Kristinuskon suhde Tolkienin tuotantoon


"Sormusten herrasta" voi tietysti löytää merkkejä kirjoittajan (Tolkienin) kristillisyydestä ja jopa katolisuudesta, kunhan osaa niitä etsiä. Joku lukija joka ei tietäisi Tolkienin taustasta, voisi tulkita nämä kohdat aivan toisin (ja ne voidaan tulkita tai uudelleentulkita toisin vaikka kirjoittajan tausta ja intentiot tiedettäisiinkin; sama tietysti kaikkiin kaunokirjallisiin teoksiin ja niiden kirjoittajien maailmankatsomuksiin). Tolkienin tarkoitushan ei ollut opettaa lukijoille perisyntioppia: hänen tarkoituksensa oli kirjoittaa vetävä, sekulaarillekin lukijakunnalle sopiva teos, jonka kirjoituspalkkiot toisivat myös hiukan voita ja pekonia niukalla professorin palkalla kituuttaneen kirjailijan perheen leivän päälle. (Silmarillionin" kuvaamassa fiktiivisessä maailmassa on ehkä gnostilaisia, manikealaisia ja polyteistisia aineksia, mutta ei Tolkienin tarkoitus ollut puolustaa näitäkään uskontoja reaalimaailmassa.)

Perisynnin luonne ja merkitys voidaan ymmärtää laajemmin tai suppeammin. Itse väittäisin, että Sormusten herra ei kovinkaan paljoa käsittelee tätä teemaa missään spesifin kristillisessä mielessä. Väittäisin myös, että kolumnin kirjoittaja ei kovinkaan hyvin pysty käsitteellistämään perisyntioppia. Lisäksi hän myös oikoo Sormusten herran juonen kulkua haluamaansa lopputulemaan päästäkseen.

"Frodo ei heitä sormusta pois, eikä ihminen koskaan lakkaa tekemästä syntiä". Kolumnistin (ymmärtääkseni) edustamalle liberaalille, progressiiviselle protestantismille on ehkä mahdoton hyväksyä ajatusta että joku olisi syyllinen vaikkei olisi tehnyt mitään pahaa (tämä on kuitenkin tärkeä osa useimpia perinteisiä perisyntiopin tulkintoja). Mutta jos kolumnistin tapaan ajatellaan, että syyllisyyttä ei voi olla ilman tekoja, ja että jollain tavoin syyllisyyttä tuottava perisynti on olemassa, niin silloin perisynnin ehkä täytyisi tarkoittaa että ihminen ei lakkaa tekemästä pahoja tekoja.

Ajatus, että ihminen ei koskaan voisi lakata tekemästä syntiä, on kuitenkin ollut kristikunnan keskuudessa melko harvinainen, ja on esiintynyt lähinnä tietyissä luterilaisuuden (tai citykörttiläisyyden) tulkinnoissa. (Se ei edusta edes Lutherin koko ajattelua.) Edistyminen kristinuskossa ei näkyisi tekojen tasalla vaan vain syvenevänä synnintuntona.Tämä siis näyttäisi olevan kolumnistin käsitys.

Vanhat kirkot (katolilaiset, ortodoksit) uskovat ihmisen (tosin hyvin harvoin toteutuvaan) mahdollisuuteen vapautua syntien tekemisestä jo tämänpuoleisessa elämässä, ja monessakin tapauksessa hyveissä edistymiseen, ja myös reformoidulla/evankelikaalisella puolella nuhteettomaan vaellukseen yltämistä on pidetty mahdollisena, ja merkkinä Jumalan armosta. Näiden ajattelutapojen mukaan tällöinkin perisynti kuitenkin säilyy joko (katolilaisilla ja ortodokseilla) taustalla olevana, vaikka kontrollissa olevana taipumuksena (jonka aiheuttaman syyllisyyden sakramentit ehkä poistavat) tai sitten (kalvinisteilla) abstraktina syyllisyytenä.

