Kysy kärmesläiseltä mitä vain!

Yleisön pyynnöstä Eddie nähtävillä nyt tauluseinällä http://kontu.info/taulu/?isokuva=1683 .
Roduista ei ole mitään tietoa, mutta terrieriä on aivan varmasti.
 
Aika hassua, minulla on aina ollut se mielikuva että Eddie on tosi isokokoinen koira, tyyliin berhandilainen tms. En tiedä mistä moinen mielikuva on syntynyt, mutta selkeästi olen ollut väärässä. :D
 
Ehkä sotkit Ottoon joka on seefferirottismastiffi. Eli melko suuri koira ja minulle ihan yhtä rakas kuin Eddiekin ellei jopa vähän rakkaampi. Otto on vanhempien koira.
 
Onko Pagban käännös Heinolalle - 'Hiwellsat' - jonkin kielen mukainen, virallinen, itse johdettu vai mitä ihmettä?
 
Minulle tulisi siitä mieleen Hei - Hi, no - well, la(uantai) - sat(urday). Voi olla, että Pagba on kertonut aiemminkin, kun en ole varma osaisinko päätellä tuota ihan itse. :p
 
Oikeastaan en keksinyt sat:ia itse vaan sain siihen apuja. Taisi olla Majatalon Satunnaisia kysymyksiä -otsikon alla.
 
Nerokkain lienee Luuttuajan "Soiden pesijä", joka on Tikin keksimä. Monimerkityksellisyys saa ihailusta soikeaksi.
 
Kuka on Rosa Rankkibuk? Tik, joka ei kehtaa myöntää, että on uskaltautunut näyttämään naamansa melko pienessä tilaisuudessa?
 
Pagba sanoi:
Kuka on Rosa Rankkibuk? Tik, joka ei kehtaa myöntää, että on uskaltautunut näyttämään naamansa melko pienessä tilaisuudessa?

Nope, ei päässyt Tik seuraamaan väitöstä, valitettavasti.
 
Mitä Nerwenin de-titteli tarkoittaa? Olen tätä jo jonkin aikaa pohtinut mutta nyt hoksasin kysyä. :p
 
Arvaus: Nerwen käyttää myös nikkiä Nerwende, joten johtuisiko ihan siitä. :p
 
Kontubingo tarkoittaa sitä, että koko uusimpien viestien lista on yhden käyttäjän käsialaa. Titteliksesi tätä, oi *Elanor*, on varmaan ehdotettu sen takia koska sinä olet siinä melkein onnistunut. :)
 
Ahaa! Tajuan nyt ja luinkin tuon linkin myös!
Olenpas ollut mahdoton tuoreena käyttäjänä. Onneksi olen nyt jo vanha ja kokenut! :D
 
Tässä kohtaa muistutettakoon että bingoamisen harrastaminen ihan vain bingoamistarkoituksessa ei ehkä ole tavoittelemisen arvoista. Kuten wikissäkin mainittiinkin niin sisältö on viesteissä se juttu.
 
Juu ei, eikä se tosiaan ole ollut edes tarkoitus missään vaiheessa.
Jossain vaiheessa ihan nolotti se, että omaa avaa näkyi niin paljon. Ajattelin, että kohta saan häädön täältä :D
 
Jaa tuota, jos bingoamisesta puhutaan (olen joskus yrittänyt, vaan en ihan onnistunut, ja niin on moni vakaa ja arvokas kontulainenkin) eihän sitä voi harrastaa muuta kuin tarkoituksella. Ja bingon sääntöihinhän kuuluu, että bingoajan viesteissä on sisältöä. Itse asiassa olisi joskus hauska nähdä ensimmäinen onnistunut bingo uudella ulkoasulla.

Niin, ja olisivatpa Käärmeen aikakirjat pahasti sekaisin, jos täältä tulisi häädetyksi aktiivisen osallistumisen vuoksi. Tai jos alkaisi tuntea itsensä ei-toivotuksi siitä syystä. Emmehän me ole mikään omahyväinen sisäpiiri kirjoittamattomine sääntöineen, joita ei kerrota, mutta joista pidetään mustasukkaisesti kiinni. Joten ei kun kirjoitellaan vain.
 
Ylös