Kuukauden konna: Gríma Kärmekieli

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
"Hänen jalkojensa juuressa askelmilla istui kuivettunut vanha ukko, jolla oli kalpeat viisaat kasvot ja raskaat silmäluomet."

Tarun lukeneiden ensi kosketus Gríma Kärmekieleen. Grima oli Rohanin kansalainen joka eli kolmannella ajalla.

Gríman elämä
Gríman isä oli rohanilainen nimeltään Gálmód. Hänen äidistään ei käsittääkseni ole tietoa. Eikä liioin hänen iästään tai varhaisesta elämästään. Voinemme siis olettaa Gríman eläneen aivan tavallisen Rohanilaisen lapsuuden hevosten, ruohon, tuulen ja sotatarinoiden keskellä.
Kaikesta siitä mitä Grímasta tiedän päättelen että hän tuskin on koskaan ollut erityisen sotilaallinen tai ulkoisesti vaikuttava ihminen. Hänen voimansa lienee äly, kerkeä kieli ja manipulointikyky.

Arvauksia: Poikasena Gríma istui usein kuuntelemassa aikuisten keskusteluja. Hän oli huomaamaton tarkkailija joka keräsi tietoja ja oppia havainnoimalla kaikkea ympärillään tapahtuvaa. Epäilemättä hän jo tuolloin osasi hämmästyttää isäänsä sukkelilla vastauksillaan ja tiesi että tieto on valtaa jota hän halusi. Suurta johtajaa hänestä tuskin koskaan tulisi, mutta hänellä oli taito ja kutsumus vedellä naruista suuruuksien seläntakana. Hän ajatteli lähinnä vain itseään ja omia etujaan.
Isä toivoi pojasta uljasta soturia, mutta poika ei osoittanut taipumuksia siihen joten isä kiinnitti huomionsa toisaalle ja Gríma sai jäädä oman onnensa nojaan ja kuljeskella miten lystäsi kunhan huolehti muutamista tärkeistä velvollisuuksista hevosten parissa.
Aikuisena Gríma kenties muutti Edorasiin ja hankkiutui Théodenin palvelukseen. Ehkäpä kirjurina tai jonkintyyppisenä "arkistonhoitajana" ja myöhemmin neovonantajana. Joko ennen tai jälkeen viimeisen pestinsä hän lähti etsimään jonkinlaista tietoa mistä lie aiheesta ja päätyi kohtaamaan Sarumanin. Saruman näki heti että tämä mies voisi olla hänelle hyödyksi. Gríma oli tarpeeksi lähellä kuningasta ja omasi puheen ja taivuttelun lahjan. Lisäksi hänen luonteenlaatunsa oli sellainen että lupaamalla täyttää muutamia salaisia (tai ei niin salaisia) haaveita (kuten Éowynin käden sen jälkeen kun Rohan olisi hänen valtansa alla) Saruman saisi Gríman tekemään lähes mitä vain. Uskoakseni näihin aikoihin ne jotka näkivät mitä Gríma oli tekemässä antoivat hänelle lisänimen Kärmekieli.

