Kysely internetin kaunokirjallisuutta suosittelevien palveluiden käyttäjille

Serayna

Hobitti
Hei!

Olen informaatiotutkimuksen opiskelija Oulun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta ja teen gradua internetin kaunokirjallisuutta suosittelevista palveluista ja sivustoista (esimerkiksi Amazon ja LibraryThing). Opinnäytteeni on tarkoitus valmistua syksyyn 2009 mennessä. Graduni tavoitteena on kirjoja suosittelevia sivustoja tarkastelemalla ja niiden käyttäjiltä kyselemällä selvittää, millainen olisi hyvä kirjasuosittelupalvelu. Tiedot ovat avuksi kehitettäessä esimerkiksi kirjastoihin vastaavanlaisia palveluja.

Toivoisinkin mahdollisimman monen kaunokirjallisuuden suosittelusivustoihin tutustuneen tai niitä käyttäneen henkilön vastaavan kyselyyni. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä henkilötietoja tarvitse kertoa. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10-15 minuuttia ja suurin osa kysymyksistä on avoimia kysymyksiä. Käyttäjinä te olette asiantuntijan roolissa, joten vastaattehan huolellisesti ja halutessanne pitkästikin.

Kysely löytyy osoitteesta http://gs-survey.com/s.asp?s=7131

Kiitos!


Jonna Hahto
jonnahah@paju.oulu.fi



//Valvojat, jos aihe on väärässä paikassa, niin siirrelkää vapaasta :)
 
Kysely on nyt suljettu. Kiitos kaikille vastaajille, sain todella hyviä ja perusteellisia vastauksia!
 
Ylös