Jos katsotaan "Sormusten herran" tarinaa, niin Suurimman sormuksen voimakasta turmelevaa mahtia ei mielestäni voi esittää kaikkia ihmisiä koskevan perisynnin vertauskuvana. Kysehän on Frodon kohdalla poikkeuksellisen voimakkaasta ja pitkään jatkuneesta ulkoisesta paineesta. Murtuminen sen edessä ei todista perisynnistä vaan vain siitä, että Frodo ei ole pyhimys tai messias. Tarinassa useat hyveelliset henkilöt kieltäytyvät sormuksesta, Bilbo jopa luopuu siitä vapaaehtoisesti, Sam pysyy uskollisena Frodolle [tai tehtävälle] loppuun asti.

Loppuratkaisusta Tuomiovuorella voitaisiin myös sanoa että paha ("Varjo") tuhoaa itse itsensä, tai että sen on väistämättä osallistuttava tähän. [muoks. tämä viimeinen huomautus esimerkkinä ei-kristillisestä tulkinnasta, jossa ei katsota tarvittavan ulkopuolista, persoonallista kaitselmusta (Jumalaa) ohjailemaan Tuomiorotkon tapahtumia]
 
Last edited:
Tolkienhan sanoi, ettei tarkoittanut tarinoitaan allegorioiksi, vertauskuviksi. Mutta aina kaltaiseni lukija ehkä yrittää jotain sellaista löytää. Sinänsä raamatullista 7 kuolemansyntiä on löydettävissä Tolkienilta, haltijoillakin ylpeys (pride). Kuinka paljon sitten on lukijan mielleyhtymää, kuviteltua ajatusta, on mielenkiintoinen kysymys...? Mutta sehän se kivaa onkin, kun tarinan voi käsittää eri tavoin. Äh, nyt kuulostan sosiologilta.
 
7 kuolemansyntiä on löydettävissä Tolkienilta, haltijoillakin ylpeys (pride).

Erilaisia Tolkien-tulkintoja ei ole koskaan liikaa. Jos sinulla on tuolta pohjalta jokin laajempi jäsentely, niin esitä se ilman muuta. Ties vaikka foorumin Tolkien-keskustelu vilkastuisi.
 
Last edited:
Erilaisia Tolkien-tulkintoja ei ole koskaan liikaa. Jos sinulla on tuolta pohjalta jokin laajempi jäsentely, niin esitä se ilman muuta. Ties vaikka foorumin Tolkien-keskustelu vilkastuisi.
Etkö itse huomaa Noldorin ylpeyttä Valarin edessä, kun lähtivät maanpakoon? Ylpeys on yksi kristillisistä kuolemansynneistä, tuttuja katoliselle Tolkienille. Tolkien eräissä kirjoituksissaan puhui, etteivät haltiat turmeltuneet ihmisten tavoin, mutta oliko totta? Jos Noldor ylpistyivät uhmaten Valaria, eikö se kerro siitä, että (Melkorin?) turmeltuneisuus koski myös heitä?

Entä katkeruus ja kostonhimo? Vaikuttivatko Noldoriin?
 
Last edited:
Ymmärsin Telimektarin kysymyksen niin, että olisi mielenkiintoista kuulla analyysia kaikista seitsemästä kuolemansynnistä Keski-Maassa. Minua kiinnostaa tässä yhteydessä vastaavasti myös ajatus Tolkienin tarinoista seitsemän kardinaalihyveen ilmentäjinä.
 
Minäkin lukisin mielelläni tarkempia ajatuksia noista kuolemansynneistä. Miten näet niiden esiintyvän Keski-Maassa ja löytyvätkö ne kaikki ehkä jonkun tietyn kansan kohdalla ja onko joku kansa, jonka joukosta ei jotakin näistä löydy ollenkaan? Minusta tämä olisi todella hyvä keskustelun aihe jos pohjustaisit ajatuksesi meille perusteellisesti. Se, että toivomme sinua avamaan ajatusta enemmän ei tarkoita, että olisimme eri mieltä vaan sitä, että meitä oikeasti kiinnostaa sinun näkemyksesi laajemmassa mittakaavassa ja jos avaisit kokonaisuuden tänne niin siitä keskustelu ja siihen kommentointi olisi mielekkäämpää.
 