Lopun me sitten jo tiedämmekin. Gríma käytti lahjojaan aivopestäkseen kuningas Théodenin. Hän käytti psykologisia aseitaan vakuutellaakseen kuninkaalle tämän olevan vanha ja tarvitsevan mukavuuksia. Ehkäpä hän myös lisäsi kuninkaan ruokiin tai juomiin terveyttä heikentäviä ainesosia. Mielen mahti on suuri ja pikkuhiljaa ajan kanssa kuningas muuttuikin kumaraiseksi ja kuihtuneeksi. Nyt Griman oli helppo syöttää kuninkaalle ajatuksiaan ja käyttää Théodenia sätkynukkenaan. Siinä vaiheessa eivät enää Eomerin tai muidenkaan sanat auttaneet. Gríma olisikin onnistunut pyrkimyksissään avata Rohan täysin Sarumanille ellei Gandalf olisi puuttunut peliin.
Gríma ei ollut yhtään tyhmä ja hän oli jo onnistunut kääntämään kuninkaan mielen Gandalfia vastaan. Vielä viimeiseksi hän antoi käskyn ottaa tulijoilta kaikki aseet mukaanlukien Gandalfin sauva. Tätä vartija ei kuitenkaan tehnyt.
Gandalfin "käsittelyn" jälkeen voimistunut Théoden kuitenkin osoitti armoa kansansa jäsenelle ja lupasi että Gríma voisi ratsastaa hänen kanssaan Sarumania vastaan käytävässä taistelussa. Sitä Gríma ei kuitenkaan halunnut vaan pyysi vielä viimeisenä heittonaan saada jäädä hallitsemaan Edorasia käskynhaltijana siksi kunnes kuningas palaa sodasta. Gandalf kuitenkin puuttui peliin ja toi kuninkaan tietoon Kärmekielen luonnon ja tuumat. Hänelle annettiin käsky valita mieleisensä hevonen ja ratsastaa välittömästi matkoihinsa. Niin Gríma Kärmekieli palasi Rautapihaan Sarumanin luo. Valitettavasti häntä vastassa oli tuho ja hävitys. Entit olivat ehtineet ennen häntä ja Saruman oli vankina tornissaa jonne Grímakin uitettiin läpi likaisten vesien.

Seuraava vaikuttava teko Gríma Kärmekielen elämässä oli kun hän suutuspäissään heitti Gandalfia palantírilla, näkykivellä jonka avulla Saruman piti yhteyttä Mordoriin. Gríma tuskin tiesi kiven arvoa ja hänen vihansa Gandalfia kohtaan oli suuri.

Sen jälkeen Gríma nähtiin kun hän oli Sarumanin mukana matkalla kontuun. Saruman lienee purkanut kaiken turhautumisensa ja kiukkunsa palvelijaansa joka pelosta tai jostain muusta syystä seurasi isäntäänsä kuin koira. Jäljellä ei ollut merkkiäkään uljaasta Rohanin miehestä tai edes vanhasta ja kuihtuneesta miehestä. Lähinnä hän muistutti piestyä koiraa. Konnussa Saruman sai paljon pahaa aikaan, mutta Grímaa hän lienee käyttänyt tekemään likaiset työt. Huhutaan Gríman olleen se joka tappoi Lothon.
Kun Hobitit saapuivat Kontuun ja alkoivat puhdistaa sitä Sarumanin saastasta lienee Gríma luimistellut edelleen isäntänsä jaloissa saaden niskaansa ison kasan syytöksiä, haukkuja ja potkuja. 3.11. kun kontu oli palautettu hobiteille ja Frodo kohtasi jälleen sarumanin ja käski tämän poistua Konnusta hän lupasi myös että Gríma saisi jäädä kontuun toipumaan kaikesta kokemastaan ja olisi vapaa lähtemään milloin tahtoo, mutta Saruman vieritti syyn kaikesta pahasta Gríman niskoille. Silloin riitti. Gríma hyökkäsi Sarumania kohti ja leikkasi tältä kurkun auki. Sen jälkeen hän yritti lähteä pakoon, mutta hobitit ampuivat hänet. Gríma oli näin sormuksensodan viimeinen uhri. Ja tavallaan myös turha uhri. Vai oliko?


Jälkipohdintoja
Olisiko Grimalla voinut olla tulevaisuutta jos hän olisi jäänyt Kontuun? Olisiko hän voinut "parantua" ja palata Rohaniin. Ja jos olisi niin olisiko hänet hyväksytty siellä? Millaisen aseman hän olisi voinut enää saavuttaa?

Entä menneisyys? Esitin yhdenlaisen arvauksen siitä kuinka Gríman tarina on voinut alkaa, mutta onko jollain parempaa tietoa tai arvausta? Millaiset olot hänellä oli lapsena? Kuinka hän päätyi Edorasiin vai syntyikö hän siellä? Oliko hän kuninkaan palveluksessa jo ennen Sarumania vai luikerteliko hän asemaansa vasta sen jälkeen?

