Koulumuistot ja mielipiteet

Päivis

Hobitti
Pistänpä tällaisen keskustelun pystyyn kun en vastaavaa mistään löytänyt. Eli kommentteja eri kouluista. Ja keskusteluja, ei tietenkään pelkästään mitään lyhyitä kirouksia tai ylistyksiä. Näin voisi yrittää vaikka kalastella vanhoja koulukavereita tai vaikka etsiä uusia.

Mitäs kouluja minä olenkaan käynyt... Kangasalla joku hassu ala-aste, mistä en muista mitään, mutta tuli kyllä rikottua pesis pelissä neljännenkerroksen ikkuna. Ei minun toimesta tietenkään!
Sitten Turussa olen käynyt Puolalanmäessä ala- ja yläasteen. Ihan kiva paikka, mutta kaipasin maiseman vaihdosta.
Sitten ajauduin Penon lukioon, missä nyt opiskelen tokaa vuotta. Ei tämä niin paha paikka ole. Varjopuolia on, mutta niitä ei ainakaan ole opetuksen taso. No, ainakaan yleisesti ottaen.
Paras puoli on kyllä tuo viereinen metsäisä kukkula, minne voi hyppytuntisin kadota hämminkiä herättämään.
Oikeampi syy kyllä on päästä pois tuntemattomasta ihmisjoukosta luonnon rauhaan.

Eli kertokkaas jotain kouluistanne, samalla mahdolliset pernon kontulaiset ois jännää bongata! :D
 
...

Valkealan ala-aste, luokat 1-6. Ihana paikka, pisti itkuksi kun sieltä lähti. Oikeastaan vain hyviä muistoja, ensimmäiset discot, ensimmäinen poikaystävä, leirikoulu, ihanat opettajat ja tiivis yhteishenki ja paaaaljon muita.

Ala-asteelta muutama kymmentä metriä poispäin, Valkealan yläaste. Ysiluokka meneillään, kivaa täälläkin. Aina joskus sitä kaipaa takaisin ala-asteelle olemaan lapsi. Kaikki tuntui muuttuneen kutosen ja seiskan välissä. Osaa vanhoista luokkalaisista ei enää edes moikata. Uusia ystäviä muista kouluista sitäkin enemmän. Tähän kahteen ja puoleen lukuvuoteen, mitä olen siellä viettänyt, on mahtunut kaikenmoista. Se hauskin pätkä on vielä edessä. Toivottavasti. Mutta tämän jälkeen - ero lähes jokaisesta ystävästä, voidaan olla aika varmoja, että tippa tulee linssiin myös ysin päättäjäisissä.

Ja sen jälkeen, sata metriä poispäin - Valkealan lukio. Rakennukset vieri vieressä, elämäni koulut. Paikka, josta olen aina pitänyt. Koulu. Hyviä muistoja, huonoja muistoja. Enimmäkseen hyviä.

Koulussa on kivaa. :p
 
Kävin 1-4. luokan Noljakan ala-asteella, josta on oikeastaan vain hyviä muistoja, viihtyisä koulu ja paljon kavereita, joista muutama on nykyäänkin vielä erittäin läheisiä.
Viidennelle ja kuudennelle luokalle siirryin Normaalikouluun ja mukava paikka sekin, kavereiden kansa viihdyttiin välitunnit musiikkiluokassa. Omana opettajajani oli siellä täysin opettajaksi sopimaton naishenkilö, jolla oli suorastaan natsimaiset arvot. Me sitten kavereiden kanssa oikein kerjättiin verta nenästämme ja oltiin hankaluuksissa koko ajan.

Ylä-asteella olin liikuntaluokalla ja kavereiden kanssa pidettiin yllä oikein mukavaa ja huoletonta ilmapiiriä niin luokassa, kuin tuntien ulkopuolellakin. Seiskalla heitettiin bilsan luokan lamppujen päälle voileipiä ja kun ysillä viimeisellä tunnilla sinne katsottiin, niin siellähän nuo edelleen olivat, säästettäköön ne myös tuleville sukupolville :D
Loistava muisto on myös meidän luokkamme luokkaretki Prahaan viime keväänä ja toisena iltana koko luokan kusahdus alkomahoolin käytöstä ja hallussapidosta, silloin illalla oli kyllä aika kireät fiilikset, mutta nykyään me nauretaan ihan älyttömästi niille kömmäyksille ja tapahtumille :)
Haikeahko fiilishän tuo viime keväänä oli, kun korkattiin kuohuviinipullot ja poltettiin sikarit koulun pihassa peruskoulun päättyessä, mutta toisaalta oli myös upeaa. Kyllä joitain kavereita on hieman ikävä, kun eri kouluissa nyt ovat, eikä heitä enää nää.

