Kristinuskon suhde Tolkienin tuotantoon

Hyvä on, annetaan se mahdollisuus niille jotka eivät kristinusko-liitoksista tykkää :) Minusta keskeistä ei kuitenkaan ole se, etteikö mitään pakotietä olisi, vaan se, mihin Tolkien pyrki. Ja hän pyrki kristillisen vakaumuksensa ja luomansa pakanallispohjaisen fantasiavaihtoehtotodellisuutensa yhdistämiseen. Se oli lähtökohta, ja niinpä minä seuraan sitä. Tellus on Arda, kivaa tai ei. Ai niin ups, se mahdollisuus :hups:

''Valar -luominen'' näyttää toki olevan rajussa ristiriidassa puhdasoppisen käsityksen kanssa siitä, että maailma luotiin Kristuksen kautta. Kuitenkin tässä juuri tuota Andrethia pohdiskellessani tajusin äkkiä jotain - mikä hemmetti on Sammumaton Liekki? En ole koskaan ajatellut sitä sen suuremmin... Kuitenkin, mikäli jatketaan linjalla 'yritä-välttää-liian-räikeää-teologista-heretismiä', minulle tuli äkisti mieleen Paavalin sanat ''Jonka (Kristuksen) kautta maailma luotiin'' etc etc etc vaikka kuinka monessa paikkaa. Kristus myös oli olemassa ennen maailmaa, joten Hänen tulisi olla ollut paikalla jo ainulindalën aikoihin. Öh, en ryhdy asiaa sen suuremmin mainostamaan, kunhan vain huomioin. Pikku tulemme, josta ja jonka avulla kaikki elävä luotiin, voisi hyvinkin olla Jeesus tai miksei Pyhä Henki, vaikka jälkimäisessä ei ole järkeä. Sitä paitsi, Ainur eivät varsinaisesti luoneet itse Eäa, vaan muokkasivat kasasta paperia, saksia ja liimaa Erun designin mukaisen valmiin toteutuksen - nekin ajatukset, joita he pitivät ominaan, olivat pohjimmiltaan kaikki Erusta ja täydensivät Hänen kokonaisuuttaan. Siten valarkaan eivät ole luojajumalia.

Tämä viesti oli nyt täyttä ajatuksen lentoa. Minkäänlaista johdonmukaisuutta/selkeää pointtia ei tule odottaa :grin:
 
Valië Nienna sanoi:
''Valar -luominen'' näyttää toki olevan rajussa ristiriidassa puhdasoppisen käsityksen kanssa siitä, että maailma luotiin Kristuksen kautta. Kuitenkin tässä juuri tuota Andrethia pohdiskellessani tajusin äkkiä jotain - mikä hemmetti on Sammumaton Liekki? En ole koskaan ajatellut sitä sen suuremmin... Kuitenkin, mikäli jatketaan linjalla 'yritä-välttää-liian-räikeää-teologista-heretismiä', minulle tuli äkisti mieleen Paavalin sanat ''Jonka (Kristuksen) kautta maailma luotiin'' etc etc etc vaikka kuinka monessa paikkaa. Kristus myös oli olemassa ennen maailmaa, joten Hänen tulisi olla ollut paikalla jo ainulindalën aikoihin. Öh, en ryhdy asiaa sen suuremmin mainostamaan, kunhan vain huomioin. Pikku tulemme, josta ja jonka avulla kaikki elävä luotiin, voisi hyvinkin olla Jeesus tai miksei Pyhä Henki, vaikka jälkimäisessä ei ole järkeä.
Täysin offtopic, vaikka tämä topic näyttääkin hyppineen kokoajan suunnasta toiseen. Eikö PH sopisi Jeesusta paremmin Sammumattomaksi Liekiksi (josta kuulisin mielelläni lisääkin, muistan kyllä, että jossain Silmassa se esiintyi, mutten muuta), koska tulihan on Pyhän Hengen vertauskuva? :D
 
Vielä 1100-luvulla filosofi William Concheslainen samaisti Pyhän Hengen ja platonilaisen Maailmansielun (joka siis ylläpiti Kosmosta toimivana kokonaisuutena). Näin ainakin kertoo F. Coplestonin A History of Philosophy. Olisihan joku tällainen synkretistinen ajatusmalli voinut olla Tolkienin mielessä, vaikkei hän olisi siihen henkilökohtaisesti uskonutkaan.

Ainulindalen maailmansyntytarina olisi ehkä voinut syntyä joskus myöhäisantiikissa tai keskiajalla kristillisen kulttuuripiirin reunoilla. Luulen, että juuri tällaista vaikutelmaa Tolkien jossain vaiheessa tavoitteli. Mutta ehkä hän itsekin piti joitain omia ideoitaan luomisesta, kuolemattomuudesta jne. parempina kuin Kirkon virallisia käsityksiä. Ainakin minun mielestäni Ainulindale päihittää Raamatun joissain suhteissa (kun tarkastelen asiaa ilman "Kristuksen sisällistä tuntemusta").

Christopher Tolkien ei muuten kannata Sammumattoman liekin samaistamista kristillisen Jumalan persooniin.

"Flame Imperishable" ... appears to mean the Creative activity of Eru...it refers...to the mystery of "authorship", by which the author, while remaining "outside" and independent of his work, also "indwells" in it...
(HoME X, 345).

Tolkienin luomistarinan varhaisimmissa versioissa "Sammumattoman liekin" asemesta käytettiin ilmausta "Salainen Tuli" (HoME I, 53, 55, 60), joissakin kohdin myös monikossa: Melko had among the Ainu fared most often alone into the dark places and the voids seeking the secret fires (s.60).

Tästä päästäänkin TSH:n kohtaukseen Khazad-dûmin sillalla, jossa Gandalf uhoaa balrogille "Minä olen Salaisen Tulen palvelija, Anorin liekin käyttäjä". (Eikös ainakin Tolkienin myöhemmässä, aurinkokeskisessä mallissa Eän keskipiste, johon Eru oli Sammumattoman liekin asettanut, olllut epäilemättä Aurinko? Vai sekoitan tämän Vardan käyttelemään "alkuperäiseen Valoon"?).
 
