Kuukauden sivuosa: Denethor

DENETHOR

Länsi on lopussa. Kaikki palaa tuhkaksi suuressa kokossa ja kaikki loppuu. (Denethor )

Katsokaa, miten aurinko laskee suureen tuleen! Se on merkki siitä että moni kohtaa loppunsa ja vuorovedet vaihtuvat maailmassa. (Aragorn)

Sormuksen sota, kolmannen ajan vuosi 3019. Gwaeron-kuun 15. päivän aamun sarastaessa Denethor II, Gondorin hallitseva käskynhaltija, polttaa itsensä roviolla Morgulin joukkojen saartamassa hallituskaupungissaan Minas Tirithissä, kaupungissa jossa oli syntynyt 89 vuotta aikaisemmin. Haluaako Denethor jakaa palavan kaupunkinsa kohtalon? Haluaako hän seurata kuolemaisillaan olevaa poikaansa Faramiria, jonka ruumista kuume polttelee? Vai eikö hän vain tahdo jättää omaa ruumistaan vihollisen häväistäväksi?

Missään tapauksessa tällainen teko ei ollut Lännen ihmisten normien mukainen. Denethorin olisi kuulunut johtaa joukkojaan viimeiseen asti tilanteen toivottomuudesta huolimatta. Todellisuudessa tilanne ei ollutkaan toivoton, apujoukot olivat tulossa, Faramir parantuu, ja Sauronin valtakunnan lopullinen sortuminen oli enää kymmenen päivän päässä. Oliko Denethorin viimeinen teko vain hätiköinnin aiheuttama hulluuden puuska?

Vai oliko se sortumista Sauronin painostukseen ja hämäykseen, varomattoman palantirin käytön seurauksena: Denethor luuli näkemäänsä mustapurjeista laivastoa vihollisen uudeksi apuvoimaksi, vaikka laivasto oli jo siirtynyt Gondorin omien miesten käsiin. Olisiko Denethor siis ollut mies, joka näki liikaa?

Vai oliko Denethorin loppu seurausta ylpeydestä ja patavanhoillisuudesta: hän tiesi että pohjoisen samooja Aragorn oli tulossa vaatimaan kruunua. Denethor ei halunnut elää muuttuneessa maailmassa vaikka Sauron voitettaisiinkin. (Mitä sodassa nyt tapahtuukin, myös minun sukuni sammuu… Huonot ihmiset saavat hallita Ihmisten kuninkaiden viimeisiä jälkeläisiä.)

Väitän että Denethorin sortuminen oli seurausta hänen yleisestä asenteestaan traditioihin, mutta ei suinkaan liiallisesta vanhoillisuudesta, vaan liiallisesta rationalismista ja skeptisyydestä. Denethor oli useimpia aikalaisiaan ja edeltäjiään älykkäämpi ja sivistyneempi, hänellä oli liikaa älyä ja liian vähän uskoa. (Äly oli ylipäätään vaarallista jos sitä oli muilla kuin Gandalfilla, Elrondilla tai Galadrielilla.) Denethor ei erityisesti kunnioittanut traditioita. Pojastaan Faramirista poiketen Denethor ei näytä viettävän ruokarukoushetkiä, Faramirista poiketen Denethor ei puhu tunteenomaisella hellyydellä kotikaupungistaan Minas Tirithistä. Denethor viittaa kintaalla jopa käskynhaltijoiden velvollisuudelle odottaa Kuninkaan paluuta: hän toteaa että vaikka Aragornin vaade todistettaisiinkin, tämä ei silti olisi ”Isilduria suurempaa sukua”. Denethor toivoo että olisi voinut jättää vallan perinnöksi pojalle, joka olisi ”oma herransa”, ei siis pojalle, joka vaalisi kaupungin traditioita tai Númenorin muistoa. Syy siihen että Denethor ei ollut julistanut itseään kuninkaaksi (minkä Boromir olisi hyvinkin saattanut tehdä), ei ollut niinkään kunnioitus perinteitä kohtaan kuin se, että tämä olisi ollut lapsellista turhamaisuutta.

Denethor tuhoutuu koska sortuu järkeilemään: jos kaikki joka tapauksessa palaa tuhkaksi, niin sen voi tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ylväs viimeinen taistelu laulujen arvoisten tekojen tekemiseksi vaikka kukaan ei jäisi niistä laulamaan (Éomerin tyyliin) on Denethorille houkkamaista itsensä pettämistä. Denethor haluaa todistaa itselleen että ei ole ainakaan typerys.

