Kuukauden konna (I/14): Ungoliant - valonsyöjä

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Ungoliant näyttelee jokseenkin lyhyttä mutta merkittävää osaa Silmarilien tarinassa. Ungoliant on monella tavalla arvoituksellinen hahmo: sen alkuperä ja lopullinen kohtalo jäävät hämärän peittoon, mikä tietysti sille sopii, olihan sen tapana kietoutua pimeyteen.

Ungoliantin alkuperä: Silmarillionissa (luku 8, s. 86-7) kerrotaan kerrotaan etteivät eldar tienneet mistä se tuli (valar ehkä tiesivät, vaan sanoivatko sitä koskaan eldarille?) mutta "kerrotaan että kauan, kauan sitten, kun Melkor ensi kerran katsoi kateudella Manwën valtakuntaa, se oli siinnyt Ardaa ympäröivästä pimeydestä". Oliko Ungoliant siis peräisin Melkorin ajatuksista ja hänen luomuksensa? En oikein usko - alkutekstissä suomennoksen sanaa "siinnyt" vastaa descended: pitäisikö se suomentaa "laskeutui"? Ungoliant ei millään muotoa ollut Melkorille alamainen, päinvastoin. Joten mistä se tuli? Mikä se oli? Mikä oli sen suhde Ilúvatariin ja ainuriin?

Voin toki olla väärässäkin, sillä kohta pian todetaan, että aluksi "se oli ollut yksi Melkorin turmeltuneista palvelijoista". Olkoon niin, mutta siitä huolimatta se saattoi olla syntyperältään jotakin aivan muuta kuin Melkorin luomus. Eihän Melkor pystynyt synnyttämään elämää, vai kuinka? Vain turmelemaan sitä, eikö niin?

No, sitten Ungoliant "oli hylännyt oman herransa ja tahtoi olla vain oman ahneutensa valtiatar ja se himoitsi omakseen kaikkea ruokkiakseen tyhjyyttään". Nyt voisimme kysyä: mistä moinen tyhjyys?

Mitä sitten tapahtui Ungoliantille? Se joutui pakenemaan "etelään valarin hyökkäyksiä ja Oromën metsästäjiä" ja ryömi kohti Amanin valoa ja "siellä se janosi valoa ja vihasi sitä". Eikös olekin ihanan ristiriitainen persoona? Miksi pahikset aina ovatkin kiinnostavampia kuin hyvikset?

Erikoista tässä liikkuvassa pimeyden ytimessä oli myös se, että se asettui asumaan Amaniin, valon valtakuntaan. Tosin vain Pelórivuorten ulkorinteille Avatharin maahan, mutta Amaniin kuitenkin. Kukaan ei sitä sieltä löytänyt, tokko edes etsi, ja se sai kaikessa rauhassa imeä "itseensä kaiken valon mitä löysi ja kehräsi sen mustiksi kuristavanhämäriksi verkoiksi kunnes ei enää mikään valo entänyt sen asuinsijoille ja se näki nälkää".

Sieltä Avatharin pimeistä loukoista Melkor sen löysi. Hän oli siis huomattavasti nokkelampi hämähäkinmetsästäjä kuin Oromë & co. Hän esitti Ungoliantille kiinnostavan tarjouksen: auta Puiden tuhoamisessa niin saat niiden valon, "ja jos isoat vielä kun kaikki on tehty, annan sinule mitä ikinä himoitset. Annan, ja kaksin käsin". Melkor tietysti huijasi ja Ungoliant tiesi sen, mutta toistaiseksi tarjous riitti sille. Kumpikin kuvitteli pääsevänsä toisesta eroon sitten kun se hetki koittaisi. Alettiin siis pelata vaarallista peliä.

Sitten Ungoliant laittoi peliin vaarallisen aseensa (s. 87): "Se oli Epävalo jossa kaikki mikä sen piiriin joutui ikään kuin katosi ja jota katse ei läpäissyt, sillä se oli tyhjyyttä". Tämä kuvaus on itse asiassa aika lailla valtava noin niin kuin (meta)fyysisesti. Mitä Epävalo oikeastaan oli ja miten sen voisi selittää fyysisessä maailmankaikkeudessa? Ja miten sellaista pystyi luomaan? Huh.

