Lasten suusta

Enttinen on tänään toistellut "Taran terrassa tarantella". Vissiin se kuullostaa hassulta, mutta useasti peräkkäin sanottuna siitä saa kielisolmun vesihiisi sihisee hississä-tyylisesti.
 
Lapset tulivat töissä näyttämään minulle lehdestä leikattua ja lattialta löytämäänsä kuvaa, joka oli suunnilleen tällainen.
gUkJUoxF-720.jpg

Lapset: Mikä tuo on?
Minä: Ukkoetanoita
Lapset: Etanoita... Mikä tuo on (osoittaa kierteisen sarven näköistä)?
Minä: Ruvetkaas pukemaan
Lapset (jotka eivät koskaan unohda esittämäänsä kysymystä): Niin, mutta mikä tuo on?
Minä: Sukupuolielimiä. Ja niistä ei nyt keskustella, ruvetkaas vetämään haalaria päälle.
Lapset: Miksi niillä on tikkari?
Minä (naurua pidätellen): Nyt pukemaan, että päästään lähtemään (ja poistuin siististi nurkan taakse nauramaan).

Oli vieressä keskustelua seuraavalla laitoshuoltajalla myös aika hauskaa 😅
 
Last edited:
Jonkun toimittajan ala-asteikäinen tytär todennut jotain sen suuntaista, että toivottavasti Venäjä nyt hyökkäisi, jotta tapahtuisi jotain merkittävää. Kuuluuko totuus lasten suusta? Seuratessa uutisia Venäjän luomasta jännitteestä odottaa liian helposti, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Pelkohan on tunne, mutta Ukraina on ehkä silti riittävän kaukana. Käykin niin, että järjellisesti ymmärtää pelätä sotaa, mutta mutta uutisia kytätessä mieltä ei valtaa pelko vaan liiallinen uteliaisuus ja kärsimättömyys. Joko jotain tapahtuu? (En toki väitä, että tämä koskee muita, mutta itse ainakin pitäisi taistella tätä sisäistä paheellista mielenkiintoa vastaan ja lakata kyttäämästä uutisia.)
 
Offia, mutta itse seuraan uutisia lähinnä kauhulla. Kaverin sukua on siellä ja ahdistus huitelee pilvissä. Ärsyttää kun saan itseni olemaan hermoilematta koronan takia niin sitten tungetaan jotain sodanuhkaa tilalle.
 
Tää on jo erittäin vahvasti offia, mutta mä ajattelin eiliseen asti että Ukraina on kaaaaukana (koska maantietoni on pitkälti kotoisin Neuvostoliiton ajoilta, ja huomaan usein olevani ihan hakoteillä jonkun paikan sijainnin kanssa, puhumattakaan maista jotka ovat syntyneet vuoden 1990 jälkeen). Innostuin sitten katsomaan karttaa ja kappas kehveliä: Helsingistä (jossa asun) on Ukrainan pohjoisrajalle 1100 km. Utsjoelle on 1260 km. Pisti kyllä vähän miettimään.
 
Juuri toisen lapsensa saanut siskoni oli yhtenä päivänä itkenyt useampaan kertaan ja selittänyt 3-vuotiaalle, että äitiä nyt kovasti itkettää nuo hormonit. Lapsi oli sitä aikansa pohtinut ja jutellut hormoneista vähän joka yhteydessä ("joulupuu on rakennettu, hormonit on ovella" ja muita hyviä lauluversioita) kunnes lopulta totesi iloisesti haluavansa hormonisynttärit joissa "voidaan sitten kaikki itkeä yhdessä." Oli siinä taas tädillä naurussa pitämistä :p
 
Tämä ei nyt ole enää ihan lapsen suusta, vaikka sanoja lapseni onkin. Teinien nukkumaanmenoon liittyvä jokailtainen loputon vetkuttelu meinaa ihan tosissaan ajaa minut hermoromahduksen partaalle. Isompi kysyi tänään ärtynyttä huokailua ja mutinaani aikani kuunneltuaan "äiti, meetsä Mandosin saleihin?" Sinne kuulemma joku rasittunut äiti on joskus mennyt lepäämään.
 