Mikä vaikutus Grímalla oli Sormuksensodan tapahtumiin? Kuinka olisi käynyt jos häntä ei olisi ollut tai jos hän ei olisi koskaan kohdannutkaan Sarumania?

Kuka ja millainen ihminen Gríma oikeasti oli? Oliko hän edes puhdassyntyinen Rohanilainen? Kuka hänen äitinsä oli?
Oliko Gríma vain viaton tai lähes viaton Sarumanin sätkynukke vai vallanhimoinen ja kurja, todellinen konna vaiko vain pahainen pel(k)uri.

Tämä hahmo on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa ja hänestä löytyy harmillisen vähän tietoja. Siksi hänen kohdallaan joudutaan turvautumaan todella paljon arvailuun. Repikää siis tästä :)
 
Jaamar sanoi:
kuivettunut vanha ukko, jolla oli kalpeat viisaat kasvot ja raskaat silmäluomet

Vaikuttaisi siltä, että viisas tai jalo ulkomuoto ei kerro henkilöstä kovinkaan paljon (mutta liiallinen kalpeus ja "raskasluomisuus" ovat ehkä huonoja merkkejä?). Toisaalta ulkonäöllä on taipumusta muuttua jossain vaiheessa sisäistä kauneutta tai sen puutetta vastaavaksi.

1. Hieman resuinen, osoittaa myöhemmin majesteetillisuutta: Gandalf, Aragorn
2. Säilyttää uljaan olemuksensa, vaikka syyllistyy arveluttaviin tekoihin: Túrin, Feanor, Boromir, Denethor?, Maeglin
3. Aluksi enemmän tai vähemmän jalo ulkomuoto, rappeutuu myöhemmin: (resuiseksi tai eläimen kaltaiseksi) Saruman, Gríma, Sauronin Suu, (mustiin pukeutuvaksi tyrannikuninkaaksi) Melkor, Sauron

Ehkä ryhmät voitaisiin nimetä 1) salatuiksi sankareiksi, 2) traagisiksi hahmoiksi ja 3) petollisiksi vihollisiksi & alun perin hyvää tarkoittaneiksi pahiksiksi.
 
Mainitsenpa heti alkuun vähän asian ulkopuolelta, että Potterin kärmeskieli oli yksi niitä monia yksityiskohtia joissa oli lainauksen makua ja vaikeuttivat suhdettani Pottereihin. Toisaalta ylimääräisen ässän ansiosta sanaan tulee käärmemäistä sihinää ja sopisi Grímankin nimeksi.

Aika samaan tapaan kuvittelen Gríman lapsuuden kuin Jaamar. Sotaleikit ovat varmasti olleet Rohanilaisten lasten suosiossa ja Gríma tuskin on niissä menestynyt ja tuskinpa on niistä edes välittänyt. Meidän todellisuudessa moni poika tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi, jos ei ole kiinnostunut jääkiekosta ja formuloista. Gríma on todennäköisesti tuntenut itsensä muita älykkäämmäksi ja paremmaksi mutta ympäristön väärinymmärtämäksi minkä johdosta hän on vieraantunut rohanilaisista, menettänyt lojaalisuutensa ja Rohanista on tullut vain väline toteuttaa omia tavoitteita. Taustalla lienee pitkän ajan kuluessa kehittynyt katkeruus. Saman tyyppistä ilmiötä mitä on nähtävissä nykymaailmassa. Jotenkin esim. Norja putkahti mieleeni, vaikka analogia Breivikin onkin hyvin hatara.

Oliko Gríma paha? Tähän vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se miten näemme yksilön vastuun. Onko hän vastuussa esim. lapsuudestaan? Näkisin, että hänestä kehittyi katkeroitumisen kautta paha. Hänen on täytynyt ymmärtää, että Saruman merkitsee Rohanille suurta kärsimystä mutta hän ei enää välittänyt rohanilaisista tai jopa vihasi heitä.

