Kristallipallo: Tulevien sarjojen sisältö

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Mieleni tekevi ryhtyä spekuloimaan tulevien sarjojen sisältöä. Se sujunee parhaiten omassa viestiketjussaan.

Ensinnäkin, tarjolla lienevät kaikki lukemattomat vuosituhannet Ardan alusta ja jopa Ainurin soitosta lähtien. Kukapa käskee pidättäytymään esim. Hobitin ja Sormusten herran väliseen aikaan? Christopher Tolkien kenties. Mutta, ai niin...

Koska kyseessä on sarja, on paljon helpompi mahduttaa mukaan erillisiä tarinoita eri aikakausilta ilman tarvetta elokuvan vaatimaan tiettyyn jäntevään tarinan kaareen. Mutta uskoisin kuitenkin, että Ardan alkuajat, puiden vuodet, ensiajan auringon vuodet ainakin säästyvät pahoinpitelyltä, ellei sitten alkuun laiteta jotakin nopeaa yhteenvetoa siitä miten tähän on tultu.

Mikä sitten on "tämä"? Jos minulta kysyttäisiin (ei ole vielä puhelin soinut eikä posti kilahtanut, damn it) esittäisin koko sarjakammotuksen luurangoksi Sormuksen tarinaa. Niinpä ensialkuun näemme Sauronin paukuttamassa vasarallaan Orodruinin ahjossa toisen ajan hämärissä. Toisaalta lännessä häämöttää Númenorin saari, ja senkin olemassaolo on jotenkin perusteltava. Käykö se lyhyellä toteamuksella vai pitääkö meidän aloittaa siitä, kun Elrosin laiva merta kynteleikse? Se jää amatsonien päätettäväksi. Ihan sama.

Mutta jos aloitamme Sormuksen (tai vaikkapa sormusten) takomisesta, emme kenties varsinaisesti aloitakaan Orodruinin syövereistä vaan siitä, kun muuan Annatar saapuu pahaa-aavistamattomien haltioiden pariin ja alkaa houkutella heitä salatieteiden pariin. Eipä aikaakaan, meillä on koossa hovijuonittelua, sitten hirmuinen sota ja lisää sotia, vielä sota tai pari, ja jälleen päästään hovijuonitteluihin, kun Sauronia rahdataan Númenoriin. Aijai, eikö tässä ole jo yhden tuotantokauden tarpeiksi?

Toinen tuotantokausi onkin sitten akallabêthiä akallabêthin perään. Draamaa piisaa ja kerrankin ( ! ) on omasta takaa tarjolla vahvoja naishahmoja, kuningattaria jopa, eikä tarvitse kaikkia keksiä. Cersei kalvetkoon! Tai ehkä olemmekin säilyttäneet dúnedainin hieman mystisinä ja selittämättöminä hahmoina ensimmäisellä tuotantokaudella, kunhan tulevat meren takaa ja ajavat Sauronin huitsin Haradiin ja jäävät sitten kutkuttamaan mistään mitään tietämättömien katsojien mielikuvitusta kesän ajaksi. Minä ja tuottajani (toivottavasti hän ei nipistele eikä ehdottele hävyttömyyksiä, taidankin vaihtaa tuottajaa, alakazam, tämä uusi onkin paljon mukavampi, nyt on hyvä jatkaa) päätämmekin aloittaa toisen kauden jaksolla tai parilla, kohta kolmannellakin, joissa käydään läpi Númenorin historiaa Sauronin tuloon (johon siis ensimmäinen kausi päättyi, eikö niin?) asti. Eihän niitä vahvoja naishahmoja (Silmarien, Erendis, Tar-Ancalimë ja pari muuta jämäkkää kuningatarta) muuten saada mukaan, jäljellä olisi lähinnä vain Tar-Míriel ja siinä se. Ja onhan tuota historiaa runsaasti, ehkä liiankin runsaasti, kun ajatellaan, että Sauron tulee vasta ihan loppuvaiheessa mukaan valtaistuinpeliin. No, tässä on vielä miettimistä. Onneksi uusi tuottajani on tosi terävä tyyppi.