Sitten seurasi tunnettu hyökkäys Valinorin Kahden puun kimppuun (s. 88-90): Ungoliantin luoman pimeyden turvin kaksikko vipeltää Ezelloharille ja "silloin Ungoliantin Epävalo nousi Puiden juurelle asti", Melkor iski peitsellään puita "ja Ungoliant imi maahan valuneen mahlan ja meni kummankin Puun luo ja työnsi mustan nokkansa niiden haavoihin ja imi ne kuiviin; ja siitä pursui tappavaa myrkkyä Puiden kudoksiin ja niin kuihtuivat juuret, haarat ja oksat, ja Puut kuolivat". Tässä siis Ungoliantin (joka kuvataan hyvin realistisesti hämähäkkimäiseksi) toinen ase: myrkky.

Ateriansa ansiosta Ungoliant pääsi pelissä etulyöntiasemaan. Samalla syntyi myös Valon ja Ungoliantin Epävalon lisäksi uusi ominaisuus: "Pimeys joka sitä seurasi oli enemmän kuin valottomuutta. Tuo hetki synnytti Pimeyden joka ei ollut puute vaan oma ominaisuutensa: sillä se oli Valosta pahuuden kautta tehty ja se kykeni lävistämään silmät, tunkeutumaan sydämeen ja mieleen ja kuristamaan tahdon." Ungoliantin luomus oli siis jotakin todella veretseisauttavaa olevaista. Miten sellaisesta oikein edes pystyi pääsemään eroon? Musta aukko?

Melkorin ja Ungoliantin pako oli myös melkoista rymistelyä. Ungoliantin Epävaloa ilmeisesti kuvataan kun puhutaan "Ungoliantin Pilvestä", johon takaa-ajajat "sokaistuivat ja joutuivat kauhun valtaan ja hajaantuivat..." Lisäksi Tulkas takertui verkkoon, jonka Ungoliant oli kaikessa kiireessä ehtinyt kutoa.

Seuraava etappi oli Formenos, jonne oli tullut "sokea Pimeys" jonka keskellä oli kulkenut "nimetön kauhu josta Pimeys oli lähtöisin". Oliko Ungoliantin ydinominaisuus siis tätä kauhua, joka synnytti Pimeyden? Loiko se ilkeytensä voimalla pelkoa vai pelkäsikö se itse tyhjyyttä niin paljon, että se säteili kauhua ympärilleen? Pystyikö se projisoimaan oman tyhjyytensä ja pelkonsa ympärilleen? Tästä seuraa taas kysymys: Mikä Ungoliant oli? Mitä se edusti?

Melkorin (joka juuri on saanut nimen Morgoth Fëanorilta) ja Ungoliantin liitto alkaa nyt rakoilla pahemman kerran. Ne pakenevat yhdessä pohjoisten seutujen kautta Keski-Maahan ja alkavat selvittää välejään. Ungoliantista on paisunut jo niin mahtava, ettei Morgoth pääse siitä irti: "sen pilvi oli yhä hänen ympärillään ja kaikilla silmillään se katsoi häntä" (s. 94). Ei käy kateeksi Morgothia: pelon tuttava oli hänkin ja nyt hän varmasti pelkäsi joutuneensa oman nokkeluutensa uhriksi.

