KTK 2022-23 #14: 3.IV. Sormuksen etsinnät

"Sormuksen etsinnät" (engl. "The Hunt for the Ring") on Christopherin antama otsikko luvulle (s. 460-484 / 386-406), joka jakautuu kolmeen osaan kuin Gallia konsanaan.

Ensimmäinen osa "Mustien ratsastajien matkat sen mukaan mitä Gandalf kertoi Frodolle" (s. 460-466 / 386-390) on peräisin ajalta Sormuksen ritarien ilmestymisen jälkeen mutta ennen Kuninkaan paluun ilmestymistä, päättelee Chr. sen sisälllön perusteella. Ilmeisesti tämäkin on niitä Tolkienin luonnoksia, jotka oli tarkoitus sisällyttää TSH:n liitteisiin mutta jätettiin lopulta pois, jotta ne eivät paisuisi liikaa.

Teksti ei kuitenkaan ole Gandalfin kertomusta, sillä velhosta puhutaan tässä kolmannessa persoonassa. Olisiko kyseessä Frodon muistiin merkitsemä kertomus, yksi niistä, jotka TSH:n liitteissä ovat lainausmerkeissä merkiksi siitä että ne ovat sitaatteja Punaisesta kirjasta? Milloin sitten Gandalf olisi kertomuksensa Frodolle kertonut? Mahtaisiko olla tämäkin Minas Tirithissä sodan jälkeen pidettyjä turinatuokioita? Mutta voiko tämä olla kokonaan Gandalfin tiedossa olevia asioita? Mistä hän on osannut siteerata Sarumanin puheita sormusaaveille? Muuten teksti on aika mielenkiintoinen taustaselvitys Sormusten herran tarinalle. Ja siitähän on peräisin sormusaave Khamûlin nimi, jota ei muualta tunneta. Mitä kieltä se mahtaa olla?

Toinen osa "Muita versioita" (s. 466-475 / 391-399) puolestaan on tyypillisen hajanainen kokoelma Christopherin toimittamia ristiriitaisia käsikirjoituksia (kolme sellaista, enemmän tai vähemmän kesken jääneitä). Suurin arvoitus, joka tässä esitetään, on kysymys, miksi sormusaaveet pelkäsivät vettä? Christopher toteaa, että hänen isänsä ei sitä missään selittänyt. Ja siksipä juuri sitä on hauska pohtia ja arvuutella.

Kolmas osa "Gandalfista, Sarumanista ja Konnusta" (s. 476-481 / 399-403) ei kerro Sormuksen etsinnöistä vaan keskittyy Gandalfin ja Sarumanin välehin ja siihen, miten Saruman tuli kiinnostuneeksi Konnusta ja piippuruohosta ja addiktoitui siihen. Mainio kuvaus Sarumanin pikkumaisuudesta. Miten voi velho olla noin heikolla itsetunnolla varustettu? Eipä ihme, että lankesi pahuuteen.

Tässä yhteydessä täytyy vielä mainita Kirjoituksia Keski-Maasta, jonka yksi (lyhyt) luku (KKM 3.XXI, s. 437-438) on nimeltään "Sormuksen etsinnöistä". Siinä on muistiinpanot kahden päivän (24. ja 25. syyskuuta 3018) tapahtumista jotka liittyvät Gandalfin ratsastukseen kohti Kontua ja sormusaaveiden metsästysretkeen. Voisivatko nämä olla tarkoitettuja Vuosien kirjaan? Siinä tapauksessa siitä olisi tullut yhden kokonaisen niteen kokoinen. Hämmentävän pieni fragmentti joka tapauksessa. Tässä on muuten mainittu "nimeltä" toinenkin sormusaave. Eli Tolkien puhuttelee kahta niistä kirjaimilla E ja F. Myöhemmin E:stä tuli Khamûl, mutta F lienee pelkkä F?

Ja vielä on mainittava Scull-Hammond, Reader's Companion jossa on siteerattu useita kappaleta Marquette-yliopistossa säilytettävästä käsikirjoituksesta Marquette MSS 4/2/36 The Hunt for the Ring. Nämäkin ovat päivämäärien mukaan etenevää kertomusta ja osittain aiemmin julkaisemattomia, mutta ilmeisesti samoja joista Christopher kokosi tämän luvun. Itse asiassa niitä pitäisi tutkailla hieman tarkemmin, jotta pääsisi selvyyteen niiden yhteydestä KTK:n tekstiin.

Tässä siis hajanaisia huomioita luvusta. Monia muitakin kysymyksiä voisi ottaa esiin, mutta sen jätämme teidän muiden tehtäväksenne.

Tik sanoi:

Ja siitähän on peräisin sormusaave Khamûlin nimi, jota ei muualta tunneta. Mitä kieltä se mahtaa olla?

Click to expand...

Hyvä kysymys. Olen teinistä asti olettanut automaattisesti sen olevan mustaa kieltä ja samaa juurta kuin nimitys nazgûl, eli pääte -ûl tarkoittaisi kai silloin aavetta ja nimi olisi nimenomaan "sormusaavenimi", ei kyseisen ihmisen eläessään käyttämä nimi. Mutta eihän sitä missään oikeasti sanota, että näin on. Tai vaikka olisikin, niin sitten alkaa askarruttaa, mitä nimen alku "Kham" tarkoittaa.

Olin aikoinaan innosta ymmyrkäisenä, kun kirjakaupassa törmäsin roolipelikirjaan, jossa kerrottiin kaikkien sormusaaveiden nimet. Katkera oli pettymykseni, kun myöhemmin selvisi, että Khamûlia lukuun ottamatta kaikki nimet olivat pelintekijöiden mielikuvituksen tuotetta, eikä joukossa myöskään Tolkienin luomistyön mukaan ole yhtään naista, vaikka roolipelikirjassa yksi nazgûleista naispuolinen olikin.

√KHAM¹ on sananjuuri "istua", mûl on "orja" sindariksi ja ûl "aave" goldogriniksi. Teoreettinen arabian *khamûl taas olisi 'vahvempi' versio adjektiivista خامل khâmil "toimeton, laiska, heikko, tuntematon". Khamûlin nimi muistuttaa adûnaicin ja Mustan Kielen sanoja, mutta lienee kuitenkin oikeasti jotain itäläiskieltä. Foneettinen väännös suomen "kamelista"?

P.S. Mustan Kielen sanaa nazgûl'han käytetään alkuperäistekstissä sekä yksikkönä että monikkona; tästä voidaan päätellä, että Mustassa Kielessä esiintyy mahdollisesti monikon pääte #-ul (nazg+gûl+ul > mon. nazgûl) = haradaicin -il.

Tik sanoi:

Suurin arvoitus, joka tässä esitetään, on kysymys, miksi sormusaaveet pelkäsivät vettä? Christopher toteaa, että hänen isänsä ei sitä missään selittänyt. Ja siksipä juuri sitä on hauska pohtia ja arvuutella.

Click to expand...

Rinnastus vampyyreihin tuli mieleen. Niidenhän joskus on väitetty pelkäävän vettä, varsinkin juoksevaa vettä. @Sidhiel vampyyritutkijana tiennee tästä. Tämä rajoitus pätee toki moniin muihinkin kummajaisiin, mutta mielestäni ainakin Sormuksen ritareissa on eräitä muitakin viitteitä vampyyrien suuntaan. Aragorn kertoo Viimapäällä Mustien ratsastajien haistavan elävien olentojen veren ja janoavan sitä. (And at all times they smell the blood of living things, desiring and hating it.)

Myös sanan "epäkuollut" (undead) käyttö nazguleista saattaa viitata tähän. Ainakin wikipedian mukaan tämän sanan käytön erilaisista hirviöistä aloitti nimittäin Bram Stoker "Dracula" -romaanissaan, missä se viittaa vain ja ainoastaan vampyyreihin. Olisi selvitettävä oliko Tolkien lukenut Stokeria. "They cannot die but must go on age after age..., kertoo van Helsing vampyyreista, jotenkin tutun tuntuisin sanankääntein.

