KTK 2022-23 #9: 2.IV. Galadrielin ja Celebornin tarina

Isilmírë

Kuukivi

Vähän huvittavasti luvun alaotsikko on "sekä Amrothin, Lórienin kuninkaan, tarina", ikään kuin Amroth olisi tullut mieleen vasta jälkeenpäin. Toki hänen roolinsa on pienempi kuin kahden ensinmainitun haltian - tai ainakin pienempi kuin Galadrielin - mutta minua kyllä hymyilyttää tämä otsikkoasetelma.

Luku alkaa Christopher Tolkienin johdannolla, jossa hän toteaa tämän tarinan kaikkein ongelmallisimmaksi osaksi Keski-Maan historiaa, koska se sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, jotka juontuvat Galadrielin tarinan muuttumisesta sitä mukaa kuin hänen merkityksensä Tolkienin legendariumin henkilönä kasvoi. Hieno suoritus siis C. Tolkienilta, että tässä kirjassa kuitenkin on jokseenkin yhtenäinen esitys tapahtumista. Toki se on katkonainen ja sisältää paljon selventäviä väliselityksiä ja vaihtoehtoisia juonteita, mutta silti siitä saa varsin hyvän kokonaiskuvan erityisesti Galadrielin tarinasta samoin kuin siitä, miten professori Tolkien sitä vielä elämänsä lopulla oli aikeissa hioa.

Galadrielin sukupuu tuntuu pysyneen kaikkien muutosten läpi varsin vakaasti juurillaan, mutta Celebornin perimä on vaihdellut ajan mittaan melkoisesti sen mukaan, mikä parhaiten on sopinut kulloiseenkin versioon Galadrelin tarinasta. Celeborn onkin aina ollut vähän statistin roolissa Galadrielin näytellessä pääosaa. Jo heidän ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään osana Tarua Sormusten Herrasta Lórienin valtias on mukana kertomuksessa lähinnä mahtavan puolisonsa parina, ei niinkään ensisijaisena toimijana.

Eregionista kerrotaan harmillisen lyhyesti, sitä käsittelevä osuus keskittyy pitkälti mahtisormuksiin, vaikka maininnan saavat myös erilaiset tarinaversiot siitä, kuka Eregionin oikeastaan perusti ja sitä hallitsi. Kohta kuitenkin Eregion on jo hävitetty, Lórinand ja Imladris perustettu, ja sen jälkeen Galadriel perheineen vaihtaa asuinpaikkaa useampaan kertaan ennen kuin päätyy lopulta takaisin Lórinandiin.

Tämän jälkeen päästään alaotsikon Amrothiin, Lórienin haltiavaltakunnan hallitsijaan, joka välillä sai jopa Galadrielin ja Celebornin pojan roolin mutta menetti sen sitten taas Tolkienin tultua toisiin aatoksiin. Hänen ja Nimrodelin tarina vetäisi laajempana esityksenä varmaan melkein vertoja Berenin ja Lúthienin rakkaustarinalle, vaikkei siihen sisällykään suurien valtakuntien kohtaloita, saati edes suunnilleen onnellista loppua. Versioita siitä, miten ja milloin Galadriel ja Celeborn Amrothin valtakuntaan Lórieniin päätyivät, montako kertaa siellä kävivät ja miten lopulta päätyivät sen hallitsijoiksi on monta, mutta joka tapauksessa Amroth hukkui tai muuten katosi ja lopulta Lórienista tuli Galadrielin ja Celebornin valtakunta. Sivumennen käydään läpi myös Dol Amrothin ruhtinaiden haltiasukuisuus, joka liittyy tähän tarinaan lähinnä siksi, että suku polveutuu oman perimätietonsa mukaan kadonneen Nimrodelin eksyneestä seuraneidosta Mithrellasista.

