Lastenkirjallisuus

Osittain tämä on jatkoa Narnia-keskustelussa syntyneille ajatuksille, tosin aiheen aloittamista olin suunnitellut aiemminkin. Alkusysäyksenä oli toisella foorumilla ollut top 10 fantasiakirjailijat -keskustelu. Omalla listallani huomasin puolet kirjailijoista olevan lasten- tai nuorten kirjallisuudeksi laskettavia (Susan Cooper, Philip Pullman, Diana Wynne Jones, LeGuin (fantasiakirjoissa), Garth Nix). Listaan voisi lisätä vaikka vähemmän lukemani Robin McKinleyn ja Sherwood Smithin tai Patricia Wreden. Ja ne vasta fantasian puolelta. Olen kuitenkin 22-vuotias, eikö minun pitäisi lukea aikuisten kirjoja?
Ja provosointia: Pitääkö tietynikäisenä lukea tietynlaisia kirjoja? Onko lasten kirjallisuus laadullisesti heikompaa kuin aikuisten? Onko vasta Harry Potter muuttanut sen? Onko nyt trendikästä aikuisten lukea lasten kirjoja / aikuisille kirjoittaneiden julkaista lasten kirjoja (esim. Neil Gaiman, ei erityisen hyvä esimerkki)?
Ja varastavatko aikuiset lastenkirjallisuuden? Saako vaatia kirjan miellyttävän myös aikuisia, lapsethan ovat lastenkirjallisuudessa tärkeimpiä.

Itse luen lasten/nuorten kirjoja monestakin syystä. Yksi on laadukkuus. Niissä kirjoissa ei ole lainkaan väliä sillä kenelle ne on saatettu kirjoittaa, ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Toinen on ehkä vähäisempi synkkyys (tosin harvoin olen lukenut niin pelottavia kirjoja kuin Gaimanin Coraline tai Nixin Shade's Children), nuorten fantasia harvemmin käsittelee realistista sotaa (joka ei kiinnosta minua tippaakaan). Aikuisten fantasiassa tuntuu olevan muodissa "realismi", joka taitaa käsittää lähinnä juonittelua, silpomista ja sotastrategiaa. Minä luen huomattavasti mieluummin Nixia tai Wynne Jonesia kuin George R.R. Martinia. Hauskuus ja väkivallan vähäisyys eivät sulje pois tärkeitä asioita.

Ja laitetaan tähän vielä kysely. Jos tarvitsee vielä jonkun vaihtoehdon niin sanokaa.

Lastenkirjat on ihania! Mä nyt olen kauhean lapsellinen ikäisekseni muutenkin, mutta tykkään kirjoista muutenkin. Lastenkirjoissa viehättää se, että jaan aikuisten kirjat yleensä kahteen lokeroon, toisessa ovat tylsät ja vaikeat, mutta syvämietteiset merkkiteokset, ja toisessa kepeän helpot aivottomat kirjat. Tähän luokitteluun on sitten tietysti miljoona poikkeusta, mutta sääntö on sääntö.. Lastenkirjat ovat hyvin usein sekä koskettavia, syvällisiä ja hassuja, sopivan helppoja ja keveitä, mutta silti älykkäitä.

Nuortenkirjoista en pahemmin välitä. Tässä tarkoitan nuorten kirjoilla niitä toinen toistaan kopioivia raapustuksia murrosikäisten ongelmista (hajonnutperhe/kuollut ystävä/pettävä poikakaveri/anoreksia/ujous/ulkonäkö...) Luinhan minä niitä paljon silloin kun vielä itse kuuluin kohderyhmään (ai että tässä sitä siirryttiin pitämään itseään jo näin vanhana... jooo 19, eli periaatteessa vielä puol vuotta teini-ikäinen..)

Se ärsyttää, kun kaikki eivät ymmärrä mitä hienoa lasten kirjoissa on. Viime vuonna yritin tehdä lukiossa äikän tutkielman muumikirjasta, niin äikän opettaja sanoi tyyliin näin: Kyllä kai sinä nyt parempaankin pystyt, älä nyt rupea niin laiskaksi kuin nuo pojat. ("laiskat"pojat kyllä sai tehdä tutkielmaa kuvakirjoista..)

Kyllä minä ainakin kykenen lukemaan periaatteessa mitä tahansa, jos kirja on hyvä tai aihe mielenkiintoinen. Ja kukapa sanoo, kuuluuko kirja lasten-, nuorten- vai muuhun kirjallisuuteen, ainakaan täydellisen 100% varmasti. Luin nuorempana "aikuiskirjallisuutta" aivan kevyesti, miksen voisi lukea näin vanhempana sitten hieman nuoremmille suunnattua.

Tosin, tuo sitten todellakin on, että jos kirja on hyvä, niin luen. Osasta, suurimmasta osasta, nykyisestä nuortenkirjallisuudesta en pidä ollenkaan. Juuri tämä Amtjoskan "(hajonnutperhe/kuollut ystävä/pettävä poikakaveri/anoreksia/ujous/ulkonäkö...)"-linja ei voisi vähempää kiinnostaa. Joissakin kirjoissa vielä parhaimmillaan käydään nuo kaikki samassa kirjassa läpi. Mutta ei minua hävetä kävellä yleisessä kirjastossa lastenosastolle ja lainata jotain kirjaa, josta olen kuullut hyviä arvosteluita tai joka kiinnostaa minua.