Tolkienin maailman sisällä eräs perustelu veden nazguleita torjuvalle vaikutukselle voisi olla se, että vesi oli aineena erityisen vapaa niistä Ardan aineksiin sen alkuvaiheissa vuodatetuista melkor-elementeistä, joita Sauron myöhemmin käytti "maagisia" vaikutuksia aikaansaadakseen.
Water is represented as being almost entirely free of Morgoth. (HoME, X, 400-401).
(Tämä ei tosin estänyt esim. "Veden valvojan" toimintaa.)

Muuan Josh Woods on kirjoittanut aiheesta artikkelin: "Ring-wraiths and Dracula", Tolkien Studies 17, 2020, s. 195-201

Sen voisi lukea, ainakin jos olisi pääsy Project Museen:


Mutta Josh Woods on julkaissut aiheesta myös podcastin omilla sivuillaan, liekö sitten sama sisältö kuin TS:n artikkelissa:


Laiska kun olen, en kuunnellut sitä. Enkä myöskään tiedä, kiinnittääkö Woods lainkaan huomiota kysymykseen, oliko Tolkien lukenut Stokeria. Mutta kyllähän Tolkien tunsi Stokerin ja hänen tarinansa pääpiirteissään siinä kuin kuka tahansa oman aikansa sivistynyt englantilainen, vaikka ei olisi koskaan viitsiytynyt Draculaa selaamaan.

Onhan sormusaaveiden ja vampyyrien käyttäytymisessä kiistämättä paljon yhteistä. Tolkienilla vilahtelee siellä täällä näkymiä peribrittiläisestä goottilaisesta kauhusta. Ajatellaanpa vaikka naukuhuulia...

Offiksi menee: vampyyrien on väitetty pelkäävän tai välttävän nimenomaan virtaavaa vettä, koska se on puhdasta ja vampyyrit rinnastetaan kaikkeen epäpuhtaaseen. Sama juttu kuin että "noita kelluu" -ajatus noitavainojen aikana, koska noita "hylkii" puhdasta elementtiä. Kuitenkin Dracula itse Draculassa ylittää useamman meren (Mustaltamereltä Espanjan rannikolle ja sieltä Whitbyyn Britteihin) laivan kyydissä.
Tolkienilla näitä vampyyririnnasteisia hahmoja on enemmänkin, en nyt muista ihan tarkalleen mitä näistä jättihämähäkeistä sanottiin, mutta ainakin Ungoliant joi kahden puun mahlat kuin niiden veren ja myöhemmin natusteli jalokiviä samaan malliin. Toki Lukitari "paritteli jälkeläistensä kanssa ja söi ne", mutta toisaalta hämähäkkien biologia antaa myöten vain siihen, että ryystetään menemään. Syöminen on siis juomista. Sitten on Thuringwethil, tietääkseni ainoa Tolkienin hahmo jota suoraan kuvataan sanalla vampyyri. Tolkien maailmassa on toki huomattava sekin, että vesi on sidoksissa Ulmoon ja tämä hääräili kaikenlaisia omiaan veden välityksellä pitkin poikin eri taruja. Ehkä sormusaaveet tunnistivat vedessä Ulmon vaikutuksen ja pelkäsivät siksi sitä? Toisaalta veren haistaminen on melko tyypillistä useimmille petoeläimille eikä vain juuri vampyyreille.
Tuosta undead-sanan käytöstä en nyt mene takuuseen, mutta toisaalta penny dreadful -kirjallisuus oli olemassa ennen Draculaa (ainakin 1840-luvulta) ja silloin ilmestyi esimerkiksi "Varney the Vampire" -niminen katkelmatarina. En ole päässyt siihen vielä käsiksi, joten en tiedä kutsutaanko Varneyta pelkästään vampyyriksi vai myös epäkuolleeksi. Toki tämä undead=vampyyri yhdistelmä on luultavasti Stokerin aikaansaannoksia, ja sitä ennen (oletettavasti) undead -sanalla on voitu tarkoittaa lähes mitä hyvänsä haudantakaista hyypiötä.

