakemassa ulkomailta. Jossain vaiheessa täällä tulee varmaan tilanne, että kaikki halukkaat on rokotettu kahdesti ja rajoituksista luovutaan: tämä on selvästi jo nähtävissä, kun luvut ovat mitä ovat, mutta rajoitukset huomattavasti kevättä lievemmät.
Kaiken tämän jälkeen myönnän, että kaikista rokotuksista huolimatta on mahdollista, että itse tai joku läheinen saa vielä koronataudin vakavana tai kohtalokkaana. Mun mielestä riski siihen on kuitenkin aika pieni, kun taas riski kuolla seuraavan 60 vuoden aikana on joka tapauksessa 99 prosentin luokkaa.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Se tässä on erikoista, että en osaa niin kovasti pelätä itse koronaa. Josain kohtaa olin ihan rennoti sitä mieltä, että se varmasti jotain kautta luikertelee meidän perheeseen kun minäkin olen käynyt ihan normaalisti töisä koko ajan ja tauti on liipannut todella läheltä muutaman kerran.
Ahdistus tulee tästä jatkuvasta epävarmuuden ilmapiiristä. Siitä, että aina kun uutisoidaan, että hyvin menee tai kun ajatelleen, että hyvin menee (kuten vielä keväällä ajateltiin, että elokuussa on vielä tautitilanne aika hyvä) ja sitten saakin kuulla uutisia takapakista ja leviämisestä. Minulle tällainen edestakaisin sahaaminen on muutenkin aika raskasta. Sama ilmiö vähän eri mittakaavasa on joka syksy kun odotan talven ja lumen tuloa ja joka kevät kun odotan lämpimiä ja kesäisiä säitä. Ensin tulee vähän maistiaisia ja sitten takapakkia ja kohta ehkä taas vähän viitteitä muutoksesta ja sitten takapakkia. SE on minulle tosi raskasta kun ehtii innostua ja ilahtua ja taas vedetään matto jalkojen alta ja lysähtää pyllylleen. Kun sitä tapahtuu tarpeeksi monta kertaa alkaa takamus olla aika arka ja lopulta ei halua enää nousta edes seisomaan. Nyt olen juuri siinä pisteessä, että en enää halua nousta uudestaan pyllähtääkseni taas. Mieluummin istun kuin tatti ja odotan mitä tapahtuu.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Itselläkin tämä saa-ei saa vääntö on se, mikä aiheuttaa eniten väsymystä, toisenlaista kun se pelkäämiseen kyllästyminen. Ensin saa olla terassilla ja sitten taas morkkis että miksi menin kun olen voinut altistua ja sitten taas ei saakaan, toisaalta olen kyllä itse herkemmin perumassa omia menojani vaikka periaatteessa saisikin mennä johonkin. En tiedä onko kammottavampaa se, että kaikilla on maski, vai se, että kaikilla ei ole maskia. Hämmentää ja väsyttää. Ensin elokuun piti olla vapautta ja nyt näemmä ei sittenkään, alan olla siirtymässä @Jaamarin kanssa tattipiiriin, kun ei tiedä onko edellisellä viikolla sovittu kahvilla käynti enää ok seuraavalla viikolla.
 

Samooja

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Olen samoilla linjoilla Ilman kanssa. Saan ensi viikolla toisen rokotteen ja aion sen jälkeen palata lähemmäs normaalia elämää. Toki aion edelleen desinfioida käsiä ja käyttää maskia ruuhkaisissa paikoissa, mutta luotan siihen, että rokote suojaa sekä itseäni tartunnalta, että muita kun en tartuta niin todennäköisesti heitä.

Jos saan tartunnan rokotteiden jälkeen, niin se on todennäköisesti lähempänä flunssan kaltaista tautia. Vain minimaalisen pieni osa (jos kukaan) sairaalahoidossa olijoista on saanut kaksi rokotetta, vakavaan tautiin sairastuvat käytännössä vain rokottamattomat.
Jotain vastuuta sälyttäisin kuitenkin myös ihmisille itselleen. Ei yhteiskuntaa voida ikuisesti rajoittaa ja sulkea sen takia, että tauti leviää rokottamattomassa väestössä. Jokaisen oma valinta ottaako rokotteen vai ei, seuraukset on sitten sen mukaiset. Tälläkin hetkellä tartunnat ovat pääsääntöisesti rokottamattomilla nuorilla jotka kokoontuvat suuremmiksi joukoiksi esim. yökerhoihin.

Itse en ole missään vaiheessa pahemmin ahdistunut koronasta. Olen aikoinani ollut monia vuosia töissä sairaalassa infektio-osastolla, jossa jokaisella potilaalla oli jokin tarttuva tauti. Tiesin siis heti alun alkaen miten täytyy itse toimia jotta ei saa tartuntaa.
Suojautuminen ja rajoitukset ovat toki elämää hankaloittavia ja vuosi sitten pitkä etätyöjakso oli tylsä. Nyt koen kuitenkin, että ollaan "loppusuoralla" (viime aikojen tartuntamääristä huolimatta) koska rokotteet ovat täällä, niitä on saatavilla kaikille ja rokote tutkitusti toimii. Kuten yllä kirjoitinkin; tauti leviää pääsääntöisesti rokottamattomassa väestössä ja sairaaloissakin on lähes pelkästään ihmisiä jotka eivät ole ottaneet rokotetta.