Makar sanoi:
Vielä 1100-luvulla filosofi William Concheslainen samaisti Pyhän Hengen ja platonilaisen Maailmansielun (joka siis ylläpiti Kosmosta toimivana kokonaisuutena). Näin ainakin kertoo F. Coplestonin A History of Philosophy. Olisihan joku tällainen synkretistinen ajatusmalli voinut olla Tolkienin mielessä, vaikkei hän olisi siihen henkilökohtaisesti uskonutkaan.
Ainulindalen maailmansyntytarina olisi ehkä voinut syntyä joskus myöhäisantiikissa tai keskiajalla kristillisen kulttuuripiirin reunoilla.
Mitä nyt esim. Plotinoksesta muistan, niin varsin paljonhan hänenkin ajattelussaan oli löydettävissä yhteyksiä kristinuskoon (se, kumpi oli muna ja kumpi kana, onkin sitten jo toinen juttu). Joten kyllä mielestäni tuollainen kertomus olisi aivan hyvin voinut syntyä, ehkä myös myöhemmin, keskiajalla pakanakansoja käännyttäessä (itse asiassa Tolkienin tapa ympätä pakanamaailman päälle kristinuskon Jumalaa kovasti muistuttava tyyppi tuo hyvinkin mieleen käännytysmielessä tapahtuvan synkretismin)

Luulen, että juuri tällaista vaikutelmaa Tolkien jossain vaiheessa tavoitteli. Mutta ehkä hän itsekin piti joitain omia ideoitaan luomisesta, kuolemattomuudesta jne. parempina kuin Kirkon virallisia käsityksiä. Ainakin minun mielestäni Ainulindale päihittää Raamatun joissain suhteissa (kun tarkastelen asiaa ilman "Kristuksen sisällistä tuntemusta").
Itse ilmeisesti tarkastelen tätä asiaa "Kristuksen sisäisen tuntemuksen" kanssa, mutta olen kyllä silti sitä mieltä, että Ainulindalë on kirjallisesti katsottuna parempi stoori kuin luomiskertomus. (Onneksi inkvisitiota ei enää ole olemassa :wink: )

Christopher Tolkien ei muuten kannata Sammumattoman liekin samaistamista kristillisen Jumalan persooniin.
"Flame Imperishable" ... appears to mean the Creative activity of Eru...it refers...to the mystery of "authorship", by which the author, while remaining "outside" and independent of his work, also "indwells" in it...
(HoME X, 345).
Ei tuo minusta mitenkään erityisen vastustavalta kuulosta, jos kohta ei myöntyvältäkään. "Jumalan Luomisvoiman" voi tulkita viittaavan Kristukseen samanlaisella ajattelumallilla kuin Vanhasta Testamentista löytyvät viittaukset "Jumalan Viisaudesta" ja "Jumalan Sanasta".
 
Makar sanoi:
Christopher Tolkien ei muuten kannata Sammumattoman liekin samaistamista kristillisen Jumalan persooniin.
En ota kantaa Erun persooniin, mutta kyseisen huomautuksenhan kirjoitti Isä eikä Poika :)
 
Harri Perälä sanoi:
mutta kyseisen huomautuksenhan kirjoitti Isä eikä Poika :)

Totta. "AuthorŽs note" on tietysti J. R. R. Tolkienin eikä Christopherin kirjoittama :hups:
Kenties "appears"-sana hämäsi minua.
Argumenttini kannalta on tietysti vain vakuuttavampaa, jos tämä selitys "imperishable flame"-ilmauksesta on J. R. R.:n oma. Esitän lainauksen aikaisempaa viestiäni pitempänä:

....reference is made to the ŽFlame ImperishableŽ. This appears to mean the Creative activity of Eru (in some sense distinct from or within Him), by which things could be given a ŽrealŽ and independent (though derivative and created) existence. The Flame Imperishable is sent out from Eru, to dwell in the heart of the world, and the world then Is, on the same plane as the Ainur, and they can enter into it. But this is not, of course, the same as the re-entry of Eru to defeat Melkor. It refers rather to the mystery of ŽauthorshipŽ, by which the author, while remaining ŽoutsideŽ and independent of his work, also ŽindwellsŽ in it... (HoME X, 345, huomautus 11)

Lähinnä Tolkien siis tässä painottaa sitä, että "Ainulindalessa" mainittu "Sammumattoman Liekin" lähettäminen maailmaan ei tarkoita kristinuskon mainitsemaa Jumalan inkarnaatiota (puer natus in Betlehem). Mutta epäilemättä "Liekki" voidaan silti haluttaessa yhdistää johonkin kristinuskon Jumalan persoonaan, kuten Ereinion totesi. Itse yhdistäisin sen ehkä ennemmin Kolminaisuuden luovaan toimintaan kokonaisuutena.

Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.
(Paavali, 1. Kor. 8: 5-6.)

Tolkienin maailman kristillisyyden kannalta muistettakoon, että vaikka "enkelit" tekivät likaisen työn maailman luomisessa (mitä esim. Paavali ei ehkä olisi pitänyt mahdottomana ajatuksena?), niin ihmiset ovat pelkästään Yhden Jumalan luomuksia.
 
Kysytään nyt täälläkin: tunteeko kukaan uudehkoa kirjaa Hart - Khovacs: Tree of Tales: Tolkien, Literature and Theology (ks. esim. Amazon)?

Ja onko siinä jotakin varsin uutta ja kiinnostavaa esim. Tolkienin "teologiasta"?
 
Eipä ole tultu tutustuttua ei. Ja kun noita Tolkienin oheiskirjallisuutta on sen verran paljon, että on vaikea tietää edes puolia teoksista.

En nyt pahemmin ota kantaa kysymykseen tästä ns. "Sammumattomasta Liekistä", mutta kyllä mielestäni Tolkienin maailmassa on moniakin asioita, jotka loppujen lopuksi, viittavaat Tolkienin hartaaseen katollisuuteen. Vaikka tietysti tarina on hyvin erilainen, mutta Tolkienhan oli luomassa eeposta rakkaalle kotomaalleen, jolla ei varsinaista omaa ollut. Mieleeni nyt tässä pohdittua ryhdyttyäni nousi myös kovin villi ajatus, että Tolkienin olisi yrittänyt selittää meidän Jumalamme (Jos siis nyt uskomme ensinäkään kristinuskon oppeihin) olisi sama persoona kuin Eru ja valar juuri näitä jonkinmoisia "arkkienkeleitä" jotka johtavat maiaria heitä alempia "enkeleitä". Tosin en tunne Tolkienin kirjekokoelmia ja en tiedä onko herra missään ajatusta kummonnut, mutta tämän villin ajatusleikin puolesta kyllä puhuu monikin asia.

Jonkin kristinuskon suuntaushan kertoo Luciferin olevan arkkienkeli, joka syöstiin taivaasta lankeemuksen takia. Selvä, Melkorhan oli yksi valarista ja jos jatkamme linjaa, että he olisivat arkkienkelit, sopii kuvaan. Jatketaanpas vielä ajatusleikkiä. Mandosin Toinen Ennustus sanoo Melkorin vielä tulevan lopussa uudestaan ja käydään taistelu jossa hänet lopullisesti voitetaan. Verrataanpas kristinsuskon loppukäsityksiin: Lopussa Lucifer voitetaan eli paha lyödään lopullisesti, eli kristinuskossa käydään Harmageddonin taistelu ja Tolkeinin maailmassa Dagor Dagorath. Täsmää taas. Alkukertomuksiakin voisi verrata pitävästi yhteen, sillä luulen, että kristinuskokin voisi myöntää enkelten auttaneen maailman luonnissa. Kuten joku kai jo mainitsikin. Ja kuten kristinuskossakin, lopun tullessa maailma luodaan uudestaan ja siitä tulee paratiisi jne.