Ungoliantin ja Morgothin keskustelu (s. 95) on jykevää tavaraa. Ungoliant vaatii Morgothia täyttämään lupauksensa: "Sinä annat, sinä annat kaksin käsin". Ja niin katoaa suurin osa Morgothin Formenosista viemistä jalokivistä "ja [se nieli ne] ja niiden kauneus katosi maailmasta". Ungoliantista tulee yhä suurempi, mutta jano ei vain sammu. Tajuaakohan Ungoliant itsekään traagista kohtaloaan? Mikään valo ei sille riitä, tuskin edes Silmarilit, joita se seuraavaksi vaatii itselleen. Mutta Silmarilit saavat Morgothin viimein puristamaan itsestään tarpeeksi virtaa: hän kutsuu balrogit apuun ja nämä onnistuvat ajamaan Ungoliantin karkuun viime hetkellä. Morgothin taru on jo melkein lopussa: "sen pilvi sulkeutui hänen ympärilleen ja se kietoi hänet kireään verkkoon johon hän oli kuristua". Olisiko Ungoliant voinut tuhota Morgothin? Tai mitä se olisi hänelle voinut tehdä jos balrogit eivät olisi tulleet apuun? Mitä Keski-Maalle olisi tapahtunut? Entä koko Ardalle? Olisiko seurannut ketjureaktio, joka olisi tuhonnut koko Pikku-Valtakunnan?

Joka tapauksessa hieman yllättävästi balrogit saivat hakattua "lieskapiiskoillaan" rikki Ungoliantin verkot ja ajettua sen karkuun. Ei se sittenkään ollut niin mahtava kuin olisi voinut kuvitella. Vai joutuiko se hajottamaan voimansa Morgothin pitelemisen ja balrogien hätistelyn kesken niin, ettei kumpikaan onnistunut.

Alkaako nyt käydä sääliksi Ungoliantia? Se pakenee Ered Gorgorothin juurelle hädissään ja ilmeisesti murto-osaan äskeisestä vahvuudestaan kutistuneena, koska ei tee siellä muuta kuin parittelee paikallisten hämähäkkien (tai siis "muiden lukinmuotoisten olentojen") kanssa, syö ne ja jättää sinne jälkeläisensä. Tässä vaiheessa voimmekin todeta, että Ungoliantiin viitataan koko ajan pronominilla "she". Miksi Ungoliant on naaras? Onko sillä itse asiassa mitään olennaista tekemistä sen olemuksen kanssa?

Viimeiset sanat Ungoliantista (s. 96) kertovat, että se lähti "maailman unohdettuun etelään" (miksi?) mutta sen kohtalosta "ei mikään taru kerro. Mutta on sanottu että se kohtasi loppunsa kauan sitten kun se äärimmäiseen nälkäänsä ahmi viimein itsensä". Mahtaako tämä olla haltioiden keino rauhoitella itseään: he eivät todellakaan tienneet, mitä Ungoliantille tapahtui, mutta koska sitä ei alkanut kuulua takaisin, joku ehkä tokaisi, että varmaan se on syönyt itsensä. Ja koska se oli niin sattuvasti sanottu, tokaisu jäi elämään tarinoissa. Onko nimittäin mitenkään uskottavaa, että Ungoliant olisi missään olosuhteissa halunnut syödä itsensä tahi edes pystynyt siihen? Tjaa-a.

Mainittakoon vielä Ered Gorgorothin sekasikiöistä Lukitari, joka tulee mukaan Tarun Sormusten herrasta tarinoihin, sekä Synkmetsän hämähäkit, jotka ilmeisesti ovat samaa sukua. Ja elihän Ered Gorgorothilla muitakin Ungoliantin jälkeläisiä vielä silloin, kun Beren laskeutui sitä kautta Beleriandiin ja sai nämä hirviöt peräänsä (s. 204).

Tässäpä toivottavasti muutamia mielenkiintoisia kysymyksiä pohdittavaksi Ungoliantista. Uusiakin kysymyksiä voi tietysti ottaa esille, erinomaisen kernaasti kerrassaan.

Käytän tilaisuutta hyväkseni todetakseni myös, että joulukuun kuukauden hahmo -keskustelut ovat saaneet osakseen keskustelua tasan eivät mitään. Tässä pikalinkit niihin, jos joku sattuisi innostumaan:

Joulukuun sankari: Fingolfin

Joulukuun sivuosa: Rotat (ja muut jyrsijät)

Joulukuun tiimi: Salaliittolaiset

* * *

P. S.

Oma tehtävänsä olisi myös ottaa selville tarun kehitystä Kadonneitten tarujen kirjasta Silmarillionin ja Valaquentan eri versioihin ja viimein (liekö sitten lopullinen versio sekään?) painettuun Silmarillioniin. Silmarillionin taruissa kun on aina mukana tämä epävarmuus: mistä versiosta ne ovat peräisin? Onko myöhempiä kehitelmiä? Mikä on toimittajan osuus? Mitä on jätetty pois?
 