Aion siis hyvillä mielin palata syksyllä pääsääntöisesti läsnätyöhön, harrastuksiin, nähdä kavereita ja elää muutenkin melko normaalia elämää.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Minua ei pelota omasta puolestani. Pelkään 11-vuotiaan kuopukseni puolesta, joka sairastaa vakavaa, jatkuvaa lääkitystä vaativaa astmaa eikä ikänsä puolesta voi vielä saada rokotusta. Pelkään kanssani päivittäisessä kontaktissa olevan 75-vuotiaan, reippaasti ylipainoisen, astmaa ja diabetestä sairastavan äitini puolesta, joka kyllä on rokotettu kahdesti mutta kuuluu silti moninkertaisesti riskiryhmään. En halua tartuttaa kumpaakaan.

Silti aikomukseni on luottaa rokotteisiin ja lähteä elo - syyskuussa taas kuorotreeneihin ja dojolle, koska en enää jaksa uskoa tämän pandemian menevän koskaan kokonaan ohi.
 
Last edited:

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Yhdysvaltain tautikeskuksen uusimman raportin mukaan deltavariantti on yhtä tarttuva kuin vesirokko eli erittäin herkästi tarttuva. Kaiken kukkuraksi rokotetuilla deltavariantin saaneilla on nenässä ja kurkussa yhtä paljon viruksia kuin rokottamattomilla sairastuneilla. Tämän seurauksena koko maailma on kohta yhtä deltajengiä, jos rokotetut elävät kuten ennen pandemiaa eli eivät käytä maskia, huolehdi käsihygieniasta tai vältä joukkotilaisuuksia. Rokotteiden ottaminen on hyvä tapa välttyä vakavalta taudilta, mutta täydellistä suojaa sillä ei saa itselle eikä muille.

Muoks. Tässä suomenkielisessä artikkelissa arvioidaan amerikkalaista tiedonantoa.
 
Last edited:

Gorbag the Orc

Käärmeen asukki
Koittaako tämän pandemian loppu oikeasti ikinä, tai kuinka lähellä se edes on? Onko pandemiasta tehty ihmisten silmissä liioitellun vakava, jotta kaikki pelkäisivät enemmän kuin on tarve? Joidenkin mielestä ihmiset näyttävät antautuvan tuon pelon valtaan liian helposti ja romuttavan yhteiskuntaa samalla. Erään tuntemani henkilön mielipiteen mukaan täällä Suomessa on se ongelma, että porukka uskoo median sanoihin aivan liian helposti. Pari korona-uutista niin kaikki penkovat hädissään kasvomaskejaan esiin vaikkei koko paikkakunnalla olisi juuri koronavirustautia nähtykään. Ja niitä uutisia vieläpä puskee koko ajan esiin joka paikasta. Itse en tätä ihan juuri näin ajattele koska pidän pandemiaa vakavampana, mutten voi kieltää etteikö tämä ala jo kyllästyttämään pikkuhiljaa. Kauanko tämmöistä elämää pitää vielä jatkaa? Olen siis itse elänyt pääosin normaalia elämää, mutta kaiken maailman ohjeistukset luovat paineen joka vie voimia melkoisesti. Suomessa on onneksi ainakin lähiaikoina ollut parempi tilanne, mutta toivon todellakin tämän kamaluuden loppuvan niin pian kuin mahdollista.

Koronavirustaudin olen sairastanut kerran eikä vakavia oireita tullut. Ensin pitkään oireetonta ja sitten vähän flunssaista oloa pienen kuumeen kera. Parissa päivässä kaikki ohi. Tiesin taudin saadessani ettei tämä juuri mitään haittaa, kunhan en vain tartuta muita, mutta siitä ei ollut vaaraa. Onpahan ainakin sairastettu jo, niin pääsee elämään vapaammin.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Ei korona kai koskaan ole kokonaan ohi - ei ainakaan ennen kuin maailmanlaajuinen rokotekattavuus nousee niin suureksi, ettei virus enää oikeastaan pääse leviämään. Täällä Suomessa siitä on nyt toistaiseksi tulossa lasten tauti, kun yli 12-vuotiaat saadaan ennen pitkää pääosin piikitettyä mutta sitä nuoremmat ovat suojaa vailla. Itse odottelen ns. normaaliin elämään ( = harrastuksiin) palaamista vielä siihen asti, että oma kuopus saa kaksitoista vuotta mittariin ja piikit käsivarteen, mutta ensi vuoden puolella ajattelin jo osallistua kuoro- ja budotreeneihin vanhaan malliin fyysisesti paikan päällä.
 
Ylös