Telimektar
Fundamentalisti
DENETHOR JA POJAT
Gondoria - tai ainakin Minas Tirithiä ja sen välitöntä valtapiiriä - johdettiin kolmannen ajan lopulla kuin perheyritystä. Kaikkien hankkeiden kärjessä oli joko käskynhaltija Denethor tai jompikumpi hänen pojistaan, tai ainakaan ketään muuta kaupungin omaa johtomiestä ei mainita nimeltä. Kaupunkiin saapuneet Gondorin etäisempien maakuntien ruhtinaat, etunenässä Denethorin lanko, Dol Amrothin Imrahil, sen sijaan näyttävät estottomasti osallistuneen päätöksentekoon. Pidettiinkö kaupunkia ja sen lähialueita (todennäköisesti Pelargiria ja Anorienia myöten) jonkinlaisena käskynhaltijaperheen yksityisenä omaisuutena tai hallintapiirinä?
Käskynhaltijan alaisena toimi ”neuvosto” (Council) jonka kokoonpanoa ei missään selitetä, paitsi että siihen kuului ”päälliköitä” (captains). Kyseessä oli ilmeisesti kulloinkin paikalla olleiden sotilasjohtajien vapaamuotoinen kokous, joka ei hoitanut rauhanajan taloudellisia ja hallinnollisia asioita. Tai ehkä käskynhaltija saattoi kutsua neuvoston koolle eri kokonpanoissa eri tarkoituksia varten. Neuvostolla ei näytä olleen virallisesti itsenäistä päätösvaltaa, Denethor saattoi kuunnella neuvoja ja tehdä sitten periaatteessa oman päänsä mukaan.
Tosin ”Gondorin piiritys” –luvussa kuvataan Osgiliathin puolustamista koskenutta neuvottelua, jossa päälliköt asettuvat vastustamaan Denethorin suunnitelmia. Denethor halusi taistella Anduinilla, päälliköt vasta Minas Tirithin muureilla (Denethor oli jo hallituskautensa alkupuolella halunnut tunkeutua idässä mahdollisimman pitkälle, hän oli esimerkiksi rakennuttanut tuolloin uudelleen Osgiliathin sillan). Neuvottelussa Denethorin käskyvalta vaikuttaa heikolta, kunnes Faramir lopulta suostuu tottelemaan tätä. Entä jos Faramir ei olisi pystynyt osallistumaan neuvotteluun, ja kaikki päälliköt olisivat vain leikkineet mykkää ja kuuroa? Ehkä Denethor olisi lähtenyt itse komentamaan joukkoja Osgiliathiin. Oletetaan että hän olisi haavoittunut kuten Faramirille tapahtui, ja tullut sitten Aragornin parantamaksi. Olisiko Denethor tämän jälkeen luopunut vallasta vapaaehtoisesti? Ei välttämättä. Jos Gandalfia ei olisi tarvittu pelastamaan Faramiria, niin olisiko hän pystynyt pelastamaan Theodenin? Ei välttämättä.
Ennen Sormuksen sodan puhkeamista Denethorin vanhempi poika ja vallanperijä Boromir oli Minas Tirithin joukkojen komentaja (”Captain of the White Tower”). Oliko Faramir vastaavasti Ithilienissä olleiden tiedustelujoukkojen, ”Ithilienin samoojien”, pysyvä komentaja, vai oliko hän vain siellä lyhytaikaisella komennuksella Frodon, Samin ja Klonkun tupsahtaessa paikalle? Koska Faramir ei – veljestään poiketen – ”hakeutunut vaaroihin vain kunnian takia”, niin tällainen piileskelyä vaatinut tehtävä olisi sopinut hänelle Boromiria paremmin. Todennäköisesti veljekset osallistuivat kuitenkin melko usein yhdessä taisteluihin ja neuvotteluihin. Rivendellin neuvonpidossa Boromir kertoi puolustaneensa veljensä kanssa sillanpääasemaa Osgiliathissa. Pippinin Minas Tirithissä tapaama Tornin kaartin sotilas Beregond on puheistaan päätellen ollut jossain vaiheessa Faramirin alaisena, vaikka Beregond ei sano palvelleensa Anduinin toisella puolella.