Tik sanoi:
Tässä vaiheessa voimmekin todeta, että Ungoliantiin viitataan koko ajan pronominilla "she". Miksi Ungoliant on naaras? Onko sillä itse asiassa mitään olennaista tekemistä sen olemuksen kanssa?

Käy ensinnäkin järkeen, että Melkorin, miespuolisen, vastapuoleksi valittiin naaraspuolinen voima, mm. "maagisin" perustein — Ungoliantissa oli tarinan kannalta syytä olla jotain erilaista ja ulkopuolista, mistä Melkor ei ollut tietoinen eikä näin ollen voinut vaikuttaa siihen -> kontrolloida sitä.

Toiseksi sukupuoli käy järkeen ottaen huomioon Lilithin tietyiltä piirteiltään vastaavanlaisen legendan Raamattua ympäröivässä perinteessä.

Kolmannessa merselityksessä naiseus tulee mytologis-kosmogonisen perinnön kautta, mikäli maailmankaikkeutta = Ëaa tai oikeammin tyhjää, s.o. pimeää "esitilaa" mihin se luotiin (tai missä/mistä se syntyi) verrataan naisen kohtuun á la "as above, so below".

Juutalaisessa uskomusperinteessä (kabbalassa) esiintyy niin ikään VT:n jakeiden sanamuodoista venytettyjä tulkintoja tätä nykyistä maailmaa vanhempien luomusten jäljelle jääneistä rippeistä ja hengistä, joiden eräänlaisina vastineina Ardassa voidaan nähdä Ungoliant syntylegendoineen — samoin kuin Morian juurien "Sauronia vanhemmat" kaivertajat tai runokatkelmassa

In Nan Dungorthin where nameless gods
have shrouded shrines in shadows secret,
more old than Morgoth or the ancient lords
the golden Gods of the guarded West


mainitut olennot. Tolkien näyttää hyödyntäneen tällaisia "pohjaa ja reunoja" koko ajan tuonnemmaksi työntäviä, epämääräisiä "here be dragons" -vihjauksia aina tarpeen mukaan syventämään tarinoidensa maailmaa ja tunnelmaa.
 
Ungoliant on ollut aina suosikkini. Ehkä siksi, että hän (voiko sanoa hän..?) ei välitä kenenkään muun kohtalosta kuin omastaan, ja muut olennot ovat vain aterioita. Jotenkin hyytävää tuollainen narsismi, mutta kiehtovalla tavalla. Kysymys niille jotka ovat viisaampia kuin minä: onko Ungoliant joku harhaantunut Melkoria aluksi palvellut ainur tai muu vastaava? Entäpä sitten Lukitar, onko hän mahdollisesti Ungoliantin "perillinen"? Kysymys numero kolme: Mitä Ungoliantille tapahtui, sen jälkeen kun Morgothin balrogit olivat ajaneet sen pois isäntänsä kimpusta?
 
Eikös Lukitar ollut Ungoliantin viimeinen jälkeläinen, vai muistanko nyt Taruni ihan väärin? Mutta Ungoliant itse oli peräisin jostain "ajalta ennen maailmaa", eikä hänen synnystään sen tarkemmin kerrottu.
 
Vai olisiko Lukitar joku Kammovuorten hämähäkeistä, joka oli jotenkin vaeltanut Mordorin rajoille? Muuten, ovatko kaikki hämähäkit jollan tapaa Ungoliantin jälkeläisiä, vai tekikö Morgoth omia hämähäkkejä?
 