Toisaalta englanninkielistä kauhukirjallisuutta vanhempien itäeurooppalaisten kansantarinoiden ja -uskomusten vampyyrit olivat käsittääkseni pikemminkin nykytarinoiden zombien tyyppisiä eläviä kuolleita: järjettömiä, elävien kimppuun pyrkiviä, kaikkea muuta kuin kauniita haudasta kömpineitä ruumiita. Siis epäkuolleita. Vasta myöhemmät kirjalliset vampyyritarinat toivat näyttämölle älykkäät, julmat, komeat ja kauniit vampyyrit, jotka kykenevät esiintymään aivan tavallisina ihmisinä ja jotka eivät ole ensinkään lahonneet haudoissaan.

Nazgûlien vedenarkuudesta Christopher Tolkien toki käyttää sanaa pelko, mutta itse tarinoista saa pikemminkin kuvan, että vesi tavalla tai toisella häiritsee nazgûleita ja tekee niiden kulkemisen vaikeaksi, ei niinkään pelota niitä. Itselleni tulee mieleen Discworldin haltioiden suhde rautaan: rauta vääristää heidän aistimuksensa maailmasta ja aiheuttaa tuskaa koskettaessaan heitä. He eivät silti pelkää rautaa vaan karttavat ja inhoavat sitä. Ehkä vesi tekee varjomaailmassa eläville nazgûleille jotain samantapaista: vääristää aistit ja tekee ympärillä olevan maailman havainnoinnin mahdottomaksi. En nyt ole ehtinyt lukea tätä lukua, mutta joko tästä tai jostain muusta lähteestä muistan aiemmin lukeneeni, että juuri Khamûl oli nazgûleista herkin sekä auringonvalolle että vedelle. Suhde niihin siis vaihteli myös nazgûlista toiseen eikä ollut mikään vakio.

Sidhiel sanoi:

Toki tämä undead=vampyyri yhdistelmä on luultavasti Stokerin aikaansaannoksia, ja sitä ennen (oletettavasti) undead -sanalla on voitu tarkoittaa lähes mitä hyvänsä haudantakaista hyypiötä.

Click to expand...

Jos linkittämäni wikiartikkelin tiedot pitävät paikkansa, niin ennen Stokeria "undead" olisi tarkoittanut jotakuta normaalisti elävää. Tarinoita sentapaisista "kuolleista" olioista, joista tätä sanaa on on myöhemmin käytetty, on tietysti ollut olemassa paljon kauemmin.

The word does appear in English before Stoker but with the more literal sense of "alive" or "not dead", for which citations can be found in the Oxford English Dictionary.

Kiinnostavaa oli myös huomata, että kyseisen artikkelin mukaan undead-sanaa on (Stokerin jälkeisessä fiktiossa) käytetty enemmän ruumiillisista epäkuolleista (vampyyrit, zombit jne.) kuin ruumiittomista haamuista tms. Tolkieniahan tämä ei tietysti mitenkään velvoittaisi, mutta olen itse nazguleista keskusteltaessa mielelläni korostanut nimenomaan niiden ruumiillisuutta, josta Sormusten herrassa on useita mainintoja. Toki jotkin Tolkienin kohdat, esim. "varjomaailma" -maininnat voisi tulkita toisinkin.

Hiukan lisää offiksi menee, mutta @Sidhiel voisi olla kiinnostunut Varney the Vampiresta joka löytyy projekti Gutenbergistä.

Tik sanoi:

Suurin arvoitus, joka tässä esitetään, on kysymys, miksi sormusaaveet pelkäsivät vettä?

Click to expand...

Isilmírë sanoi:

Nazgûlien vedenarkuudesta Christopher Tolkien toki käyttää sanaa pelko, mutta itse tarinoista saa pikemminkin kuvan, että vesi tavalla tai toisella häiritsee nazgûleita ja tekee niiden kulkemisen vaikeaksi, ei niinkään pelota niitä.

