Korona

Omikronia ei voi pysäyttää, se on selvää. Nyt keskitytään hidastamiseen, ennen kaikkea terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi. Eli on ikään kuin palattu siihen mitä keväällä 2020 puhuttiin eli taudin annetaan mennä väestön läpi hallitusti. Tai näin olen itse päätellyt. Jos minua jokin ärsyttää niin se, että kellään ei tunnu olevan selvää strategiaa ja käsitystä siitä mitä toimenpiteillä tavoitellaan tai ainakaan sitä ei kyetä kansalle kommunikoimaan. Osa päättäjistä tuntuu elävän edelleen maailmassa, jossa tautia ollaan tukahduttamassa.

Ellei jostain putkahda taas uusi vakavampi ja vastustuskykyä kiertävä variantti, niin toivottavasti tämä on kuitenkin selkeä askel matkalla normaaliin eli kun tästä aallosta selvitään, niin sitten vastustuskykyä alkaa olla väestössä mukavasti ja tauti muuttuu ns. normaaliksi.
 
Pähkäilen parhaillani sen kysymyksen kanssa, mikä on koululaisemme kohtalo huomenna. Luin juuri YLEn jutun THL:n uusimmista suosituksista tältä iltapäivältä, ja niiden mukaan oireeton koululainen saisi mennä takaisin kouluun vasta kun koronaan sairastuneen perheenjäsenen oireiden alkamisesta on viisi päivää. THL:n sivuilta en kuitenkaan vastaavaa suositusta löydä, sen sijaan siellä kehotetaan katsomaan omaa sairaanhoitopiiriä koskevaa informaatiota, koska koronatilanne ja sen mukana suositukset ovat erilaisia eri puolilla maata. HUSin sivuilta taas ohjataan katsomaan kaupunkikohtaisia määräyksiä ja suosituksia, mutta kun menen Vantaan sivuille, siellä puolestaan kehotetaan katsomaan HUSin määräyksiä ja suosituksia. Mistään en löydä selkeää ja yksiselitteistä (tai oikeastaan minkäänlaista) tietoa siitä, miten pitää toimia, kun nimenomaan vantaalaisen alakoululaisen isä on saanut kotikoronatestistä positiivisen tuloksen, ja tämä epätietoisuus alkaa vähitellen kyrsiä. Ehkä pitäisi vain jättää lapsi kotiin nuhaisuuteen vedoten, sillä perusteella se tänään lähetettiin koulusta kotiinkin, vaikka opettaja kyllä tietää, että lapsella on krooninen astmanuha. Enkä siis valita, minun mielestäni se oli erinomaisen fiksu päätös opettajalta. Saipahan altistuneen lapsen hyvin perustellusti pois luokasta muita vaarantamasta.
 
Minä jättäisin suosiolla kotiin noin epäselvässä ja epävarmassa tilanteessa.
Ohjeistukset ovat monessa paikassa todellakin todella sekavia. Oman kunnan työsähköpostiin sain kuitenkin kunnan työntekijänä ohjeet siitä, että täällä tehdään edelleen jäljitystä ja selkeät toimintaohjeet. Tästä iso kiitos. Noihin selkeisiin ohjeisiinkin liittyy se oma epävarmuutensa kun arvioi tilaa ja tilannetta, joten ristiriitaisilla ohjeilla varmaan karjuisin täällä turhautumistani. Meillä on myös tosi selkeä se, että täytetään omaolossa kysely ja jos se suosittelee testiä niin sitten varataan aika testiin. Jos ei suosittele niin sitten meneekin enemmän arvailuksi.
 
Minä olin lopulta ainoa perheenjäsen, joka tänään lähti kotoa vaarantamaan muuta yhteiskuntaa altistuksellaan. Esikoinen käytti tilaisuuden hyväksi välttyäkseen puoleltatoista tunnilta bussissa kolmen oppitunnin takia ja ilmoitti koululle etäopiskelevansa varmuuden vuoksi vielä tämän päivän, ja kuopuksenkin wilmasin lopulta kotiin jääväksi lievän nuhan takia. Itse vain en voinut vedota mihinkään kotiin jäämiseen oikeuttavaan syyhyn, joten täällä sitä taas ollaan ihmisten ilmoilla turvavälejä neuroottisesti vahtien, käsidesillä jatkuvasti läträten ja maskia säännöllisesti puhtaaseen vaihtaen.

