Lasten suusta

Kaupunkireissulla erään marketin pihalla semmoinen reilun metrin mittainen pikkujätkä kantoi muutaman kilon kissanruokapussia hyvin vaikean näköisesti (pojan äiti oli kyllä lähellä). Kysyimme pojalta jaksaako hän kantaa pussin, mihin hän vastasi topakasti "EN!" ja koetti antaa pussin meille kannettavaksi :D
 
Viime viikolla oli vähän hermot kireällä, ja siskontyttö tuumasi yhtenä päivänä vakavana, että "Tätiä v*tuttaa." Yritä nyt siinä olla nauramatta ja torua erittäin äkäisenä kun tyttö oli aivan oikeassa. :grin:
 
Meidän luontaisesti jälleensyntymään uskova viisivuotiaamme pohti muutama päivä sitten, että "Millontahan se vaali [vaari] taas syntyy? Muistaatohan se vielä meitä?"
 
Serkkuni/kummityttöni, 5-vuotias:

"Mulla on oikeastaan vaan yks toive. Mut mä tiedän et se on kyl aika mahoton."
"No mikä sun toive on?"
"Et mulla ois kaikki (super)voimat ja mä oisin voittamaton. "

Aika mahdoton, ei täysin mahdoton. :p Ovatkohan X-men-sarjikset liian hurjia vielä 5-vuotiaalle?
 
Tavalliseen kompakysymykseeni pienille lapsille "Osaatkos sinä hypätä korkeammalle kuin tämä talo? Kyllä varmasti osaat, sillä eihän tämä talo osaa hypätä ollenkaan!" muuan tyttö vastasi "En osaa, mutta haluaisin osata!"
 
Saimin (tuttavan lapsi) teorioita: "Ennen vanhaan painovoima oli sellainen, että vanhat ihmiset putosivat taivaaseen eivätkä maahan."
 
Kuulin viikonloppuna maauimalassa jonkun lapsen tieteellisiä teorioita. Yhden mukaan miljoonien vuosien päästä ihmisillä on ankan nokat ja se liittyi jotenkin siihen että ihmiset lopettavat lihansyönnin.
 
Eilen ulkona Luigin kanssa:

Luigi: "Äiti tato!"
äiti: "Joo, se on ihan pieni vaahteranlehti."
Luigi: "Se näyttää ihan Snivyn hännältä!"
 
Olin siinä 6-7-vuotias, kun äitini teki mulle itse joulukalenterin ompelemalla numeroituja pusseja, joihin kaikkiin tuli joku pieni yllätys (lelu, karkki, pähkinöitä tms.) Paras joulukalenteri mitä mulla on koskaan ollut! Yksi parhaista lapsuuden möläytyksistäni liittyy myös tähän joulukalenteriin. Äiti oli laittanut yhteen "luukkuun" pienen muovipussillisen rusinoita. Aamulla sitten kaivoin innoissani päivän yllärin esille, sitten tuijotin kädessäni olevaa läpinäkyvää pussia jossa rusinat olivat varsin hyvin lämmitetyssä kodissamme takertuneet kiinni toisiinsa, ja kysyin todella hämmentyneenä: "Äiti... ei kai tää vaan oo kakkaa?" Tästä on muuten saanut eräänkin kerran kuulla!
 
Viisivuotias kummityttöni sukupuolinormittaa filosofisesti: "Tytöt tykkäävät kauniista asioista. Pojat tykkäävät haisevista asioista."
 
Minun viisivuotiaani on myös imenyt ilmeisesti päiväkodista ärsyttäviä sukupuolinormeja tyyliin "tytöt ei tykkää pelata koripalloa". Saa jatkuvasti olla oikomassa harhakäsityksiä ja kertomassa esim. muksun oman korisseuran tyttöjoukkueista, joiden pelaajat kyllä pompottelevat palloa ihan ilokseen.
 
Istuin virkkaamassa kukkapeittoa suvun toistaiseksi pienimmän jäsenen joululahjaksi.
Luigi: "Äiti mitä sä teet?"
minä: "Virkkaan vauvanpeittoa."
Luigi: "Niin, jos meille vaikka tulee vauva."
minä: "Ei tuu."