Sarumanin osuus on vaikeampi arvioida meidän maailman analogioiden kautta. Sarumanin kyky manipuloida oli sitä luokkaa, että on tietysti mahdollista, että Gríma oli ensisijaisesti Sarumanin uhri. Kun nyt aloin vertailla meidän maailmaan niin voi ajatella, että Grímalla oli altis mieli kuten meidän maailman äärijärjestöjen toimijoilla jotka saadaan radikalisoitumaan jopa itsemurhapommittajiksi sopivalla aivopesulla. Myös tässä syy ja seuraussuhteet ovat hankalia perattavia kokonaisuudessaan.

Gríman ampuminen on jäänyt minulle vähän mysteeriksi. Miksi hobitit niin hanakasti ampuivat Gríman ja miksi Tolkien päätyi tähän? Halusiko Tolkien vain saada yhden juonenpätkän päätökseen kun kirja muutenkin venyi ja venyi? Mikäli Gríma olisi jäänyt henkiin, tuskin hän olisi voinut palata Rohaniin jossa lojaalisuus ja kunnia olivat suuressa arvossa. Ehkä Tolkieninkin oli vaikea keksiä mitä tehdä henkiin jäävälle Grímalle.
 
Rohanin ratsastaja sanoi:
Oliko Gríma paha? Tähän vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se miten näemme yksilön vastuun. Onko hän vastuussa esim. lapsuudestaan? Näkisin, että hänestä kehittyi katkeroitumisen kautta paha.
Menee nyt vähän ehkä yli filosofiseksi, mutta jos on taipumusta pahuuteen ja luonteenpiirteitä jotka altistavat pahuudelle niin voiko silloin olla syntyjään paha? Tosin itse haluaisin uskoa että Gríma ei olisi oikeasti ollut paha ja että hän toimi lähes tahdottomana välineenä (tosin näkemättä itse Sarumanin vaikutusta). Ehkäpä kuvittelen vain koska niin tahdon, mutta minusta tuntuu että jos Saruman ei olisi vielä konnussakin alkanut sättiä Grímaa niin tämä olisi tarttunut Frodon tarjoukseen. Mutta Gríma ehkä säikähti Sarumanin syytöksiä ja menetti malttinsa kun juuri käsillä ollut toivo tuntui vedettävän jalkojen alta. Siksi hän tappoi sarumanin ja tekoaan tai hobittien reaktioita säikähtäneenä hän yritti paeta.
Rohanin ratsastaja sanoi:
Gríman ampuminen on jäänyt minulle vähän mysteeriksi. Miksi hobitit niin hanakasti ampuivat Gríman ja miksi Tolkien päätyi tähän?
Epäilisin että se oli lähinnä hätäinen ja harkitsematon teko. heillä oli varmasti jouset ja nuolet valmiina Sarumanin takia (en muista onko kirjassa mainintaa tästä) ja Gríman tapettua Sarumanin ja yrittäessä paeta luonnollinen ja ensimmäinen reaktio löienee ollut ampua. En usko että Grímaa olisi surmattu jos hän ei olisi lähtenyt karkuun. Enkä usko että Frodo olisi tahtonut näin käyvän. Todennäköisesti teko ei olisi vaikuttanut Frodon lupaukseen mitenkään. Frodo varmasti olisi ymmärtänyt miksi Gríma toimi kuten toimi.
 
Oliko Gríma paha? Tähän vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se miten näemme yksilön vastuun. Onko hän vastuussa esim. lapsuudestaan?

Toisaalta ei voi tietää, etteikö Grímalla olisi ollut onnellinenkin lapsuus, jolloin hänen mahdollista pahuuttaan ei ainakaan voisi sillä selittää. Itse en ole koskaan ajatellut, että Grímalla olisi ollut jotenkin erityisen kurjat olot. Pidän häntä luonnostaan vallanhaluisena ja manipuloivana.