Tik sanoi:
Silmarillionissa (luku 8, s. 86-7) kerrotaan kerrotaan etteivät eldar tienneet mistä se tuli (valar ehkä tiesivät, mutta sanoivatko sitä koskaan eldarille?) mutta "kerrotaan että kauan, kauan sitten, kun Melkor ensi kerran katsoi kateudella Manwën valtakuntaa, se oli siinnyt Ardaa ympäröivästä pimeydestä". Oliko Ungoliant siis peräisin Melkorin ajatuksista ja hänen luomuksensa? En oikein usko - alkutekstissä suomennoksen sanaa "siinnyt" vastaa descended: pitäisikö se suomentaa "laskeutui"? Ungoliant ei millään muotoa ollut Melkorille alamainen, päinvastoin. Joten mistä se tuli? Mikä se oli? Mikä oli sen suhde Ilúvatariin ja ainuriin?

Voin toki olla väärässäkin, sillä kohta pian todetaan, että aluksi "se oli ollut yksi Melkorin turmeltuneista palvelijoista". Olkoon niin, mutta siitä huolimatta se saattoi olla syntyperältään jotakin aivan muuta kuin Melkorin luomus. Eihän Melkor pystynyt synnyttämään elämää, vai kuinka? Vain turmelemaan sitä, eikö niin?

* * *

Viimeiset sanat Ungoliantista (s. 96) kertovat, että se lähti "maailman unohdettuun etelään" (miksi?) mutta sen kohtalosta "ei mikään taru kerro. Mutta on sanottu että se kohtasi loppunsa kauan sitten kun se äärimmäiseen nälkäänsä ahmi viimein itsensä". Mahtaako tämä olla haltioiden keino rauhoitella itseään: he eivät todellakaan tienneet, mitä Ungoliantille tapahtui, mutta koska sitä ei alkanut kuulua takaisin joku ehkä tokaisi, että varmaan se on syönyt itsensä. Ja koska se oli niin sattuvasti sanottu, tokaisu jäi elämään tarinoissa. Onko nimittäin mitenkään uskottavaa, että Ungoliant olisi missään olosuhteissa halunnut syödä itsensä tahi edes pystynyt siihen?

Ja mitä tulee Tarun Sormusten herrasta hemaisevaan Lukitari-hämähäkkiin, luvussa "Lukitarin luola" (uusin laitos, s. 748-9) kerrotaan näin:

Tolkien sanoi:
Ikiajat se oli siellä asunut, tuo kauhea hämähäkkimäinen olento, aivan samanlainen kuin se joka kerran oli asunut haltioiden läntisillä mailla (jotka nyt ovat veden alla), samanlainen kuin se jonka kanssa Beren taisteli Doriathissa Kammonvuorilla -- -- Miten Lukitari oli paennut tuhoa ja tullut tänne, eivät tiedä tarut kertoa -- -- Mutta yksikään ei kelvannut sille kilpailijaksi, Lukitari Suurelle, Ungoliantin viimeiselle vesalle, joka oli jäänyt onnettoman maailman vaivoiksi.

Huom. Suomennoksessa käytetään yksikköä (...samanlainen kuin se x 2) mutta Berenin tarun tuntien yksikkö vaikuttaa hieman oudolta: Beren sai peräänsä koko joukon Ungoliantin vesoja; alkutekstissä lukeekin näin: ...an evil thing in spider-form, even such as once of old had lived in the Land of the Elves in the West that is now under the Sea, such as Beren fought in the Mountains of Terror in Doriath... -- eikö tuossa voisi käyttää monikkoakin?

LoTR:n tekstin perusteella Ungoliant oli todella Lukitarin emo: Shelob the Great, last child of Ungoliant to trouble the unhappy world; jos tuon nyt voi kirjaimellisesti ymmärtää?
 
Kiitos, Tik tuosta Lukitari-informaatiosta. Siitä päädynkin kysymykseen: mikä on Lukitarin ikä? Jos se on kerran Ungoliantin "lapsi", niin vähintäänkin jotain 9000 vuotta..
Kahden tornin enkkuversio käyttää Lukitarista pronominia She, isolla s-kirjaimella. Suomennoksessa on Se. Sauron on kuitenkin Hän, jotenk ehkä sen takia Lukitarin piti olla Se, koska muuten hahmot voisivat mennä sekaisin... Noo, empä tiedä, mutta vaikuttaisi ihan järkeenkäyvältä.
Ja eivätkös kaikki hämähäkit ole Ungoliantin jälkeläisiä, tavalla tai toisella?
 