Denethorin elämänvaiheista lyhyesti: Hänen isänsä, Ecthelion II, oli hallitseva käskynhaltija. (”Ecthelionin tornin” oli rakennuttanut aikaisempi saman niminen käskynhaltija.) Ecthelionin puolison nimeä en löytänyt. Denethorilla oli kaksi vanhempaa sisarta (HoME, XII, 206). Jotain outoa Denethorin suhteessa isäänsä ehkä oli, jos pitää paikkansa että Ecthelion osoitti enemmän arvonantoa pohjoisesta tulleelle palkkasoturi Thorongilille kuin pojalleen, vaikka Denethor oli olemukseltaan kuninkaallisin mies Minas Tirithissä pitkiin aikoihin.

(Koko Thorongil-tarina tuntuu epäilyttävältä. Olisivatko tiukkaa rotuhierarkiaa noudattaneet gondorilaiset antaneet laivastonsa etniseltä alkuperältään tuntemattoman miehen komentoon? Vai olisiko Ecthelion tiennyt Thorongilin – siis Aragornin – syntyperän ja salaa tunnustanut tämän vaatimukset? Ja olisiko asian selviäminen Denethorille ja tämän tukijoille johtanut vastatoimiin jotka saivat Thorongilin äkillisesti häipymään yksin itää kohti?)

Joka tapauksessa Denethor avioitui 46-vuotiaana Dol Amrothin Finduilasin, tulevan suuriruhtinas Imrahilin sisaren, kanssa. Finduilas oli Denethoria kaksikymmentä vuotta nuorempi, ja kuoli jo kaksitoista vuotta myöhemmin, synnytettyään Denethorille kaksi poikaa, Boromirin ja Faramirin. (Denethorin suhdetta poikiinsa tullaan käsittelemään toisessa alustuksessa.) Väitetään että leskeksi jäätyään Denethor muuttui entistä synkemmäksi ja umpimielisemmäksi. Annaalit kuninkaista ja hallitsijoista luonnehtii Denethoria ”tiukaksi valtiaaksi, joka piti kaikkien asioiden hoidon omissa käsissään”. Bilbon ja Frodon muistelmissa (”Taru sormusten herrasta”) esiintyvässä kuvauksessa Minas Tirithin piirityksestä huomiota kiinnittää se, että Gondorissa ei näytä olleen mitään automaattista sotilaallista komentoketjua, jossa esimerkiksi kaartin komentaja ottaisi päällikkyyden käskynhaltijan ollessa kykenemätön johtamaan. Tämä ei kuitenkaan ollut välttämättä seurausta Denethorin poikkeuksellisen henkilökeskeisestä vallankäytöstä, vaan todennäköisemmin kyse oli Gondorin hallinnon pitkään jatkuneesta pirstoutumisesta ja feodalisoitumisesta. Toisaalta piirityksen kuvauksen lähteenä on ilmeisesti näiltä osin Peregrin Tuk, lapsellinen, sotilaallisesti kokematon puolituinen, joka oli Denethorin huonepalvelijana viikon ajan. Olisiko tällainen silminnäkijä edes huomannut sotilaallista organisaatiota?

Sauronin armeijoiden hyökkäyksen alettua Denethorin kerrotaan vaatineen aktiivista viivytystaistelua eteentyönnetyissä asemissa omien joukkojen mahdollisista tappioista huolimatta, vastoin lähimpien alaistensa kantaa. Jälkikäteen ajatellen tämä oli oikea päätös, apujoukothan eivät olisi päässeet perille hetkeäkään aikaisemmin, ja heti Minas Tirithin muurien edustalle päästyään Morgulin joukot pystyivät murtamaan kaupungin puolustuksen ällistyttävällä nopeudella, ennakko-odotuksista poiketen. Jos tämä Denethorin taktiikan ansiosta lykkääntyi edes puolella vuorokaudella, niin jo se riitti pelastamaan Minas Tirithin siviiliväestön. Ilman Denethorin määräämää eteentyönnettyä puolustusta Aragornille olisi jäänyt vain aavekaupunki hallittavaksi. Peter Jacksonin harjoittama törkeä historianvääristely ei tätä tosiasiaa muuksi muuta.