Minusta Grímassa mielenkiintoista on, että hän usein käyttäytyy varsin varovaisesti, ja pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi hitaalla vaikuttamisella. Sitten kuitenkin lopussa hän epäluonteenomaisesti menettää malttinsa ja tappaa Sarumanin. Uskon hänen olleen tähän niin tyytyväinen, ettei hän ehkä olisi perunut sitä vaikka olisi seuraukset tiennytkin.
 
Päärynä sanoi:
Oliko Gríma paha? Tähän vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se miten näemme yksilön vastuun. Onko hän vastuussa esim. lapsuudestaan?

Mielestäni puhtaimmastakin lampaasta voi tulla leijona, jos ympäristö niin vaatii. Ehkä Grímallekin kävi niin. Itse en usko, että joku voisi jo syntyessään olla paatunut. Kyse on ympäristöstä, koska silloin kun ihminen syntyy, no, hänellä on muutama aivosolu. Kun hän kasvaa, ympäristö ja asenteet, esim. kodin ilmapiiri ja arvot vaikuttavat lapsen asenteisiin. Ja jos kilpailu elämästä on kovaa, tai jos kilpailu yhteisön sisällä on kovaa, en ihmettelisi, jos lapsestakin tulisi kaiken kilpailun myötä aggressiivinen. Tottahan tuollainen ilmapiiri myös nöyrryttäisi, ja nöyryyttäisi lasta.
Kun itse ajattelen Grímaa, mieleeni tulee narsisti. Narsistin ajattelumaailma on suunnilleen tämä:ensin miellytetään jotain ihmistä, sitten petetään häntä. Seuraavaksi pistetään roolin esittäminen päälle, mielistellään ja anotaan anteeksiantoa. Pyritään pitämään rooli välillä hairahtuneesta, mutta jälleen uskollisena olevasta palvelijasta.
No jaa, narsisti on se ensivaikutelma. Kun tarkemmin rupeaa miettimään, niin Grímassa niitä piirteitä ei olekaan niin paljoa. Esimerkiksi milloin hän on pettänyt Sarumania? Gríma tietää että Saruman on/oli maia. Miksi hän silloin pettäisi Sarumanin? Ja vieläpä miten? Itse olen ajatellut että maiar ovat puolijumalia. Eli kun Saruman oli puolijumala, voisi kuvitella, että hän on askeleen edellä Grímaa.
Huhhuh, nyt kyllä lopetan romaanini tähän.
 
lindëalda sanoi:
Gríma tietää että Saruman on/oli maia. Miksi hän silloin pettäisi Sarumanin? Ja vieläpä miten? Itse olen ajatellut että maiar ovat puolijumalia. Eli kun Saruman oli puolijumala, voisi kuvitella, että hän on askeleen edellä Grímaa.

Miten rohanilanen Gríma voisi tietää Sarumanin olevan maia? Sen tiesivät haltioistakin vain harvat. Grímalle hän oli velho. Enkä väittäisi velhojen olevan puolijumalia, vaikka he olivatkin alunperin sellaisia. Rohanilaisesta näkökulmasta hän olisi suunnattoman viisas ja taitava, luultavasti pelottava, mutta ihmisen tai paremminkin haltian kaltainen, ei jumala.

Turha kommentti, ei poista sitä tosiasiaa, että Gríman näkökulmasta ei Sarumania voi pettää, tämä on liian viisas.
 
Turha kommentti, ei poista sitä tosiasiaa, että Gríman näkökulmasta ei Sarumania voi pettää, tämä on liian viisas.

Tarkoitukseni olikin vain kumota oman pohdiskeluni väite, että Gríma olisi narsisti, koska hän ei oikeasti ole.
 
Tässä vähän lainattu Wikiä narsistisen luonnehäiriön osalta:

DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:

1. Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
2. Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
3. uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
4. vaatii korostunutta ihailua
5. oikeus erityiskohteluun
6. muiden hyväksikäyttö
7. empatian puute
8. kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
9. ylimielisyys ja röyhkeys

En osaa arvioida kuinka monessa kohdassa kriteerit täyttyvät Gríman kohdalla. Lähinnä kiinnitin huomiota siihen, että Gríma ei tuntunut välittävän rohanilaisille aiheutuvista kärsimyksistä mikä sopii kohtaan 7, empatian puute. Tosin oletin Gríman olevan joko katkera rohanilaisia kohtaan tai jopa vihaavan rohanilaisia.