Sen perusteella, mitä täällä on jo kirjoiteltu ja mitä silmassa sanotaan, niin maailmaa luodessa kukaan ei ainakaan tarkoituksella luonut Ungoliantia, vaan se 'sikisi pimeydestä'. Mieleeni tuli olisiko samantyylisiä ainurin soitossa epäsuorasti syntyneitä hahmoja ollut enemmänkin, mutta joilla ei olisi ollut Ardan tapahtumiin mainitsemisen arvoista merkitystä. Tom voisi kuulua mystisyydessään tähän samaan kastiin. Joka tapauksessa mieleeni juolahti sekopäinen spekulaatio, joka ei varmasti käväisytkään koskaan Tolkienin mielessä. Ainurhan soitollaan loi maailman juuri sellaiseksi, kuin he tarkoittivat ja siitä tuli juuri soiton mukainen, kaikkine harmonioineen ja riitasoituineen. Mutta heillähän ei tainnut olla yleisöä. Yleisöhän reagoi esitykseen aina eri tavoin ja jokainen yleisön yksilö reagoi siihen eri tavalla. Mitä jos nämä olennot, joita ei varsinaisesti luotu, kuvaisivat kaikkia niitä mahdollisia odottamattomia ja sattumanvaraisia reaktioita ja seurauksia, joita esityksellä saattaa yleisöön olla ja yleisöllä vastavuoroisesti esiintyjiin, ja joita ei voi ennalta arvata?

Sitten epävalo; siitä minulla on hieman vähemmän korkealentoinen ajatus. Valohan on tietyn aallonpituista sähkömagneettista säteilyä ja se on ainoaa, jonka paljas ihmissilmä näkee, mutta on olemassa lukemattomia muunkin aallonpituuden säteilyjä: infrapuna, ultravioletti... Epävalo voisi olla jotain tälläistä - sitä ei näe, mutta sillä on aineeseen selkeitä vaikutuksia, jotka on ihmissilmin havaittavissa. Mitenhän muuten Haltioiden ynnä muiden näön kanssa? Näkeekö ne leveämmän aallonpituusskaalan kuin ihmiset?
 
En ole erityisen perillä hämähäkkien luontesta, mutta eivät kai kaikki hämähäkit voi olla Ungoliantin jälkeläisiä, jos se kerran paritteli toisten kanssa. Toisin sanoen niitä oli jo ennen sitä. Ja varsinkaan pieniä tavallisia hämähäkkejä en mieltäisi sen jälkeläisiksi. Muta mitä tulevien aikojen jättiläishämähäkkeihin tulee, niitä kai pidetään yleensä U:n jälkeäisinä. Siitä tuli mieleen, että jos se oli kerran iso, paritteliko se "tavallisten" hämähäkkien kanssa? Koska parittelu "tavallisten" kanssa kulostaa melko hassulta, niin sen täytyisi paritella jonkun toisen jättiläishämähäkin kanssa. Näin ollen niitä pitäisi olla olemassa jo ennestään. Mutta mistä ne olisivat peräisin?

Mitä tulee asemosanoihin, niin suomessa eläimistä käytetään yleensä sanaa se, mutta englannissa he ja she taitavat olla laajemmassa käytössä kuin suomen hän.
 
Tarinan alku: Ungoliant Kadonneitten tarujen kirjassa

Ungoliant esiintyy ensimmäisen kerran Kadonneitten tarujen kirjan kertomuksessa The Theft of Melko (The Book of Lost Tales 1, s. 151-152).

Tapahtumat etenevät siinä hieman eri järjestyksessä kuin myöhemmin Silmarillionissa. Ensimmäisen tappionsa jälkeen Tulkasin palvelijaksi pakotettu Melko on valheidensa avulla saanut karkotettua noldolin Kôrista [= myöh. Tirion]. Taniquetililla pidetyn juhlan aikana Melko ryhtyy sotaan valaria ja eldaria vastaan hyökkäämällä ensin kumppaneikseen houkuttelemiensa henkien kanssa noldolia vastaan; hän surmaa Fëanorin isän Bruithwirin ja varastaa tämän jalokivet, Silmarilit mukaan lukien.