Last edited:
Se, että Tolkienin teoksissa mainitaan usein "ylpeys" haltioiden (tai Melkorin) lankeemuksien lähtökohtana, ei vielä sinänsä tee tarkastelusta kristillistä. Vääränlainen ylpeys esitetään pahojen asioiden alkujuurina monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ja niiden tarinoissa, kuten antiikin Kreikassa (hybris) tai Kiinassa. Tolkienin kommentoimassa "Battle of Maldon" -fragmentissa anglosaksisen sotapäällikön Beorthnothin ylpeys (ofermod) johtaa tappioon viikinkejä vastaan.

"Kuolemansynti" on kuitenkin ongelmallinen ilmaus katolisen teologian käsittelemistä seitsemästä pääsynnistä puhuttaessa. Wikipediassa suomenkielistä "seitsemän kuolemansyntiä" -artikkelia vastaa kyllä englanninkielinen "Seven deadly sins" -artikkeli, mutta "kuolemansynti" sopisi paremmin suomennokseksi "mortal sin" -käsitteelle. Mortal sin on tietoisesti ja tarkoituksellisesti tehty paha teko, joka on niin vakava, että se johtaa iankaikkiseen kuolemaan ellei sitä kaduta ja tunnusteta (esim. jumalanpilkka, varkaus, murha, aviorikos, abortti, vapaamuurareihin kuuluminen yms.). Vastakohtana on lievempi venial sin, esim. sellaiset pahat puheet ja ajatukset jotka eivät johda vakavampiin seurauksiin.

Wikipedian ja populaarikulttuurin seitsemän "kuolemansyntiä" (deadly sins) ovat paheellisia motivaatioita ja toimintataipumuksia, jotka voivat johtaa tekosynteihin. Katolisen kirkon katekismus (§ 1866) käyttää englanninkielisessä laitoksessaan ilmausta "capital sins", pääsynnit. (Siis oikeastaan juuri- tai perussynnit.)

1866 Vices can be classified according to the virtues they oppose, or also be linked to the capital sins which Christian experience has distinguished, following St. John Cassian and St. Gregory the Great. They are called "capital" because they engender other sins, other vices. They are pride, avarice, envy, wrath, lust, gluttony, and sloth or acedia.

Mutta jos, niinkuin wikipedia kertoo, myöhäiskeskiajan populaarikulttuurissa oli tapana ajatella eri ihmisryhmillä olevan kullakin oma pää- tai perussyntinsä, niin voimme toki tehdä vastaavan harjoituksen myös Keski-Maan eri kansoille ja persoonallisuuksille. Sanoisin että Ungoliantin ja Lukitarin pääsyntinä oli mässäily, alkukielillä gastrimargia tai gula, englanniksi "gluttony".
 
Se, että Tolkienin teoksissa mainitaan usein "ylpeys" haltioiden (tai Melkorin) lankeemuksien lähtökohtana, ei vielä sinänsä tee tarkastelusta kristillistä. Vääränlainen ylpeys esitetään pahojen asioiden alkujuurina monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ja niiden tarinoissa, kuten antiikin Kreikassa (hybris) tai Kiinassa. Tolkienin kommentoimassa "Battle of Maldon" -fragmentissa anglosaksisen sotapäällikön Beorthnothin ylpeys (ofermod) johtaa tappioon viikinkejä vastaan.
Hostetterin kirjassa "Kirjoituksia Keski-Maasta" eräässä kohdassa mainitaan Tolkienin näkemys siitä, että tarina on osin katolinen. En voi olla näkemättä sitä, koska tietynlaiset 7 kuolemansyntiä esiintyvät tarinoissa, ylpeys haltioidenkin kohdalla. Allegoriaahan Tolkien kielsi kirjoissaan, mutta vaikutuksia omasta historiastaan tuskin kykeni estämään. (?)
 
Ylös