Kotini Keski-Maassa

Tämä ajatus tuli aika sponttaanisti nyt kun pitäisi jo mennä nukkumaan, joten alustan ajatustani lyhyesti ja paneudun siihen itsekin paremmin vasta hiukan myöhemmin.

Varmaan meistä lähes jokainen on kuvitellut joskus miltä tuntuisi asua Keski-Maassa. Missä olisi se kaikista omin koti vai haluaisiko valellella ympäriinsä ja elää kulkurin elämää? Millaisen elämän tahtoisi? Toki saa myös ajatella että kuuluisi johonkin muuhun kansaan kuin ihmisiin, mutta itse haluan pitää omat kuvitelmani siinä mielessä realistisina että pysyn ihmisenä.
Nyt vaan sanallisesti maalaamaan Keski-Maan kauneimmat ja ihanimmat paikat tähän keskusteluun. Perustelut paikkavalinnasta mukaan ja paljon yksityiskohtia ihan kodin ja arjen yksityiskohtia myöten, kiitos

Minulla ehkä vähän samankaltainen tilanne, en vain voisi jäädä yhteen paikkaan, kun olisi koko Keski-Maa nähtävänä... Mutta ehkä "nuorempana" ajattelin asuvani Konnussa, nyt alkaa tuntua että Beleriand olisi ehkä oikea paikka minulle. Viime talvena/syksynä koin että Nan Elmothin synkkyys olisi "se juttu", mutta kaipaan jo valosampia metsiä, kuten esim. Doriath. Toisaalta Ossiriandkin kävisi. Melkein mikä tahansa haltiavaltakunta josta pääsisi tarpeen tullen lähtemään pois ja muuttamaan uuteen kotiin. Rivendell taitaisi olla ehkä liian "uusi" paikka minulle, Valinor ehkä liian suljettu. Valinorin ja koko Lännen osalta juttu menee pieleen liian "hyvyyden" kanssa, sillä aina välillä pitää päästä johonkin tappeluun mukaan... ilman karkotusuhkaa.

Mieluiten löytäisin itseni paikasta, jossa ei olisi kauheasti kontrolloivia tyyppejä lähistöllä. Yksikään kunkku ei nimittäin tule kertomaan että "Juu, parasta tykätä nyt tästä kaupungista, sillä ainoa keino päästä täältä pois on hiippailla Mandosin luo, joten teepä olosi kotoisaksi.", sillä se olisi vain jotenkin ahdistavaa. Eihän suljetuissa kaupungeissa tai valtakunnissa mitään vikaa ole, mutta ehkä niiden sulkeutuneisuus muuta maailmaa kohtaa jotenkin ahdistaa.
Ehkä Ossiriandiin voisi majoittua pysyvästi, ehkä ei. Asuisin kotatyyppisessä mökissä, mutta isommassa, joka olisi kivestä tehty ja sisältä jotenkin jännästi puupaneloitu. Tietysti kaiverrettu täyteen vaikka jotain taruja tai sen sellaista, ehkä köynnöskuviota. Sisustuksesta en nyt ole enää niin varma, mutta jotain taljoja tai mattoja kannattaisi olla, sillä en halua jäätyä yöllä ja herätä Mandosin luota. En myöskään haluaisi asua kovin sotaisalla aluella, vaikka Beleriand onkin varsin vaarallista seutua asua, siellä kun voi milloin tahansa törmätä melkein mihin tahansa Morgothin luomukseen.

Kuitenkin kotini lähellä pitäisi olla joki tai puro, sillä minusta ei ainakaan ole kaivoa kaivamaan tai raahailemaan vettä hillittömän painoisissa ämpäreissä järvestä. Ajattelisin että jonkinsortin laakso, jonka melkein toisella reunalla asuisin, olisi ehkä ihanin paikka asua. Sieltä näkisi hyvin ympärilleen, ja jos joki virtaisi mökin ohitse alas laaksoon, sen parempi. Kuitenkin metsän pitäisi synkistyä suhteellisen nopeasti laakson takana, sillä suurten puiden varjoissa olisi ihana oleilla etenkin kesällä. Siellä olisi luultavimmin myös vähemmän lunta talvella, lumi kun haittaa liikkumista mikäli sitä on metrikaupalla.