Pari päivää myöhemmin:
Luigi: "Meille vois vaikka tulla vauva."
minä: "Ei vois."
Luigi: "Mutta Aaroninki äidin masussa on vauva."

Pari päivää sitten:
Luigi: "Äiti miks sun masu on noin pullea?"
minä: "Koska mä oon syöny niin paljon."
Luigi: "Joskus äideillä on pullea masu koska siellä on vauva."
minä: "No mun masussa ei oo."
Luigi: "Mä tiedän, mutta siellä vois olla."

Meidän kuusivuotiaamme haluaisi mitä ilmeisimmin perheeseen vauvan.
 
Työkaveri on muutaman kerran tuonut lapsensa käymään työpaikalla. Lapsi on ehkä alle parivuotias, en osaa arvioida lasten ikiä. Puheensa on (minulle) aivan käsittämätöntä piipitysmongerrusta. Onneksi en ole itse joutunut puhumaan lapselle mitään, koska en todellakaan saa yhdestäkään sanasta selvää. Mutta isänsä vastakommentit ovat aina olleet: "Ai haluat kattoa monsteriautoja?" tai "Ei me nyt katota monsteriautoja". Joko lapsi ei puhu mistään muusta kuin monsteriautoista, tai sitten isäkään ei ymmärrä kakaraansa, ja arvaa aina samaa asiaa.

Juuri tämän takia minusta on pelottavaa puhua pienten lasten kanssa, koska ei niiden puheesta vaan saa selvää. Mitä siinä sitten voi vastata? Ei koko aikaa kehtaa pyytää toistamaankaan (koska eikös lapsia tietyssä kehityksen vaiheessa turhauta se, että kielellinen ilmaisukyky ei pysy ajattelun perässä?), eikä aina voi luottaa siihen, että hymähdys tai "aijaa", "ihanko totta" tai "sepä kiva" toimii.
 
Puheenaiheen voi valita itse; näyttää vaikkapa jotain tiettyä esinettä ja kertoa siitä lapselle. Jos lapsi osoittaa sormellaan jotain muuta esinettä ja sanoo vaikkapa "Kato" niin se tarkoittaa "Selitä minulle, mikä tuo on". Sillä tavalla pääsee hyvin juttuun. Lapsi tavallisesti ymmärtää paremmin kuin osaa itse sanoa.
 
Isoveljeni FB-päivitys kertoo veljentyttöjeni lauantaista:

Vanhempi istuu sohvalla uuden lääkärinlaukkunsa vieressä. Nuorempi tulee pöllön kanssa: "Tällä on kuumetta." Vanhempi vastaa: "Ei nyt ole aikaa. Ota numerolappu ja mene lattialle odottamaan."
 
Elmo 13v (ikäistään hiukka lapsellisempi neuropsyk. juttujen vuoksi) kommentoi reilu viikko sitten Imatran kolmoismurhaa:
"Äiti, jos siellä olis ollut vaikka Sam, siitä Taru Sormusten Herrasta, paistinpannun kanssa, se ois lyönyt sillä paistinpannulla sitä ampujaa eikä se ois pystynyt ampumaan niitä. Tai jos olis ollut Sonic niin se ois juossut kovaa ja kaatanut sen eikä se ois pystynyt ampumaan niitä."
Voi lapset. <3
 
"Äiti mä en halua astronautiksi! Mä en halua jättää mun Eeveetä maahan!"
Luigi 7v, jonka äärimmäisen rakas pehmo-Eevee kulkee mukana joka paikkaan, jonne sen vain suinkin saa ottaa.

Luettiin samaisen lapsen kanssa eilen satua kolmesta possusta (lapsi luki, minulla oli lukija sylissä ja kirja kädessä ja korjailin tarpeen vaatiessa luettua). Heti alussa, kun kolme possua lähtivät kotoa, lapsi totesi, että "Mä en lähtis!" Kun sitten susi söi ensimmäisen possun, lapsi jatkoi samaa teemaa kommentoimalla "Ei kannata häipyy, eiks niin. Sillon voi vaikka kuolla!". Sadun opetus: älä koskaan muuta pois lapsuudenkodista =D
 
Last edited:
Ylös