Olen tähän asti ollut siinä käsityksessä, etteivät pikatestit oikein toimi kuin vasta oireiden alettua, mutta nato linkkasi Hesarin jutun, jonka mukaan osa testeistä itse asiassa toimii oireettomienkin kohdalla. Mielestäni eilen ostamani nippu testipakkauksia oli nimenomaan yhtä jutussa mainituista merkeistä, joten taidan tänään kotiin päästyäni tökätä itseäni tikulla nenään ihan jo oman mielenrauhani takia.

Muoks: Tulos negatiivinen. En tajunnutkaan, miten paljon ihmisten ilmoilla mahdollisena koronalinkona liehuminen onkaan stressannut, ennen kuin testitulos toi toistaiseksi helpotuksen huoleen. Teen kyllä vielä sunnuntaina uuden testin ennen uuden työviikon aloittamista.
 
Last edited:
Omikron tosiaan näyttää siltä että kaikki toiminta pitäisi lopettaa kokonaan ja keskittyä pelkästään siihen miten kauppareissusta selviää tautia saamatta. Eli menisi sulkutilaan kaikki taas. Paitsi välttämättömät ruokakuljetukset. Nyt on kumminkin tietoa että se olisi reilusti miedompi kuin alfa, beeta, gamma ja delta, että rokottamattomillakin on mahdollisuus selvitä ilman sairaalahoitoa. Omastakin tuttavapiiristä löytyy jo useita taudin läpikäyneitä, kaikilla oli rokotukset kohdallaan.
 
Toki kaikista muistakin varianteista valtaosa rokottamattomista selviää ilman sairaalahoitoa. Ettei synny väärää kuvaa.
 
Meidän koronapotilaamme on ollut jo pari päivää täysin oireeton, ja me muut saimme kaikki eilen illalla taas negatiiviset tulokset koronakotitesteistä. Ilmeisesti tästä selvittiin aikalailla pelkällä säikähdyksellä, yhden ihmisen eristyksellä ja kuopuksen oikomishoito- ja astmakontrolliaikojen siirtämisellä (tottakai ne olisivat olleet juuri tämän viikon alussa).
 
Ja HS puhuu edelleen rokotekriittisistä vanhemmista vaikka kulkutautimyönteinen olisi parempi sana kuvaamaan tuota tapaa toimia.
THL:han on päätynyt sellaiseen välimuotoon, jossa rokotteita suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille, mutta sitä nuoremmille vain riskiryhmiin kuuluville ja näiden läheisille. Tavallisille 5–11-vuotiaille sitä vain tarjotaan, ei suositella. Tästähän jotkut ovat kai eri mieltä, eli heidän mielestään pitäisi suositella sitä kaikille. (https://thl.fi/fi/web/infektiotaudi...aisille/koronarokotukset-lapsille-ja-nuorille)
 
Minua jotenkin sieppaa tosi pahasti kun lähipiirissä Instagramissa repostellaan nyt sillä, miten rokottamattomat sairastivat koronan muutamalla yskäisyllä ja, että kaikki koronan vaaroista puhuminen on/on ollut kusetusta ja manipulointia ja ihmisten turhaa pelottelua. Todella ahdistavaa ja pelottavaa puhetta ja jotkut uskovat vielä sitä. Toinen juttu tässä on vielä se, että samalta taholta levitellään "uutisia" ja kauhukuvia hoitajien joukkopaosta. Että valtaosa hoitajista irtisanoutuu ja hoitajapula on nyt rokotepakon syytä.
Enemmän minua pelottaa tällainen puhe ja ihmisten aivopesu kuin korona tai rokotehaitat missään vaiheessa. Se miten se vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan kun tällaisia asioita levitellään.