Puut saisivat varjostaa taloa, mutta kuitenkin sen verran vähän, että sisällä näkisi ilman lamppuja/kynttilöitä ja ikkunoista pääsisi auringonvaloa sisälle. Talossa voisi ihan hyvin olla pari kerrosta, mutta ei enempää. Sen pitäisi sulautua ympäröivään metsään ja puronvarteen hyvin. Kiviseinä olisi tehty isommista kivistä alhaalta ja perustuksista, ja vähitellen muuttua todella pienien kivien mosaiikiksi katonrajassa. Katto voisi olla tehty laivanpohjamaisesta "jutusta". Vähän niin kuin vene käännettynä ympäri kattona. Ovia olisi mieluiten ainakin kaksi, sillä pahan paikan tullen on kivempaa juosta toisesta ovesta karkuun ja hiippailla talon ympäri vihulaisten kiusaksi kuin hyökätä suin päin ainokaisesta ovesta ulos.

Olisin haltia, ehkä "sekaverinen", ehkä noldon ja pimentohaltian sekasotku. En ainakaan itse ole kokenut itseäni niin vanhaksi, että olisin heräillyt ensimmäisten joukossa tai syntynyt Valinorissa. Taitaa johtua jostain feanorilaisita geeneistä tämä auktoriteettiongelma... Joka tapauksessa en haluaisi olla minkään sortin kuningatar, sillä silloin minulla olisi vain yksi valtakunta, olisin sen kohtaloon sidottu voimatta lähteä kuljeskelemaan kun vanha maisema alkaa ottaa päähän.

Kuitenkin haluaisin että minulla olisi sen verran sukunimeä että voisin vain kävellä sisään mihin tahansa haltioiden tai ihmisten valtakuntaan tai maahan.
Erityistaidoista en nyt keksi muuta kun sen, että haluaisin osata puolustaa itseäni kyllin hyvin pärjätäkseni, mutta en niin hyvin että joku olisi jatkuvasti vonkaamassa minua armeijaansa. Kuitenkin uskoisin että taistelutyylini olisi enemmänkin Túrinin inhoamaa piiloleikkiä, jossa ammutaan pahaa-aavistamattomia vihollisia myrkkynuolilla, lisäillään myrkyllisiä kasveja ruokaan ja yleensäkin käytetään järkeä ja oveluutta eikä voimaa ja yletöntä uljautta.

Ehkä kirjoittaisin tarinoita, ehkä soittaisin jotain. Tanssisin ainakin. Saattaisin omistaa pienen laivan jolla voisin karkailla harjoittamaan mustaa pörssiä ja veronkiertoa Tol Eressëan rannoilla.
En tiedä, mitä tekisin kun kotini olisi uponnut merenpohjaan. Ehkä muuttaisin Niennan luo hetkeksi. Ehkä jatkaisin vaeltelua, ehkä jäisin muutamaksi (sadaksi) vuodeksi Lórieniin. Ehkä menisin juhlimaan Thranduilin kanssa...

Luultavasti omistaisin haltiahevosen, joka ei tekisi niinkin inhottavaa asiaa kuin kuolisi. Minulla saattaisi olla myös käytössäni jokin feanorilainen lamppu, sillä pimeässä metsässä kompastelu on epähaltiamaista ja kaikkea muuta kuin sulokasta liikkumista. Antaisin myös piut paut pukeutumissäädöksille ja käyttäisin mekkoa vain juhlissa, sillä metsässä ja puissa kiipeillessä sekä purjehtiessa se on äärettömän epäkäytännöllinen. Samoin taitaisi käydä myös hiuksille, Arwenin hiusten kaltainen tukka vain jäisi kiinni joka paikkaan ellei sitä pitäisi nutturalla tai muulla virityksellä kiinni koko aikaa.


Joka tapauksessa Ulmon tempauksen jälkeen varmaan vain vaeltelisin ympäriinsä, kieltäytyisin viimeiseen asti jäämästä mihinkään pysyvästi.
Ehkä kuuntelisin kutsua lopulta ja lähtisin vaikka Tol Eressëaan säätämään.

Voi elämä! Jopas telläsit aiheen Jaamar!

Minusta tuntuu kuin en olisi viime aikoina missään muualla asunutkaan, kuin Keski-Maassa. Olen paukuttanut tietokoneen näppistä 24/7 ja kirjoittanut ficcejä ja niihin liittyvää muuta infoa muistiin. Olen penkonut karttoja ja kaiken maailman wiki-sivustoja, että tarinani pysyvät edes suht koht oikeilla poluilla.
Hevoseni (IRL) on sairaslomalla, joten nyt on aikaa istua sisällä koneen äärellä. Vihaan kesää, joten Keski-Maassa voin pakoilla sitä rauhassa. Tai no, onhan sielläkin kesä.. mutta viime kuukaudet olen elänyt Moriassa.

