Isilmírë
Kuukivi
Vähän huvittavasti luvun alaotsikko on "sekä Amrothin, Lórienin kuninkaan, tarina", ikään kuin Amroth olisi tullut mieleen vasta jälkeenpäin. Toki hänen roolinsa on pienempi kuin kahden ensinmainitun haltian - tai ainakin pienempi kuin Galadrielin - mutta minua kyllä hymyilyttää tämä otsikkoasetelma.
Luku alkaa Christopher Tolkienin johdannolla, jossa hän toteaa tämän tarinan kaikkein ongelmallisimmaksi osaksi Keski-Maan historiaa, koska se sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, jotka juontuvat Galadrielin tarinan muuttumisesta sitä mukaa kuin hänen merkityksensä Tolkienin legendariumin henkilönä kasvoi. Hieno suoritus siis C. Tolkienilta, että tässä kirjassa kuitenkin on jokseenkin yhtenäinen esitys tapahtumista. Toki se on katkonainen ja sisältää paljon selventäviä väliselityksiä ja vaihtoehtoisia juonteita, mutta silti siitä saa varsin hyvän kokonaiskuvan erityisesti Galadrielin tarinasta samoin kuin siitä, miten professori Tolkien sitä vielä elämänsä lopulla oli aikeissa hioa.
Galadrielin sukupuu tuntuu pysyneen kaikkien muutosten läpi varsin vakaasti juurillaan, mutta Celebornin perimä on vaihdellut ajan mittaan melkoisesti sen mukaan, mikä parhaiten on sopinut kulloiseenkin versioon Galadrelin tarinasta. Celeborn onkin aina ollut vähän statistin roolissa Galadrielin näytellessä pääosaa. Jo heidän ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään osana Tarua Sormusten Herrasta Lórienin valtias on mukana kertomuksessa lähinnä mahtavan puolisonsa parina, ei niinkään ensisijaisena toimijana.
Eregionista kerrotaan harmillisen lyhyesti, sitä käsittelevä osuus keskittyy pitkälti mahtisormuksiin, vaikka maininnan saavat myös erilaiset tarinaversiot siitä, kuka Eregionin oikeastaan perusti ja sitä hallitsi. Kohta kuitenkin Eregion on jo hävitetty, Lórinand ja Imladris perustettu, ja sen jälkeen Galadriel perheineen vaihtaa asuinpaikkaa useampaan kertaan ennen kuin päätyy lopulta takaisin Lórinandiin.
Tämän jälkeen päästään alaotsikon Amrothiin, Lórienin haltiavaltakunnan hallitsijaan, joka välillä sai jopa Galadrielin ja Celebornin pojan roolin mutta menetti sen sitten taas Tolkienin tultua toisiin aatoksiin. Hänen ja Nimrodelin tarina vetäisi laajempana esityksenä varmaan melkein vertoja Berenin ja Lúthienin rakkaustarinalle, vaikkei siihen sisällykään suurien valtakuntien kohtaloita, saati edes suunnilleen onnellista loppua. Versioita siitä, miten ja milloin Galadriel ja Celeborn Amrothin valtakuntaan Lórieniin päätyivät, montako kertaa siellä kävivät ja miten lopulta päätyivät sen hallitsijoiksi on monta, mutta joka tapauksessa Amroth hukkui tai muuten katosi ja lopulta Lórienista tuli Galadrielin ja Celebornin valtakunta. Sivumennen käydään läpi myös Dol Amrothin ruhtinaiden haltiasukuisuus, joka liittyy tähän tarinaan lähinnä siksi, että suku polveutuu oman perimätietonsa mukaan kadonneen Nimrodelin eksyneestä seuraneidosta Mithrellasista.
Vielä käsitellään haltiajalokivi Elessarin vaiheita ja sitä, miten joko alkuperäinen kivi tai sitten sen vähäisempi jäljennös oli Galadrielin hallussa ja auttoi häntä parantamaan ja pitämään terveenä kaikkea elävää valtakunnassaan ja miten se sitten aikanaan päätyi Aragorn Elessarille - jonka parantavat kuninkaan kädet ilmeisesti saivatkin melkoisen osan voimastaan tästä kivestä. Itseäni huvittaa tässä lyhyessä katkelmassakin toistuva teema väistämättä etenevästä turmeluksesta: edes auringonvalo ei toista Elessaria tehtäessä ollut entisensä vaan Morgothin pitkän varjon heikentämä, joten jalokivestäkään ei tullut yhtä voimakas kuin edeltäjästään.
Alkusanojen mukaisesti tämä osuus on tosiaan ristiriitoja ja erilaisia vaihtoehtoja täynnä, mutta mielestäni se on sellaisena mielenkiintoinen kuva Tolkienin luovasta prosessista. Lisäksi se muistuttaa tällaisena legendojen, perimätiedon ja erilaisten tarinaversioiden vyyhtinä paremmin oikeaa historiaa kuin selkeät, alusta loppuun johdonmukaisesti etenevät tarinat.
Last edited:
