Kuolemattomien kuolevaisuus

Tik sanoi:
Mutta miten on maiarin laita? Esimerkiksi Sauron jäi jäytämään itseään Keski-Maahan ja ehkä myös Saruman, jos ei halunnut palata Manwën tuomittavaksi. Uskoisin itse (vaan en voi todistaa) että maiar olivat sen verran itsenäisiä ja voimakkaita henkiä, koskapa kuuluivat ainuriin, että niiden kohtalo ei ollut aivan yhteneväinen haltiain kanssa.

Ketään ei voi pakottaa menemään Mandosiin, oikeassa olet... Ruumiitonta henkeä ei voi toinen 'käskeä' eikä muutenkaan pakottaa, vaikka siihen on helpompi vaikuttaa kuin ruummiilliseen. Edes haltioiden ei ole pakko mennä; heiltä vain kohteliaasti kysytään, ja jos ei kelpaa niin siitä vedetään omat johtopäätökset Tuomiopiirissä...

Toisaalta voisi ajatella, etteivät valar halua katsella Sauronia & co., tyytyen vain tekemään heidät toimintakyvyttömiksi. Mutta toisaalta taas; jos minä olisin vala ( :D ), niin yrittäisin kyllä jollain keinolla 'huostaanottaa' vastaavanlaiset häiriköt ja viedä heidät Mandosiin. Todettua jo tuli sen lienevän poissa laskuista, mutta minua vain ihmetyttää valarin suhtautuminen Sarumanin henkeen. Sarkkuhan pyrki länteen, mutta hänet torjuttiin. Miksi? Eikö olisi ollut turvallisempaa laittaa tämän kaikinpuolin kiero ja ovela pahanhenki telkien taakse, eikä vain vastuuttomasti ajaa häntä tiehensä. Ties mitä ilkeää Sarkku juuri nytkin tekee? Pyörittelee peltoihin pyöreitä kuvioita?
 
Ehkä Curumoa ei otettu Mandosin haltuun sen takia, että "hylkääminen" oli julmempi rangaistus. Curumostahan tuli vain pienio ja mitätön henki, joka myös varmasti tietyllä tavalla kärsi. Se oli hänen rangaistuksensa; olla mitättömänä jossain kylmillä erämailla eikä Mandosin luona jossain tukevassa ja ehdottoman lopullisessa...
 
Gimilkhâd sanoi:
Eikös Morgoth menettänyt taidon muuttaa muotoaan koskiessaan silmarilleja ja laittaessaan niitä kiinni rautakruunuunsa.
.

Kolme huomautusta ideaasi vastaan:
1) se, mitä tiedetään valarin olemuksesta ja keskinäisistä voimasuhteista. Morgoth oli voimakkaampi kuin Varda, kuinka Varda olisi jollain yksittäisellä manauksella pystynyt lopullisesti muuttamaan Morgothin kykyjä?

2) Tolkien ei suoranaisesti sano, että tämä silmarilien koskettamisesta seuraava kärventyminen ja kipu olisi muuta kuin kärventymistä ja kipua. Mutta ehkä sinun ehdottamasi tulkinta silmarilien koskettamisen seurauksista olisi mahdollinen, jos asiasta ei tiedettäisi mitään muuta.

3) Tolkien selittää muualla seikkaperäisemmin sitä, miksi Morgoth jäi pysyvästi ruumiilliseen muotoon. Eli idea on se, että Morgoth halusi ikäänkuin samaistua materiaaliseen maailmaan hallitakseen sitä (ja tähän liittyen se, että Morgoth vuodatti vähitellen suurimman osan alkuperäisistä voimistaan omiin luomuksiinsa, samaan tapaan kuin Sauron myöhemmin sormukseensa).

Melkor 'incarnatedŽ himself (as Morgoth) permanently. He did it so as to control the hroa, the ŽfleshŽ or physical matter, of Arda. He attempted to identify himself with it. ... But in this way Morgoth lost (or exhanged, or transmuted) the greater part of his original ŽangelicŽ powers
(HoME X, 399-400)
 
Oikeassa olet, meni hieman ajatukset sekaisin. Sekoitin muodonmuutoksen ja silmarillit elämänluomiseen ja haltioihin.
Silmarillionissahan kerrottiin että Morgoth menetti kykynsä luoda mitään millä olisi ollut oma elämä tai elämän irvikuva sen jälkeen kun hän hitain ja julmin menetelmin orjuutti haltioita, ja niin kasvatti hänen kateus ja pilkka örkkien iljettävän suvun haltioista joiden verivihollisia niistä tuli.

Ja silmarillien koskettamisesta kertoo Silmarillion näin:
"Tumma varjo lankesi Beleriandin ylle kuten myöhemmin kerrotaan; mutta Angbandissa Morgoth takoi itselleen suuren rautakruunun ja hän kutsui itseään Maailman Kuninkaaksi. Kuninkuutensa merkiksi hän kiinnitti silmarillit kruunuunsa. Hänen kätensä korventuivat mustiksikun hän koski noihin pyhiin kiviin ja siitä lähtien hänen kätensä olivat mustat; eikä palamisen tuska koskaan lähtenyt käsistä, eikä se raivo jonka tuska synnytti".
(Silmarillion sivu 97)

Voimasuhteista olen kanssasi suurin piirtein samaa mieltä,
mutta Vardaa Morgoth pelkäsi eniten koko valarista ja Varda oli myös yksi voimakkaimmista valareista.
"Manwen kanssa elää Varda, Tähtien Kuningatar , joka tuntee kaikki Eän seudut. Hänen kauneutensa on niin suuri ettei sitä voi ihmisten tai haltiain kielin kuvata; sillä Iluvatarin valo loistaa yhä hänen kasvoillaan. Valossa on hänen voimansa ja hänen ilonsa. Eän syvyydestä hän tuli Manwen avuksi; sillä hän tunsi Melkorin jo ennen soittoa ja hylkäsi hänet, ja Melkor vihasi häntä, ja pelkäsi häntä enemmän kuin ketään muuta niistä jotka Eru on tehnyt"
(Silmarillion sivu 26)
Elikä vaikka Morgoth oli Vardaa voimakkaampi, oli luultavasti hänen pelkoonsa jotain aihetta.
 
Melkorin erityiseen pelkoon Vardaa kohtaan voidaan keksiä montakin syytä. Yksi on vaikkapa se, että Varda on valon valië. Melkor sekä himoitsi mutta myös pelkäsi valoa, joka oli Vardan 'komennuksessa' ja hallinnassa. Eivätkös heikot miehet yleensä pelkää vahvoja naisia :grin: Toisaalta Varda oli ensimmäinen, joka näki Melkorin mieleen ja 'hylkäsi' tämän jo Ajattomissa Saleissa. Varmasti Melkor koki sen ahdistavana, suututtavana ja pelottavanakin. Minua ainakin karmisi, jos ajattelisin jotain tosi ilkeää lähimmäisistäni, ja sitten joku arvaisi ajatukseni.

Öh, tulipa tyhmä vastaus...
 
Ylös