Lewisiin verrattuna Tolkien tosin on varmasti paremmin piilottanut yhtäläisyydet (Jos on edes niitä tajunnut, sillä varmasti hänen päänsä syövereihin olivat iskostuneet kristinuskon tarinat raamatusta ja muista lähteistä).
 
Minusta Tolkienin mytologia on oikeastaan liki 100% roomalais-katolilaista. Siinä on etäinen kaikkivaltias luojajumala-hahmo, joka on laittanut kaiken alulle ja häärii muutenkin jonkinlaisensa taustapiruna, muttei ole mitenkään näkyvästi esillä eikä ole kiinnostunut olemaan henkilökohtaisessa yhteydessä luomaansa maailmaan. Sen sijaan tästä luojajumalasta lähtee alaspäin melkoinen uusplatoninen taivaallisten olentojen hierarkia, jossa jokainen vastaa ylemmälleen ja jossa jokainen ikään kuin lainaa pyhyyttä ja ''oikeutusta'' ylemmältään. Vähäisimmät ovat runsaslukuisimpia ja lähimmissä tekemisissä maan asukkien kanssa. Lisäksi mytologian moraali on puhtaan roomalais-katolista, samoin armokäsitys sekä ennen kaikkea pyhityskäsitys. Kuvan viimeistelee käsitys pyhyyden luonteesta. Se on kuin jonkinlaista säteilyä, joka tarttuu kohteesta toiseen. Joillain toisilla on sitä ennemmän ja toisilla taas vähemmän. Esineet jotka jotenkin liittyvät johonkin pyhänä tai muuten tärkeänä pidettyyn henkilöön tai tapahtumaan ovat korkeassa kursissa. Kaikki tämä sopii kuin nyrkki silmään roomalais-katolilaisuuden kanssa. Maria-hahmoista ja muista (naispuolisista) pyhimyksistä en jaksa edes alkaa kirjoittaa.

Se missä Tolkienin mytolgia ottaa aimo harppauksen omaan suuntaansa on luomismytologia. Tosin sekin on siinä mielessä johdonmukaisen katolinen, että se on täysin roomalais-katolilaisen hengen mukainen: päähenkilöt ovat eriasteisia taivaallisia olentoja, jotka saavat pyhyytensä ja tärkeytensä tältä luojajumalalta, josta tehdään iso numero mutta jonka tekemisiä kovasti siiretään alemmille olennoille. Olen aina nähnyt tuon Ainulindalën jonkinlaisena omituisena yrityksenä sovittaa monoteismi ja polyteismi yhteen, onnistumatta. Siinä koetetaan saada maailman luojaksi sekä yksi jumala että monta jumalaa. No, kyse on kaunokirjallisuudesta eikä uskontotieteestä, mutta imho tulos on hiukka tasapainoton: kuin sen lävitse kulkisi jännite siitä ponnistuksesta, jolla Tolkien koettaa laittaa yhdenlaisen mytologian toisenlaisen nimen alle.

Toinen ja yhtä merkittävä kohta jossa tolkienilaisuus eroaa katolilaisuudesta on käsitys kuolemasta. Ardassahan kuolema on luonnollinen osa ihmisten elämää, kun katolilaisuudessa taas synnin seuraus. Mietin miksi Tolkien teki tämän muutoksen. Se laittoi meinaan hänen Keski-Maa-teologiansa kovaan koetukseen siinä kohtaa, kuinka kuolema voi olla Erusta peräisin. Muistakaamme keskustelut siitä, mikä oli Mírielin kuoleman todellinen alkuperä: oliko se Melkorin vai Erun työtä.
(Minä olen itsekseni miettinyt, että Mírielin kuolema oli itsehankittu: jos haltianainen kerta antaa itsestään elinvoimaa kehittyvälle lapselle, niin olisiko käynyt niin että Míriel tuli liian kunnianhimoiseksi ja antoi Fëanorille enemmän kuin pystyi kestämään. Se sopisi hänen luonnekuvaansa. Mutta tämä on offia....)

Mahtoikohan kukaan ymmärtää ajatuksenlentoani. :D Jonkinlainen pointti oli kuitenkin että roomalais-katolilaisuus on aivan eri uskonto kuin protestanttilaisuuden eri suunnat, ja niinpä protestanttisesta kulttuurista tulevien voi ehkä olla hiukan vaikea hahmottaa Tolkienin mytologian täyttä sisäistä loogisuutta.
 
En ole kyllä ihan varma siitä, missä määrin Valië Nienna on ymmärtänyt katolilaisuuden teologiset näkemykset oikein. Kunnon luterilaisena olen sitä mieltä, että luterilaiset eivät ole protestantteja sen paremmin kuin katolilaisiakaan, joten tuskin täkäläisestä kulttuurista tulevien on sen vaikeampaa ymmärtää Tolkienin ajatusmaailmaa kuin, say, jonkun baptistikirjailijan. (Tämä keskustelu tosin kuuluisi rhkä Pyöreän Uskonnot-topikiin).
 
Mikä kohta viestissäni antoi aiheen olettaa että olen käsittänyt jonkin roomalais-katolilaisen opinkohdan väärin? En huomaa siinä mitään teologista virhettä. Vastustatko jotain esittämääni ajatusta, esim. Tolkienin luomismytolgian kahtaalle revitystä luonteesta tms? Se onko luterilaisuus protestanttista ei meinaan kuulu asiaan mitenkään. Jos luet viestini huolellisesti, huomaat etten sanonut ettei ei-katolilainen voisi ymmärtää Tolkienin mytologiaa, vaan että ei-katolilainen ei välttämättä tunnista sitä myotologiaa nimenomaan katolilaiseksi. Hyvin useinhan Tolkienin ja Lewisin tuotantoa verrataan toisiinsa ja niistä molemmista puhutaan ''kristillisinä'', vaikka ne pohjautuvat aivan eri uskontoihin. Ja aihe kuuluu tänne, ei muutenkin täyteentungettuun Uskonnot-topiikkin, koska kyse on nimeomaan Tolkienin mytologiasta, ei kristinuskon eri haarojen keskinäisistä suhteista.

Vaikka olenkin kunnon ei-luterilainen, katson ymmärtäväni roomalais-katolilaisuutta tarpeeksi paljon pystyäkseni hahmottamaan sen sisäisen logiikan ja tunnistamaan saman kaavan tavatessani sen toisessa ''uskonnossa'', minä Tolkienin mytologiaa voitaisiin myös käsitellä. :)
 
Minäkin lukisin mielelläni Ereinionin perusteluja selvästi raflaavalle väitteelleen. Linkittämänsä artikkelin perusteella hän vaikuttaa kallistuvan takaisin äitikirkon helmaan palanneiden ortodoksiluterilaisten pariin, mutta mitä tällä kaikella on tekemistä Tolkienin kristillisyyden kanssa? Ehkä tämä topiikki ei tosiaan ole oikea foorumi keskustelun jatkamiselle, mikäli sitä ei jollakin taitavalla tempulla pystytä ohjaamaan takaisin Tolkienin tulkintaan.
 