Click to expand...

Tulipahan mieleeni tästä antiikin mytologian manalan Akheron virta, jonka yli kuolleilla oli kova kaipuu, koska vasta sen jälkeen oli kuollut pääsevä ikuiseen lepoon, mutta joen yli ei päässyt, ellei ollut maan päällä haudattu asianmukaisin uskonnollisin menoin (tai jotain tuon kaltaista). Tämä ei toki varmasti ainoa vaikuttaja ole myöhempien tarinoiden virtaavan veden ominaisuuksiin. Mutta tuo jotenkin omassa mielessäni ainakin osittain samaistuisi mielekkäästi tähän "undead"-sanaan. Kuollut, mutta haudan lepoa odottavan tuskan riivaama, ja enemmän tai vähemmän ehkä maan päällä yhä jossain mielessä vaikuttava olento.

En nyt tiedä tosin tähän hätään, mikä oli sormusaaveiden entisten olomuotojen tuhoutumisen luonne, mutta Sauron jos olisi tavalla tai toisella estänyt kuolleiden pääsyn haudan takaiseen lepoon, ja virtaava vesi olisi ikään kuin muistin virkistäjä tälle asialle ja korostaisi aaveiden tuskaa sitä kautta. Tämä minun mielessäni ainakin sopisi myös tuohon ajatukseen, että se ei varsinaisesti olisi virtaavan veden pelko, joka sormusaaveita kavahduttaa.

Loppuhuomiona sitten vielä, että olikos myös jossain kuningas Arthurin tarinoiden versiossa, että Järven neito tuo vedestä magialta suojaavan sormuksen..

Eikö järven neidon antaman Excaliburin huotra ollut se, joka suojasi Arthuria? Vai olenko vain Marion Zimmer Bradleyn harhaanjohtama?

Sormusaaveet olivat minun käsittääkseni edelleen tavallaan fyysisiä olentoja, koska Merrin tuikatessa Noitakuningasta takaapäin jalkaan tekstissä muistaakseni sanotaan, että hänen aseensa terä katkoi taian, joka sitoi näkymättömät jänteet tahtoon. Noitakuninkaalla siis oli jänteitä eli fyysinen ruumis, vaikkakin näkymätön. Toisaalta ruumiidensa tuhoutuessa nazgûlit ilmeisesti kykenivät jatkamaan epäeloaan myös pelkkinä henkiolentoina, kuten käsittääkseni kävi Elrondin hukutettua niiden ruumiit kertaalleen Bruinenin kahlaamolla, ja saamaan sitten uudet ruumiit Sauronilta. Herää kyllä kysymys, missä henkiolento tällaisessa tapauksessa pitää sormustaan.

Isilmírë sanoi:

Herää kyllä kysymys, missä henkiolento tällaisessa tapauksessa pitää sormustaan.

Click to expand...

Eivätkös sormukset olleet tallessa Sauronilla? Ainakin kaksi Viisasta toisistaan riippumatta sanoi näin Frodolle.

Gandalf ("Menneisyyden varjo"):
Näin on nyt: Yhdeksän hän on kerännyt itselleen, samoin Seitsemän, tai sitten ne ovat tuhoutuneet.

Galadriel ("Galadrielin peili"):
Sinä näit sen olennon silmän joka pitää hallussaan Seitsemää ja Yhdeksää.

Kiinnostava kysymys on tosin se, missä Sauronin sormus oli Numenorin upotessa.

Minä olen aina ajatellut yhdeksän "hallussa pitämisen" olevan sitä, että Sauronilla on sormukset kantajineen. Niistä sormuksistahan Yhdeksän oli tarkoitus mahtinsa saada ja sormusten kautta Sauron alkujaan sitoi ne itseensä. Seitsemän sormusta hän taas keräsi pois, koska tuli selväksi, ettei niitä kantavia kääpiöitä niiden kautta saanut orjuutettua.
Mutta kysymys Sauronin sormuksen kuljetustavasta hänen ruumiinsa tuhouduttua Númenorin upotessa on mielenkiintoinen.

