Kuukausitapaaminen Helsingissä

Joulun ähkyä voi sulatella kanssamme sunnuntaina 27.12. Kaislassa. Eiköhän tapaamisaika ole tuo klo 17 eteenpäin.
 
Voisin tulla mukaan ähkyä sulattelemaan, mutta pääsen paikalle ehkä vasta noin seitsemältä.
 
Siirränpä sitten omavaltaisesti tapaamisajan alun kuuteen. En viitsisi ainakaan turhanpanttina kökkiä kahta tuntia, vaikka aionkin ottaa Tolkienin Kirjeet seurakseni.
 
On aika muistuttaa seuraavasta kuukausitapaamisesta. Tapaamme jälleen Kaislassa tulevana sunnuntaina 31.1.2010 klo 17 eteenpäin.
 
Saattaisin harkita tulevani paikalle mikäli muitakin osanottajia on enemmän kuin pari. Tuonne pakkaseen en ihan hevillä kotisohvalta vääntäydy, mutta jos vaikka kerrankin saataisiin kunnon kokoinen tapaaminen aikaiseksi?
 
Olen tulossa paikalle ennen kuutta. Miccoh tulee myös paikalle, oletettavasti viiden maissa.
 
Taas on aika herätellä pääkaupunkiseutulaisia.
Seuraava kuukausitapaaminen on Kalevalanpäivänä 28.2.2010, perinteiseen tapaan Kaislassa.
 
Olen kyllä tälläkin kertaa tulossa, mutta mahdollinen VR:n myöhästely kannattaa ottaa huomioon. :D Tulen siis kun ehdin.
 
Voisin myös tulla, koska olen joka tapauksessa kulmilla pelaamassa futsalia. Voi olla, että vähän myöhästyn. Riippuu siitä pelistä.
 
Hupsheijaa. Taas on kuukausi vierähtänyt. Eli tulevana sunnuntaina 25.4. olisi tarjolla kuukausitapaamista.
 
Kesäkuun 2010 tapaamisen päätimme juhannuksen takia siirtää keskiviikolle 23.6.
Paikkaa voimme vielä pohtia, mikäli alle baari-ikäisiä haluaa liittyä joukkoon.

Haluamme myös aktivoida tapaamisia lautapelailua pidemmälle, joten päätimme pitää lukupiirikeskustelut Tolkienin pienistä kirjoista.

Kesäkuun 23.: Maamies ja lohikäärme.
Heinäkuussa viikolla 29: Roverandom.
Elokuussa viikolla 34: Herra Bliss.
 
Kuukausitapaaminen poikkeuksellisesti 23.6.

Eiköhän keskiviikon (23.6.) kuukausitapaamisen paikaksi sovi smial brandagambalaisten keskiviikkoinen vakiopaikka eli tapaaminen klo 18, Kampin keskuksen pohjakerroksessa kahvila Kaakaopuun läheisyydessä. Siirrymme sieltä joko viereiseen Kaakaopuuhun tai ylimmän kerroksen Johto-kahvilaan.

Ohjelmana lukupiiri Tolkienin Maamies ja lohikäärme -kirjasta ja yleistä höpinää.
 
Tapaamme jälleen kuukausitapaamisen merkeissä heinäkuun 24. päivä eli lauantaina. (huom. poikkeava viikonpäivä) klo 17, Kampin keskuksen pohjakerroksessa kahvila Kaakaopuun läheisyydessä. Siirrymme sieltä joko viereiseen Kaakaopuuhun tai ylimmän kerroksen Johto-kahvilaan. Keskustelemme vapaasti kaikenlaisesta ja pidämme lukupiiriä Tolkienin Roverandomista.

Tapaamme siis kahvilassa, joten alle baari-ikäiset pystyvät liittymään joukkoon. Haluamme lisäksi aktivoida tapaamisia ja pidämmekin näin kesällä lukupiirit eli leppoisaa keskustelua Tolkienin lyhyistä kirjoista.
 
Ylös