KTK 2022-23 #3: 1.II. Narn i Hîn Húrin (i): alku – Kääpiö Mîm

Kuten Tuorin ja Voronwën matka Gondoliniin on julkaistu Keskeneräisten tarujen kirjan jälkeen Gondolinin tuhossa, myös Narn i Hîn Húrin on julkaistu myöhemmin teoksessa Hùrinin lasten tarina (jossa tarinan nimi on päivitetty muotoon Narn i Chîn Húrin).

Tarinan alkuosa, jota nyt käsittelemme (uusi laitos, sivut 74-125) on pääpiirteissään sama kuin HLT:ssä. Pieniä eroja tekstistä löytyy, ja suurimmat erot ovat ne, että KTK:sta on jätetty pois kertomus Húrinin ja Huorin oleskelusta Gondolinissa (HLT, s. 33-36), joka KTK:n viitteissä (viite 1, s. 171) kehotetaan lukemaan Silmarillionista (luku 18, s. 153-155) sekä Nirnaeth Arnoediadista (HLT, luku 2, s. 51-59) joka KTK:n viitteen 2 (s. 171) mukaan löytyy sekin Silmarillionista (luku 20, s. 189-194).

Kun on päästy osuuden "Kääpiö Mîm" loppuun, KTK:ssa tarina katkeaa ja lukijaa kehotetaan tutustumaan Túrinin vaiheisiin Bar-en-Danwedhiin tulosta Nargothrondin häviöön asti jälleen Silmarillionin sivuilta ja KTK:n Narn-liitteistä.

Tämä on KTK:n selkeä puute: jo tarinan alkuosassa tulee tunne, että koko ajan puuttuu jotakin, pitäisi hyppä paikasta toiseen, ja liitteissä vasta tarinan jatko on kaoottisina paloina, jotka pitää sovittaa Silmarillionin Valittujen Palojen Kirjavaliot -tyyliseen lyhennelmään (s. 206-219). Ainoa asia, joka Silmarillionista ja HLT:stä puuttuu, ovat KTK:n loppuvitteet, joissa on kaikenlaista mielenkiintoista lisätietoa. Mutta tietysti nekin ovat omiaan hajottamaan lukukokemusta.

Summa summarum: Húrinin lasten tarina kannattaa ehdottomasti lukea Húrinin lasten tarinasta, jos haluaa nauttia tarinasta kokonaisuutena. Mutta olemme nyt Keskeneräisten tarujen kirjan parissa, joten lähtekäämme siitä, mitä edessämme on.

Oletan, että tämän keskustelun osanottajat ovat lukeneet keskustelun kohteena olevan osuuden, joten en sitä lähde referoimaan kovin tarkasti. Toteanpa vain, että väliotsikoilla tarina on jaettu osuuksiin Túrinin lapsuus, Húrin ja Morgoth, Túrinin lähtö, Túrin Doriathissa, Túrin lainsuojattomien luona ja Kääpiö Mîm.

Tarina on synkkä heti alusta lähtien ja synkemmäksi muuttuu, mitä pidemmälle etenee. Seuraamme siis pienen ihmisen rimpuilua kohtalon kourissa - tai pikemminkin kirouksen kourissa. Tolkienhan ehdotti Narnille vaihtoehtoista nimeä Narn e·’Rach Morgoth eli "Tarina Morgothin kirouksesta", joka tulee esiin välinäytöksessä, jonka hahmot ovat Húrin ja Morgoth. Húrin ei taivu Morgothin tahtoon, joten Morgoth kiroaa hänet ja hänen sukunsa. Siitä lähtien kaikki menee vikaan Túrinin elämässä, ja hän on tuolloin vasta lapsi.

Morgothin kirous on väkevää julistusta ja koska se on oikeastaan tarinan napa, jonka ympäri sen akseli pyörii, toistettakoon se tässä:


Tämän jälkeen voisin esittää pohdittavaksi kysymyksen, johon vastaus (tai siis osa siitä) joko löytyy tai ei löydy lukemistamme sivuista: Kenen syy on se, että Túrinin elämä menee raiteiltaan Doriathissa? Onko kaikki peräisin Morgothista säteilevästä pahuudesta? (Kirouksesta eivät kai Keski-Maassa oikeastaan tienneet muut kuin Húrin, jolle se ladeltiin, vai levittikö Morgoth siitä sanaa?) Vai oliko Túrinin oma vika, että hän ylpistyi liikaa? Vai onko vastausta haettava kotikasvatuksesta, kylmähköstä äitisuhteesta ja alinomaa poissaolevasta isästä? Mitä jos Morwen olisi niellyt ylpeytensä ja lähtenyt ajoissa pakoon Hithlumista? Varjostiko Túrinin varttumista ennen kaikkea hylätyksi tulemisen tunne? Oliko hänen suurin ongelmansa vaurioitunut itsetunto? Olisiko hän voinut käsitellä konfliktia Saerosin kanssa toisin? Voimmeko lainkaan syyttää häntä?

