Koskettavimmat kohdat TSH-elokuvissa

  • Keskustelun aloittaja Lil'Arwen
  • Aloitettu
Lueskelin tuossa viestejä jonkin matkaa taaksepäin, mutta kukaan ei ollut tätä kohtausta muistanut, joka tiristää minulla Kuninkaan paluussa viimeistään ison itkun.
Kun Aragornin kruunajaisissa haltiat ovat saapuneet paikalle ja ohittavat hobitit. Hobitit kumartavat heille, mutta Aragorn sanoo: "No, we bow to you." Ja kaikki kumartavat heille, pikkuisille hobiteille. :cry:
 
Ruby sanoi:
Lueskelin tuossa viestejä jonkin matkaa taaksepäin, mutta kukaan ei ollut tätä kohtausta muistanut, joka tiristää minulla Kuninkaan paluussa viimeistään ison itkun.
Kun Aragornin kruunajaisissa haltiat ovat saapuneet paikalle ja ohittavat hobitit. Hobitit kumartavat heille, mutta Aragorn sanoo: "No, we bow to you." Ja kaikki kumartavat heille, pikkuisille hobiteille. :cry:

Mä tulin just kirjoittamaan samaa! :)
 
Jaamar sanoi:
Jotenkin minua kosketti myös kohtaus Vihreässälohikäärmeessä. Kun seikkailu on ohi ja hobitit istuvat tutussa pöydässä katsellen toisiaan ja tietämättä oikein mihin ryhtyä. Veikkaan että heillä oli yhtälailla tyhjä kuin helpottunutkin olo.
Ja miten hiukan vaisu tunnelma laukeaa yhtäkkiä nauruun kun Sam lähtee kosimaan Ruusaa.
Melkein koko ketju piti selata läpi, ennenkuin tämä löytyi :) Minun mielestäni tämä on koskettavin kohta elokuvatrilogiassa. Hurjan hyvin kuvattu tuo tyhjä olo, kun toiset ovat jääneet kasvattamaan kurpitsaa ja itse palaa jostain, missä on kokenut jotain elämää suurempaa. Kun ei vielä tiedä, että jossain on laiva joka vie kohta pois. Tai kun tietää, että missään ei ole laivaa joka vie kohta pois. Ei auta kuin jatkaa, onneksi :)
 
No yksi monista kohdista on tietysti tuo theodenin puhe,ennen kuin helminsyvänteen sota alkaa,jotenkin se kohtaus on vaan niin mahtava.

"Where is the horse and the rider? Where is the horn that was blowing? They have passed like rain on the mountain... Like wind in the meadow. The days have come down in the west, behind the hills... Into shadow."
 
Isilmírë sanoi:
Eomerilla on ruskeat silmät
Monet nillityskohtasi ymmärrän, mutta eikö tuo mene jo hiukan pilkunviilaamiseksi? :grin:

Sareth sanoi:
...ja se kun Gimli hyppäsi Balinin haudalle ja huusi että Moriassa on vielä yksi kääpiö jossa henki pihisee.
Minua tämä taas risoo joka kerran. Kirjan mukaan kun Gimli raivostui siitä että örkki kehtasi astua Balinin haudalle, mikä käy minun järkeeni paljon paremmin. Eihän haudoilla kävellä!

Minuun kolahtivat kyllä useimmat niistä kohdista joiden oli tarkoituskin kolahtaa. Haldirin kuolema (niin ennalta-arvattavaa kuin olikin), useimmat Nazgul-kohtaukset ensimmäisessä elokuvassa, massataistelukohtaukset, sekä Faramirin lyöminen ja Denethorin mässäily Pippinin laulaessa noin muutamia mainitakseni. Kaikkia ei enää muistakaan.

Bramblerose vastaa nyt näköjään sitten kaikkiin topikkeihin pitkän poissaolon jälkeen. No, haitanneeko tuo ketään. Ei tässä sentään bingoa olla pelaamassa.
 
En muista, olenko vastannut, mutta vastaan kuitenkin:

-Gandalf puhuu Pippinille kauniisti kuolemasta, valkeista rannoista jne.
-Samin höpötys Tuomiovuoren lähellä mansikoista ja kermavaahdosta.
-Samin ja Ruusan häät. Hauska kohta oli se, kun Ruusa heitti kimpun ja Pippin sai sen kiinni. Vieressään oli kaunis hobittinainen.
-Frodon ja kumppanien (Gandalf, Galadriel, Elrond ja Bilbo) lähtö Harmaista Satamista... :cry: kohti Valinória.