Tällä hetkellä olen Normaalikoulun lukiossa ja tykännyt erittäin paljon. Nyt jo tästä syksystä on tosi paljon muistoja, joita en koskaan haluaisi unohtaa, kuten orjapäivä, nahkakonva, ykkösten yö ja piinapäivä
 
1.-6. luokat Jousenkaaren ala-asteella (Tapiola, Espoo, Helsingin vieressä). Ruma harmaa betonilaatikko, mutta olin musiikkiluokalla ja luokkahenki oli enimmäkseen ihan hieno. Erikoisuutena olivat koulun piha-alueen sodanaikaiset vallihautamaiset penkereet, joissa ehdottomasti ei saanut kulkea tai leikkiä (ja paljonpa sitä koskaan noudatettiin).

Yläasteella asiani alkoivat mennä pieleen, mutta koulunkäynti Tapiolan yläasteella oli sinänsä mielekästä ja kiintoisaa. Jatkoin musiikkiluokalla, ja kaikenlaisia musikaali-yms. produktioita oli aina silloin tällöin, ne piristivät arkista puurtamista mukavasti. Luonnontieteellisen urani pohja laskettiin hyvillä kemian, fysiikan ja biologian tunneilla. Sain niistä muistaakseni jonkin stipendinkin (ehkä siksi, että ketään muuta ne eivät kiinnostaneet).

Ressun lukiossa oli tuolloin aivan loistavat opettajat, joita olen muistellut monesti jälkeenpäinkin. En muista luokkalaisiani, koska luokattomuus oli jo alkanut, enkä tutustunut hyvin oikein kehenkään oman vuositasoni tyyppiin. Vanhojen tansseissa oli ihan kivaa, mutta abihörhöilyihin en osallistunut. Käytin näin jälkeenpäin ajateltuna lukioaikana liian vähän hyväkseni Helsingin keskustan rajattomia mahdollisuuksia, kuten läheisiä Bakers'in kahvilaa ja Ruttopuistoa. Tuttavat pitivät niissä omia pikku hyppytunteja aina aurinkoisina päivinä usein alkoholin kera.
 
Peruskoululla oli varmasti suuri osa kasvamisessani sellaiseksi "ristiriitaiseksi" persoonaksi kuin olen nyt. Tiedon ihmeelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin tuli tutustuttua lapsena Sepon koulussa sekä Pohjois-Tapiolan yläasteella vuosina 1988-1997.

Mielenkiinnollahan sitä kyllä muistelee kaikenlaisten temporaali-illuusion kultaamien "ihmeellisen mutkatonta" -muistojen lisäksi myös sitä, miten on käytännössä kuitenkin pystynyt joskus heräämään joka päivä seitsemältä ja istumaan ihme luennoilla aina kahdeksaan tuntiin. No, se kunto oli parempi. Ja ala-asteella ja yläasteellakin sitä epäilemättä tuli liikuttua vähän enemmän. Ja syötyäkin enemmän. Ja myöhemminhän sitä alkoikin nukkua enemmän päivälläkin, mikä varmasti auttoi siinä arkirutiinissa.

Jokaisen koulun ihmiskirjo on varmasti aika lailla sama; kaikki (jopa kirjoittajaa myöten) ovat olleet joskus idiootteja, tottakai silloin kun ollaan fyysisesti lapsia... olihan siellä toki sitten niitä "tovereitakin" joiden kanssa oli hauska jutella niitä näitä, kettuilla ja lainailla kamoja. Kavereita ei ole jäänyt (lukuunottamatta paria tyyppiä, tosin nämä ovat jo hyvin Elämän(tm) alkuun päässeet) enkä juuri tiedä mitä "muille" on tapahtunut sittemmin. No, yhden (jos varmasti toisenkin) melko aikaisen ihmis-tehtailun lisäksi eräästä tyypistä tuli kai vähän kokeilunhaluisempi huumeiden suhteen, vaan muuten en ole missään luokkakokouksissa ollut.

Kaikilla nyt koulussa oleville ja itsensä ystävättömäksi tunteville haluaisin sanoa ainoastaan sen että lunkisti vaan, älkääkä ottako mitään niitä farmieläinkokelaitten juttuja tosissanne. Pärjäätte kyllä. Ja myöhemmin sen myös ihan oikeasti näkee kuinka lyhyt räpäys koulu elämässä loppujen lopuksi on.
 
Tainion koulussa (Tuolloisessa Tainion ala-asteessa ja Tainion yläasteessa) kävin opinnoistani ne ensimmäiset yhdeksän vuotta. Peruskouluajoista ei ole jäänyt mitään tiettyä tunnelmaa (Jollei mukaan lasketa sitä, etten kyllä tahtoisi elää noita vuosia uudelleen). Tietyn kaveriporukan muodostimme jo tuolloin ja sama joukkio on säilynyt vielä näille päiville. Todella loistavia ihmisiä.

Yläasteesta mieleen jäivät muiden aloittamat ryyppykokeilut, joihin osallistuneet halvensivat avoimesti kaikkia niitä, jotka nyt vain sattuivat viihtymään paremmin maidon ja pikkuleipien parissa. Onneksi omasin samanhenkisiä ystäviä ja mielenrauhan: harvemmin kenenkään onnistui todella satuttaa minua sanoillaan, sillä otin alusta alkaen sellaisen asenteen, että löin leikiksi aivan kaiken. "Kyllä, minä tykkään istua kotona ja tulen toimeen vanhempieni kanssa. Ai että mitä teen viikonloppuisin? Ratkon ristisanoja ja matemaattisia ongelmia palkintolaskimella vanhempieni kanssa. Kemia on oikeasti mukavaa. Hikuruus on ilomme". Ja niin edelleen. Melkoisen pian sainkin jäädä rauhaan.
Yläasteella minuun tekivät lähtemättömän vaikutuksen biologian ja äidinkielen opettajani. Molemmat olivat asiansa osaavia, innostuneita ja äärimmäisen kannustavia opettajia, joilla oli aikaa kiinnostuneelle ihmistaimelle.

Lukion kävin noin 3 kilometrin päässä yläasteestani. Tunnelma oli huomattavasti vapaampi: Jos oikeasti harrastit opiskelua, se oli sinun valintasi, eikä kukaan tullut siitä irvailemaan. Jos tykkäsit remuta kaikki päivät kaljakassin kanssa keskuspuistossa, mikä jottei.
Lukiossa jouduin myös aika paljon eroon ystävistäni. Toisaalta se syvensi ystävyyssuhteita, toisaalta valmisti tähän vuoteen kun lähdimme kaikki eri puolille Suomea opiskelemaan.
Lukio meni jotenkin hujauksessa verrattuna vaikkapa yläasteeseen. Yllättäen sitä vain tajusi seisovansa koulun pihalla hassunnäköinen hattu päässä ja todistukset kourassa.
 
Miepä kävin ala- ja yläasteen Ruskolla, piirit olivat pienet vaikkakin yläasteelle siirtyessä hieman laajenivat. Lukioon siirryttäessä porukka hajosi ympäri Turun seutua, itse päädyin Juhana Herttuaan. Kenties siksi minulla ei olekaan kovin yhtenäistä kuvaa kouluajoistani, kaveripiirit ovat melko täysin muuttuneet.
Parhaiten peruskouluajoista ovat jääneet mieleen käsityötunnit, jotka yllättäen olivat melkoista ompeluseuraa. Yläaste oli luokan yhteishengen kannalta parempaa aikaa ja luonnollisesti myös ajatuksellisesti kypsempää aikaa. Tuli sitä filosofoitua nuoren teini-ikäisen tarmolla maailman pahuus ja ratkottua kaveripiirin kaaostiloja (joita ilmeni joka viikko:).
Lukiossa kuitenkin riemu ratkesi aivan eri tavoin. Ajatusmaailma avartui ja löysin taiteen maailmaan. Lukio oli hauskanpitoa, ei niinkään ryyppäämistä kuin yhdessäoloa. Oppilaskunnan huoneen jääkaapissa oli vielä vuonna 2003 porkkana, joka legendan mukaan oli sinne päätynyt kuutta vuotta aikaisemmin. Valitettavasti emme kyenneet tätä kaikennähnyttä (melkein, jääkaapin ovi oli tosin aina kiinni) porkkanaa, tai muumiota, saattamaan turvallisesti jälkipolville, sillä se katosi yllättäen. Ensin vietiin jääkaappi, josta porkkana pääsi Matin&Tepon lahjoittamaan kaappiin. Ilmeisesti porkkana kuitenkin päätti, ettei ole nähnyt vielä tarpeeksi maailmaa. Siitä lähtien on lähes-aktiivinen porkkana-lahkomme yrittänyt porkkana-toimikunnan avustuksella selvittää hänen kohtaloaan.
 
Ala ja ylä-asteen kävin Suomussalmen kirkonkylällä... Mukavat muistot kummastakin, tosin paremmat ylä-asteelta.. :wink: Piruutta ei tullu sen kummemmin harrastettua, mitä ny ala asteella pari kertaa tuli "karattua" koulusta... :oops:
Lukion eka vuoden olin Laanilan lukiossa ja nyt sitten Raahen lukiossa viimestä vuotta vetelen..
Suomussalmen kavereihin tullu vähemmän pidettyä yhteyttä ku välimatka on niin suuri, mutta suunnitelmissa kyllä on jossain vaiheessa nyt syksyllä/talvella käydä siellä pyörähtämässä mutka..(tosin tarkotus olla käydä jo aikasemmin, mut aina tullu jotain esteitä lähön sattuessa............)
Lukiosta hyvät muistot, hyviä kavereita niin Oulusta ku Raahestaki, joten hyvin pyyhkii tällä hetkellä.. :lol:
 
Hupaisin koulumuisto on kyllä ehdottomasti se, kun lukiossa luokanvalvojamme, erittäin tiukkana ja ankarana tunnettu eläkeikää lähestyvä täti-ihminen valitti poissaolovihkoissa olevista epäselvyyksistä: "KUKA SE TEIDÄN LUOKANVALVOJANNE OIKEIN, KUN EI HUOLEHDI TÄLLAISISTA ASIOISTA!!?" Tuota tätiä pelattiin niin paljon, ettei kukaan uskaltanut nauraa (silloin), ja joku hädin tuskin rohkeni vastata, että "Sinähän se olet..." :lol:
 
Mulla tuli luokanvalvojasta mieleen juttu kun olin yläasteella ja pokemonit oli alkanu pyörimään. Niin se mun luokanvalvoja aina kun joku "häiritsi" tuntia niin jäi tuijottamaan sitä tyyppiä ja jähmetty siihen asentoon missä se oli ollu. Niin me sitten poikien kanssa kerran koko tunti hoettiin sen nimeä niin ku pokemonit hokee omaansa. "Seisto!" ja ope oli viis minuuttia samassa asennossa. Voi niitä aikoja... "Seisto!" HAAHAA! that's so funney!
 