Entä sitten yksi Narnin kiehtovimmista hahmoista, Nellas? Miksi Túrin unohti hänet? Nellas oli kenties ihastunut Túriniin, mutta Túrinin ja Nellasin "ystävyys meni ohi kuin kevätaamu", ja kun Beleg kertoo Túrinille Nellasin todistajanlausunnosta Thingolin edessä, Túrin sanoo: "Sinä mainitsit haltianeidon jota saan kiittää ajallaan tulleesta todistuksesta, mutta en muista häntä. Miksi hän seurasi askeleitani?" Belegin vastaus tähän - "Nin miksi?" oudon katseen kera - viittaa vahvasti siihen, että Nellasilla oli paljonkin lämpimiä tunteita ihmislasta kohtaan. Mutta Túrin on (Belegin sanoin) "elänyt sydän ja puolet mielessstä muualla" ja sanoo Belegille: "Tuntuu kuin lapsuuteni olisi kovin kaukana, ja sen yllä on sumu – muistan vain isäni talon Dor-lóminissa. Minkä tähden minä olisin kulkenut metsissä haltianeidon kanssa?" Voiko tämä olla tottakaan? Mikä maailman mahti tai suuri sisäinen trauma sai Túrinin unohtamaan Nellasin niin täysin? Kertooko tämä jotakin olennaista Túrinin olemuksesta?

Mutta sitten näyttäytyy myös empaattinen Túrin, joka säälii toisen poikansa menettänyttä Mîmiä ja jopa viihtyy tämän seurassa. Mitä kertoo Túrinista se, että hän ja koko ympäröivälle maailmalle katkeroitunut kääpiö ymmärtävät toisiaan? Mîm itsessään on myös mielenkiintoinen tapaus: hän on (Túrinin lisäksi) yksi niistä hahmoista, jotka kannattaa mainita Tolkienia mustavalkoisuudesta syyttäville. (Ja oikeastaan heitä kannattaa kehottaa lukemaan koko tämä tarina, jossa ei ehkä Morgothia lukuun ottamatta ole yhtään täysin mustaa tai täysin valkoista hahmoa, varsinkaan kokonaan hyviä tyyppejä on vaikea löytää. Kenties Beleg on sellainen, puhdasotsainen sankari. Vai onko hänkään?

Tässä oli pohdittavaksi joitakin teemoja tarinan osuudesta. Muitakin asioita voisi ottaa esille, esimerkiksi kysymyksen haltioiden pahuudesta: oliko Saeros harvinaisen mätä yksilö haltioiden parissa vai oliko hänen kopea suhtautumisensa ihmisiin lähempänä sääntöä kuin poikkeusta? Miten toimi haltioiden oikeuslaitos? Eikö Morgothilla ollut enempää keinoja käytettävissä Húrinin murtamiseen? Mitä saamme tietää ihmisten esihistoriasta ennen Beleriandiin tuloa? Millainen luokkayhteiskunta edainin parissa olikaan? Kohdeltiinko Sador Labadalia niin kuin pitikin vai oliko Húrinin perhe ylimielisiä ylimyksiä (mikä osaltaan vaikutti Túrinin kohtaloon)? Jne.

Morgothin kirous näyttää voimalliselta. Mutta jos Morgothilla oli kyky tällaiseen, niin miksi hän ei käyttänyt sitä useammin? Jos Morgoth olisi yhtä tehokkaasti kironnut noldorin ruhtinaat heti näiden palattua lännestä, niin hänen ei olisi tarvinnut kärsiä useita nöyryyttäviä tappioita ja piileskellä joukkoineen yli kahtasataa vuotta maan alla. Mielestäni tästäkin näemme että Tolkien ei ollut fantasiakirjailijana lähtökohdiltaan koherentin maailman rakentaja vaan yksittäisten tarinoiden kertoja. Maailman rakenne ja lainalaisuudet, eri hahmojen voimasuhteet yms. vaihtelivat kulloisenkin tarinan mukaan, ja Tolkien yritti sitten jälkikäteen varsin suurella vaivalla ja kekseliäisyydellä korjailla näin syntynyttä maailmaa johdonmukaisemmaksi. Jotkin HoME X:n ("Morgoth' s Ring") esseet joissa Morgothin mahdin luonnetta pohdittiin, olisivat ehkä sopineet Túrinin tarinan liitteiksi.