Vielä käsitellään haltiajalokivi Elessarin vaiheita ja sitä, miten joko alkuperäinen kivi tai sitten sen vähäisempi jäljennös oli Galadrielin hallussa ja auttoi häntä parantamaan ja pitämään terveenä kaikkea elävää valtakunnassaan ja miten se sitten aikanaan päätyi Aragorn Elessarille - jonka parantavat kuninkaan kädet ilmeisesti saivatkin melkoisen osan voimastaan tästä kivestä. Itseäni huvittaa tässä lyhyessä katkelmassakin toistuva teema väistämättä etenevästä turmeluksesta: edes auringonvalo ei toista Elessaria tehtäessä ollut entisensä vaan Morgothin pitkän varjon heikentämä, joten jalokivestäkään ei tullut yhtä voimakas kuin edeltäjästään.

Alkusanojen mukaisesti tämä osuus on tosiaan ristiriitoja ja erilaisia vaihtoehtoja täynnä, mutta mielestäni se on sellaisena mielenkiintoinen kuva Tolkienin luovasta prosessista. Lisäksi se muistuttaa tällaisena legendojen, perimätiedon ja erilaisten tarinaversioiden vyyhtinä paremmin oikeaa historiaa kuin selkeät, alusta loppuun johdonmukaisesti etenevät tarinat.
 
Last edited:
Pidin kiinnostavana erityisesti lyhyttä katkelmaa sormusten takomiseen liittyen, koska en ollut siihenkään aiemmin juuri perehtynyt. Eli siis ilmeisesti tämän tekstin ja erääseen kirjeeseen tehdyn viitteen mukaan Sauron pystyi tuohon aikaan ottamaan vielä miellyttävän näköisen hahmon ja huijasi haltijasepot takomaan voimakkaita sormuksia hyväksikäyttäen heidän viehtymystään uuteen tietoon ja "teknologiseen" kehitykseen.

Hieman kysymykseksi jäi esimerkiksi, että mikä varsinaisesti erotti Yhdeksän ja Seitsemän, jos mikään. Niitä ei muistaakseni mainittu tehdyn eri tavoin. Eli lienikö niin, että Yhdeksän oli ne sormukset (kuudestatoista samanlaisesta), jotka Sauron nyt sattui saamaan käsiinsä ennen Celebrimborin kuulustelua kiduttamalla ja päätti jostain syystä antaa juuri nämä sormukset ihmisille. Tässä tekstissä mainittiinkin erikseen, että tarina ei ota nyt kantaa siihen saiko Sauron ylipäätään haltuunsa Seitsemän ja, että Tarun liitteissä ilmeisesti mainitaankin vaihtoehto, että eräs kääpiöistä ainakin olisi saanut sormuksensa suoraan haltijasepoilta. Nopea vilkaisu Silmarillioniin nähdäkseni tuotti kuitenkin ristiriidan (joiden olemassaolo toki aloituksessakin kerrottiin selkeästi) ilmaisten Sauronin saaneen haltuunsa kaikki muut paitsi Kolme haltijoiden eri tavalla taottua sormusta.

Eli yllämainittujen huomioiden perusteella itselleni jäi ehkäpä jonkinlainen vaikutelma, että Yhdeksän saattaisivat olla jollain tavalla heikoimmat, jos ovat kerta varmimmin päätyneet helposti Sauronin haltuun, ja siksi olisivat annetut heikoimmille alistettaville, eli ihmisille.
 
Last edited:
Jotta toisen ajan kulusta voitaisiin kertoa yhtenäinen tarina olisi Galadrielin ja Celebornin tarina kirjoitettava uudelleen, tahi valita JRR Tolkienin meille jättämästä jäämistöstä yksi versio jota noudattaa. Itse haluaisin tulkita erilaiset kolmannelle ajalle säilyneet kertomukset auringon toisen ajan haltioiden liikkeiden ja toimien suhteen tahalliseksi harhautukseksi, kenties Oromen toimesta liikkeelle lasketuiksi huhuiksi. Hänellä oli suurimmat tiedot idän kansalaisista ja näin Sauronin nousua kolmannella ajalla pystyttiin vastustamaan sinisten velhojen ansiosta paremmin. "vielä on ovi lukossa", sanoi Galadriel Lorienissa joten on mahdollista että Sauron ei tiennyt missä noldor-haltioiden suurin hengissä oleva edustaja tuolloin eli. Toisen ajan taisteluihin hän on luultavasti ottanut osaa, sillä pahimmillaan, ennen Numenorin apuun tuloa, rintamat sijaitsivat Sinivuorilla ja Rivendellin lähimailla. Kerrotaan hänen vetäytyneen Eregionin tappion jälkeen Morian halki Lorieniin miehensä kanssa. Minun on vaikeata uskoa että hän ei olisi koonnut joukkoa Elrondin komentamaa joukkoa avustamaan. Mikä hänen roolinsa Sumuvuorten yli tulevassa sivustahyökkäyksessä olisi, jää toisen ajan tarinoiden kaaria hahmottelevan ratkaistavaksi.