Telimektar sanoi:

Kiinnostava kysymys on tosin se, missä Sauronin sormus oli Numenorin upotessa.

Click to expand...

Tähän kysymykseen viitataan ainakin Akallabêthin lopussa:


Tämän pohjalta ei ehkä voi sanoa mitään kovin varmaa, mutta näyttää siltä kuin Sauron olisi jättänyt Sormuksen Keski-Maahan lähtiessään Númenoriin. Ehkä jopa Ar-Pharazônin vaatimuksesta? Kuningas saattoi hyvinkin tietää Sormuksesta ja sen mahdista, ja jos tiesi, ei varmasti ollut niin hullu, että olisi antanut vankinsa pitää sen. Ehkä hän jopa kuvitteli voivansa pitää sormuksettoman Sauronin kurissa ja herran nuhteessa.

Mitä tulee Yhdeksään, ne luultavasti eivät sormusaaveiksi muututtuaan enää tarvinneet sormuksiaan, riitti kun ne olivat Sauronilla, joka heitä hallitsi. Vaan tämä on silkkaa spekulaatiota. Ehkä Tolkien on joskus kirjoittanutkin aiheesta. Ei vain ole sattunut silmään.

Minä olen aina myös käsittänyt, että Sauron oli kerännyt yhdeksän sormusta itselleen. Eli sen jälkeen kun kukin yhdeksän kantajista oli vajonnut sormuksen vallan alle, hän kutsui heidät palvelukseensa ja otti sormukset haltuunsa. Tähän minusta viittaa vahvasti juurikin KTK:n Sormuksen etsinnät kappaleen seuraavat lauseet (s.461):

"Viimein hän tuli siihen tulokseen, että tässä asiassa häntä voisivat auttaa vain hänen mahtavimmat palvelijansa, sormusaaveet joilla ei ollut muuta tahtoa kuin hänen tahtonsa, sillä kukin oli täydellisesti antautunut sille sormukselle jonka orjaksi oli joutunut, ja sormukset olivat Sauronilla."

Tik sanoi:

. Ja hän otti taas suuren Sormuksensa Barad-dûrissa ja eli siellä

Click to expand...

Tämä on aika kiinnostava lainaus. En muista koskaan huomanneeni tätä ja kun nyt tarkistin oman vanhan Silmarillioni, niin siellä lainaus kuuluu:

...ja palasi Keski-Maahan, Mordoriin, jossa hänellä oli koti. Ja hän asettui taas suureen Kehään, Barad-dûriin ja eli siellä, mustana ja vaiti, kunnes hän oli laatinut itselleen uuden asun, vihan ja pahuuden näkyvän hahmon..."

Lieneekö tuo uusi suomennos? Pitäisi varmaan tutkia alkukielistä sanamuotoa. Tuolla tavoin sanottuna se voisi hyvinkin viitata siihen, että sormus ei ollut Sauronin mukana Númenorissa. Olen itsekin usein pähkäillyt sitä kuinka Sauron oikein onnistui kuljettamaan sormuksen mukanaan henkimuodossa. En nyt muista varmasti mutta Tolkienin kirjeissä saattoi olla jotain tähänkin asiaan liittyvää selvittelyä.

Lisäys:. Vai olisiko niin, että tuo uudempi lause on korjaus, joka on tehty minun Silmani jälkeen. Voisi ajatella että "Ring" olisi voitu aikanaan suomentaa sanaksi "kehä" (ajatellen ehkä Barad-dûria kehänä) ja sitä kautta tekstiin on tullut tuo "Kehään" isolla kirjaimella., Vaikka luultavampaa tosiaan olisi että Ring isolla kirjaimella viittaisi sormusten sormukseen. Pitäisi tosiaan nähdä tuo kohta englanniksi.
Oma Silmani on pokkari vuodelta 1988. Ilmeisesti kolmas painos. Kansikuvana se aika outo "tulisilmäinen vapaudenpatsas".