Mutta olen kuitenkin päättänyt, että toinen tuotantokausi päättyy Númenorin tuhoon. Mikä olisikaan parempi kalliossa-roikkujajakso kuin Uskollisten yhdeksän laivaa kiitämässä myrskyn siivin kohti tuntematonta kohtaloaan? Taas on kesän ajaksi ajateltavaa. Miten heille oikein käy? Jäävätkö edes henkiin moisessa myräkässä nuo piruparat?

Kolmas kausi ja kolmas aika. Nyt onkin taas runsauden pulaa kerrakseen, joten meillä on materiaalia ainakin kolmea tuotantokautta varten. Tai no, eihän tuo toinen aika ole edes päättynyt, ja aluksi saamme tietysti jälleen sotaa kaikkine verisine mausteineen ja surullisine kohtauksineen, kun Viimeisen liiton armeija ryskyttää Barad-dûrin portteja. Anárionin hahmosta olemme tietysti muovanneet erinomaisen sympaattisen ja miellyttävän edellisellä kaudella, joten hänen surmansa-saaminen on sitäkin järisyttävämpää. (Gil-galadin tai Elendilin rooliin haluaisimme oikeastaan Sean Beanin mutta ehkä se olisi sittenkin aivan liian kornia jopa tälle sarjalle. Silti haluaisin nähdä, miten Sean-Elendil haukkoo polvillaan viimeisiä henkäyksiään Sauronin kanssa käydyn kamppailun jälkeen.)

Nyt olen kyllä tuumaustauon tarpeessa. Arnorin hajoaminen, Noitakuninkaan nousu, uho ja tuho, siinä on tavaraa yhdeksi kaudeksi. Gondorin pitkä kamppailu, jonka saranakohtana on viimeisen kuninkaan katoaminen Minas Morgulin varjoihin ja sen jälkeen käskynhaltijoiden aika, kaksi kautta. Kääpiöt: Durinin turma, pohjoisen lohikäärmeet, Azanulbizarin taisteluun päättyvät Durinin suvun harharetket, Balinin retkikunta, ainakin puoli kautta. Aragornin tarina, toiset puoli kautta. Mutta voiko näitä kuljettaa vierekkäin ja onko niiden kertominen peräkkäin mitenkään sujuvaa? Ehkä jätämme kääpiöt pois, vaikka siinä menetetään kaikkein makeimmat hirviöt. Täytyy kysyä tuottajalta.

Huh, ei tämä televisiosarjan tekeminen olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Ehkä on parempi unohtaa koko typerä Liite A ynnä muut tarinat ja keksiä kaikki itse. Niin me varmaan teemmekin. Eikös niin, aarre? Vai osaisitteko ilahduttaa tuottajaa joillakin muilla ideoilla?
 

Homppapomppa

Kontulainen
Aragorn vilahtaa parissa jaksossa kunnes saa oman spin-off:in.Sen nimeksi voisi tulla vaikkapa Aragorn origins tai redux tai jotain muuta yhtä juhlavaa.Pitää myös muistaa että noiden yhdeksän uskollisten laivojen matka kestää sitten vähintään sen seitsemän tuotantokautta.Tämän seitseman kauden aikana voimme seurata kuinka Gil-galad joukkoineen marssii Mordoriin.Välillä hän menettää koko armeijansa mutta ollessaan vankina hän kokoaa orjista vielä mahtavamman armeijan joka marssii vähintään kolmen kauden ajan kohti Mordoria.
 