Tosiaan harmillista mikäli JRR näki haltianaiset vain perinteisinä naisellisina stereotyyppeinä, tosin tätä vastaan puhuu mm. Aredhelin persoona ja Fingolfinin vaimon Anairen jääminen Amaniin, until death us apart ei ollut pakkomielle monellekaan haltianaiselle.
 
Sanotaanhan useammassa tarinaversiossa Galadrielinkin osallistuneen Amanissa taisteluun, joka syntyi, kun Noldor halusi väkipakolla ottaa Telerin laivat purjehtiakseen niillä Keski-Maahan. Tuskinpa hänen roolinsa oli vain huudella rohkaisevasti miespuolisille haltioille, jokin astalo kädessään hän on Noldoria ollut hutkimassa siinä kuin muutkin puolustustaistelijat.

Mutta ehkä hän siitä kokemuksesta viisastuneena ei sittemmin enää halunnut kajota aseisiin.
 
Eli siis ilmeisesti tämän tekstin ja erääseen kirjeeseen tehdyn viitteen mukaan Sauron pystyi tuohon aikaan ottamaan vielä miellyttävän näköisen hahmon ja huijasi haltijasepot takomaan voimakkaita sormuksia hyväksikäyttäen heidän viehtymystään uuteen tietoon ja "teknologiseen" kehitykseen.

Vastaavia toteamuksia löytyy toki Tolkienilta muualtakin.

[Elrond] kertoi Eregionin haltiasepoista ja heidän ystävyydestään Morian kanssa ja tiedonjanostaan, jonka avulla Sauron sai heidät pauloihinsa. Sillä tuohon aikaan hän ei vielä ollut kauhea katsella, ja hän antoi heille apuaan ja heidän taitonsa kasvoivat voimallisiksi...
("Elrondin neuvonpito", Sormuksen ritarit, s. 322. - Tarkistettu laitos vuodelta 2002)

[Sauron] sought to persuade the Elves to his service...and his hue was still that of one both fair and wise...
It was in Eregion that the councils of Sauron were most gladly received, for in that land the Noldor desired ever to increase their skill and subtlety of their works.
("
Of the Rings of Power", The Silmarillion, s. 343, 344. - HarperCollins Paperback 1999.)

Seitsemästä ja yhdeksästä sormuksesta veikkaisin että niiden välillä ei ollut alunperin eroja, haltiat tekivät ne luultavasti itselleen. Kun kääpiöillä oli seitsemän heimoa, niin Sauron jakoi ehkä jokaisen päämiehelle yhden, ja loput yhdeksän jäivät ihmisille. (Olisi kylläkin uskottava ajatus että Eregionin haltiat olisivat itse antaneet yhden sormuksen Morian kääpiöille, huomioiden näiden kahden kansan erityisen läheisen ystävyyden, yhteistyön ja avunannon. Sauron olisi varmasti pystynyt hakkeroimaan tämänkin sormuksen jonkinlaisella etävaikutuksella, olihan hän ollut mukana sen suunnittelussa ja ehkä valmistuksessakin.)
 