Jos ihan aikuisten oikeasti eläisin Keski-Maassa, niin olisin ihminen. Mikäli eläisin ficcejeni kaltaisessa ilmapiirissä, niin voisin olla jopa örkki, semmoinen örkkinainen. Mutta ei siitä sen enempää, huomasin juuri kuinka Teidän lukijoiden mielenkiinto putosi nollaan! Minä vähän kiusasin..
Mikäli tosiaan olisin Keski-Maan ihminen, asuisin jossain päin pohjoista. Tekisin kotitöitä, hoitaisin hevosia, viljelisin maata ja kävisin kauppaa torilla. Reissaisin toisinaan siellä pohjoisen suunnilla, ratsain tietenkin. Niin ja tahtoisin viettää aikaani myös vuorilla! Joskus haaveilin olevani hobitti, mutta en enää. Ehkä taas joskus!?

Tänään juuri tirautin taas pienet itkut, kun katsoin erästä valokuvaa, minkä olen napannut Saariselällä Kiilopään huipulla pari vuotta sitten. Maisema on kuin suoraan Keski-Maasta. Olen siellä Kiilopään huipulla muutaman kerran käynyt ja aina on miehelläni suuren työn takana saada minut lähtemään sieltä pois. Kun katson sitä maisemaa, niin ihan sydäntä puristaa. Niissä maisemissa olen kaikkein onnellisin, mutta samalla ahdistaa kun en voi jäädä sinne.. Apua, kohta alan taas tihrustamaan itkua.

Kukaan tuskin voi ymmärtää mitä Keski-Maa minulle merkitsee, enkä osaa sitä sanoiksi pukea. Olen se PJ:n leffojen fani, joten tunteitani ja Keski-Maa tuntemustani usein vähätellään.. Mutta jos jokainen saisi elää edes päivän minun elämääni, niin tietäisi miten paljon Keski-Maa merkitsee myös minulle. Olen minäkin kirjoja lukenut!
Minulla on niin valtavan kova ikävä Keski-Maahan, on ollut jo vuosikaudet.. Tämä on suoraan sanottuna jotain niin hirveää, että lähes toivon etten olisi koskaan edes törmännyt koko Keski-Maahan. Paljon se antaa, mutta niin paljon se myös ottaa. Anteeksi avautuminen, mutta tämä nyt vain riipaisi sydämestä taas vähän rankemmin mitä etukäteen arvasinkaan.. </3

I wish the ring had never come to me. I wish none of this had happened.

Minä olen niitä uuden polven Keski-maa-faneja, jotka ovat melkein nähneet Hobitti-elokuvat ennen kuin lukivat kirjan! (Näin oikeasti ensimmäisen ennen kuin luin kirjan, ehkä se on vaikuttanut mielipiteeseeni niistä). Lisäksi pidän Taurielista ja jopa Taurielin ja Kilin rakkaustarinasta, mikä automaattisesti laskee Tolkien-fanituksen ja tuntemuksen arvosanan pyöreään nollaan. Silti Keski-maa on minulle valtavan tärkeä ja rakas!<3 Kun oikea elämä näyttää Azogin karvaista takapuolta hyppään Keski-maahan pää edellä ja kieltäydyn tulemasta ulos.

Mutta asiaan. Minäkin olen päätynyt siihen, että jos eläisin Keski-maassa, olisin ihminen. Jos olisi pakko valita joku muu olento niin muistuttaisin eniten Klonkkua. Mutta ihminen mieluummin. Olisin todennäköisesti sukua dunedainille, mutta asuisin Minas Tirithissä tai Ithilienissä. Heti kun minut päästettäisiin, lähtisin tutkimaan Keski-maata ja kulkemaan maita ja mantuja. Haluaisin nähdä kaikki paikat mihin vain ihmiselämän aikana ehdin. Kotonani olisin elänyt yksinkertaista elämää, hoitanut eläimiä, auttanut ihmisiä, kulkenut metsissä. Ja minulla olisi ollut ystäviä.
Matkoillani olisin enimmäkseen yksin, mutta saisin uusia ystäviä matkan varrelta. Kulkisin toisinaan hevosella ja toisinaan jalan. En olisi mikään avuton tyttönen vaan ne jotka niin luulisivat, saisivat katua! osaisin (ja osaan) ampua jousella ja käyttää tikareita. Haluaisin olla haltioiden ystävä! Ja kääpiöiden. Ja kaikkien muiden paitsi örkkien ja vihamielisten ihmisten. haluaisin elää mielenkiintoista ja seikkailullista elämää.
Voi miksi olenkaan syntynyt tähän maailmaan!