Aluksi täytyy sanoa, että Denethorin rovio on mielestäni yksi TSH:n vaikuttavimpia lukuja. Siinä palantír tuottamineen näkyineen sulautuu osaksi Denethorin viimeisten hetkien toivottomuutta. Mieleeni nousee elokuva Perikato, jossa seurataan unelmien ja tulevaisuudenuskon romahdusta. Kuitenkin Denethorissa ylpeys nousee lopussa paikkaamaan poikansa menettäneen isän ja valtakuntansa menettävän hallitsijan minuutta.

Mielenkiintoista on se, miten kyseisessä luvussa sekoittuu Mordorin uhka Aragornin paluun uhkaan.

Kaikki itä on liikkeessä. Ja nytkin toivosi tuulahdus sinut pettää ja kuljettaa Anduinia ylös mustapurjeista laivastoa. Länsi on hävinnyt. On aika niiden lähteä jotka eivät tahdo elää orjina.

Mutta minä sanon sinulle Gandalf Mithrandir, minä en rupea sinulle rukkaseksi! Olen Anárionin huoneen Käskynhaltija. En minä astu alas joutuakseni nousukkaan kamaripalvelijaksi.

Oliko Sauronin mahti palantíriin se, että hän saattoi sekoittaa kiven tarjoamiin näkyihin katselijan omia toiveita ja pelkoja? Ehkä Denethor näki kuvaamansa mustapurjeisen laivaston viimeisenä iskuna omalle vallalleen Gondorissa, eikä kyennyt erottamaan enää Gondorin tulevaisuutta omastaan? Mustapurjeisilla laivoilla on siis kaksinainen osa: rationaalinen päätelmä, joka kertoo niiden olevan Umbarin merirosvoja, ja intuitiivinen totuus siitä, että laivastoa hallitsee Gondoriin palaava kuningas. Denethor ei enää havaitse itsekään tätä ristiriitaa, vaan siirtyy uhkakuvasta toiseen salamannopeasti.

Denethor näkee luvussa Gondorin piiritys sodan itsensä ja Sauronin välisenä shakkiotteluna:

"Hän käyttää muita aseinaan. Niin tekevät kaikki suuret ruhtinaat, jos ovat viisaita, mestari puolituinen. Miksi muuten istuisin täällä tornissani ja ajattelisin, katselisin, odottaisin, uhraten poikanikin? Sillä minä osaan yhä käytellä kalpaa."

Hän nousi seisomaan ja avasi pitkän mustan kaapunsa ja katso! sen alla hänellä oli haarniska ja miekka vyöllä, pitkä suurikahvainen miekka musta-hopeisessa huotrassa. "Näin olen kulkenut ja näin olen nukkunut jo monta vuotta", hän sanoi, "jottei ruumis iän myötä kävisi pehmeäksi ja pelokkaaksi."

Kuitenkin hän on kokenut tarpeellisena ruumiinsa harjoittamisen ja karaisemisen. Mutta kertooko haarniska päällä ja miekka vyöllä nukkuminen myös symbolisesti siitä, millä tavoin hän suhtautui elämään yleisesti ja erityisesti muihin ihmisiin? Gandalfkin rentoutui Konnussa välillä pitkiä aikoja piippukessua poltellen ja Bilboon yhteyttä pitäen, mutta Denethorin elämä muodostui käskynhaltijan roolista. Kenties kuninkaan paluu oli Denethorille koko henkilökohtaisen maailman romahdus, jossa hallitsijasta tulisi hallittu. Gandalfilla oli tehtävä, joka painoi hänen harteillaan - ilman sitä hän olisi saattanut elää huoletonta elämää. Mutta Denethorista ei ollut leppoisia eläkepäiviä viettämään, ei edes elämään toisen käskyvallan alaisena. Denethor piti ihmiset etäällä mutta aseen ja haarniskan aina lähellään.

Kointähti sanoi:

Denethor näkee luvussa Gondorin piiritys sodan itsensä ja Sauronin välisenä shakkiotteluna:

Click to expand...

Gandalf ja Pippin viittaavat shakkiin eksplisiittisestikin "Minas Tirith" -luvussa. Gandalf sanoo Pippinille "The board is set, and the pieces are moving..But the Enemy has the move, and he is about to open his full game. And pawns are likely to see as much of it as any, Peregrin son of Paladin, soldier of Gondor." Samassa kohdassa Gandalf antaa ymmärtää että Faramir on nimenomaan hänen pelinappulansa. Pawn -sana viittaa nimenomaan shakkisotilaaseen, suomennokseen on varmuuden vuoksi lisätty "tornit ja kuninkaat".
Myöhemmässä saman luvun kohdassahan Pippin taas sanoo itsekseen, A pawn did Gandalf say? Perhaps; but on the wrong chessboard. Tämä on sensijaan suomennettu vain "pelilaudaksi". Joka tapauksessa Keski-Maassa pelattiin siis shakkia, kuka pelin lieneekään siellä keksinyt.