Vajaan tunnin verran kirjoittamani teksti katosi bittiavaruuteen, enkä tiedä, jaksanko enää kehitellä ihan niin nyansoitunutta juttua. Parhaani kuitenkin yritän.

Tik sanoi:
Minäkin lukisin mielelläni Ereinionin perusteluja selvästi raflaavalle väitteelleen. Linkittämänsä artikkelin perusteella hän vaikuttaa kallistuvan takaisin äitikirkon helmaan palanneiden ortodoksiluterilaisten pariin, mutta mitä tällä kaikella on tekemistä Tolkienin kristillisyyden kanssa?
Lähinnä yritin tuoda esille, että koska se luterilaisuus ei niin kaukana katolisuudesta ole, en usko myöskään luterilaisuuden läpitunkemassa suomalaisessa kulttuurissa kasvaneelle ihmiselle olevan niin erityisen vaikeaa hahmottaa Tolkienin maailmankuvaa - tai jos onkin, niin se ei johdu siitä, että T:n ajatusmaailma olisi jollakin tavalla vieraampi kuin jonkin jenkkiprotestantin.
Mitä omaan positiooni tulee, niin off-topicina todettakoon, etten ole suuntaamassa Roomaan yo. artikkelin kirjoittajan tavoin, vaikka korkeakirkollisena pidänkin sitä Geneveä pienempänä pahana. Väitteitäni perustelisin toki mieluusti, mutten ole nyt ihan varma siitä, mikä niistä nyt oli se the raflaava.

Anyway, sitten siitä katolisen teologian ja Tolkienin maailman yhteydestä tahi eroista. Minusta siis Valië Niennan ao. kirjoituksen perusteella hänen näkemyksissään (Tolkienin) katolisesta uskosta on tiettyjä ongelmia.

Valië Nienna sanoi:
Minusta Tolkienin mytologia on oikeastaan liki 100% roomalais-katolilaista. Siinä on etäinen kaikkivaltias luojajumala-hahmo, joka on laittanut kaiken alulle ja häärii muutenkin jonkinlaisensa taustapiruna, muttei ole mitenkään näkyvästi esillä eikä ole kiinnostunut olemaan henkilökohtaisessa yhteydessä luomaansa maailmaan.
Mielestäni katolisuudessa Jumala ei ole mitenkään erityisen poissaoleva tai syrjäänvetäytyvä. Sanoisin paremminkin, että tällainen jumalakuva on ominaista lähinnä kalvinististaustaiselle protestantismille, joka korostaa voimakkaasti luojan ja luodun välistä distinktiota. Kunnon katolilainen sentään kohtaa Jumalansa joka kerta ehtoollisella käydessään, joka on minusta jo varsin aktiivista yhteyttä. Ymmärtääkseni myös ajatus Jumalan läsnäolosta kaikkialla luomakunnassa, (ns ubikviteettioppi) on tullut luterilaisuuteen katolisuuden kautta. Ainakin se oli reformaation jälkeen kiistakapulana nimenomaan luterilaisten ja ubikviteettia kammoavien reformoitujen, ei katolilaisten, välillä.

Sen sijaan tästä luojajumalasta lähtee alaspäin melkoinen uusplatoninen taivaallisten olentojen hierarkia, jossa jokainen vastaa ylemmälleen ja jossa jokainen ikään kuin lainaa pyhyyttä ja ''oikeutusta'' ylemmältään. Vähäisimmät ovat runsaslukuisimpia ja lähimmissä tekemisissä maan asukkien kanssa.
Ensinnäkin ym. järjestelmä on mielestäni perua lähinnä pakanallisista mytologioista, ja Eru on siihen jossakin määrin päälleliimattu osa, jolla ei ole oikeastaan muuta virkaa kuin tehdä Ardan uskonnosta lopultakin monoteistinen. Siksi Ainulindalë onkin, kuten itsekin toteat, jonkinlainen yksi- ja monijumalaisuuden sekamelska.

Toisekseen tuollainen hierarkkinen malli ei mielestäni ole yhteensopiva katolisen teologian kanssa. Epäilemättä pyhimyskultti (erityisesti Marian osalta) on katolisessa kansanhurskaudessa monilta osin muovannut uskoa tuohon suuntaan, mutta kirkon virallisesta opista se on yhtä kaukana kuin pohjoismaisen nimiluterilaisen uskonnolliset näkemykset Augsburgin tunnustuksesta tai serbialaisen räyhänationalistin mietteet ortodoksisista kirkkoisistä. Kaiken järjen mukaan Tolkien, joka sivistyneenä miehenä varmasti tunsi kirkkonsa opin, myös pitäytyi siinä, semminkin kun niissä maissa, joissa katolilaisuus on vähemmistöuskontona reformaatiosta alkunsa saaneiden kirkkokuntien keskellä, ei pyhimyskultti ole yleensäkään ollut samanlaisessa roolissa kuin jossakin latinalaisessa Amerikassa.

Lisäksi mytologian moraali on puhtaan roomalais-katolista, samoin armokäsitys sekä ennen kaikkea pyhityskäsitys. Kuvan viimeistelee käsitys pyhyyden luonteesta. Se on kuin jonkinlaista säteilyä, joka tarttuu kohteesta toiseen. Joillain toisilla on sitä ennemmän ja toisilla taas vähemmän. Esineet jotka jotenkin liittyvät johonkin pyhänä tai muuten tärkeänä pidettyyn henkilöön tai tapahtumaan ovat korkeassa kursissa. Kaikki tämä sopii kuin nyrkki silmään roomalais-katolilaisuuden kanssa.
Vähän vaikeaa sanoa, missä mielessä moraali- armo tai pyhityskäsitykset olisivat ensisijaisesti katolisia, kun et niitä sen enempää eksplikoi. Esimerkkien perusteella osaisin ehkä sanoa, olenko samaa mieltä. Mitä esineiden pyhyyteen tulee, niin toki yhtymäkohtia reliikkeihin voi hakea, mutta en ensinnäkään tiedä, mitkä esineet Ardassa ovat leimallisesti "pyhiä" (Kolme Sormusta?) ja toisekseen kaikenmaailman kuninkaiden hypersupermiekkoja on tulvillaan jokainen vanha mytologia.