Last edited:
Toisaalta Tolkien oli harras katolinen, ja katolisuudessa numerosymboliikalla on vahva asema. Sikäli kuin tiedän, numero yhdeksän symboloi ihmistä, epätäydellistä olentoa, joka pyrkii yhteyteen täydellisyyden, numeron kymmenen eli Jumalan kanssa. Siksi kuvittelisin, että Yhdeksän sormusta olivat alun alkaenkin erilaisia kuin Seitsemän, jonkinlaisia vähän epätäydellisiä versioita, koska katolisuudessa seitsemän on taas yhdenlainen täydellisyyden symboli: Pyhän hengen numero ja mm. pyhien sakramenttien luku. Haltioiden Kolme onkin sitten jo Pyhän kolminaisuuden symboli.
 
Alkusanojen mukaisesti tämä osuus on tosiaan ristiriitoja ja erilaisia vaihtoehtoja täynnä, mutta mielestäni se on sellaisena mielenkiintoinen kuva Tolkienin luovasta prosessista. Lisäksi se muistuttaa tällaisena legendojen, perimätiedon ja erilaisten tarinaversioiden vyyhtinä paremmin oikeaa historiaa kuin selkeät, alusta loppuun johdonmukaisesti etenevät tarinat.

"Ristiriitoja ja erilaisia vaihtoehtoja täynnä" on tosiaan erinomaisen hyvin paikkansa pitävä toteamus. Ehkä keskustelijoita kiinnostaa vilkaista tätä lukua käsittelevään Kontuwiki-artikkeliin koottua luetteloa luvun moninaisista osista ja niiden lähteistä. Lihavoidut sivunumerot viittaavat KTK:n luvun 2.IV. vanhaan ja uuteen laitokseen. Sinisellä värillä on kirjoitettu ne väliotsikot, jotka löytyvät kirjasta.