Kun tässä ajattelen, niin 10 vuotta ja rapiat päälle koulua tuntuu valtavan pitkältä ajalta. Oikeastaan koko kouluajalta on lähinnä valoisia muistoja. Ala-asteen kävin hyvin vanhanaikaisessa Raunistulan koulussa. Sieltä jäi mieleen uskonnollisuus ja se, että osasin aikoinani kaikki keskeisimmät virret ulkoa. Huonona muistona voin pitää kamalia liikunnan tunteja ja niitä pitäviä tyrannimaista opettajaa. En siedä vieläkään koripallon pelaamista. Kuusi vuotta kului ja siirryin sitten ("hymytytön" saaneena) Kastun kouluun. Nyt on kiva seurata pikkuveljeä, joka on on nyt Raunistulassa.Peruskoulun viimeiset luokat olivat aika helppoja ja sain paljon lisää kavereita. Yhdeksännellä luokalla keskityin lähinnä pitämään hauskaa. Nyt opiskelu jatkuu Kastun lukiossa ja olen viihtynyt oikein hyvin. Ensi vuonna tulee olemaan haikeaa, kun ystäväpiiri taas hajaantuu. Saa nähdä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Joskus mietin, että maisemanvaihdos tekisi hyvää. Olen ikävä kyllä aika laiska. Pidän siitä, että pääsen kouluun 5 minuutissa pyörällä. :)
 
Kauan kauan sitten (tai no... ainakin 10 vuotta sitten) kaukaisessa maassa (tai no... Tampereella) oli pieni tyttö aloittamassa koulua...

Niin eli siis: kävin Tampereella, Hervannassa, koulua ensimmäiset 4 vuotta Kisapuiston ala-asteella. Koulu oli sopivan pieni (6 luokkaa 4:llä luokka-asteella) sen ikäisille lapsille ja siksi sinne hainkin.
5:nelle luokalle olisi pitänyt vaihtaa koulua toiseen lähistöllä olevaan, mutta muutinkin tänne Kuopioon ja menin Länsipuijon ala-asteelle kahdeksi vuodeksi. Nuo kaksi vuotta ovat tainneet olla elämäni kaksi kauheinta vuotta (vaikka ottaisikin huomioon nykyisen olotilani), mutta sen siitä saa, kun yrittää päästä mukaan johonkin, joka on ollut kasassa jo vuosia. Tuona aikana olin koulukiusattu ja syrjitty, eikä lienee yllätys, jos sanon, etten ole kunnolla edes puheväleissä kenenkään kanssa tuolta ajalta (paitsi yhden tytön, joka oli tullut luokalle 2 vuotta minua ennen).
Sitten se kammotus onneksi loppui ja siirryin yläasteelle muualle kuin muut luokkalaiseni (yllätys, yllätys: 8/10 luokan tytöistä meni samalle kuvisluokalle ja 1 jäljelle jäänyt meni englanninkieliselleluokalle samaan kouluun) eli Minna Canthin kouluun. Yläasteella minä vasta sain Kuopiosta hyviä ystäviä, joista osan kanssa minä olen vieläkin hyvissä väleissä (onhan yläasteen loppumisestakin jo vähän yli vuosi). Oikeastaan vasta yläasteella minä aloin tehdäkin jotain koulun eteen, ja tästä saan kiittää sitä, että ylipäätään pääsin johonkin lukioon lopulta.
Lukioon siirryin portaiden yläpäähän eli Minna Canthin lukioon, kun todistus kerran ei silti riittänyt kaupungin parhaaseen lukioon (ja toisiksi paras lukio ei tietenkään tullut kysymykseenkään). Mielipiteeni nykyisestä koulustani on aika negatiivinen, koska se ei ole se mihin halusin ja koska melkein puolet koulun oppilaista ovat päässeet sisään kouluun melkein numeron pienemmällä yläasteen keskiarvolla.
Kun lukio päättyy, poistun kaupungista luultavasti aika nopeasti, enkä aio todellakaan jäädä haikeana katselemaan taakseni, toisin kuin jotkut tänne kirjoittaneet (kertoo varmaan jotain suhteestani nykyiseen elämääni). Luultavasti yliopisto menee sitten samalla kaavalla (eli ei ystäviä, jos sinne asti koskaan pääsen), mutta onneksi on Kontu.
 