Hyvin useinhan Tolkienin ja Lewisin tuotantoa verrataan toisiinsa ja niistä molemmista puhutaan ''kristillisinä'', vaikka ne pohjautuvat aivan eri uskontoihin.
No jaa. Jos katolilaisuus ja protestantismi jaetaan eri uskonnoiksi, niin kyllä Lewis lienee ennemmin katolilainen. Hänen uskoontuloonsa eniten vaikuttanut kirja oli kuitenkin katolilaiseksi kääntyneen G.K. Chestertonin The Everlasting Man, ja teologisissa kirjoituksissaan Jack-setä viittaa varhaiskirkon teologeihin kuin kunnon katolilainen ikään. Myös Lewisin liturgiset mieltymykset olivat varsin korkeakirkollisia. Protestanttisuuden suuntaan yhteyksiä on lähinnä siinä, että Lewis korosti eri kirkkokuntien yli menevää yhteyttä varsin runsaasti. Lisäksi mies on kovassa huudossa varsin monien protestanttien keskuudessa (josta pisteet heille) mutta eivät katolilaisetkaan häntä hyljeksi.

P.S. Pistin muuten sen edellä mainitun kirjan tilaukseen.
 
Oi joi, suunnaton myötätuntoni kaikkia bittiavaruushautausmaan kadonneitten viestien omaisia kohtaan. :(

Haluan toistaa, ETTEN sanonut että suomalainen perusluterilainen ei voisi ymmärtää Tolkienin mytologiaa. Sitä minä vain sanoin, että kun Tolkienin tuotantoa koetetaan verrata kristinuskoon niin on hyvä muistaa että ''kristinusko'' merkitsee aivan eri asiaa eri ihmisille: roomalais-katolilaiselle hartaalle uskovalla, hartaalle evankelis-luterilaiselle uskovalle, tavalliselle katukatolilaiselle, tavalliselle katuluterilaiselle. Keskustelun aihe on Tolkienin tuotannon suhde kristinuskoon, ja kuitenkin kristinuskon sisällä on lukuisia eri suuntauksia, joiden jotkut jopa keskeiset opit ovat suoraan ristiriidassa keskenään ja joissa vallitsee aivan erilainen ''henki'' ja maailmankuva.

~~~~~~

Tarkastelen seuraavaksi uskovien uskonnon suhdetta Arda-mytologiaan. ''Protestanttisella'' tarkoitan sellaista kirkkoa, joka on herätysliikkeenä eronnut maallistuneesta kirkosta. Luterilaisuuden ''protestanttisuus'' on siis aika kyseenalainen tässä yhteydessä, sehän on oikeastaan yhden miehen herätys josta tehtiin virallinen oppi Suomessa lähinnä Ruotsin kunkun takia. Teen eron myös tavanomaisten uskovien ja herännäisten välillä: herännäinen on sellanen, joka on alkanut tosissaan miettiä pelastuskymystä ja sitä miten pääsee taivaaseen. Suurin osa nk. uskovistakin kun olettaa pääsevänsä taivaaseen joka tapauksessa. Tämäkin näkyy Keski-Maan hengellisessä puolessa.

Kristinusko on ennenkaikkea pelastususkonto. Sen koko sisältö ja idea, sen elinvoima pohjautuu ajatukseen että ihminen täytyy pelastaa. Roomalais-katolilaisuus ja evankelis-luterilaisuus antavat täysin eri vastauksen siihen, miten pelastutaan. Roomalais-katolinen Jumala vaatii ihmistä pelastautumaan, protestanttinen Jumala antaa pelastuksen. Roomalais-katolilaiset pyrkivät taivaaseen Jeesuksen, Marian, enkeleitten, pyhimysten ja oman ponnistuksensa kautta. Protestantti pääsee taivaaseen vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta. Siksi katolilaisilla on monia kiinnostuksenkohteita, kun taas protestanttisuus on tunnusomaisesti Jeesus-uskontoa.

Roomalais-katolilaisuudessa ihminen nähdään jonain, joka on kyllä taipuvainen tekemään pahaa, mutta pystyy parantamaan tapansa ja tekemään oikein. Pohjimmiltaan ihminen siis on hyvä. Näkisin saman tilanteen Keski-Maassa. Jumala siksi voi vaatia ihmistä tulemaan hyviksi, koska se on heille periaattessa mahdollista. Jeesuksen suorittama pelastustyö ei yksin riitä pelastamaan hädässä olevaa ihmistä, hänen itsensä täytyy laittaa sen päälle omia hyviä töitään varmistaakseen taivaspaikkansa. Roomalais-katolilainen ihminen ei siis ole pyhä, ellei ole erityisen hyveellinen ja nouse pyhimykseksi omilla avuillaan. Vielä kuoltuaankin hänet viedään kiirastuleen poltettavaksi, jotta synti puhdistuisi hänestä. (Tai Helcaraxën jäätikölle jäällä puhdistettavaksi. Miksi ihmiset kuvittelevat kärsimyksen ''puhdistavan''?) Vasta joskus kuoleman jälkeen ihminen tapaa Jumalan/menee Erun luo. Sitä ennen he elävät erossa, kohdaten vain joissain seremonioissa. Suunnilleen näin se tuntuu menevän Keski-Maassakin. Suurin osa ei ole juuri missään yhteyksissä pyhiin olentoihin, ja vain ylistetyt, kauniit valiot ovat ylempänä ja pyhiä.

Protestanttisessa kristinuskossa ihminen on pohjimmiltaan paha eikä Jumala oletakaan hänen muuksi muuttuvan. (Voisiko hobittia kutsua pohjimmiltaan pahaksi? Tarvitseeko Elrond lunastusta? ) Sen sijaan Jeesus on täydellinen pelastaja. Hänen kerran tekemänsä pelastustyönsä pelastaa kaikki ihmiset kaikkina aikoina aivan kokonaan. Kaikki kaikkien ihmisten koskaan tekemät synnit olivat Jeesuksessa kun hän kuoli ristillä, ja siksipä heti kun ihminen uskoo Jeesuksen sanoman, myös aivan kaikki hänen syntinsä vedetään yli taivaallisista kirjoista ja hänestä tulee kokonaan pelastettu. Protestantti on pyhä. Roomalais-katolilaisilla vain superyksilöt ovat pyhiä, protestanteilla kaikki uskovat. Herännäisprotestantin elämässä yleensä pelastumisen jälkeen Jumalasta ja ihmisestä tulee läheiset ja Jumala on mukana ihmisen jokaisessa päivässä, tahtoen osallistua jokaiseen pikkuiseenkin asiaan, kenkien ostoon ja työpaikan valintaan. Varmimmin tällaisen tuntee siitä että sanoo jatkuvasti Jeesus sitä ja Jeesus tätä. Ihanne on että koko elämä pyörisi Jeesuksen ympärillä. (Pyöriikö Aragornin elämä Erun ympärillä? Lukeeko Bilbo edes iltarukousta? Hemmetti, Frodo ei rukoillut edes Vardalta tai Manwëlta apua matkansa onnistumiseksi, saatikaan Erulta. Vain käytti Elberethin ja Lúthienin nimiä kuin sanamagiaa. Mutta varsinainen rukous ei vain kuulunut heidän ajatusmaailmaansa.)

Ardassa ei ole Kristus-hahmoa. Keski-Maassa ei ole Aslania. Siellä on siis Jumala, Eru, enkeleitä, ainur (ja Tolkien itse sanoo että Eru on kuva Jumalasta ja ainur kuva enkeleistä), monta Maria-hahmoa, mutta siellä ei ole Jeesusta. Tietysti kyse on myös kronologista, kun tapahtumien kerran on määrä tapahtua eKr, mutta jos Keski-Maa olisi herännäisen kirjoittama, siellä olisi varmasti jonkinlainen Messias-hahmo. (Jotkut voivat tulkita Frodon sellaiseksi, minä en.) Ja juuri tämä on se suuri ero Tolkienin ja Lewisin kirjallisten tuotantojen välillä. Ei niinkään mikään kirkkokunnan nimi, vaan se että Lewis oli herännäinen ja siksi Jeesus-keskeinen, kun taas Tolkienin uskonnollisuus pohjautui nimeomaan perinteeseen. Hän ei tunnu juuri miettineen, miten pelastaa sielunsa, vaan aivan muita asioita. Siksi Jeesuksella ei ole sijaa Ardassa. Häntä ei ole tarvittu. Huomautan myös, ettei siellä ole Pyhää Henkeä, mikä on erittäin roomalais-katolilaista. He ovat liki kokonaan korvanneet Pyhän Hengen Neitsyt Marialla, jolle on virallisessa opissa annettu liki kaikki Pyhälle Hengelle Raamatussa ja monissa hengellisissä liikkeissä kuuluvat tehtävät.

En pidä Tolkienin tuotantoa yleisellä tasolla kristillisenä. Se ei käsittele ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta eikä hengellistä pelastusta. Ainut pelastus siellä on fyysistä pelastusta fyysisistä vaaroista. Kuolema on pohjimmiltaan positiivinen tapahtuma, ei ''vihollisista viimeisiin''. Luulen, että Tolkien olisi ehkä halunnut mennä pidemälle pakanallisissa vaikutteissa, mutta kuten sanoi, hänellä ''ei ollut sydäntä laittaa sankareitaan palvomaan epäjumalia.'' Sen sijaan hänen luomansa vaihtoehtomaailman hengellinen rakenne on melkolailla samanlainen kuin katolilaisessa käsityksessä, mikä on ihan loogista kun sen kerta on tarkoitus olla meidän maailmamme.