Sorry, kun tuli niin lyhyt. Yritän myöhemmin kirjoittaa pidemmän. :angel:
 
TTTssä minua koskettaa aina yhtä paljon Helmin Syvänteen taistelun loppu, jossa rohirrim tulevat Gandalfin johtamana sinne laaksoon, nouseva aurinko takanaan. Vaikka se nyt ei mene lainkaan niin kirjoissa, tuo kohta on vain jotenkin niin vaikuttava ja saa minut aina kananlihalle, lähettää kylmiä väreitä selkäpiihin ja saa miltei itkemään.

Aada Viola sanoi:
Katsoin Kahta tornia ja tunteilin sitä kohtaa missä Entit hyökkää Rautapihaan. Se musiikki, kuoro, kaikki, NAM ja YHYY.

Tuokin on niin ihana kohta. Minulla on jopa MP3:ssani se musiikkipätkä, jossa se (oliko se 9 vai 11-vuotias) poika laulaa niin värisyttävän kauniisti. :O

Ja sitten tietysti, kun kaikki vastakruunatun Aragornin johdolla kumartavat hobittiystävillemme, oih. ^^

Onhan niitä koskettavia kohtia enemmänkin, olen ihan kananlihalla vain näiden kirjoittamienne kohtien lukemisesta. Ainoa, missä en ole samaa mieltä, on Boromirin kuolema. En ole aikeissa haastaa riitaa, mutta henkilökohtaisesti en vain pidä koko tyypistä, sen paremmin kirjoissa kuin elokuvissa... :/
 
Eilen katselin Kuninkaan paluuta, ja koskettavaa oli taas jälleen kerran se, kun Frodo sanoo Samille, että tämän täytyy mennä kotiin, ja Frodo ei usko Samia, kun tämä sanoo että Klonkku huijaa heitä. Samin itku :( .
 
Joo

Sama juttu, katsoin tässä eilen Kuninkaan paluun ja tänään Kaksi tornia.Sama juttu minullakin.Tuo kohta on erityisen koskettava.
Mutta myös Kuninkaan paluun loppu kun Frodo lähtee laivalla Bilbon, haltiaylimysten ja Gandalfin kanssa koskettaa minua.
Siinä vain Sam, Merri ja Pippin itkevät, Frodo on yllättävänkin tyyni.
Loistavia elokuvia!

Tulikin mieleeni, tuleekohan taas tänä jouluna tuo TSH telkkarista? Oliko se edellisenä vai sitä edellisenä vuonna kun tuli...
Itse en löydä mistään Sormusten Ritarit levyä niin en ole nähnyt sitä melkein 5kk ;S
Onneksi muistan kaikki mitä siinä tapahtuu niin silleen ihan kiva homma, ei jää niin paljoa koukkuun ;)
 
Kun Frodo kertoo siellä kokouksessa että aikoo viedä sormuksen Mordoriin ja tuhota sen. Koskettava kohta mun mielestä on se kun sen jälkeen Sam tulee esiin ja sanoo ettei Frodo lähde ilman häntä. Ja sitten kun vielä Merri ja Pippin tulee perässä. Se kohta ei kylläkään oo mikään koskettavin kohta välttämättä, mut siinä kuitenkin on se perinteinen "yksi kaikkien ja kaikky yhden puolesta" -teema..
 
Hei, hei, ihmiset, minäkin nyt kajautan ärsyttävän ääneni kuuluviin ja kerron vähäiset mielipiteeni. ^^ Meinaan, jos koskettavuutta mittaisin pillittämisellä, niin minuun ainakin iski Frodon ja muun jengin lähtö Harmaista satamista. Buhuu, heti aloin jo itkeä tihuuttaa, kun se kohta tuli, mutta sitten kun Gandalf-herraseni vielä sanoi sen "en sano, älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta", niin johan alkoi sohvannurkasta kuulua semmoinen vonkuna, että naapurit ehtivät jo ihmetellä, kuka sitä kisuparkaa oikein rääkkää.

Jaaaa, sitten on tietysti ne kaikki mitä työ uotta jo ehtinnä mainita, siis Boromirin kuolema, Théodredin kuolema ja Gandalfin putoaminen sinne hemmetin kuiluun, yhyähää. :'(( Näitähän riittää nimittäin, no, muistellaanpas. Se kun Théoden-raukka itkee poikansa haudalla (ja sitten vielä lisämurheeksi se poikarukka joka putoaa hevosen selästä, autchh), ja se Faramirin (ei suinkaan, en T-O-D-E-L-L-A-K-A-A-N ole Faramir-fani :D) ja Denethorin keskustelu, ää-ä, ja vielä kun näkyy ne herra Wenhamin itkettyneet silmät ja ja ja ja... o.o

Ei saamari, nyt riitti tai rupean kohta taas vollottamaan, byääh.
 
Qhullu sanoi:
Se kun Théoden-raukka itkee poikansa haudalla

Minulla on ollut oikeassa elämässä tilanne, että en tiennyt tuleeko pieni vauvani leikkauksesta hengissä vai kuolleena, niin minullekin tämä oli lähes ylitsepääsemättömän vaikea kohtaus.

