Kuukausitapaaminen Helsingissä

Minulla on runsaasti maanantaiksi palautettavaa kouluhommaa, joten voi olla etten ehdi, mutta jos saan ne valmiiksi ennen viittä, niin saavun paikalle.
 
Minä olen ainakin paikalla. Odottelen tuonne kuuden tietämille, tuleeko kukaan muu. Olen tällä puolella jossa visat pidetään.
 
Kuukausitapaamisen aika olisi jälleen ensi sunnuntaina 22.2.
En lupaa tulla tällä kertaa paikalle, kun viimeksi nökötin siellä yksikseni tunnin verran ennen luovuttamista.
 
Tiedotan näin julkisesti, että tuun huomenna kuukausitapaustamaan (ja vedän Lehtiksen mukaani, koska me juonitaan, ehehehe). Tulkee ihmeessä muutkin mukaan! Viideltä Kaislassa!
 
Juoniminen vetoaa johonkin sisimmässäni siinä määrin, ettei tätä voi jättää väliin. Saavun tosin vasta puolen kuuden maissa.
 
Viime kuussakin oli tiettävästi tapaaminen, vaikkei kukaan infonnutkaan siitä täällä.
Ensi sunnuntaina 26.4. olisi huhtikuun tapaaminen. Ovatkohan ihmiset pääsemässä sinne?
 
Vaikuttaa siis huonolta osanotto, joten taidan jäädä itsekin kotiin, on muutakin tekemistä.
Paremmalla tuurilla kuukauden päästä.
 
Tämän viikon sunnuntaina eli su 31.5. olisi taas kuukausitapaamisen paikka. Mulla saattaa olla silloin muuta menoa, mutta selvinnee parin päivän sisällä, onx vai eix. Mites muut?
 
Munkin meno on nyt sit vasta seuraavana päivänä, joten voisihan sitä käväistä paikalla.
 
En ole varma omasta pääsemisestäni, mutta jos pystyn niin voin tulla ainakin vähäksi aikaa. Aikatauluni selviää ehkä sunnuntaina tarkemmin.
 
OH NO, minä unohdin koko jutun! Tulin just kotiin muista menoista ja oon suht leporanka. Mutta onneksi siellä ei kukaan liene ihan yksin paikalla kuitenkaan.
 
Tulen käymään Helsingissä tänä viikonloppuna eteläintialaisen elokuvataiteen merkeissä, joten julkisesti ilmoitettakoon, että todennäköisesti olen oleva läsnä myös sunnuntain kuukausitapaamisessa. Kannattaa siis tulla paikalle, kun tulee vieras ihan Keski-Suomesta asti (nyt tosin lomanviettopaikan eli Etelä-Savon kautta).
 
Ylös