Edit.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Hmm... Jostain syystä en saa lainausta pois omasta tekstistäni... Vaikka poistan sen se ei katoa. ^

Onko hyvä nyt? T: Saksikäsi-Tik
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
miten rokottamattomat sairastivat koronan muutamalla yskäisyllä ja, että kaikki koronan vaaroista puhuminen on/on ollut kusetusta ja manipulointia ja ihmisten turhaa pelottelua.
Sehän tässä keskustelussa on varmasti ollut vaikeaa. Miten viestiä ihmisille jostain, joka voi olla tosi lyhyt ja harmiton lenssu mutta joka voi myös jättää pysyviä vaurioita tai tappaa. Perusterveet voivat olla turvassa vaikealta tautimuodolta tai he voivat kärsiä siinä missä monisairaat. Yhden ihmisen on ehkä vaikea samastua yhtä aikaa kaikkiin eri skenaarioihin. Että todellakin niin moni erilainen tarina voi olla yhtä aikaa totta. Miten sama tarina voi olla samaan aikaan niin montaa eri genreä ja niin erilaisilla lopputuloksilla?

Minua tosin juuri tuo skenaarioiden määrä on kannustanut pitämään kiinni suosituksista ja eristäytymisistä, koska en voi mitenkään olla varma, minkä arvan minä tai läheiseni saisivat. Mieluummin yritän välttää arpajaiset kokonaan. Mutta tavallaan ymmärrän myös, miksi se ajaa ihmisiä kiivauteen ja epätoivoon.
 
Ainakin osalla paikkakuntia on nyt olemassa noita popup rokotuspaikkoja, joista voi käydä hakemassa rokotteen ilman ajanvarausta. Pointti noissa on myös se, että kun yhdestä annoksesta tulee X määrälle rokotetta niin olis ikävää jos niitä menis hukkaan.

Opiskelut on etänä ainakin tän kuun loppuun ja arveluita liikkuu, että myös ensi kuunkin. Mutta katsotaan...
 
Onko hyvä nyt? T: Saksikäsi-Tik
@Tik ei kun koko teksti lainauksineen puuttuu 😅

Se mitä tuossa siis yritin sanoa kun omakin kirjoutukseni meni väkisin lainauksiin lainauksen lisäksi, oli, että meillä vanhempi lapsi sai nyt tänään (eli alkuperäisessä viestissä tiistaina) rokotteen ja, että minulla ei ole lasten rokottamiseen mitään suuria tunteita mihinkään suuntaan. Jos rokotteesta nyt tulee haittavaikutuksia niin ne samat haitat olisivat todennäköisesti puhjenneet myös taudin sairastamisen myötä ja kun rokote tuotiin koululle ja tarvitsi vaan laittaa lapsen mukaan suostumus rokottamiseen niin käytettiin tilaisuus hyväksi. muuten olisi ehkä jääty odottelemaan mihin suuntaan suositukset kääntyy.
 
Last edited:
Aargh ja anteeksi @Jaamar , laitan sakset kaappiin.

Ja sanoakseni jotain koronasta, huomaan tottuneeni tähän elämään enkä jaksa enää yllättyä mistään. Kolme piikkiä vaikuttanee myös asiaan, en pelkää. Mutta luulen myös, että tämä kestää vielä kauan, ehkä ei oikeasti lopu koskaan. Ehkä myös kansainvälinen liikenne vähenee ja rajoille tulee ankarat karanteenimääräykset. Mutta tämä nyt on tätä. Take it easy, baby, take it as it comes.
 
Kolmas piikki eilen sai oloni päätähuimaavaksi, ja lopulta vietin rokotuspaikalla aiotun 15 minuutin sijaan 45 minuuttia.
Sen jälkeen aivot ovat olleet sumussa ja olenkin nukkunut viimeisen vuorokauden aikana yhteensä 14 tuntia, eikä väsymys vain kaikkoa. Sain onneksi tähän tietoon huomiselta pois molemmat laulutunnit, jotka vaativat paljon keholta. Jännittää koska huomenna pitäisi olla myös töitä, ja olen sijaisen sijaisen sijainen. Ei niitä voi perua enää tässä vaiheessa.
 
Kolmas piikki tänä aamuna. Oli semmonen aika sujuva walk-through: ovesta sisään, henkkarit esiin ja sitten suoraan rokotuskoppiin, hiha ylös, piikki käteen ja kiitos ja näkemiin ja talon toisesta päästä pihalle. Koska sain kolmannenkin annoksen samaa tavaraa eikä aiemmin ole tullut sivuoireita niin tarkkailuistunnolle ei tarttenut jäädä. Koko operaatio kesti neljä minuuttia.