Ja tästä syystä minusta Gandalfin suhtautuminen on kertakaikkiaan loistava. Jos hän olisi mennyt mukaan toisen suruun, niin Théoden olisi murtunut tyystin. Mutta hän oli arvokkaan lohduttava. Juuri noin. Antaa toiselle tilaa surra, on läsnä, muttei pahenna tilannetta. Ihan vinkkinä, jos joudutte vastaavaan tilanteeseen. Olkaa läsnä, se riittää.

Kuulin juuri tutkimuksesta, jossa selviteltiin ihmisen stressikokemuksia. Oman lapsen kuolema sai kirkkaimmasti suurimmat stressipisteet.
 
RE:

Ruby sanoi:
Lueskelin tuossa viestejä jonkin matkaa taaksepäin, mutta kukaan ei ollut tätä kohtausta muistanut, joka tiristää minulla Kuninkaan paluussa viimeistään ison itkun.
Kun Aragornin kruunajaisissa haltiat ovat saapuneet paikalle ja ohittavat hobitit. Hobitit kumartavat heille, mutta Aragorn sanoo: "No, we bow to you." Ja kaikki kumartavat heille, pikkuisille hobiteille. :cry:

Yhyyyyy!! ite vollotin tossa ihan täysillä kun ne ihan kaikki ihmiset kumartaa semmosta 4 pientä hobittia! Nyyyh ja niitten ilmeet!! :cry:
Rakastan sitä loppua!! :heart:

Minusta todella koskettava kohta oli se kun Theoden kuolee ja Eywon asettuu natzgulin eteen suojelemaan kunigastaan.
Sekä se kuinka Sam kantaa rakasta isäntäänsä kohti tuomiovuoren
huippua kun Frodon voimat loppuvat.
Nyyhkis..!
 
Minusta se kun lopussa Frodo sanoo lähtevänsä Bilbon ja Gandalfin kanssa pois Keski-Maasta ja Merri, Pippin ja Sam jäävät Kontuun ja eivät enää koskaan nää Frodoa:(
 
No nyt on katsottu kaikki kolme. Ehdottomasti koskettavin kohta on Tuomiovuoren loppu ja Harmaat Satamat. Hobittien haaveilu Konnun metsistä ja kaikesta hyvästä Tuomiovuoren liekkien keskellä on jotain kaunista... Harmaissa satamoissa tosin häiritsi erittäin paljon se, miten paljon Frodon puhetta oli leikelty. Vain muutama hassu lause, ei sitä koko upeaa puhetta minkä Frodo lausuu kirjassa. Tosin, vaikka se kohta ei ollut täydellinen, se silti oli koskettavin.

Kahdesta Tornista koskettavimpia oli Samvaisin puhe vanhoista tarinoista aivan lopussa. Myös Klonkun yksinpuhelut olivat niin koskettavia. Ykköseen tavallaan vähän petyin, siihen ei oltu saatu sellaista tunnejännitettä loppuun. Siinä yritettiin, muttei saatu. Loppu oli haikea, muttei niin koskettava. Tosin, minä määrittelen koskettavan niin, että siinä meinaa itkeä, joten vaatimustasoni on aika kova...

Kun on näistä koskettavista kohdista puhe, minua harmittaa miten elokuvista oli jätetty pois muutamia upeita kohtauksia. Se, kun Klonkku löytää Samin ja Frodon nukkuamsta sylikkäin...

"Klonkku kosketti Frodon jalkaa, mutta se oli melkein kuin hyväily. Jos hobitit olisivat nähneet, he olisivat sen häviävän hetken ajatelleet näkevänsä hobittivanhuksen, jonka aika on vienyt ohi ystävien ja sukulaisten, ohi nuoruuden niittyjen ja jokien... surkean, nälkiintyneen olennon"

Tuo oli ihan ulkomuistista mukailtu, mutta käsitätte kohdan. Tuo oli minusta koko kirjan toiseksi koskettavin kohta. Se oli hetki, jona Sméagol oli lähimpänä Smeágolia kuin koskaan. Mutta sitten tuli Sam ja ajattelemattomuuttaan tappoi sen pienen hyvyyden Klonkusta lopullisesti...

Toinen erittäin koskettava kokonaisuus olisi ollut kappale Mestari Samvaisin valinnat kokonaisuudessaan. Elokuvassa oli jtäetty niin paljon pois. Ei ollut Samin itsemurha-ajatuksia, jatkamisajatuksia...

Joka tapauksessa, koskettavin elokuvasarja noin yleensä minkä olen nähnyt. Ihan upeaa.
 