Homppapomppa

Kontulainen
Eikä sitten sovi muuten unohtaa nuoren Elrondin tarinaa ja Elrondhan on sitten ihan sikahyvä kaikessa mitä se tekee.Kääpiöt voivat olla keskimaan parhaita seppiä mutta Elrond on kuitenkin se kaikkein paras seppä ikinä.Velhoja viisaampia ei keskimaasta löydy mutta Elrond on kyllä viisaampi kaikkia.Gandalf on melkein yhtä viisas ja Gandalfkin on nuori ja kaunis vielä ja on ehkä toiseksi paras kaikessa mitä keskimaassa voi vaan tehdä.
Elrond ja Gandalf leikkaa sormuksen sauronin kädestä.He myös hakkavat kaksitaan koko Sauronin armeijan palasiksi.Durin(joka on oikeasti jo alusta pitäen tosi v-mäinen tyyppi)vie sormuksen tuhottavaksi mutta koska on muutenkin niin v-mäinen tyyppi hän pitääkin sormuksen itsellään ihan omaa ilkeyttään.
 

Laichalaf

ben enyd
Eilen kaverin kaa aloitettiin pohtia mitä kaikkea sarjaan voi saada sopimaan tämän viimeisimmän kartan perusteella. Todettiin että mahdollinen aikajana on niin pitkä, että ehkä on turhaa enempää ennakoida ja kasvattaa odotuksia sarjaa kohtaan. Yksi paremmista omaan päähän nousseista ajatuksista oli, että koko tarinan voisi kertoa druedainin näkökulmasta, monisatavuotisena perhedraamana, jossa vaihdetaan puolia ja mennään naimisiin keskimaan 'villien ihmisten' kanssa, jolloin kaikki taistelut voidaan jättää kuvaamatta ja pitää kustannukset kurissa... Pian tämän jälkeen lopetimme aiheesta keskustelun. Örkkien klaanielämää voisi olla myös hauska seurata, mikäli tekijät päätyvät ratkaisuun jossa nämä eivät olekaan täysiä antagonisteja. Jos haluavat helpolla päästä alkuun voivat heti avaukseksi tuupata Aldarionin ja Erendiksen tarinan kommentoimatta 'säätyjä' mitenkään mutta jotenkin tuntuu siltä ettei ihan näin löysää kässäriä voi käyttää ainakaan KTK:n lukeneille.
 
Last edited:

Ilma

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Minusta kiinnostava spekulointi Amazonin tv-sarjan sisällöstä:

”LordoftheRings historians will tell you this means the Amazonseries will begin somewhere early in Middleearth's Second Age before Sauron rose up and the RingsofPower were forged under Celembrior of Eregion.”
 

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Suomennan ja korjautan typot: "Sormusten herra -historioitsijat osaavat kertoa tämän merkitsevän sitä, että Amazonin sarja alkaa jossakin Keski-Maan Toisen ajan alkupuolen paikkeilla ennen Sauronin nousua ja ennen kuin mahtisormukset taottiin Eregionin Celebrimborin toimesta."
 

Luvailin

Kontulainen
Tämä liikkunee alkuperäisen aiheen rajamailla, mutta:

Itse haluaisin nähdä luontodokumenttisarjan Ardan metsät, jossa sir David Attenborough istuu mallornin juurella ja kertoo, miksi se säilyttää lehtensä talven yli.

Sarja alkaisi Valinorista (ellei sitten jo Almarenista?), ja kertoisi Kahdesta puusta sekä muista Yavannan luomuksista. Myöhemmissä jaksoissa vierailtaisiin Beleriandissa Puuparran seurassa (tutkimassa, mitä pajulajeja Nan-Tasarionissa kasvaa kevätaikaan!), käytäisiin läpi Vanhan Metsän ja Synkmetsän kehitystä ja viimeisissä jaksoissa esiteltäisiin muun muassa Arnorin kulttuuriympäristöjen muutoksia Ensimmäisen ajan luonnonmetsistä aina Konnun maanviljelyksen vaikutukseen asti. Metsäneläinten lisäksi esiteltäisiin tietenkin enttejä ja huorneja.

En kylläkään uskoisi kristallipalloon, joka väittäisi tällaisen TV-sarjan olevan lähiaikoina tulossa...
 
Ylös