Nyt voisi olla hyvä aika avata omaa ajatusmaailmaani. Minä olen aika paikoillaan pysyttelevää sorttia, mutta ehkäpä aina välillä (mahdollisesti parin vuoden välein) voisi tehdä joko kävely ja/tai ratsastusvaelluksen jonnekin kauemmaksi. Jos Keski-Maahan pääsisi asumaan niin pitäisihän sitä käydä katsomassa vähän näitä kuuluisia paikkoja

Jossain vaiheessa olin aika vakuuttunut että Brii olisi minun paikkani. Monien eri kansojen edustajia läpikulkumatkalla, ihmiset ja Hobitit sovussa rinnakkain. En asuisi ihan siinä pääkylällä vaan jossain noista Briin reunamilla sijaitsevista. Sen verran kaipaisin omaa rauhaa.
Kuitenkin minua alkoi eilen asiaa pohtiessa mietityttää että Brii on ehkä liian vilkas paikka. Kuitenkin Aragornin hallituskaudella kai pohjoinenkin tie avattiin taas käyttöön ja väkeä tulisi ja menisi ja Brii olisi saattanut kasvaa entisestä kun kauppareitit on avattu. Toki jos asuisi jossain vähän syrjemmässä, mutta silti vaikkapa tunnin kävelymatkan päässä Briistä. Ei ihan päätien varressa.

Kontu muuten, mutta sitten minun olisi kyllä kuuluttava hobitteihin. En osaa nähdä itseäni ihmisenä asumaan sinne. Ja vaikka mieluusti hobitti olisinkin niin ei nyt tässä haaveessa ehkä kuitenkaan. Silti hobittien elämäntyyli ja asunnot olisivat niin minulle sopivia. Rauhallista hiljaiseloa omissa oloissaan samojen tuttujen kanssa. Toki uusiinkin tuttavuuksiin on välillä mukava törmätä, mutta ei ihan päivittäin. Saisi viljellä maata tai kasvattaa sikoja tai mitä nyt vaan. Hobittien kolon ovat sen verran energiatehokasta asumista että se olisi ehdottomasti valintani jopa tässä todellisuudessa jos rahaa olisi riittävästi sellaisen rakennuttamiseen.
Asuisin jossain Hobittilan laidalla niin että minulla olisi näkymä kylään. Isompi piha kuin elokuva antaa ymmärtää Hobiteilla olleen. Tahtoisin kasvihuoneen, ruusupensaita, tuoksuvadelmaa ja humalaa. Pihassa olisi ehdottomasti oltava suuri pihlaja.
Ovi olisi keltainen valkoisilla raameilla. Minulla olisi suuri tupakeittiö missä olisi kunnon hellat ja leivinuuni sekä pitkä pirtinpöytä. Olisin valinnut melko vaaleita sävyjä puun rinnalle, jotta pienistä ruutuikkunoista tuleva valo saataisiin mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Olohuone/tupa/sali (millä nimellä kukakin sitä tahtoo kutsua) olisi tummammilla sävyillä, mutta se olisi sijoitettu niin että sinne aukeaa useampia ikkunoita. Siellä olisi monia erilaisia nojatuoleja eri paikoissa. Olisi vastakkain pöydän ääressä, vierekkäin takan edessä ja yksinään ikkunan vieressä.
Kotini olisi noi yleisesti koristeltu ja sisustettu paljon kuoritulla puulla. Eli olisi käytetty kokonaisia tai osiin leikattuja runkoja, juurakoita ja suuria oksia. Samaan sävyyn käsiteltyinä (mikä ihana pölyjen pyyhkiminen niiden koloissa olisikaan Ehkä minun pitäisi olla sen verran rikas että olisi varaa palkata joku siivoamaan).

Rohan on kiehtonut minua pitkään, mutta en tiedä jaksaisinko sitä loputonta ruohotasankoa. Kuitenkin jos ihmisten kansoista pitäisi valita niin olisin mieluummin Rohanilainen kuin Gondorilainen (Vaikka Ithilien voisi olla todella kaunis paikka asua). Númenorilaisiin en uskalla edes ajatella kuuluvani. Vaikka he ovat suosikkikansani niin he ovat vähän liian ylhäisiä ja vähän liian liikkuvaisia että kuuluisin heihin. Heitä kuuluu ihailla kaukaa ja heidän kanssaan kuuluu käydä pitkiä keskusteluja myöhään yöhön, silloin kun heitä sattuu saman katon alle.