Luvun sisältö ja lähteet
  • 311-313 / 264-265: Galadrielin tarinasta Silmarillionin, Tarun Sormusten herrasta, The Road Goes Ever On-teoksen sekä vuonna 1967 kirjoitetun kirjeen mukaan. – Sitaatti kirjeestä s. 312 / 265. Kyseessä on "Herra Rangille" kirjoitetun kirjeen luonnos elokuulta 1967 (Kirjeet, kirje 297, s. 484).
  • 313-315 / 265-267: Galadrielin syntyperästä ja elämästä Amanissa "eräässä hyvin myöhäiseessä, pääasiassa filologisessa esseessä" (s. 313 / 265), joka on teoksessa The Peoples of Middle-earth myöhemmin julkaistu The Shibboleth of Fëanor. – HoMe XII, s. 336-338.
  • 315 / 267: Lainaus Silmarillionista koskien noldorin kapinaa. – Silm. 9, s. 99 / 74.
  • 315-319 / 267-270: Christopher Tolkienin referoimia lähteitä:
  • 316 / 267-268: Osa The Shibboleth of Fëanor -esseen jatkosta koskien Galadrielin nimeä. – HoMe XII, s. 347.​
  • 316-319 / 268-270: "Osin lukukelvottomassa muistiinpanossa – viimeisessä mitä isäni koskaan kirjoitti Galadrielista ja Celebornista" esiintyvä, aiemmista täysin poikkeava käsitys Galadrielin asemasta Fëanorin kapinan aikana ja hänen saapumisestaan Keski-Maahan. – Tätä tekstiä ei ilmeisesti ole julkaistu kokonaisena.​
  • 319-329 / 270-279: "Galadrielista ja Celebornista". – Ks. Kontuwikin artikkeli Galadrielista ja Celebornista (teksti on kirjoitettu Sormusten herran ilmestymisen jälkeen; ehkä vuosina 1966-1969). Christopher Tolkien kertoo ensin tekstin taustasta ja ajoituksesta Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen (s. 319 / 270-271). Hän mainitsee myös toimituksellisista muutoksista, hakasuluissa olevista huomautuksista ja toteaa, että "seuraava tarina on kerrottu mainitun tekstin pohjalta" (s. 320 / 271).
  • 329-341 / 279-288: "Amroth ja Nimrodel", useista eri teksteistä ja toimittajan huomautuksista koostuva kokonaisuus.
  • 330-332 / 279-281: "Osa Amrothin ja Nimrodelin tarinasta lyhyesti kerrottuna". – Vuonna 1969 tai sen jälkeen (ks. s. 329-330 / 279) kirjoitettu tarina. Christopher Tolkien sanoo (s. 332 / 281) että tämä tarina oli "alun perin syrjähyppy eräiden Keski-Maan jokien nimiä käsittelevässä etymologisessa artikkelissa". Kyseessä on essee The Rivers and Beacon-hills of Gondor, johon Tolkien oli liittänyt koneella kirjoitetun huomautuksen, josta tämä tarina on ilmeisesti lähtenyt kehittymään (ks. Vinyar Tengwar 42, 2001, s. 13.​
  • 332-334 / 281-282: Katkelmia esseestä The Rivers and Beacon-hills of Gondor, s. 332-334. – Esseen nimeä ei mainita tekstissä. Kahden otteen alkua ja loppua on hieman muokattu (ks. Vinyar Tengwar 42, 2001, s. 12-13).​
  • 334-335 / 282-284: Christopher Tolkienin kommentti edelisestä ja seuraavasta tekstistä.​
  • 334-336 / 284-285: Toinen kirjoitus samalta ajalta: Galadrielin ja Celebornin tulosta Lórieniin kolmannella ajalla. – Tekstiä ei ilmeisesti ole julkaistu muualla.​
  • 336 / 285: Teksti, jossa viitataan Galadrielin ja Celebornin liikkeisiin kolmannella ajalla. – Tekstiä ei ilmeisesti ole julkaistu muualla.​
  • 336-338 / 285-286: Osa etymologisesta kirjoitelmasta samalta ajalta: nimestä Amroth sekä fleteistä; lisäksi tähän tekstiin liitetty huomautus. – Tekstiä ei ilmeisesti ole julkaistu muualla.​
  • 338-339 / 286-287: Katkelma eräästä "Keski-Maan kielellisiä ja poliittisia suhteita käsitteleväs[t]ä kirjoitukses[t]a (vuodelta 1969 tai sen jälkeen)": Dol Amrothista.​
  • 339 / 287: Referaatti nimen Belfalas alkuperää käsittelevästä "keskeneräisestä katkelmasta" vuodelta 1972.​
  • 340 / 287-288: Joulukuussa 1972 tai myöhemmin kirjoitettu muistiinpano ihmisissä virtaavasta haltiaverestä: referaatti ja sitaatti.​
  • 340-341 / 288: Reunahuomautus Dol Amrothin suuriruhtinaiden sukutauluun: haltianeito Mithrellasista. – HoMe XII, s. 221.​
  • 341-346 / 289-292: "Elessar". Tekstiin liittyy Christopher Tolkienin johdanto (s. 341 / 289) ja jälkisanat (s. 345-346 / 292). – "Hyvin luonnosmainen nelisivuinen käsikirjoitus, jonka otsikkona on 'Elessar'". Tekstiä on korjattu lyijykynällä muutamissa kohdin, muita versioita ei tunneta. Christopher Tolkien on tehnyt tekstiin muutamia toimituksellisia muutoksia (s. 341 / 289). – Teksti käsittelee nimellä Elessar tunnettua jalokiveä, jonka Galadriel antoi Aragornille Lothlórienissa. – Ks. TSH II.8., s. 391.
  • 346-350 / 292-296: Viitteet. – Christopher Tolkienin laatimissa viitteissä (22 kpl) referoidaan myös julkaisemattomia muistiinpanoja (ks. viitteet 2, 5, 7, s. 346-348 / 292-294).

Jos tästä luettelosta löytyy virheitä, sitä parempi että ne saadaan korjattua. Uuden laitoksen sivunumeroita ei ole vielä lisätty Kontuwikiin.

Muuten, uuden laitoksen tapa käyttää sinistä otsikkoväriä (kuten alkuteoksen uudessa laitoksessa) on mielestäni kaunista ja tyylikästä.
 