~~~~~~~

Toki Ardan mytologia on polyteisimiä monoteismin nimen alla. Mitä Eru tekee Ardassa paitsi painelee kumileimasimellaan valarin papereita? Ketä haltiat huutavat hädissään avukseen? Vardaa. Kuka tekee ihmisille sateen? Manwë. Ketä nosti myrskyn Sukusurmaajia vastaan? Uinen. Mutta minusta r-k:kin on perinteistä polyteismiä monoteismin nimen alla melkein samassa mittakavaassa kuin Keski-Maan mytologiakin. Asiasta saa olla monta mieltä, mutta varmasti polyteismin taso riippuu itse uskovastakin. Kuitenkin käytännön elämässä pyhmiyksillä ja enkeleillä on suuren suuri merkitys useille katolilaisille. Heitä huudetaan avuksi, he tekevät ihmeitä, he puhuvat Jumalalle, eivät niinkään tavisihmiset jotka eivät tohkene lähestyä niin tärkeää herraa. Neisyt Maria on ollut jo vuosisatoja tavallisten ihmisten tärkein ja 1900-luvusta lähtien myös virallisen uskon käytännössä rakkain jumaluus.

Roomalais-katolilainen Jumala on hyvin etäinen. Eru on samanlainen. Roomalais-katolilainen Jumala vaatii ihmistä osallistumaan omaan pelastukseensa. Erun maailmassa ei ole mitään jumalallista pelastajaa, kaikki ovat oman hurskautensa varassa. Koska roomalais-katolilainen Jumala on etäinen ja ylhäinen, ihmiset kokevat tarvitsensa välittäjiä, sillä tavallinen syntinen ei voi puhua suoraan Jumalalle. No, Erun ja ihmisten välissä on valar, mutta koska valarkin on niin pyhä ja ylhäinen, eivät hekään puhu juuri ihmisille, vaan siinä välissä on vielä eritasoiset maiar ja haltiatkin. Siinä on selkeä kuvio: taivaallinen hierarkia, jossa ylhäällä on yksi iso pamppu, joka antaa pyhyyttä ja oikeutusta alemmilleen. Mitä ylempänä on, sitä pyhempi on, mutta samalla myös sitä etäämmällä tavallisista ihmisistä. Yläkerran isoa herraa kyllä kunnioitetaan, mutta hän ei ole lähellä, ei ole se joka auttaa ja neuvoo jokapäiväisessä elämässä. Siihen hän on liian pyhä. Hän ei kumarru alas maailmaan puhumaan ihmisille, vaan ihmiset yrittävät korottaa ylös pyhyyteen.

Anteeksi viestin pituus. Koetin tehdä siitä lyhyemmän, mutta joskus ei vain voi ottaa jotain pois pilaamatta kokonaisuutta.
 
Valië Nienna sanoi:
En pidä Tolkienin tuotantoa yleisellä tasolla kristillisenä.

Jos Valië Nienna haluaa sanoa että Tolkienin mielikuvitusmaailma on "teologialtaan" olennaisesti pakanallinen, niin yhdyn ennemmin tähän kuin siihen tulkintaan että tämä maailma olisi olennaisesti roomalais-katolinen. Tolkienin henkilöt eivät tosiaankaan ole henkilökohtaisen pelastuksen tai sovituksen tarpeessa edes siinä määrin kuin roomalais-katoliset kristityt. Eräs kristillistä alkuperää oleva piirre tosin löytyy: säälin arvostaminen (jopa myöhäisstoalaiset tai buddhalaiset pääsivät vain "lempeyteen" tai "myötätuntoon"). Kuinka Nietzsche olisikaan raivonnut Gandalfille ja Frodolle!

Olen tietysti "Varjojen kuningattaren" kanssa samaa mieltä siitä että Tolkienin maailmassa on katolilaisille tuttuja mutta protestanteille vieraampia piirteitä. Ajattelen tässä ennemmin vaikka joitakin Neitsyt Maria-hymneistä muokattuja Elberethiin ja Galadrieliin kohdistuvia ylistyksiä yms. lyyrisiä katkelmia kuin jotakin taivaallista hierarkiaa, jonka suurin osa Tolkien-faneista lienee sivuuttanut. Kuinka tärkeitä tällaiset katoliset muistumat kuitenkaan ovat? Onko Tolkien esimerkiksi suositumpi katolisissa kuin protestanttisissa maissa? Tuskin.