Nyt illalla juili ikävästi päätä ja mietin että nytkö niitä oireita sitten tulee, kunnes muistin että olen ollut kaksi päivää ilman kahvia. Äkkiä sumpit tulille ja kahvit naamaan klo 18.30 eli ensi yön unien kannalta melko fataaliin aikaan. Mutta loppuipahan päänsärky!

Nyt kun koronan takia on saanut siedätyshoitoa piikkikammoon, niin pitäisi varmaan vihdoinkin aloittaa punkkirokotesarja kun on vielä tuoreessa muistissa ettei pistämimen satu...
 
Minulle kolmas rokote tuotti vain samanlaisen, seuraavana päivänä alkaneen ja noin vuorokauden kestäneen olkavarren aristuksen kuin toinenkin pistos (ei estänyt käden käyttöä). Ensimmäinen pistos ei aiheuttanut minkäänlaista vaivaa (tosin ensimmäisen pistoksen jälkeen pois kävellessäni epäilin hetken aikaa tuntevani kevyttä huimausta, mutta kyseessä oli luultavasti nosebo-vaikutus.) Kaikki kolme pistosta olivat Pfizerin tuotetta. Vaimoni oli saanut kaksi ensimmäistä piikkiä Pfizeria mutta kolmannen Modernaa, hänkään ei kokenut mitään sen kummempaa millään kerralla.

Kun pandemia alkoi, ajattelin ensin että lykkäisin rokotteiden ottamista jonkin aikaa (mahdollisten myöhemmin ilmaantuvien sivuvaikutusten pelossa), mutta siihen mennessä kun rokotteen saaminen tuli minulle mahdolliseksi, oli jo käynyt ilmi että varsin monet taudin sairastaneet olivat saaneet taudista pitkäkestoisia ikäviä sivuoireita, joiden todennäköisyys oli siis paljon suurempi kuin rokotteen mahdollisten harvinaisten sivuoireiden.
 
Nyt on minun vuoroni tuskailla ohjeiden kanssa. Siippa sai positiivisen tiistaina, mutta meillä muilla kaikki testit ovat negatiivisia.

Minä jäin pois töistä saman tien. Ensin oireettomana, eilen päänsärkyisenä ja tänään kurkkukipuisena. Testit eivät vain näytä mitään, vaikka olo on jo aika huono. Olen jo tosi tuskastunut, tulisi se positiivinen, että voisi olla virallisessa karanteenissa. Toki karanteenia pidän nytkin, mutta palkkaa ei tuntityöläiselle tule.

Töissä käyvä oireeton lapsi jatkaa töitä aina aamuisen negatiivisen kotitestin jälkeen.

Mutta opiskelijan selkeitä ohjeita ei löydy. Sairaanhoitopiirin sivuilta ohjataan THL:n sivuille joilla puhutaan vain virallisesta karanteenista tai eristyksestä. Eri lähteistä päättelin näin: jos lapsella ei ole rokotuksia, 5 päivää kotona, jos rokotukset on ja ei oireita, niin kouluun. Oli eilisen kyllä pois, kuittasin luvallisena poissaolona, mutta kun tämä nyt näyttää venyvän, niin tänään laitoin negatiivisen testin jälkeen kouluun.
 
Tyttären vanhojentansseissa taisi tauti vähän levitä, koska muilla lukiolaisilla on oireita. Tiistaina ja tänään hän sai negatiivisen tuloksen kotitestistä, mutta jäi kotiin kurkkukipuisena ja lihassärkyisenä. Vaimoni kuuli tänään altistuneensa eilen töissä. Oireettomana joudun itse menemään töihin, mutta käyttäen FFP2-maskia. Siitä on haittaa vain kun hengitän - muulloin se on ihan ok.

Lauantaina piti mennä edesmenneen äitini "kaverin" siunaustilaisuuteen Jyväskylään, mutta se reissu jää nyt väliin. Se ei harmita paljoa - tapaan ihmisiä mieluummin silloin kun he vielä elävät ja tapasin tämän runsas kuukausi sitten. Tilaisuuden jälkeisen aterioinnin missaaminen ottaa enemmän päähän, koska siellä varmasti muistellaan vainajan edesottamuksia. Etäyhteyden varassa missaan juttuja.
 
Ylös