Denethor on eri tyyppinen kuin muut TSH:n hahmot, ylpeyden ja itsepäisyyden takia tuhoutuva klassisen tragedian henkilö. "Hobitissa" Thorin on mielestäni ainoa Denethoriin verrattava hahmo, mutta Silmarillion on tällaisia henkilöitä pullollaan (liekkeihin tosin heittäytyy vain Maedhros). Tässä tarkoitan siis sitä, mitä henkilölle pääpiirteittäin tapahtuu tarinassa, en yksilöpsykologisia erikoisuuksia. Jos tarkempia rinnastuksia etsisi, niin Denethorin rinnastaisi Húriniin se, että hän joutui näkemään Vihollisen silmillä enemmän kuin oli hyväksi, ja omien lasten kova kohtalo. Hallitsijana eräs Silmarillionista nouseva rinnastus taas on Gondolinin (hmm. Gondolin, Gondor) Turgon, joka järkeilee, luottaa linnoitetun kaupunkinsa voimaan, ei luota valarin lähettilään neuvoihin.

Kovuus on tosiaan älykkyyden ohella toinen piirre, jota Denethor mielellään painottaa itsessään. Olisiko Denethor ollut alunperin herkkä älykköpoika, jota isosiskot kiusasivat, ja joka sen vuoksi kehitti itselleen kovis-imagon?

Kovis-imagon? Herkkä? Denethor?

Minun mielestäni Denethor on pikemminkin malliesimerkki narsistista. Piittaamatonta isää myöten. Tai niinhän sitä ainakin teoretisoidaan, että narsisteja kasvaa nimenomaan lapsista, joita vanhemmat eivät rakasta ja kannusta sellaisenaan vaan joiden täytyy jatkuvasti suorittaa ja loistaa vanhempiensa silmissä saadakseen huomiota ja hyväksyntää. Ja narsistihan käyttäytyy pitkälti kuin Denethor: halveksii muiden tietoja ja osaamista, mitätöi muita ja korostaa omaa paremmuuttaan aina tilaisuuden tullen, ei mielellään delegoi vastuuta - ainakaan sellaista, joka tuo mukanaan valtaa - kellekään muulle eikä varsinkaan siedä sitä, että joku hänen omissa silmissään häntä itseään vähäisempi pääsisi määräilemään häntä. Narsisti tietää aina paremmin kuin muut, osaa iana paremmin kuin muut, on aina parempi kuin muut ja tekee parhaansa, että muut taipuisivat aina hänen tahtoonsa - tai saisivat typeryksen maineen, jos eivät siihen taivu.

Isilmírë sanoi:

Herkkä? Denethor?

Click to expand...

Kun luin "Tarua" uudestaan, niin kieltämättä yllätyin siitä miten ilkeästi Denethor siellä käyttäytyy, minulle oli jäänyt jotenkin arvokkaampi mielikuva.
Mutta kuvatussa tilanteessahan Denethor ei ymmärrettävästikään ollut parhaimmillaan. Eikä mikään minusta viittaa siihen että Denethor olisi aikaisemmin ollut jotenkin "piittaamaton isä", vaikka hän oli mieltyneempi vanhempaan kuin nuorempaan poikaansa. Mutta ehkä jonkinlainen narsistidiagnoosi olisi mahdollinen, en ole ajatellut asiaa näillä kategorioilla. Siinä tapauksessa nimenomaan Silmarillionissa narsisteja riittää.

Tarkoitin, että Denethorilla itsellään oli ehkä piittaamaton isä. Kuten itse kirjoitit, "Jotain outoa Denethorin suhteessa isäänsä ehkä oli, jos pitää paikkansa että Ecthelion osoitti enemmän arvonantoa pohjoisesta tulleelle palkkasoturi Thorongilille kuin pojalleen, vaikka Denethor oli olemukseltaan kuninkaallisin mies Minas Tirithissä pitkiin aikoihin." Isä, joka arvostaa muukalaista enemmän kuin omaa poikaansa? Joka ehkä vaatii poikaansa olemaan yhtä uljas kuin se muukalainen, jos haluaa saada isältään arvonantoa?

