@Jaamar Olen iloinen, että sanoitit tuntemuksesi ja avasit keskustelun aiheesta. Minusta tuntui ihan täsmälleen samalta jo keväällä. Nyt olen ehkä päässyt jo vähän yli asiasta ja varmaan jossain määrin jo turtunut koko tilanteeseen. Yritän parhaani mukaan elää päivän kerrallaan ja keskittyä muihin asioihin. Aina se ei onnistu.
Luulen, että jossain vaiheessa päättäjien ja viranomaisten on pakko pohtia sitä kuinka kauan ihmisten psyyke noin keskimäärin kestää "loputtomia" rajoituksia ja jatkuvaa epävarmuutta. Itseäni mietityttää, että mitä sitten jos ja kun raja alkaa tulla vastaan ja yhä useampi on valmis heittämään hanskat tiskiin. Viime aikoina uutisoidut koronarajoitusten vastaiset mielenosoitukset ovat ehkä yksi varoittava merkki tästä, eikä niitä siksi mielestäni tule ohittaa vain toteamalla, että ne ovat pelkästään hölmöjen salaliittoteoreetikoiden touhua.
Joka tapauksessa on tärkeää, että turhautumisesta, väsymisestä ja kaikista muistakin tunteista on lupa puhua, ja että niistä uskalletaan puhua.
Itse saan ensi viikolla toisen rokotuksen, ja sen myötä aion mm. palata ryhmäliikuntaharrastuksiini puolentoista vuoden tauon jälkeen (mikäli ne alkavat suunnitelmien mukaan elokuussa...) Tämän hetken tiedon mukaan kaksi rokoteannosta antaa hyvän suojan erityisesti rajumpaa tautimuotoa vastaan, ja estää aika hyvin myös levittämästä virusta eteenpäin. Nyt on vaan pakko luottaa siihen.
Tämä on tietysti vain minun tapani ajatella, mutta ajattelen että maailmassa on paljon vakavia tauteja, joihin sairastumisen todennäköisyyttä voi tiettyyn rajaan asti omilla valinnoillaan pienentää, mutta joihin voi silti sairastua. Esimerkiksi syöpä, johon sairastumisen todennäköisyys kasvaa mitä enemmän elinvuosia kertyy, elitpä kuinka terveellisesti tahansa. Teen voitavani, mutta en toivottavasti anna minkään sairauden välttelyn hallita siinä määrin, että elämästä tulee vain pelkäämistä ja välttelyä.