Melko pakenee kumppaneineen Arvaliniin [Valinorin vuorten itäpuolella oleva autiomaa]. Fëanor ja noldoli katkaisevat välinsä valarin kanssa ja lähtevät kostoretkelle. Melko pakenee kauemmas etelään piileksimään varastettuine aarteineen ja siellä:

Tolkien (LT1 151-152) sanoi:
...hän etsi kunnes löysi kukkuloilta pimeän luolan, ja pimeyden verkot lepäsivät sen ympärillä niin, että musta ilma tuntui raskaana ja tukahdutavana kasvoilla ja käsillä. Hyvin syvät ja mutkaisat olivat nuo käytävät, joiden maanalainen uloskäynti johti mereen kuten muinaiset kirjat kertovat, ja siellä olivat Kuu ja Aurinko myöhemmin jonkin aikaa vangittuina, sillä siellä asui ikiaikainen henki Móru, eivätkä edes valar tienneet mistä tai milloin hän [huom. she!] tuli, ja Maan väki on antanut hänelle monia nimiä. Ehkä hän syntyi Varjoisten merien laitamien sumuista ja pimeydestä, siitä äärimmäisestä pimeydestä joka vallitsi Lamppujen kaatamisen ja Puiden sytyttämisen välisenä aikana, mutta luultavammin hän on aina ollut olemassa; ja hän on se, joka yhä asuu mielellään siinä mustassa paikassa ottaen inhottavan hämähäkin hahmon ja kutoo riippuvaa hämärän verkkoa joka vangitsee poimuihinsa tähdet ja kuut ja kaikki ilmoissa vaeltavat kirkkaat kappaleet. Juuri hänen toimiensa vuoksi niin vähän Kahden puun ylitse vuotaneesta valosta virtasi koskaan maailmaan, sillä hän imi valoa ahneesti ja se ruokki häntä. Mutta hän sai aikaan vain sellaista pimeyttä joka kieltää kaiken valon. Ungwë Lianti, suuri hämähäkki joka kietoo verkkoihinsa, oli nimi jolla eldar häntä kutsuivat, ja he antoivat hänen nimekseen myös Wirilómë eli Hämäränkutoja, minkä vuoksi noldoli sanovat häntä yhä Ungoliont-hämähäkiksi tai Gwerlum Mustaksi.

Melko ja Ungwë Lianti ystävystyvät heti toisiinsa. Melko lupaa hänelle palkkioksi avusta kaikki noldolilta varastamansa jalokivet Silmarileja lukuun ottamatta. Ungwë suostuu tähän eikä edes yritä hamuta Silmarileja itselleen. Sitten he yhdessä tuhoavat Puut. Paetessaan he joutuvat eroon toisistaan ja Ungwë suuntaa takaisin kohti etelää omaan kotiinsa kun taas Melko kumppaneineen lähtee pohjoiseen. Takaa-ajo kohdistuu Melkoon ja Ungwë pääsee rauhassa karkuun.

Vaikka tarinan monet elementit ovat samoja kuin Silmarillionissa, Ungoliantin ja Morgothin välirikko loistaa poissaolollaan eikä Ungoliant koskaan lähde pois Amanin ulkorinteiden pesästään.

Ungoliantin alkuperä on tässä vaiheessa vielä arvoituksellisempi kuin Silmarillionissa. The primeval spirit Móru on kuin personifioitunut alkuyö, ja juuri sellaisena hän esiintyy myös Gnomish Lexiconissa, noiden aikojen haltiakielen sanastossa hakusanan Muru alla:

Gnomish Lexicon (Parma Eldalamberon 11 sanoi:
Muru Maailmanalun Yön nimi [a name of the Primeval Night], personifioituna Gwerlum tai Gungliont.

Edellä siteeratun kertomuksen käsikirjoituksessa nimi Ungliont oli myös alun perin Gungliont (LT1 s. 156).
 
Ylös