Jos oikein spekuloidaan, niin kyllähän yllä olevasta listasta useampikin kohta voi sopia Grímaan joten kyllä hänellä voi olla suhteellisen voimakkaita narsistisia piirteitä. Psykiatrisissa diagnooseissa on olennaista paitsi oire, myös sen voimakkuus ja hallitsevuus. Suurin piirtein kaikki kadehtivat joskus, sortuvat joskus ylimielisyyteen, nauttivat ihailusta jne. mutta eivät silti täytä kriteereitä. Eli kaikki ovat eri asteisesti narsisteja mutta eivät niin paljon, että kyse on persoonallisuushäiriöstä.
 
Gríman henkilökuvaan täytynee vielä lisätä Keskeneräisten tarujen kirjan (luku Sormuksen etsinnät) kertomus siitä, miten Noitakuningas nappasi hänet kiinni, kun hän on tulossa kertomaan Sarumanille, että Rautapihasta paennut Gandalf oli tullut Edorasiin varoittamaan Théodenia Sarumanista. Sormusaaveet säikäyttivät (luonnollisesti) miespolon niin, että tämä kertoi niille Konnusta. Noitakuningas antoi Gríman mennä, koska "se näki myös että Kärmekieli oli paha ja aiheuttaisi vielä paljon harmia Sarumanille jos saisi elää". (KTK 465).

Jos näin todella kävi, Gríman vaikutus Sormuksen sotaan oli vielä paljon suurempi kuin Tarussa kerrotaan. Toisaalta Tolkien teki kertomuksestaan vielä sellaisenkin version, josta Gríman petos on jätetty pois (ja tämä versio lienee myöhäisin, ks. KTK 472). Ehkä Tolkien oli lopulta sitä mieltä, että Gríma oli niin täysin Sarumanin vallassa, ettei kaksinkertainen petos hänelle sopisi. (Olisiko yritys murtanut Gríman kokonaan Noitakuninkaan painostuksesta huolimatta?). Se olisi kyllä luontevaa, kun ajatellaan, miten Gríma kaikesta Sarumania kohtaan tuntemastaan vihasta huolimatta kerta toisensa jälkeen hylkäsi mahdollisuuden jättää tämä julma ja alistava isäntä. Hän oli niin kertakaikkisesti Sarumanin äänen pauloissa, että vasta viimeinen nöyryytys Repunpäässä mursi taian.

En minä silti Grímaa kaikesta vastuusta päästäisi, vaikka hän kieltämättä joutuikin ylivoimaisesti vahvemman tahdon valtaan. Hän oli ehkä alttiimpi Sarumanin äänelle kuin kukaan muu Rohanissa, koska oli (yksinkertaistettuna) toivottoman rakkautensa katkeroittama eikä nähnyt fyysisyyttä ylen määrin arvostavassa Rohanissa muuta keinoa saada tyydytettyä omistamisen ja vallan himoaan. Pikkusormiefekti toimi sitten odottamattoman tehokkaasti.

Mutta kaiken kaikkiaan liittyisin mieluiten Gandalfin ja Frodon (ehkä myös Théodenin) seuraan ja tuntisin Grímaa kohtaan ennen kaikkea sääliä kaikista hänen rikoksistaan huolimatta. Niin kuin Gandalf totesi Théodenille: "Oikeudenmukaista olisi tappaa se. Mutta ei se aina ole ollut sellainen kuin nyt. Kerran se oli mies ja palveli teitä omalla tavallaan." Arvoitukseksi jää, miten paljon vapaata tahtoa Grímalla oli jäljellä niissä hänen elämänsä käännekohdissa, joissa hänelle tarjottiin mahdollisuus katumukseen. Joka kerta hän kuitenkin valitsi väärin. Ja se on surullista.
 
Ylös