"Lettersien" perusteella jotkut katoliset kieltämättä huomasivat jo varhaisessa vaiheessa myös "opillisia" yhtäläisyyksiä. Tolkienin kirje jesuiitta Robert Murraylle 2.12.1953, Murrayn huomattua yhteyden "Tarun" ja roomalaiskatolisen teologian "armonjärjestyksen" välillä. (Murray: " a positive compatibility with the order of Grace") Tolkien: " I think I know exactly what you mean by the order of Grace, and of course by your references to Our Lady... ("Letters", ss. 172-173.)

Itse en oikein tunne näitä "armonjärjestys"- (luterilaisittain "armontalous"?) asioita. Armo on aina ollut minulle melko vieras käsite :twisted:
Kun silmäilin luterilaisen ja katolisen kirkon nykyisiä katekismuksia (kuin vertailisi Ladaa ja Lamborghinia), niin niiden armokäsitykset näyttivät kuitenkin melko samanlaisilta: Armo tulee ylhäältä alas, ansaitsemattomana lahjana, muun muassa sakramenttien välityksellä. Myöskään katolinen kirkko ei opeta että ihminen voisi ansaita pelastuksensa ilman Jumalan armoa.

Kiinnostavaa muuten että nyt sekä Ereinion että Valië Nienna näyttävät hyväksyvän käsityksen jonka mukaan luterilainen kirkko ei oikeastaan olekaan protestanttinen. Vaikka tämä olisi jossain mielessä tottakin, se on silti vielä absurdimpi väite kuin vaikkapa sanoa että neuvostoliittolaiset ja kiinalaiset kommunistit eivät olleetkaan marxilaisia. Ereinionin siteeraaman artikkelin kirjoittanut korkeakirkollinen luterilainen pyrkii tähän johtopäätökseen osittain melko pakotetuin argumentein. Ei-protestanttisuuteen näyttää riittävän ekumeenisten uskontunnustusten hyväksyminen tai lapsikasteen puolustaminen. Eipä "protestantteihin" jää kovin paljon porukkaa.

Muuten, Valië Nienna, oletko perhetaustaltasi vapaakirkollinen?
 
Nietzsche... minun käy jotenkin vain niin sääliksi sitä jätkää, olkoot ettei hän olisi siitä pitänytkään. Hän tuntuu olleen niin tiukalle pingotettu, täynnä vihaa tai raivoa. Pska tapa elää ja kuolla. Se on sellainen asia jota minä kartan kuin ruttoa.

Mutta olkoon Ankka meille armollinen, keikumme ohuella nuoralla Offauksen virran yllä.

Ensinnäkin: jeps, Tolkien ei ole minusta ''kristillinen kirjailija''. Hänen teemansa ja aiheensa ovat lähinnä pakanallisia tai vain taiteellisia. Ainut teemallinen yhteys kristinuskoon on tosiaan se armo, sekä se tarinan ''tunnussa'' oleva ero, joka lankeaa varsinaisen, varhaisen tuotannon ja Sormuksen herran välille. Esimerkiksi Húrinin lasten tarinasta on turha keksiä mitään kristillistä sanomaa, se kumpuaa puhtaasti germaanisen ja muinaissuomalaisen runouden yöstä. Sormusten herrassa tosin on se eucatastrophy, mutta kuitenkin sanoisin että senkin hengelle vielä yllättävää pelastusta tärkeämpi on kohtalontunne kaiken katoamisesta ja kuolemisesta. Ja sitten on vielä tietenkin se jumalhahmon käytännössä puuttuminen. Ollakseen henkilö joka väittää olevansa ''harras katolilainen'' hänen luomansa maailma tuntuu kovasti siltä kuin pakanuus olisi sen keksijän todellinen rakkaus ja se Eru on siellä vain omantunnon rauhoittelemiseksi. Mutta tämä on minun nöyrä mielipiteeni.

En näemmä oikein osaa selittää, mitä tarkoitin sillä kun sanoin että Arda on ''roomalais-katolilainen''. Itse olen tutkinut katolilaisuuden pyhyyskäsitystä ja hengellistä maailmankuvaa, ja Ardan kaiken maailman öttiäiset välissä vain kirkuvat sitä minulle. Huomatkaa, en puhu niinkään teemoista, aiheista, tunnusta, hengestä, en mistään sellaisesta. Pikemminkin Arda on ''teknisesti'' roomalais-katolilainen. Sinänsä se on loogista, sillä kun joku sub-create toisen maailman, niin hän käyttää siihen jo tuntemaansa mallia. Mutta teknisesti roomalais-katolilainen on hyvin samankaltainen kuin teknisesti pakanallinen. Jos en osannut sitä kahdessa viestissä selittää niin en osanne sitä nytkään, joten luovutan. Kuten Telimektar sanoit, sillä ei ole sinänsä väliä. Aivan yhtä hyvin Ardan voisi nähdä pakanallisena maailmana, jossa on joitain kristillisiä vaikutteita. Kun sen käsityksen mukaan jonka minä olen saanut roomalais-katolilaisuus itsessään on ''pakanallisuutta jossa on joitain kristillisiä vaikutteita'', ja nyt kukaan ei saa vetää hernettä nenään sillä se on vain puhtaan uskontotieteellinen mielipide, ei haukkumista. :)

(Mutta sen sanon, että roomalais-katoliainen pyhitys on eri asia kuin prostestanttinen. Jumala kyllä armahtaa heitä, mutta niin islamissakin, ja juutalaisuudessa. Pelastava armo ja auttava armo ovat eri asia. Noissa armo antaa anteeksi yksittäisiä syntejä, muttei koske koko ihmistä, kaikkea mitä hän on tehnyt ja mitä hän on. Ihminen ei siten voi koskaan olla täysin varma omasta taivaskelpoisuudestaan ja pelastuksestaan, vaan joutuu elämään helvetinpelossa aina kun huomaa tehneensä jonkin synnin (ja jos alkaa tarkkailla itseään sillä silmällä ei enää näekään muuta kuin syntejä). Se ei ole ''Jumalan lasten vapautta'', se on sadismia. Niin kuin Frodo olisi antanut anteeksi Klonkulle sen, että tämä kerran oli hänelle ilkeä, muttei olisi suostunut antamaan anteeksi sitä että Klonkku oli ylipäätensäkin varsin epämiellyttävä tapaus. Niinpä sen sijaan että olisi lopullisesti päättänyt antaa Klonkun elää, hän olisi vain lykännyt tuomiotaan nähdäkseen, pystyykö Klonkku muuttumaan takaisin hobitiksi ja kerrassaan kivaksi tyypiksi. Jos ja kun Klonkku olisi epäonnistunut yrityksessään, Frodo olisi tappanut hänet.)