Beornin tai Tom Bombadilin elämä voisi olla myös minulle sopivaa. Luonnonläheistä ja rauhallista. Kuitenkin jos heidän luonaan asuisi niin pitäisi joko olla Kultamarja tai kuulua Beornin kansaan. Ehkä voisin olla Tomin ja Kultamarjan tytär?

Rivendel olisi stressiherkälle oikea unelma. Saisi elää rauhassa omaan tahtiin. Lukea kirjoja, seurata vuodenaikojen vaihtumista ja nauttia haltioiden seurasta. Heilläkin riittäisi taruja kerrottavaksi. Voisin vaikka kuunnella haltioiden tarinoita, opetella ne ulkoa ja tehdä reissuja kiertävänä tarinankertojana. Niin elämä ei kävisi liian verkkaiseksi.

Maantieteellisesti tahtoisin asua aika pohjoisessa. Konnun talvet ovat ymmärtääkseni hyvin brittiläisiä ja minä tehtoisin että joka talvi tulisi edes jonkun verran lunta. Olisikohan uudelleen rakennettu Laakso tarpeeksi pohjoisessa että siellä sataisi lunta? Sen pohjoisemmaksi en kuitenkaan tahtoisi. Laakso voisi olla siitäkin mielenkiintoinen että sillä on pitkä historia vaikka kaupunki itsessään onkin aika uusi. Rinnakkaiselo kääpiöiden kanssa olisi varmasti mielenkiintoista ja ehkä jos pääsisi tarpeeksi lämpimiin väleihin niin heiltä voisi jopa oppia hieman käsityöntaitoa. Siellä olisi myös vesi. Minä pidän uimisesta ja veden äärellä olosta. Meri on kuitenkin vähän liian suuri ja mahtipontinen että sen rannalla haluaisi ihan pysyvästi asua. Kyllä, Laakso voisi olla minulle se oikea paikka. En vaan osaa kuvitella millainen kotini olisi siellä. Tolkiien ei taida kovin hyvin kuvailla sen seudun ihmisten arkkitehtuuria. Olen kuitenkin pitkään haaveillut turvekattoisesta majasta.

No, kyllähän omaa kotia Keski-Maassa suunnittelen aika paljonkin (varsinkin iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan, heh).
Olen päätynyt siihen tulokseen, että olisin ihminen. Vaikka tosin, olisi tosi hienoa olla haltia, mutta ehkä itsekin pysyn tutussa ja turvallisessa ihmisen muodossa. Harmi vain, että tiedän Keski-Maan kansoista vielä niin vähän, että on vaikeaa sano mihin kuuluisin. Mahdollisesti olisin kotoisin Arnorin Ja Gondornin yhdistyneistä valtakunnasta. Välillä kävisin ehkä kotikonnuilla käväisemässä, en koskaan viipyisi kovinkaan pitkään. Vaeltelijan elämä sopisi ehkä minulle hyvin, sillä rakastan nähdä uutta ja olen soveltuvainen maisemanvaihtoon ja kaikkiin uusiin asioihin. Olisin hiljainen vaeltelija Keski-Maassa, jonka muistot on kuin viherpelto, eli täynnä tavaraa. Oppisin jatkuvasti uusia tarinoita, opettelisin niitä ja kertoisin muille. Menisin sinne mihinkä tie minut vie, en miettisi liikaa vaan menisin. Iltaisin ihastelisin tähtiä ja nukkuisin niiden valossa.
Aseina minulla mukana ei olisi mitään erikoista, sillä en niitä paljoa tarvitsisi. Jousi minulla olisi örkkien varalta, sillä jousi tuntuu luontevalta, ja se on ehkä ainut ase mikä on kaunis (haltiamiekkojen jälkeen). Ruokavarastotkaan eivät olisi mitenkään suuret, taskussani olisi aina lembasia ja mukanani vettä. Taskussani olisi myöskin aina kartta, enkä edes tekisi mitään ilman sitä.
Jos asuisin Keski-Maassa, haluaisin ehdottomasti nähdä haltioita ja olla niiden ystävä/tuttu. Olisi mahtavaa, jos joku haltia nimeäisi minut haltiamieleksi! Olisi hienoa käydä varsinkin Lothlorienissa ja Rivendellissä. Sydämeni ja mieleni rentoutuisi aina kun astuisin niiden kauniiden olentojen asuinpaikkaan, keskustelisin haltioiden kanssa heidän kielellään, söisin hyvää ruokaa, kokonaisuudessa nauttisin haltioiden seurasta! Haltioiden luona saisin täytettyä nuolivarastoni ja taskuuni lisää lembasia. Välillä viipyisin pitkään, välillä vain käväisin.
Haluaisin nähdä vaeltelijana mahdollisimman paljon luontoa, erityisesti metsää. Välillä vaeltelisin erämaassa, joutuisin ehkä vaaroihin pimeämmille seuduille, saisin osaani pieniin seikkailuihin, mahdollisesti, ettei elämä kävisi tylsäksi.
Välillä törmäisin tuttuihin ja viipyisin heidän luonaan. Pääsisin ehkä ystävieni mukaan katsomaan nähtävyyksiä, paikkoja joissa en ole ennen ollut.