Denethorin, Boromirin ja Faramirin välit tuntuvat päällisin puolin olleen kunnossa, sekä perheenjäsenten että sotilaskomentajien suhteena. Kaikki kolme olivat kyvykkäitä, joka suhteessa miehen mitat täyttäviä, normaalioloissa moitteettomasti käyttäytyviä ja velvollisuuksiaan noudattavia gondorilaisia ylimyksiä. Kolmikon jäsenten perimmäiset arvot ja päämäärät veivät kuitenkin eri suuntiin. Denethor halusi kontrolloida, Boromir kaipasi suoniinsa adrenaliinisyöksyä, ja Faramir uneksi aaltoihin vajonneesta Númenorista.
Denethor oli ylikriittinen nuorempaa poikaansa Faramiria kohtaan ja kritiikitön vanhempaa poikaansa Boromiria kohtaan. Faramirin lojaalisuus näyttää jakaantuneen Gandalfin ja Denethorin välille: Faramir ei avoimesti uhmannut isäänsä, mutta saattoi tämän poissa ollessa toimia tavalla jonka arvasi isänsä tahdon vastaiseksi, esimerkiksi päästäessään Frodon sormuksineen käsistään. Boromir olisi ehkä tuottanut isälleen ikävämmän yllätyksen ja pitänyt Sormuksen itse. Boromirin toimintaa Sormuksen saattuessa ei pidä liikaa kritisoida normaalin järjen tai moraalin puitteissa: suunnitelma lähettää Sormus Mordoriin puolituisen matkassa oli todella vastuuton ja järjetön.
”Annaaleissa kuninkaista ja hallitsijoista” (TSH, liite A, IV) kuvataan Boromirin ja Faramirin suhdetta erittäin sopusointuiseksi, Boromir oli veljeään viisi vuotta vanhempi, niin että varsinaista kilpailua näiden välille ei ollut pienenä syntynyt. ”Lännen ikkuna” –luvussa Faramir kommentoi kuitenkin Frodolle veljeään yllättävän kriittiseen sävyyn, huomioiden että Frodo oli hänelle täysin tuntematon maankiertäjä. Faramiria kuvataan TSH:ssa päällisin puolin erittäin sympaattiseen sävyyn, mutta täysin lojaalina poikana tai veljenä häntä ei voi pitää. Hän halusi ennen kaikkea kuulua ”Númenorin uskollisiin”.
Gondoria - tai ainakin Minas Tirithiä ja sen välitöntä valtapiiriä - johdettiin kolmannen ajan lopulla kuin perheyritystä. Kaikkien hankkeiden kärjessä oli joko käskynhaltija Denethor tai jompikumpi hänen pojistaan, tai ainakaan ketään muuta kaupungin omaa johtomiestä ei mainita nimeltä. Kaupunkiin saapuneet Gondorin etäisempien maakuntien ruhtinaat, etunenässä Denethorin lanko, Dol Amrothin Imrahil, sen sijaan näyttävät estottomasti osallistuneen päätöksentekoon. Pidettiinkö kaupunkia ja sen lähialueita (todennäköisesti Pelargiria ja Anorienia myöten) jonkinlaisena käskynhaltijaperheen yksityisenä omaisuutena tai hallintapiirinä?
Käskynhaltijan alaisena toimi ”neuvosto” (Council) jonka kokoonpanoa ei missään selitetä, paitsi että siihen kuului ”päälliköitä” (captains). Kyseessä oli ilmeisesti kulloinkin paikalla olleiden sotilasjohtajien vapaamuotoinen kokous, joka ei hoitanut rauhanajan taloudellisia ja hallinnollisia asioita. Tai ehkä käskynhaltija saattoi kutsua neuvoston koolle eri kokonpanoissa eri tarkoituksia varten. Neuvostolla ei näytä olleen virallisesti itsenäistä päätösvaltaa, Denethor saattoi kuunnella neuvoja ja tehdä sitten periaatteessa oman päänsä mukaan.