Ensimmäiset pari viikkoa kävin ylä-Malmin ala-astetta. Se pari viikkoa oli ihan mukavaa, olihan luokka täynnä ihmisiä, jotka olin tuntenut tarhasta asti. Opettajastakin pidin todella paljon. Vanhempani taas eivät niinkään pitäneet opettajan opetustyylistä, eivätkä epätoivoisista yrityksistä saada kenkien heittely ja ikkunoista kulkeminen tunnin aikana loppumaan. Senpä takia minut ja veljeni sitten heivattiinkin lähikouluumme Siltamäen ala-asteelle. Sieltä en tuntenut ennestään ketään, joten oli aika helpotus mennä veljeni kanssa samalle luokalla. 1-2 luokan meillä oli sellainen aika vanhahko, hieman pelottava naismaikka. Hän oli kyllä oikeastaan ihan mukava näin myöhemmin ajatellessa. 3 luokan ajan minulla oli kamala vanha miesopettaja, joka laittoi meidät istumaan yksin ja aina kun piti sanoa joku ulkoa opeteltu asia, piti nousta seisomaan. Neljännellä sitten tulikin opettajaksi nuori miesopettaja, Tero, joka oli todella mukava. Hän osasi opettaa, eikä tehnyt kuin yhden virheen neljän vuoden aikana jonka hän minulla oli. Hän kun sattui laittamaan minut ja veljeni samaan ryhmään istumaan. :D Kuudennella luokassamme oli todella hyvä yhteishenki ja kolmen päivän leirikoulu onkin yksi elämäni mukavimmista ajoista.

Yläasteen kävin myös tuossa vieressä, Suutarilassa. Koulussa nyt ei varsinaisesti ole kehumista, taidetaan pitää yhtenä Helsingin huonoimmista kouluista.. Suurin osahan tuolta ala-asteelta samaan kouluun tuli ja olihan meitä aika monta samalla luokalla myös yläasteella. Luojan kiitos kuitenkin siitä, että vihdoinkin pääsin eri luokalle veljeni kanssa. Yläasteen luokka nyt ei ollu mikään erityisen mukava. Muutama ihan kiva tyyppi siellä oli, mutta suurin osa keskittyi huutamaan joka paikassa viikonloppu sekoilustaan. Tunsin jotenkin oloni täysin ulkopuoliseksi. Luokanvalvojamme oli aikamoinen tapaus. Hän taisi olla koko koulun eniten pelätty opettaja. Ja sitä hän kieltämättä olikin, etenkin ruotsin tunneilla joita hän meille piti. Yläaste aika ei varsinaisesti ollut mitään kovinkaan mukavaa. Kuten jo sanoin, tunsin oloni ulkopuoliseksi. Ei minua kiusattu eikä syrjitty, mutta kun ystäväni olivat koulussa, ei luokassa minua edes huomattu. Ryhmätöissä ryhmääni haluttiin aina kovasti, mutta ei minun itseni, vaan numeroideni takia. Huokaisin helpotuksesta kun yläaste loppui. Luokkakokoukseen en todennäköisesti mene. En halua nähdä niitä kaikkia inhottavia ihmisiä uudelleen.

Ja sitten lukioon meninkin Oulunkylään. Mukava koulu ja hyvät opettajat. Luokkahengestä en sano mitään, koska ei meillä nyt oikeastaan ole mitään muuta yhteistä kuin ryhmänohjaus kerran viikossa. Mutta koulu on mukava, ruoka hyvää (joka päivä vaaleata leipääkin :D ) ja tietenkin ihmiset ihania. Oikeastaan lukiossa vasta olen alkanut nauttimaan opiskelusta ja niistä ihmisistä joiden kanssa opiskelen. Ihmisiä on tullut aika roimasti lisää ympärille, mutta en minä sitä pahakseni laita. Ja onneksi samalta yläasteelta samaan lukioon tuli vain muutama ihminen. Heistäkin melkeinpä kaikki ovat ihan mukavia.
 
Olin jo huokaista helpotuksesta, kun ala-astelaiseni päättivät mennä eri kouluihin kuin minä (lukuunottamatta minun bestistäni). No, tottakai piti käydä jotain! Neljä poikaa edelliseltä rinnakkaisluokaltani tulivat samalle luokalle kanssani. Se siitä tuurista.

Vaihdoin koulua Kotinummen ala-asteelta Maunulan yhteiskouluun, enkä todellakaan ole katunut mitään. Hyvää ruokaa ja kaikkea kivaa (väriviikkokin juuri oli!), kun on lukiokin samassa rakennuksessa. En ota (ainakaan vielä) matkan pituutta (Malmi-Maunula) ongelmana. Ihan mukava matka, taittuu jos lähtee 13 min yli läheiselle pysäkille ja bussiin, mistä pääsee siihen ŽvarsinaiseenŽ bussiin.
Onpa tuolla koulussakin sen verran paljon ihmisiä, että pääsee sitten näkemään harvemmin niitä ei-toivottuja...

En muuten ymmärrä kokonaan luokkalaisteni tyttöjen aivoituksia. He vain riitelevät jostain, että toinen on muka sanonut h**raksi tai muuta vastaavaa. Oppisivat valitsemaan jo kaveriporukkansa, jos joku niin ottaa päähän :x :evil:
 
Lukioon on joskus ikävä, mutta esim. ala-asteelle (jota kävin vuosina 1989-1995) ei. Olen joskus jälkeenpäin miettinyt, että on se kyllä melkoista pienten ihmisten pelottelua koko ala-aste. Mieletöntä aikuisten vallankäyttöä ja liikaa auktoriteettien kunnioittamista. Esimerkiksi silloin, kun opettaja tuli luokkaan, piti nousta seisomaan. Ruokalassa ei saanut puhua, paitsi ne välttämättömimmät (hyvä tapa opettaa sivistynyttä keskustelua siis) saisinko maitoa jne. Välitunnilla jos opettaja meni sisälle, juoksimme avaamaan ovea, että saisimme kympin käytöksestä. Kun mentiin tv-luokkaan, kaikkien piti keksiä monta typerää kysymystä katsottavasta ohjelmasta. Kaikki aika meni siihen, kun yritti paniikissa muistaa kaikki kysymykset - kenellekään ei tietenkään tullut mieleen kysyä, saisiko paperia ottaa mukaan. Ja muistan joskus kysyneeni kuviksen tunnilla, pitääkö paperin olla vaaka- vai pystysuorassa, ei tullut mieleenkään päättää sitä ihan itse.

Ehkä olin sitten itse vain niin pelokas, mutta ala-asteesta kyllä tulee mieleen se hirveä opettajien miellyttämisen pakko. Ymmärrän kyllä, että tietty kuri pitää olla, mutta en pidä tavasta, jolla aikuiset suhtautuvat toisinaan lapsiin.
 
Mä kävin ala-asteen Poltsin ala-asteella ja nyt sitä ollaan Poltsin ylä-asteella... Meillä on joitakin esim. äikän , fyssan ja matikan tunnit tuolla ala-asteen puolella ku ylä- ja ala-asteen rakennukset on ihan vieri vieressä... Nyt sitä päivisin rampataan kahden rakennuksen välillä ja portaat alkaa pikku hiljaan kyllästyttää... :) Mä oon seiskalla ja tietenkää meijän luokka ei oo säästyny pieniltä kommelluksilta. Me saahaan käydä kaupassa ja muutenkin kylällä aina ruokavälkällä, jotenka meidän luokan kaks poikaa meni pyörillä kylälle ostoksille, toinen polki pyörää ja toinen istu tarakalla. No tällänen pikku kylä ku tää meijän Poltsi on ,nii tietysti poikia vastaan tuli poliisi setä poliisiautolla, ja kuinkas ollakkaan tämä poliisi setä pysäytti pojat ja piti pienen puhuttelun siinä tarakalla istuneelle pojalle... :p No ei siinä mitään ku jätkä pois kyyvistä ja ei kun kävelemään.
No yks kommellus oli kun minä ja mun bestis lampsittiin kahen meijän luokan pojan takana ala-asteen rakennukselle ku seuraava tunti oli siellä.Toisella niistä pojista oli sählymaila ja se viuhto sen kanssa ,ja siinä samassa siitä sähly mailasta kimpos kivi yhen ylä-asteen opettajan auton taka ikkunaan, johon sitten tuli pitkä särö :!: Seuraavana päivänä sitten huomattiin mun bestiksen kanssa et sen auton taka ikkunaan oli teipattu kiinni musta muovi... No pari juttu tuokiota me ollaan jouvuttu käymään ylä-asteen reksin kaa , mutta onneks vakutus korvaa koko ikkunan :p Siinä pari kommellusta meijän luokalta... Vaikka noita pikku vahinkoja on ollu nii silti meijän luokka on ihan paras!!! Kaikki heittää läppää koko ajan eikä yhtään tylsää päivää ei oo ollu, kaikki on ku jo monta vuotta tunteneita kavereita vaikka meijän luokalla kaikki ei oo samalta koululta niiku mä, mut silti moni muu on samalta luokalta mun kanssa tuolta ala-asteelta ku meillä ei ollu rinnakkais luokkia ala-asteella.Vaikka meijän ruokalassa meille mätetään aika karseeta ruokaa ei se silti lannista meijän luokan menoa, pikemminkin me saahaan vaan lisää kaikenlaisia kiksejä :p Kieltämättä mä oon tyytyväisempi ylä-asteenseen ku ala-asteenseen, sillä täällä meininki on paljon rennompaa :!:
 