Minua alkaa aina itkettää siinä kohdin kun Lórienin Haldir kohtaa loppunsa Ämyrinlinnan taistelussa. (Kylläkyllä, tiedän, ettei taistelussa ollut kirjassa läsnä haltioita.) Se vain on jotenkin niin surullinen kohtaus, jalo haltia tuntee miten elämä valuu pois hänestä, ja Aragorn ryntää paikalle ja tilanteen todettuaan säntää örkkien kimppuun kuin koston sotamies konsanaan.

Gandalfin lähtö Moriassa on herkkä ja liikuttava kohtaus, itse saan sen aikana aina kyynelet silmiin. Kun kaikki ovat ensin loppuun väsyneitä, toivottomia ja valmiita jäämään niille sijoilleen suremaan, ja silti he vain ponnistelevat Lórieniin.

Éowyn on minusta sinällään koskettavan hienosti toteutettu hahmo, ja kun hän kysyy "Missä Aragorn on?", ja Gimli näyttää siltä kuin purskahtaisi itkuun, ja vastaa tukahtuneesti "Hän kaatui.", ja Éowyn näyttää kauhistuneelta, ja Théoden-kuningas katsoo, että mikä on, käsittää tilanteen ja kääntyy surullisena pois. Ja se laulu, joka kuvastaa rohanilaisnaisen surua niin kuinkaallinen kuin tämä onkin.
 
Elokuvatrilogian koskettavimmat kohdat? Sormuksen ritarit-elokuvassa ainoa koskettava kohta on Boromirin kuolema. Hyvä että siihen kohtaukseen on panostettu. Kaksi Tornia elokuvassa ei mielestäni mikään ole surullista, ainoastaan vaikuttava kohtaus on se, kun entit ryhtyy mukaan sotaan. Kuninkaan paluu on näistä kolmesta suosikkini, koska se herätti eniten tunteita. Tätä leffaa katsoessa itkin! Théodenin kuolema ei mielestäni ole mikään huippusurullinen mutta tässä kaikki kohtaukset, joista monien aikana oikeasti vierähti kyynel! (olinpas herkällä tuulella, yksin kun katselin)

1. Denethor oli niin tyly Faramirille ja tarkalleen se kohtaus kun Faramir johtaa joukot sotaan. Näin "tavallinen" kohtaus oli jotenkin haikea ja surullinen.
2. "Hienoa että olet siinä, Samvais Gamgi, tässä nyt kun kaikki loppuu", Frodon repliikki vuorenrinteellä PLUS se kohtaus, jossa kotkat saapuu ja nappaa hobitit mukaansa. Se oli hienosti toteutettu!
3. Kun kuningas Aragorn näkee taas Arwenin! Onhan se rakkauden takia koskettavaa.
4. "Te ette kumarra ketään", repliikki. Hobitit! Se oli vaikuttava kohta sen väkijoukon takia.
5. Kun Frodo on lähdössä laivaan. Jäähyväiset on aina surullisia!
6. Ihan lopussa kun Samilla on perhe ja hän sanoo "Kotona ollaan". Loistava päätös koko trilogialle!
 
Last edited:
Hah kun katson TSH:ta, itken melkein joka kohtauksesta. Vaikeaa sanoa mikä on koskettavin, varmaan se, kun Boromir kuoli, nyyhk. Ja sitten se, kun Aragorn julistettiin kuninkaaksi Kuninkaan paluussa, oi voi sitä itkun määrää! Se oli niin onnellista katsottavaa. Ei kukaan voi oikeasta tajuta, miten tärkeä se tarina on minulle.
 
Tuo "Te ette kumarra ketään" on todellakin liikuttava kohtaus ja niitä harvoja joissa itsellä on vähällä silmät kostua.
Myös se kun Sam kiipeää Frodon veneeseen tämän yrittäessä karata. "Don't you leave him Samwais Gamgi. And I wont." (jos muistan oikein).
Samin paluu viimisen kerran kotiin on koskettava ja Faramirin ja Eowynin ensikohtaaminen myös. Vaikkakin se voi olla koskettava myös sen takia että tunnen tasustatarinan kirjan puolelta. Itse elokuvassa tähän rakkauteen ei panostettu juurikaan, mutta asiasta tietävä voi silti nähdä sen kauneuden.
Théoden poikansa haudalla on kerran saanut minut nyyhkimään ja myös saattueen kohtaaminen Kuninkaan paluun loppupuolella.
Aragornin "For Frodo" Mordorin porteilla. Onhan näitä.
 
Vaikka muut eivät sitä tunnu ymmärtävän, on trilogian paras kohta Éowynin laulu Théodredin hautajaisissa - olkoonkin, että Tolkien esittää eri tavalla Théodredin kohtalon. (Kaksi tornia, extended edition)

Laulussa kuvastuu rohanilaisten ylpeän ankara elämäntapa harvinaisen komealla tavalla.
 
Ylös