Last edited:
Sikäli kuin tiedän, numero yhdeksän symboloi ihmistä, epätäydellistä olentoa, joka pyrkii yhteyteen täydellisyyden, numeron kymmenen eli Jumalan kanssa. Siksi kuvittelisin, että Yhdeksän sormusta olivat alun alkaenkin erilaisia kuin Seitsemän, jonkinlaisia vähän epätäydellisiä versioita,

Kenties jokin tämäntapainen idea kävi Tolkienin mielessä kun hän päätyi antamaan ihmisille yhdeksän sormusta. Ajattelin kuitenkin myös sitä että kolme yhdistyi voimakkaasti haltioihin ja seitsemän kääpiöihin Tolkienin luoman maailman sisällä (kummankin kansan "heimojen" alkuperäinen määrä, ja tämän seurauksena näiden kansojen suosima symbolinen luku), kun taas ihmiset eivät kai Tolkienin luomassa sekundaarisessa maailmassa jakaantuneet juuri yhdeksään ryhmään tms.

Ja ilmeisesti tämä mainitsemasi ajatus yhdeksästä "ihmisten lukuna" ei ollut kovin voimakkasti Tolkienin mielessä, koska varhaisissa, vaihtoehtoisissa sormusrunon versioissa yhdeksän saattoi olla joko haltioille tai kääpiöille annettujen sormusten määrä.

Nine for the Elven-kings under moon and star,
Seven for the Dwarf-lords in their halls of stone,
Three for Mortal Men that wander far,
One for the Dark Lord on his dark throne...


tai

Twelve for Mortal Men doomed to die,
Nine for the Dwarf-lords in their halls of stone,
Three for the Elven-kings of earth, sea and sky...


(HoME VI eli The Return of The Shadow, s. 269)

Varhaisimmassa sormuksien jakaantumista koskevassa maininnassa Gandalf (?) selittää Bingo Reppulille ilman täsmällisiä lukumääriä:

In the very ancient days the Ring-lord made many of these Rings: and sent them out through the world to snare people...the Elves had many...the goblins got many...dwarves I don't believe had any; some say the rings don't work on them: they are too solid. Men had few,...

(ed., s. 75)

Ajatus siitä että ihmisten ja kääpiöiden sormukset olivat alunperin erilaisia, sopisi ehkä paremmin tuohon varhaisempaan malliin jossa Sauron jakoi sormuksia sitä mukaa kun niitä valmistui, eli jo ennen Yhden takomista ja Haltioiden ja Sauronin sodan syttymistä?
 
Ajatus siitä että ihmisten ja kääpiöiden sormukset olivat alunperin erilaisia, sopisi ehkä paremmin tuohon varhaisempaan malliin jossa Sauron jakoi sormuksia sitä mukaa kun niitä valmistui, eli jo ennen Yhden takomista ja Haltioiden ja Sauronin sodan syttymistä?

Tosiaan nyt kun mainitsit, niin tuntuisi kyllä järkevältä ajatukselta, että 16 sormusta olisivat varsin todennäköisesti samanlaisia oletettaessa seppojen tehneen ne hyvässä uskossa esimerkiksi omaan käyttöönsä, kun taas heikompi Yhdeksän voisi olla paremmin uskottava mahdollisuus oletettaessa Sauronin vaikuttaneen merkittävästi syntyprosessiin ja potentiaalisesti jopa jakaneen sormuksia sitä mukaa.

Three for Mortal Men that wander far,

tai

Twelve for Mortal Men doomed to die,

Enpä sano että tämä varsinaisesti olisi vaikuttanut Tolkienin ajatteluun, mutta kiinnostavasti jokaisessa versiossa ihmisille annettavien sormusten määrä vastaa (mikäli en nyt jotenkin ole erehtynyt) jotakin lukumäärää kerrotusta Israelin heimojen jakautumisesta Israelin- ja Juudaan kuningaskuntiin. Muistelisin heimoja olleen 12, joista 9:n alkuperäisen heimon maa-alueet Israelin kuningaskunnan puolella. Loput kolme olisivat sitten Juudaan puolella/ ei maa-alueita (Leeviläiset).
 
Ylös