Kilttinä tyttönä pidin koulusta mutta en kyllä kaipaa sinne takaisin.
Asuin koko kouluaikani samassa paikassa Jyväskylässä mutta kaupunginosamme oli uusi ja kouluja ei vielä ollut ja ensimmäisen ja seitsemännen luokan jouduin käymään muissa kouluissa.
Meitä oli samasta pihasta viisi lasta samalla luokalla emmekä juuri muihin tutustuneet, olimme omissa porukoissamme koko ala- ja yläasteen. Emme olleet ehkä varsinaisesti ystäviä, olimme vain aina tottuneet olemaan yhdessä. Ala-asteelta mieleen ovat parhaiten jääneet luokan suositut, jotka olivat aina tyttömäisiä ja korrekteja ja englannintunnit, jolloin jähmetyin paikoilleni enkä saanut sanaakaan sanottua jos oli minun vuoroni vastata ja opettajamme, joka kieltäytyi opettamasta minulle oikeaa pesäpallolyöntiä (ja ilmansuuntia) ja joka kerran löi tottelematonta tyttöä "leipälapiolla" (jota käytettiin pesäpallon harjoittelemiseen). Kouluun kuljimme puolessa tunnissa, kotimatka kesti tunteja, varsinkin jos käytimme oikopolkua, meillä ei ollut mitään erityistä kiirettä kotiin.
Yläasteen aloitin koulussa jossa oli myös lukio (edesmennyt Kesyn koulu), e oli pelottavaa. Kahdeksannelle siirryimme upouuteen Kuokkalan kouluun, joka siihen aikaan oli varmaan Suomen hienoin (ja laman kourissa yhtä hienoja ei pitkään aikaan rakennettu), joka luokassa oli vähän erilaiset pulpetit, luokat oli järjestetty katujen varrelle, meillä oli oma elokuvateatterin tapainen, ruokala muistutti ravintolaa ja sen yhteydessä oli viherhuone. Käytävien varrella oli pöytiä ja tuoleja kahvilanomaisesti. Siihen aikaan edistyksellisesti joka luokassa oli tietokone, niitä ei kyllä juuri käytetty. Ikävä kyllä oppilaat vain eivät mitään tuollaista arvostaneet ja olivat suurelta osin aika inhoja. Luokallamme ei ollut minkäänlaista yhteishenkeä, ehkä se johtui siitä että suuri osa luokkani pojista oli uusnatseja. Parhaiten mieleen on jäänyt kortinpeluu välitunneilla.
Lukioon siirryin eri kouluun kuin ystäväni, mikä oli ihan hyvä juttu. Sain oikeita ystäviä, tai niin ainakin silloin kuvittelin, nykyään pidän yhteyttä yhteen ihmiseen niiltä ajoilta. Lukiomme oli lievästi perinteinen ja arvovaltainen, Suomen vanhin suomenkielinen oppikoulu, Alvar Aaltokin kävin sitä (ja Otto Ville Kuusinen mutta sitä ei jostain syystä ikinä mainittu...). Siitä jaksettiin aina muistuttaa ja aika monet olivat siellä ties kuinka monennessa polvessa (minäkin kolmannessa, sitä en kyllä ennen kouluun hakua tiennyt). Jakkupuvut olivat tytöillä yleisiä ja suuri osa jatkoi heti lukion jälkeen yliopistoon. Eliittikoulu Jyväskylän mittapuulla mutta ei ehkä verrattuna muihin kaupunkeihin. Minä hain sinne koska sen vanha puoli on Jyväskylän kaunein koulu enkä halunnut missään takaisin Kesyn kouluun (siinä vaiheessa Cygnaeus-lukio), muut vaihtoehdot olivat Normaalikoulu, jolla oli aika huono maine (toinen Jyväskylän kilpailevista "eliittikouluista") ja urheiluun erikoistunut lukio kauempana keskustasta. Joten päädyin Lyseoon. Enkä kadu, vaikka koulun perinteikäs ilmapiiri olikin ehkä hieman tukahduttava (meillä kaikki viralliset juhlat olivat poikkeuksetta uskonnollishenkisiä, esim. penkkarit alkoivat jumalanpalveluksella eikä mistään riehakkuudesta voinut puhuakaan, perinteinen penkkariasukin oli knalli ja viitta). Koulu oli pitkään vain pojille ja niiltä ajoilta oli säilynyt muutama opettaja, jotka kyllä kaipasivat vanhoja aikoja. Lakkiaisissa oli mukana aina lauma 50 vuotta sitten kirjoittaneita riemuylioppilaita. Vanhoja lyseolaisten yhdistys on ilmeisesti oikein aktiivinen hyvä veli -verkosto. Hyviä puolia oli se että vanha puoli oli oikeasti kaunis, opetus oli koulun maineesta johtuen lähes poikkeuksetta pätevää ja koulun lähellä oli kiva kahvila. Pidin lukiosta mutta en erityisesti suuresta osasta oppilaita. Ovat kyllä varmaan tulevia Jyväskylän kokoomusvaikuttajia.
 
1-6 luokat Panelian ala-asteella. 0,0005% Suomen kansalaisista ehkä jopa tietää missä Panelia on. :lol: :oops: :roll:
Mutta itse kouluun... Ihan mukava paikka, kolme varsinaista opettajaa, luokkia 1-2, 3-4, 5-6... Esikoulu myös.
Vanhemmassa rakennuksessa 1-2, eskari, kässäluokat ja erityisopetus.
Uudemmassa 3-4 sekä 5-6 luokat, opettajanhuone, enkunluokka, ruokala ja liikuntasali. Piha on sopivan iso n. kuudellekymmenelle oppilaalle...
Vieressä jäähalli. Eipä tarvitse mennä kauas luistelemaan.
Seiskaluokkaa käyn nyt Kiukaisten yhteiskoulussa. 7-9 luokat sekä lukio.
Ainakin 17 opettajaa + muuta ihmeellistä henkilökuntaa...
Oppilasmäärästä ei tietoakaan.

Ala-asteelle matka oli lyhyt, joten kävelin melkein aina, mutta ylä-asteelle pitää mennä bussilla (Kymmenen kilometrin matka :p )

Pidän molemmista kouluista. Vaikka yhteiskoulussa on kyllä pirttihirmu liikanopettaja ja mielipuoli luokanvalvoja mutta ei siitä sen enempää... :wink:
 
Círdan ([url=http://keskustelu.kontu.info/viewtopic.php?p=209585#id209585]Ärsyttääkö-topiikissa[/url]) sanoi:
Sillä se ei ollut pointtini, vaan se, että <i>ei vaan osaa</i> matikkaa hyvistä numeroista huolimatta. Tarkoitan; jos minun pitäisi nyt laskea jotain niistä laskuista en varmasti osaisi ollenkaan. Puuh. :p

Luulen, että ymmärrän. Kaverini pinnisteli ja ponnisteli matikkansa kanssa. Luki ja teki paljon töitä. Silti jos vähänkään jäi jälkeen, niin meinasi heti pudota kokonaan kärryiltä. Jokin ei vain hänellä matikan kohdalla sanonut "naps". Matikassa ei välttämättä auta ahkeruuskaan kuten esim. kielissä.

Silti jos suoranaisesti laiskottelee jossain, niin on ymmärrettävää ettei pärjää. Mutta näin ei ilmeisesti ole sinun laitasi?

Mutta lohdutan sillä, että on äärimmäisen harvassa ihmisiä, jotka ovat hyviä kaikessa mitä tekevät. Sinun vahvuutesi on jossain muussa.

Tavallaan tähän liittyen harmin aiheeni. Se, että koulujärjestelmässä pärjäävät tietynlaiset oppilaat. Moni tuntee turhaan huonommuutta ja "putoaa kelkasta". Komppaan Saladinia, että hyvä itsetunto paikkaa kyllä erittäin paljon (onpa tullut vastaan toimitusjohtajia, jotka ovat nipinnapin rimaa hipoen päässeet kouluistaan läpi). Tosin hyvä itsetunto auttaa nimenomaan miehiä, jotka jo varhain luovat hyvä veli-verkostojaan. Tytöt saavat rauhassa potkia tutkainta vastaan, hyvällä itsetunnolla tai ilman. Aaah, mutta nyt olen lipsumassa yhteen lempiaiheeseeni eli sukupuolieroihin työelämässä...


[color=green:4476604338]EDIT: Tästä tämä keskustelu lähti liikkeelle, ja sen siirryttyä yleisemmälle tasolle etsin ja löysinkin Majatalosta sille sijaksi tämän koulukeskustelun. Tik[/color]
 
Joskus vika voi olla myös opettajan opetustyylin ja oppilaan oppimistyylin yhteensopimattomuudesta. Minun kohdallani matikka korjaantui hieman ysiluokalla kun opettaja vaihtui, mutta valitettavasti hieman liian myöhään.

Itseasiassa minua on jo pitkään ärsyttänyt Suomen koulujen kielioppikeskeisyys. Minusta on tärkeämpää osata puhua kieltä ymmärrettävästi kuin viilata jokaikistä pientä pilkkua tai taivutusta. Toki ymmärrän niiden merkityksen kielessä. Jos ei yhtään osaa niitä niin voi olla vaikea puhua kieltä ymmärrettävästi, mutta minä en oppinut edes suomen kielioppia. Ja se taas aiheutti aikamoisen muurin minkään muun kielen oppimiselle. Ja koulusta jo on lähtöisin se käsitys että olen surkea kielissä ja siksi en vuosiin edes yrittänyt ymmärtää vieraita kieliä. Olin vain huono ja sillä hyvä. Nyt huomaan että kuuntelemalla opin ymmärtämään ja osaan joskus jopa vastatakin jotain. Harmi vain että käsitykseni osaamisesta lytättiin alkuunsa, varsinkin englannin kanssa. Ehkä siksi puhunkin ruotsia rohkeammin vaikka osaan sitä huonommin. Parhaiten pärjään jos puhun ruotsinkielisen kanssa ja saan käyttää näitä kahta kieltä sekaisin. Ne täydentävät toisiaan.

Mutta ehkä tämä avautuminen riittää tällä kertaa. Tästä aiheesta riittäisi varmasti asiaa ihan omaksi keskustelukseen asti, mutta sattui hyvin jatkoksi tuohon matikka-asiaan.
 
Ylös