Tolkienin tarinoita ulkoisesti tarkastellen selitys tässä tarinassa esiintyvän Morgothin kirouksen poikkeuksellisuudelle on epäilemättä se, että Tolkien ei halunnut kirjoittaa useita, toisiaan muistuttavia tarinoita Morgothin kirouksesta. Mutta miten tämän Morgothin kirouksen toimivuus selitettäisiin Tolkienin maailman sisällä?

Yleisemmän tason vastaus olisi ehkä se, että Morgoth vain väittää (tai luulee) itse aiheuttavansa Húrinin perheenjäsenten onnettoman kohtalon, vaikka todellinen, taustalla vaikuttava voima on Mandosin kirous. Húrin perheineen on joutunut noldorin kohtalon verkkoon, ja heidän kauttaan toteutuu valarin tuomio Nargothrondille sekä välillisesti myös Gondolinille ja Doriathille.

Alemman tason selitys siitä, miksi Morgoth pystyy juuri tässä tapauksessa erityiseen pahantekoon, voisi liittyä siihen että Húrin on fyysisesti Morgothin käsissä. Oletetaan että isällä on jonkinlainen okkulttinen kytkentä lapsiinsa. Käsittääkseni maagisten kirousten langettamisessa on usein katsottu tarvittavan jotain konkreettista asiaa, millä on ollut fyysinen yhteys siihen henkilöön, jonka päälle kirous langetetaan.

Jos Húrin olisi kaatunut ja Huor sensijaan joutunut Morgothin vangiksi, niin Morgoth olisi ehkä kironnut Tuorin, joka olisi kärsinyt onnettoman kohtalon ja tuottanut Gondolinille täydellisen tuhon. Orvoksi jäänyt, mutta kiroukselta välttynyt Túrin olisi saanut Ulmon tukijakseen, pelastanut osan Nargothrondin kansasta, ja saanut Finduilasin kanssa lapsen, Eärendilin, joka olisi pelastanut Keski-Maan.

Tolkienin tarinoiden maailmassahan Morgothilla on jonkinlaista valtaa maailman fyysiseen materiaan, johon hän on luomisprosessin alkuvaiheessa vuodattanut omia voimiaan (maailma on "Morgothin sormus"). Ihmisten ja myös haltioiden ruumiit koostuvat maan materiasta, jossa on mukana morgoth-elementti. Tolkienin maailman interaktionistisessa dualismissa ruumis vaikuttaa myös sieluun (fëa), joka edes haltiolla harvoin pystyy täysin kontrolloimaan ruumista tai täysin voittamaan sen kautta tulevia pahoja vaikutuksia.

Ajauduin itse tätä lukiessa hieman sivupolulle, ja jäin lähinnä miettimään mistä syystä kulloinkin valitaan käyttää nimeä Vihollinen, Morgoth tai Melkor. Tässä tarinassa Morgoth oli aika vallitseva, edeltävässä Tuorin tarinassa taas taisi olla Vihollinen. Melkor nimeä kyseinen olento muistaakseni tässä käytti vain itse itsestään. Jos nyt olen siis käsittänyt oikein, että Melkor ja Morgoth ovat yksi yhteen sama, ja toisinaan myös Vihollinen, jota tosin on sitten ehkäpä käytetty myös Sauronista jne.

Wiki tiesi lainata Silmarillionista, että Morgoth nimen on Fëanor antanut, ja sen jälkeen se on ollut eldarilla pääasiallisessa käytössä. Mutta miksi, puhtaasti kunnioituksesta Fëanoria kohtaanko? Millä perusteella ihmiset käyttävät Morgothia? Löytyykö jostakin Tolkienin teksteistä kohtaa tai kohtia, joissa joku perustelee omin sanoin omaa valintaansa käyttää nimitystä Morgoth tai Vihollinen?