Vähän aikaa sitten 3-vuotias siskontyttöni ja äitinsä olivat katsoneet Pienen merenneidon. Lapsella on tapana roolittaa perheenjäseniään piirrettyjen rooleihin, itse olen usein mm. Kristoff Frozenista. Äitinsä hän roolittaa usein pahaksi äitipuoleksi yms. :grin:
3v: Haluaako äiti olla Ariel?
Äiti: Voin mä olla. Mieluummin Ariel kun aina joku pahis.
3v: Mutta onko sinulla äiti kaunis ääni? Ehkä Arwen-täti voi olla Ariel?
Äiti: Ai eikö äitillä oo kaunis ääni?
3v: Ei. Ihan kaikella rakkaudella minä sanon.

Hauskinta tässä on se että sisarellani on todella kaunis ääni :joy: hän on lisäksi hyvin lempeä, ei ollenkaan paha äitipuoli-tyyppiä.
 
Olin eilen apulaisena, kun kuopus 13-vee leipoi kakkua ottaakseen siitä valokuvan lähetettäväksi luxemburgilaiselle kaverilleen, joka täytti tänään 15. Kuopus on ilmoittanut, ettei halua peruskoulun jälkeen lukioon vaan kokkikouluun, mutta kakun leivontaa katsellessani tuli mieleeni kysyä, tykkääkö hän oikeastaan enemmän ruuanlaitosta, leipomisesta vai tällaisista leivonnaispuuhista, koska kokki, leipuri ja kondiittori ovat kaikki eri ammatteja. Lapsi katsoi minuun, totesi "Mä tykkään SYÖDÄ!" ja jatkoi kakun täyttämistä.
 
Last edited:
Perilliseni jutut ovat vielä melko yksipuolisia ja yksisanaisia, mutta hän on erikoistunut löytämään lastenkirjojen kuvista äidin ja isin "näköisiä" hahmoja. Huumori piilee siinä, että hahmot eivät millään tapaa muistuta äitiä tai isiäkään. Mutta vanhemmuus on katsojan silmissä.
 
Husky sanoi:
Ei varsinaisesti suusta tullut juttu, mutta: luulin pienenä, että pormestarilla on jotain tekemistä porsaiden kanssa, koska Aku Ankassa Ankkalinnan pormestareiksi oli aina piirretty sikahahmo.
Click to expand...
Ackshually, ei aina. Nappineniäkin on kaupinginisänä nähty. Kaupunginäidit ovat muuten vielä loistaneet poissaolollaan, ankkataiteilijat huom.

 
Kuopus 14-veellä oli tänään lääkäriaika astmakontrollin tiimoilta. Kysyin jälkeenpäin, oliko lääkärin mielestä kaikki kunnossa, ja sain vastaukseksi "Kyllä, sanoi että mul oli jotain yli 100% mun iälle jossain".
 
Kuopus sai sukulaisilta joululahjaksi jonkin verran rahaa ja ilmoitti päivänä muutamana, että haluaisi taas ladata netistä pelin niin, että minä maksan sen luottokortillani ja hän maksaa sitten takaisin käteisellä. Kysyin pelin hintaa ja kuultuani sen olevan 50 euroa totesin, että aika kallis peli on kyllä kyseessä.
Kuopus: "Ei se oo ees paljon rahaa."
Minä: "On se aika paljon, sillä summalla saa jo paljon ruokaa."
Kuopus (leveästi hymyillen): "Mutta mun ei tarvitse välittää siitä, koska mun vanhemmat ostaa mulle ruokaa."

Samainen lapsi lausui eräänä päivänä myös yllättävän kohteliaisuuden. Kuskasin häntä taas kerran jostain treeneistä kotiin ja kun oletin hänen kuuntelevan jotain kuulokkeistaan, viihdytin itseäni laulamalla (ihan hillityllä äänellä). Kun laulu loppui, lapsi otti kuulokkeet korviltaan ja totesi "Mä oon niin tottunut siihen että sä laulat etten yleensä kuuntele, mutta sulla on kyllä hyvä ääni."
 
Last edited:
You must log in or register to reply here.
Ylös