Tosin ”Gondorin piiritys” –luvussa kuvataan Osgiliathin puolustamista koskenutta neuvottelua, jossa päälliköt asettuvat vastustamaan Denethorin suunnitelmia. Denethor halusi taistella Anduinilla, päälliköt vasta Minas Tirithin muureilla (Denethor oli jo hallituskautensa alkupuolella halunnut tunkeutua idässä mahdollisimman pitkälle, hän oli esimerkiksi rakennuttanut tuolloin uudelleen Osgiliathin sillan). Neuvottelussa Denethorin käskyvalta vaikuttaa heikolta, kunnes Faramir lopulta suostuu tottelemaan tätä. Entä jos Faramir ei olisi pystynyt osallistumaan neuvotteluun, ja kaikki päälliköt olisivat vain leikkineet mykkää ja kuuroa? Ehkä Denethor olisi lähtenyt itse komentamaan joukkoja Osgiliathiin. Oletetaan että hän olisi haavoittunut kuten Faramirille tapahtui, ja tullut sitten Aragornin parantamaksi. Olisiko Denethor tämän jälkeen luopunut vallasta vapaaehtoisesti? Ei välttämättä. Jos Gandalfia ei olisi tarvittu pelastamaan Faramiria, niin olisiko hän pystynyt pelastamaan Theodenin? Ei välttämättä.
Ennen Sormuksen sodan puhkeamista Denethorin vanhempi poika ja vallanperijä Boromir oli Minas Tirithin joukkojen komentaja (”Captain of the White Tower”). Oliko Faramir vastaavasti Ithilienissä olleiden tiedustelujoukkojen, ”Ithilienin samoojien”, pysyvä komentaja, vai oliko hän vain siellä lyhytaikaisella komennuksella Frodon, Samin ja Klonkun tupsahtaessa paikalle? Koska Faramir ei – veljestään poiketen – ”hakeutunut vaaroihin vain kunnian takia”, niin tällainen piileskelyä vaatinut tehtävä olisi sopinut hänelle Boromiria paremmin. Todennäköisesti veljekset osallistuivat kuitenkin melko usein yhdessä taisteluihin ja neuvotteluihin. Rivendellin neuvonpidossa Boromir kertoi puolustaneensa veljensä kanssa sillanpääasemaa Osgiliathissa. Pippinin Minas Tirithissä tapaama Tornin kaartin sotilas Beregond on puheistaan päätellen ollut jossain vaiheessa Faramirin alaisena, vaikka Beregond ei sano palvelleensa Anduinin toisella puolella.
Denethorin, Boromirin ja Faramirin välit tuntuvat päällisin puolin olleen kunnossa, sekä perheenjäsenten että sotilaskomentajien suhteena. Kaikki kolme olivat kyvykkäitä, joka suhteessa miehen mitat täyttäviä, normaalioloissa moitteettomasti käyttäytyviä ja velvollisuuksiaan noudattavia gondorilaisia ylimyksiä. Kolmikon jäsenten perimmäiset arvot ja päämäärät veivät kuitenkin eri suuntiin. Denethor halusi kontrolloida, Boromir kaipasi suoniinsa adrenaliinisyöksyä, ja Faramir uneksi aaltoihin vajonneesta Númenorista.
Denethor oli ylikriittinen nuorempaa poikaansa Faramiria kohtaan ja kritiikitön vanhempaa poikaansa Boromiria kohtaan. Faramirin lojaalisuus näyttää jakaantuneen Gandalfin ja Denethorin välille: Faramir ei avoimesti uhmannut isäänsä, mutta saattoi tämän poissa ollessa toimia tavalla jonka arvasi isänsä tahdon vastaiseksi, esimerkiksi päästäessään Frodon sormuksineen käsistään. Boromir olisi ehkä tuottanut isälleen ikävämmän yllätyksen ja pitänyt Sormuksen itse. Boromirin toimintaa Sormuksen saattuessa ei pidä liikaa kritisoida normaalin järjen tai moraalin puitteissa: suunnitelma lähettää Sormus Mordoriin puolituisen matkassa oli todella vastuuton ja järjetön.
”Annaaleissa kuninkaista ja hallitsijoista” (TSH, liite A, IV) kuvataan Boromirin ja Faramirin suhdetta erittäin sopusointuiseksi, Boromir oli veljeään viisi vuotta vanhempi, niin että varsinaista kilpailua näiden välille ei ollut pienenä syntynyt. ”Lännen ikkuna” –luvussa Faramir kommentoi kuitenkin Frodolle veljeään yllättävän kriittiseen sävyyn, huomioiden että Frodo oli hänelle täysin tuntematon maankiertäjä. Faramiria kuvataan TSH:ssa päällisin puolin erittäin sympaattiseen sävyyn, mutta täysin lojaalina poikana tai veljenä häntä ei voi pitää. Hän halusi ennen kaikkea kuulua ”Númenorin uskollisiin”.