Aldarian sanoi:

Lieneekö tuo uusi suomennos? Pitäisi varmaan tutkia alkukielistä sanamuotoa.

Click to expand...

Kappas vain, onpa siinä tapahtunut muutos. Lainaamani teksti oli siis kuvitetusta laitoksesta vuodelta 2018. Alkutekstin perusteella muutos oli tarpeellinen:


Miten olisi tuo ilmaus "take up again one's ring"? Ikään kuin siinä olisi (sivu)merkitys "ryhtyä jälleen käyttämään sormustaan" -- riippumatta siitä missä sormus on siihen asti köllöttänyt.

Tik laittoikin juuri vastausta tuohon äsken lisäämääni pohdiskeluun oman Silmarillioni lauseen uudemmasta suomennoksesta. Ilmeisesti tosiaan korjattu jossain vaiheessa.

Telimektar sanoi:

Rinnastus vampyyreihin tuli mieleen. Niidenhän joskus on väitetty pelkäävän vettä, varsinkin juoksevaa vettä. @Sidhiel vampyyritutkijana tiennee tästä. Tämä rajoitus pätee toki moniin muihinkin kummajaisiin, mutta mielestäni ainakin Sormuksen ritareissa on eräitä muitakin viitteitä vampyyrien suuntaan.

Click to expand...

Koska vampiristiset olennot voidaan hahmottaa yleisesti kehämäisiksi, itseään toistaviksi ja variaatiota vailla oleviksi ei-eläviksi, elävien energian kautta toimiviksi niin koneiden voisi sanoa olevan myös vampyyrejä. Tolkienhan ei pitänyt erityisesti koneista ja niiden ongelmallisuuden ollessa keskeisenä motiivina TSH:ssä on osuvaa, kuinka Sormusten ritareissakin on useampia viitteitä vampyyrien suuntaan. Onkin kiinnostavaa ajatella kone ja konemaiset, tapoihin kangistuneen ihmisen käyttäytymismallit ikään kuin vampiristisina olentoina. Tästä näkökulmasta on kiehtovaa kuunnella syväekologi Pasi Takkisen esitelmää koneen metafysiikasta:

En ole vielä saanut varattua puoltatoista tuntia tuon kyseisen, @Perceval : in linkittämän videon katsomiseen. Sitä odotellessa pari mieleeni tulevaa juttua toivottavasti hiukan tuohon suuntaan.

Tolkienin maailman sisällä näitä kehämäisiä, elävien energiaa imeviä ja itseään toistavia teknologisia entiteettejä olivat ehkä sormusvarjoja vahvemmin itse sormukset. Joskushan täällä on esitetty kysymys siitä, oliko Valtasormuksella itsellään jonkinlainen tahto ja persoonallisuus. Nämä sormukset olivat Tolkienin tarinamaailman lähin vastine huipputeknologialle, ympäristön manipuloimiselle erityistietämyksen avulla.

Ne imivät voimaa sekä käyttäjistään, tekijöistään, että ehkä (Sauronin taitojen ansiosta) maan aineksiin upotetusta Melkorin energiasta. Sormusten kirjaimellisen kehämäisyyden ohella kuvainnollista kehämäisyyttä edustaa ajan pysäyttäminen tai hidastaminen, kuolevaisten tapauksessa fyysisen olemassaolon jatkamiseksi vaikka sitten surkeasti hämärtyneessä muodossa, Sauronille olemassaolon palauttamiseksi tappioiden jälkeen, haltioille ajan rappeuttavien vaikutusten pysäyttämiseksi haltioiden omassa lähiympäristössä. Kääpiöillä vaikutus oli heikoin ja näkyi lähinnä monomaanisena uppoutumisena kääpiöiden voimakkaimpaan intohimoon, kullan hankkimiseen. Kuitenkin jonkinlainen toiston tai pysyvyyden takaaminen näyttäisi olleen mahtisormusten tärkein kyky. Sormusvarjot olivat ehkä jossain mielessä Sormusten varjoja, vain ihmisten ääriviivoilla?