Kun kerta halusit tietää, niin tulen aivan putipuhtaasti tavanomaisen evankelis-luterilaisesta perheestä. Mitä nyt isovanhemmissa on pikkaisen körttiä. (Huh kun niitä kirjoja lukee, nousee tukka pystyyn.... :o ) Nuorempana olin kiinnostunut niin islamista kuin monista muistakin uskonnoista, kunnes sitten tulin kristilliseen uskoon. Omat kirjani ovat yhä edelleen nk.kansankirkon huomassa, kun en ole nähnyt tarpeelliseksi niitä siirtääkään. Tulen toimeen kaikenlaisten uskovien kanssa, niin luterilaisten, hellarien, vapisten, adventistien ja muitten. Pääasia on että pääasia on pääasia ja pääasia on Kristus. Mutta olisi valheellista kutsua itseäni luterilaiseksikaan, sillä en millään lailla sitoudu ''rakkaan'' kansankirkkomme oppiin tai politiikkaan, äärimmäisen päinvastoin. Niin että jos minun täytyy kutsua itseäni joksikin krisuksi niin valitsen vapaakirkolliset, sillä heitä olen kai eniten lähinnä.

Ja juuri siksi keskustelu siitä onko luterilaisuus prostenttaista vai ei on minusta aivan turha. Ei sillä ole väliä minkä nimen alla ollaan.
 
Valië Nienna sanoi:
Mitä nyt isovanhemmissa on pikkaisen körttiä. (Huh kun niitä kirjoja lukee, nousee tukka pystyyn.... :o ) .

Kun körttiläisten uusi johtomies Wilhelmi Malmivaara (Malmberg) 1890-luvulla toimitti uudelleen "Siionin virret", hän jätti vanhempien heränneiden harmiksi pois joitakin sellaisia mehukkaampia sanamuotoja kuten "pese punaisella hielläs minut synnin loasta" tai "haavat ovat kristityn linna" sillä verukkeella että niitä ei löytynyt Raamatusta. (Lähde: Ilkka Huhta, "Körttiläisyyden julkisuuskuva...")
Körtit ovat muuten viimeisten sadan vuoden ajan onnistuneet olemaan maallisen julkisuuden ja myös kirkon virkapappien silmissä miellyttävin herätysliike: 20-30-luvuilla kansalliskiihkoisin ja militaristisin herätysliike, 1970-luvulta eteenpäin liberaalein ja "humaanein". :twisted:

Tolkienin maailmaan palatakseni, minä näen Ereinionista ja Valië Niennasta poiketen Ainulindalen luomismytologian erityisen onnistuneena ja eleganttina (ei vain kirjallisesti vaan myös "teoreettisesti"). Siinä yhdistyy "luominen tyhjästä", ideamaailman pre-eksistenssi ja demiurgimalli. Platonilainen "demiurgi" (käsityöläis-) luoja joutuu työskentelemään olemassaolevan alkumaterian kanssa, eikä ole vastuussa sen aiheuttamista vioista. Valar ovat maailman muotoilijoina demiurgin asemassa, ja materiaalissa olevat viat on aiheuttanut Melkor. Tätä paremmin ei korkeinta Jumalaa enää voida vapauttaa vastuusta luomistyön heikkouksien suhteen. Voisi ajatella että kyse on ihanteellisesta teodikeasta. Hintana on Tolkienin luisuminen Ainulindalessa johonkin mitä varhaisen kirkon isät olisivat luultavasti pitäneet jonkin uuden sortin gnostilaisuutena tai manikealaisuutena.

"Uskonnosta" Tolkienin maailman asukkaiden keskuudessa: kelläänhän ei ole papistoa eikä varsinaisia temppeleitä (paitsi Sauronilla).
(Suur)haltiat ovat lähinnä roomalaiskatolisia tapoja, mutta heillehän kyse ei ole "uskonnosta", vaan muistitiedosta: he ovat oikeasti tavanneet Elberethin. Kun vähäisemmät Ilúvatarin lapset jäljittelevät näitä tapoja, se ei ainakaan ulkoisesti toimi kovin hyvin: Frodo tai Sam ei pysty pelottamaan ainuttakaan iljettävää mönkiäistä Elberethin nimeä hokemalla. (Kolmipäiset vartijat murtuvat kai ensisijassa Galadrielin valaisimen vaikutuksesta.)

Yksi mielikohdistani "Tarussa":
Ja Se joka kulki pimeydessä oli kuullut niiden haltioiden huudot jotka huutavat kaukana menneisyyden syvyyksissä, eikä Se ollut siitä välittänyt, eikä se Sitä lannistanut nytkään.
 
Rakastan tuota lainausta. :heart:

No, kukin saa nähdä Ainulindalën miten haluaa. Se että se eräällä tapaa vapauttaa Erun ainurin virheistä on hyvä pointti, mutta perimmiltään se ei tee tyhjäksi kysymystä, kuinka pahuutta voi olla olemassa. Melkor kun kerta oli Erun luomus.

Uskonto..... on profaanin yhteydenotto sakraaliin. Meidän maailmassamme sakraali on piilossa, joten siihen täytyy yrittää päästä kontaktiin erilaisin rituaalein, meditoiden, rukoillen tms. Ardassa sakraali ja profaani ovat olemassa samassa tilassa. Uskontoa ei siksi tarvita.

Hauska poikkeus on tietysti hobitit, jotka elävät autuaan tietämättöminä siitä etteivät he istu tuohon malliin.
 
Telimektar sanoi:
Ereinionin siteeraaman artikkelin kirjoittanut korkeakirkollinen luterilainen pyrkii tähän johtopäätökseen osittain melko pakotetuin argumentein.

Perus-ei-kovin-uskonoppineena luterilaisena olen samaa mieltä.

Valië Nienna sanoi:
Ollakseen henkilö joka väittää olevansa ''harras katolilainen'' hänen luomansa maailma tuntuu kovasti siltä kuin pakanuus olisi sen keksijän todellinen rakkaus ja se Eru on siellä vain omantunnon rauhoittelemiseksi. Mutta tämä on minun nöyrä mielipiteeni.

Minun nöyrä mielipiteeni on, että hartaankaan kristityn ei tarvitse työssään kopioida uskonsa mukaisia maailman piirteitä työhönsä. Kristinusko oli varmasti Tolkienin elämän suuri motivaattori, mutta hänen kirjoitusluomisensa motivaattori oli enemmän tai vähemmän pakanalliset tarut (ja sitten kielet, joita ei minun mielestäni voi luokitella pakanallisiksi tai kristillisiksi :grin: ) En usko että Eruttomuus olisi aiheuttanut Tolkienille omatunnon vaivoja.

Harmi, että suomenkielisiä katolisia on niin vähän, että tuskin kukaan katolinen eksyy tähän topikkiin jakamaan käsityksiään Tolkienin työstä suhteessa katolisuuteen, tai käsityksiään armosta.
 
Ylös