Denethorin kuolinkohtaus on minustakin yksi Tarun vaikuttavimpia, ja Denethor itsekin on hyvin mielenkiintoinen henkilö. Itse olen perinteisesti uskonut eniten siihen, että Denethor yksinkertaisesti näki liikaa, ja se johti hänen tuhoonsa. Palantirin käyttö ei sovi tavallisille ihmiskuolevaisille. Mutta muut Telimektarin esittämät teoriat olivat myös todella kiinnostavia ja antoivat paljon uutta ajateltavaa, oli hienoa lukea niitä.

Isilmírë sanoi:

Tarkoitin, että Denethorilla itsellään oli ehkä piittaamaton isä. Kuten itse kirjoitit, "Jotain outoa Denethorin suhteessa isäänsä ehkä oli, jos pitää paikkansa että Ecthelion osoitti enemmän arvonantoa pohjoisesta tulleelle palkkasoturi Thorongilille kuin pojalleen, vaikka Denethor oli olemukseltaan kuninkaallisin mies Minas Tirithissä pitkiin aikoihin." Isä, joka arvostaa muukalaista enemmän kuin omaa poikaansa? Joka ehkä vaatii poikaansa olemaan yhtä uljas kuin se muukalainen, jos haluaa saada isältään arvonantoa?

Click to expand...

Ei minusta vähäisemmässä arvostuksessa ole kysymys piittaamattomuudesta. Jos hallitsija on sitä mieltä että ulkomailta tullut palkkasoturi on pätevämpi sotapäällikkö kuin oma poika hänen tulee tunnustaa asian olevan näin ja antaa (tässä roolissa) suurempi arvonanto muukalaiselle. Kruununperillisen kannalta on paljon pahempi asia saada ansaitsematonta arvonantoa pelkästään syntyperänsä perusteella. (Toki hyvä vanhempi kävisi asian pojan kanssa sitten läpi ja tekisi selväksi ettei tässä asiassa kakkoseksi jäänti mitenkään tarkoita sitä että lapsi olisi jotenkin yleisesti huono, epäonnistunut tai vanhempien arvonantoa vailla. Pahoin vain pelkään
että Ecthelion ei koskaan moista ehtinyt hallituskiireiltään tekemään.)

Sanoinkin "ehkä" juuri siksi, että Denethorin ja Ecthelionin suhteesta - tai Denethorin lapsuudesta ja nuoruudesta ylipäätään - tiedetään niin harmillisen vähän. Koko pohdintani narsisitisesta persoonallisuushäiriöstä pohjautuu lähinnä Denethorin käyttäytymiseen Tarussa. Mutta koska narsisteilla ilmeisesti on usein taustallaan vanhemmat, jotka eivät piitanneet lapsestaan sellaisenaan vaan vaativat suorituksia. Ja olivat ehkä narsisteja itsekin ja pyrkivät siksi mitätöimään myös omia lapsiaan, ehkä varsinkin sellaisia, jotka aikuisuuteen kasvaessaan alkoivat omalla loistavuudellaan ("Denethor oli olemukseltaan kuninkaallisin mies Minas Tirithissä pitkiin aikoihin") uhata vanhempiensa tarvetta tuntea itsensä kaikkein fiksuimmiksi ja hienoimmiksi.

Palkkasorin arvostaminen oman pojan edelle sopisi myös tähän kuvioon. Palkkasoturi, olkoonkin vaikka kuinka jalon, urhean ja ylhäisen oloinen, on kuitenkin palvelija, käskynalainen. Siksi hän ei uhkaa isäntänsä asemaa eikä tämän näkemystä itsestään kaikkia muita parempana, vaan pikemminkin pönkittää sitä antamalla komennella itseään. Oma poika on eri asia, sillä hänhän on isänsä seuraaja ja hänen voidaan siis katsoa kilpailevan samasta asemasta isänsä kanssa. Siksi narsismiin taipuvainen isä mielellään pitää hänet mahdollisimman nöyränä - vaikkapa mm. osoittamalla uskolliselle palkkasoturilleen suurempaa arvostusta.

Mutta korostan vielä, että tämä on puhdasta teoretisointia, joka perustuu siihen hyvin vähään, mitä näistä sivuhahmoista tiedetään. Ecthelion on hyvin saattanut olla vaikka Gladiaattori-elokuvan keisari Aurelianuksen tapainen oikeamielinen mutta pojalleen valitettavan etäinen hahmo ja Denethor taas joutua yksinkertaisesti turmelluksi Palantirin kautta.