Kaiken kaikkiaan olisi täydellistä asua Keski-Maassa. En edes pysty kuvailemaan, miten mahtavaa se olisi!

Voi, tätä kysymystä olen pyöritellyt päässäni kohta viisitoista vuotta!
Kun tämä topiikki tänne ilmaantui, aloin ensin kirjoittamaan vastausta hyvin nopeasti, mutta jäin sitten kuitenkin makustelemaan asiaa edelleen. Nyt olen pyöritellyt tätä vastausta jo toista viikkoa ja aina välillä lisäillyt jotakin....

Edelleenkään en tiedä, mihin kansaan kuuluisin. Luultavasti kuitenkin ihmisiin, kun en tiedä olenko riittävän hobitti enkä ainakaan tarpeeksi haltiamainen

Asuisin luultavasti jossakin Konnun ja Rivendellin välillä. Se olisi riittävän pohjoista minulle ja kaikki kasvaisi vielä oikein hyvin. Haluaisin elää paikassa, joka olisi hieman korkeammalla muuta ympäristöä, ehkä pienellä kukkulalla jonka rinteillä kasvaisi kukkia ja nurmea. Asuinpaikkani läheisyydessä saisi virrata joki ja kasvaa jonkin verran metsää. Minulla on nytkin luonnonkukkia maljakossa, joten saisin nauttia kukkasten kauneudesta, joesta saisin käyttövettä (ja hyvällä onnella edes vähän kalaa!) ja metsästä saisin sieniä ja marjoja sekä muitakin tarvekasveja esimerkiksi lankojen värjäykseen ja ehkäpä lääkinnälliseen käyttöön. Luultavasti myös metsästäisin hiukan, joten senkin puolesta metsän pitäisi sijaita melko lähellä. Todennäköisimmin metsästäisin jousella ampuen, näen sen jotenkin parempana vaihtoehtona kuin ansastamisen. Pihapiirissä olisi hyvä olla ehkä kaksi tai kolme pientä aittaa/eläinsuoja. Saisin tarpeellisen määrän rahaa myymällä esimerkiksi lankoja, joten niiden säilytykseen ja muuhunkin varastointiin olisi hyvä olla säilytystilaa. Tarvitsisin tietenkin lampaita lankojen valmistamiseen, mutta niiden lisäksi pitäisin mieluusti myös kanoja, kissoja ja hevosen liikkumista varten. Kasvattaisin pihapiirissä kotitarpeiksi esimerkiksi perunaa, kaalia, sipuleita, papuja jne. Jos Keski-Maassa tunnetaan mitään saunan tapaistakaan, niin liittäisin savusaunan pihapiirini rakennuksiin...
En olisi ehkä mikään vaeltelija-tyyppi sittenkään, minun täytyisi kuitenkin pysyä suurimmaksi osaksi kotona hoitelemassa eläimiäni ja kasvejani. Jossain kohtuullisen matkan päässä saisi kuitenkin sijaita sen verran suuri kylä, että saisin kaupiteltua lankojani ja hankittua vastaavasti sen mitä en itse voisi valmistaa. Eläisin suurimmaksi osaksi omavaraisesti valmistaen tarpeelliset asiat itse.