Jonkinlaista logiikkaa noudattaen Melkor lakkasi olemasta Melkor kun kieltäytyi laulelemasta muiden toiveiden tahtiin ja alkoi aiheuttaa kaikenlaista jäynää. Vastakkainasettelut Tolkienilla ovat sen verran yleisiä että korruptoitunut hahmo yleensä "menettää" nimensä muiden puheissa ja alkaa edustaa vastapuolta, Kaiken Pahan Alkua ja Juurta, ja tästä tulee hahmolle uusi nimi.

Lagrangian sanoi:

Wiki tiesi lainata Silmarillionista, että Morgoth nimen on Fëanor antanut, ja sen jälkeen se on ollut eldarilla pääasiallisessa käytössä. Mutta miksi, puhtaasti kunnioituksesta Fëanoria kohtaanko?

Click to expand...

Melkor tarkoittaa ’mahdissa nousevaa’ ja Morgoth ’mustaa vihollista’ joten ”Vihollinen” on oikeastaan käännös Morgothista. Ja kun Valinorissa muina ainuina vankilasta vapauduttuaan lähes viimeiseen asti asustanut Melkor oli näyttänyt (taas) todellisen luontonsa ja tuhonnut Valinorin puut, varastanut Silmarilit ja surmannut Finwën, häntä ei varmaan kukaan halunnut enää nimittää ”Mahdissa nousevaksi” ellei ollut hänen palvelijansa.

Hmm niin tosiaan, noilla yllä mainituilla perusteella käy varsin hyvin järkeen erityisesti, että nimeä Melkor ei haluta käyttää. Vihollinen on kuitenkin mielestäni hieman todellista luonnetta hämärtävämpi nimitys, kuin Morgoth, Musta Vihollinen, että olisin ajatellut sen käytöllä voivan olla jokin tarkoitus, mutta voipi varsin hyvin olla, että näin ei ole. Myös olisi ollut kiinnostavaa, jos tuosta Morgoth nimen käytöstä olisi ollut muutakin kuin vain epäsuora konsensus, eli jos vaikka jokin hahmo olisi noita samoja ajatuksia todennut repliikeissään jossakin tarinassa. Kaikkea ei tietysti voi aina saada.

Silmarillionissa tosiaan sanotaan:
Then Fëanor rose, and lifting up his hand before Manwë he cursed Melkor, naming him Morgoth, the Black Foe of the World; and by that name only was he known to the Eldar ever after. (s.83, "Noldorin pako" -luvun alussa)

Kuitenkin esimerkiksi "Finrodin ja Andrethin keskustelussa" Finrod Felagund, ehkä viisain Keski-Maahan palanneista noldorin ruhtinaista, käyttää Vihollisen mahdin luonnetta pohtiessaan useita kertoja nimeä Melkor, "Morgothin" rinnalla. Andreth on käyttänyt nimiä "Varjo", "Vihollinen" tai "Nimetön" (the Nameless).

[Finrod Andrethille:]
More: even if Melkor (or the Morgoth that he has become) could in any way be thrown down or thrust from Arda, still his Shadow would remain, and the evil that he has wrought and sown as a seed would wax and multiply.
(HoME, X, s. 322)

Telimektar sanoi:

Kuitenkin esimerkiksi "Finrodin ja Andrethin keskustelussa" Finrod Felagund, ehkä viisain Keski-Maahan palanneista noldorin ruhtinaista, käyttää Vihollisen mahdin luonnetta pohtiessaan useita kertoja nimeä Melkor, "Morgothin" rinnalla.

Click to expand...

Kiintoisa huomio. Tulisi itselläni mieleen, että ehkäpä Finrod oli valtaisan viisauden ohessa sitten myös hyvin vahva mieleltään ja tämän johdosta sekä uskalsi, että osasi harkita sopivan tilanteen, jossa Morgothia kannattaa kuvailla sillä tavoin, että Melkor nimen käyttö tulee kyseeseen.

Sitten toki tässä tarinassa, Húrin ja Morgoth luvussa, olisi Melkor nimen käyttö Húrinin toimesta ehkäpä näyttäytynyt lähinnä vihollisen itseluottamusta lisäävänä toimena, joten varsin hyvä, että Morgoth nimessä pitäydyttiin. Tosin siinä kohden olisi mielestäni tuo pelkkä Vihollinen nimen käyttö Morgothia itseään puhuteltaessa ollut myös varsin mielekkäältä tuntuva retorinen keino.