Taloni voisi sijaita itä-länsiakselilla, voisin herätä aamuisin auringonvaloon ja ilta-auringon puolella olisi hyvä olla jonkin sortin veranta. Olen mietiskellyt talon kokoa ja muotoa, siitä minulla onkin kaksi versiota... Ensimmäinen vaihtoehto olisi pieni kaksikerroksinen talo, jossa alakerta olisi suurimmaksi osaksi avonaista tupaa. Toisessa päässä taloa, idän puolella, olisi kuitenkin kaksi erillistä, pientä kamaria. Yläkerta olisi avointa tilaa, jossa ikkunat antaisivat tosiaan itään. Sisustus olisi melko yksinkertaista, mutta kuitenkin mukavaa. Pidän nykyisinkin vanhasta ja mukavasta mitä tulee asumiseen... Tuvassa olisi ainakin yksi uuni, tosin en ole osannut ratkaista päässäni olisiko se lopulta avotakka (huono lämmönlähde...) vai muunlainen uuni. Molemmat kiitos! Huonekalut olisivat puisia, suuri pöytä keskellä tupaa ja mukava oleskelupaikka takkatulen ääressä. Taljoja ja pehmeitä, kauniista kankaista kudottuja tyynyjä, soihtuja ja takorautainen kynttiläkruunu valaistuksena... Astiat olisivat punaista savea ja puuta, ehkä minulta löytyisi jokunen lasipikarikin harvinaisille juomille Talon alla voisi olla pieni kellari, jonne pääsisi keittiöstä. Toinen alakerran kamareista olisi vieraskäyttöä varten, siellä olisi aina peti pedattuna vieraita varten. Toinen kamari olisi puolestaan kirjoja ja kirjoittamista varten. Nukkuisin itse yläkerran avoimessa tilassa, eikä siellä tarvitsisi olla juuri muuta kuin vuode ja arkkuja vaatteiden säilyttämiseen.

Toinen kotivaihtoehtoni olisi hivenen nykyisen kotini kaltainen, joskin jonkin verran pienempi matala, yksikerroksinen talo, jonka katolla kasvaisi erilaisia kasveja ja heinää. Talo maastoutuisi hyvin tämän ansiosta. Huoneita tarvitsisin siihenkin sen kolme ja tuvan lisäksi. Tämä talo on mielikuvissani ehkä hieman hobitinkolon kaltainen mukava pesä, jonka tyyliin taljat ja soihdut eivät istuisi enää niin helposti. Ehkä ensimmäinen vaihtoehto sopisi kuitenkin enemmän Keski-Maan elämäntyyliini...

Voi olla että lisäilen yksityiskohtia myöhemmin, jos sellaisia tulee vielä lisää mieleeni.

Nooh, itse täytyy myöntää että olisin rakkaassa toisessa kotimaailmassani joko hobitti tai haltia (tämä voi oikeastaan vaihdella yhden päivän sisäälläkin moneen kertaan, riippuen mielialoistani). Toisaalta Konnussa tunnen olevani kotona. Hobittien elämä on sopivan rentoa ja rauhallista, ja paikka on kotoisa, tarpeeksi yksinkertainen. Kuitenkin haltia, jolla on mahdollisuus lähteä ikuiseen onneen Erottavien merten tuolle puolen, jos elämä alkaa todella käydä liian raskaaksi, haltia, joka luo katseensa taivaalle tähtiin, vaeltaa metsissä taikka rannoilla tai elää Rivendellissä tahi jossain muussa upeassa haltiapaikassa, tuntuu myös jotenkin... tutulta. En osaa kuvata sitä tunnetta paremmin. (Tosiasiassa, olisin lähinnä teleriin kuuluva haltia. Rakastan todella paljon ylläni olevia tähtiä, vaikka yleensä onkin pilvistä ja elämä pitäisi suorittaa päivänvalossa. Musiikki on ihanaa, varsinkin soitettu, ja yksi parhaista tavoista löytää rauha on katsella kauas merelle.)

Mutta oli miten oli, miten kotoisalta ja ihanalta Kontu, Rivendell, Minas Tirith, tai jokin Beleriandin paikka, tai mikään muukaan paikka ikinä tuntuukaan, olen huomannut olevani varsin levoton sielu, vaeltelu pitkin on mukavaa (vaikka sitä tuleekin, varsinkaan kunnolla luonnossa, tehtyä harvoin). Yhtä kotia en voisi valita, parhaimmillani viettäisin jossakin viikon, välillä en muuta kuin tulisin iltapäivällä ja olisin taas pois ennen päivänkoittoa. Toki helppoa ei sellainen elämä villissä erämaassa olisi, mutta aseistus, ja sopivat tiedot ja taidot, niin eiköhän sielläkin eläisi. Haluaisin aina nähdä, mitä on seuraavan vuorenhuipun, kukkulan tai joen tuolla puolen, haluaisin samota kauas etsimään unohdettua, kenties tuhoutunuttakin paikkaa, vaeltaa sinne kauas pohjoiseen jonka lumiin yksikään muu ei ennen ole saappaanjälkiään jättänyt, kiivetä korkealle yksinäiselle vuorenhuipulle, kokea tuulen kasvoillani ja nähdä sieltä käsin maailman, ja suuren meren.
Mutta toisaalta, haluaisin myös tutkia savuttavan kynttilän heikon liekin valossa muinaisia, unohdettuja pergamentteja ikivanhoissa arkistoissa, etsiä niistä kadotettua tietoa. Ja haluaisin kulkea kansojen keskuudessa, ja auttaa heitä.

Tämäpä hieno puheenaihe

En ole tarpeeksi ylevä ollakseni haltia, en tarpeeksi näppärä kääpiöksi, liian levoton hobitiksi tai entiksi. Pidän kovasti hevosista, mutta en ole tarpeeksi sotaisa rohanilaiseksi, enkä halua vaeltaa samoojien tapaan maanpaossa koko ikääni.

Rakastan merta, mutta lyhyet purjehdusmatkat haltioiden ja uusien paikkojen kohtaamiseksi riittäisivät. En haikailisi merten taa, vaan palaisin mielelläni välillä kotiin.

Ehkäpä olisin asunut mieluiten Númenorissa sen loiston päivinä. Erendis rakasti Númenorin metsiä eikä olisi halunnut niitä hakattavan. Olisin ehkä ollut hänen ystävänsä ja kuunnellut myötätuntoisesti, kun hän olisi tilittänyt onnetonta rakkauttaan ja ristiriitaisia tuntemuksiaan. Toisaalta olisin ymmärtänyt Aldarionia ja hänen kaipuutaan merelle. Ehkä olisin ollut joku pikkumatruusitar, apulainen.

Kotini on jossain Rankkihovin lähettyvillä metsänreunassa, joku Krikkolon tyylinen pieni piilopirtti. Olen hobitti, joka ei jaksa mitään suuren smialin hälinää ja pikkuipanoiden kitinää vaan elän erakkona siellä pienessä kolossa. Metsä on lähellä, josta käsin käyn metsästämässä ja pihallani kasvaa syötäväksi sitä sun tätä melko pienellä vaivalla. En pelkää vettä, vaan Rankkivuon läheisyys on opettanut minut olemaan sinut veden kanssa. Ei sinne mielellään uimasilleen mene, lämmin kylpyvesi on sitä varten, mutta pienen jollan olen itse rakentanut. Veressäni virtaa Tukin suvun verta ja esi-isiini kuuluu myös joitakin köydenpunojia.

Olen käynyt monesti Vanhassa Metsässä, mutta en sinne enää mielelläni mene, sillä siitä on tullut synkkä ja pelottava paikka. Sen sijaan lähimetsä Korvenperä ja Konnun pohjoisenpuolen metsät ovat tulleet tutuiksi ja olen tavannut siellä haltioita ja oppinut hieman heidän kieltään, jotta olen heidän kanssaan voinut keskustella. Olen tavannut myös pohjoisen samoojia pohjoisissa metsissä. Heidän tarkkaa tehtäväänsä en tiedä, mutta he ovat kunniallista väkeä. Kaukaisimmat matkani olen tehnyt Briin ympäristön metsiin ja kyliin idän suunnassa ja länsisuunnassa olen käynyt niin pitkällä, että olen päässyt näkemään merenrannan. Haaveilen merimatkasta, mutta koska en ole merenkävijä, en voi tätä haavettani toteuttaa yksin. Ehkäpä joku Harmaiden Satamien haltioista voisi viedä minut merelle?

Minulla on muutama hyvä ystävä, joiden takia en tohdi viipyä retkilläni liian monta vuodenaikaa kerrallaan, ehkä muutaman kuukauden. Ystäväni pitävät huolta kotikolostani ja puutarhastani, kun olen poissa, mutta en tiedä jaksavatko he enää kauan? Joko he tulevat kohta mukaani tai väsyvät. Olen kyllä saanut heidät kiinnostumaan tulemaan mukaani. Joskus on mukavampi kulkea seurassa kuin yksin. Ja aivan vielä ei tämän hobitin ikäkään paina, joten seikkailujen vuosia on edessä vielä reilusti.