Luen yleensäkin nuorille suunnattuja kirjoja, johtuen nuoresta iästäni. Luen myös hiukan vanhemmille suunnattuja kirjoja, en siis pelkästään lue nuortenkirjoja. Osa nuortenkirjoista on juuri sellaista hömpötystä josta edelliset kirjoittajat ovat jo maininneet. Poikkeuksiakin löytyy, mm. Susan Cooperin Pimeä nousee-kirjat ovat mielestäni hyviä, nuorille suunnattuja nekin siis.

Mielestäni nuorten-ja lastenkirjoja saa lukea kuka vain, iästä riippumatta. Samaten, "aikuisten"kirjoja saa myös lukea mielestäni ne, jotka kokevat pystyvänsä lukemaan kirjallisuutta,joka on suunnattu vanhemmille.

Minä olen 27. Ja luen kyllä lastenkirjoja mikäli siltä tuntuu, esimerkiksi kesän aikana tuli luetuksi uudelleen 9 Anni Swanin kirjaa, Aaro Hongan Viakkaat Vaeltajat ja Juanikkaat Virtaheposet, ja muutama Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu.. (fantasiakirjoja en lue, mutta näitä vanhempia lasten- ja nuortenkirjoja siis kylläkin.) Minusta ne ovat niin herttaisesti ja hauskasti kirjoitettu, että niitä lukee mielellään, ja varsinkin nuo Aaro Hongan kirjat ovat omasta mielestäni hervottoman hauskoja. (Voi tietysti johtua omintakeistesta huumorintajustanikin..)

Olen aina lukenut iästäni riippumatta kaikenlaista kirjallisuutta. Ei kirjojen valinnan pitäisi riippua siitä, mikä kirja on minkäkin ikäiselle "sopiva", vaan siitä millaista kirjaa tuntee haluavansa kulloinkin lukea.

Jos lastenkirja on hyvä niin sitä voi lukea aikuinen itselleenkin, eikä vain lapselleen. Kuka tahansa voi lukea hyvän kirjan iästään riippumatta, jos pitää sitä hyvänä.
Äidin miesystävä kysyi äidiltäni, että minkä ikäinen olen kun, kuuli minun lukevan lastenkirjoja, hyvä vastaus olisi, että miten se liittyy mihinkään.
Jotkut aiheeseen tutustumattomat aikuiset voivat pitää kaikkea fantasiaa lastenkirjoina.

Anteeksi itseni toistaminen.

Meinasin piruuttani ensin vastata "luen vain lasten- tai nuortenkirjallisuutta, olen nuori", koska minulla on kausia, jolloin en lue mitään muuta kuin lastenkirjoja. Ja yleensä noina kausina tunnen olevani lähempänä lasta kuin parikymppistä.

Joskus lastenkijoihin uppoutuminen on ihanaa omaan lapsuuteen palaamista. Esimerkiksi Astrid Lindgrenin Melukylä-kirjat ovat suoraan verramnollisia pullan syömiseen ja mehun juomiseen saparot päässä. Tavallaan siis leikin lasta lukiessani joitain tuttuja lastenkirjoja.

Suurin osa lastenkirjallisuudesta kiinnostaa minua kuitenkin samoista syistä kuin aikuistekirjallisuuskin.

Wilwarin: olen ollut kakarasta asti vannoutunut Pertsa ja Kilu -fani. Kiva löytää joku toinenkin joka tykkää vanhoista poikakirjoista

Ei ole erityisen onnistunut kysely

Tuli mieleen vielä yhdet lastenkirjat, joista pidän kovasti ja jotka luen aina uudestaan. Kirjoittajaa en tällä hetkellä muista, kirjoja voisi sanoa kai Onneli ja Anneli -sarjaksi, niitä löytyy useampi. Pienenä minuun teki suuren vaikutuksen Onnelin ja Annelin oma koti ja kaikki siellä olevat ihanat tavarat Oikein lämpöisiä ja söpöjä kirjoja, muttei liian. Ehkä hieman Peppi Pitkätossu tyylisiä, lasten selviytymisestä aikuisten maailmassa. Onko kukaan muu lukenut?

Onneli Ja Anneli-sarja on minunkin lemppareitani! Kirjoittaja on Marjatta Kureniemi ja kuvittaja Maija Karma.

Minun pitää mainita Aapelin Vinski-kirjat joihin palaan aina vuosien jälkeen. Mainioita!

Miksi juuri lastenkirjat tai lapsena luetut kirjat haluaa lukea uudelleen ja uudelleen? En minä ainakaan lue muita kirjoja säännöllisesti uudestaan kuin ne joihin olen lapsena rakastunut.
(mm. Tolkienit, Janssonit, Lindgrenit...)

Muistelinkin että kirjoittaja oli Marjatta Kureniemi, mutten ollut aivan varma.

Ehkä niitä vanhoja suosikkejaan lukee uudestaan koska uuteen lastenkirjallisuuteen tutustuminen saattaa olla vaikeaa. Vaikken mitään suuria ennakkoluuloja tunnekaan en mene lastenosastolle etsimään uutta luettavaa (tai menen mutta vain englanninkielisiä nuorten kirjoja, sieltä hyllystä on löytynyt vaikka mitä ihanaa), sieltä lainaa lähinnä niitä joista tietää jo etukäteen pitävänsä.

Onko muuten joku lukenut Mestaritontun seikkailut?

Lastenkirjoista

Ruusa sanoi:

Onneli Ja Anneli-sarja on minunkin lemppareitani! Kirjoittaja on Marjatta Kureniemi ja kuvittaja Maija Karma.

Click to expand...

Minä olen myös aina rakastanut näitä kirjoja. Onneli ja Anneli on niin kivoja tytteleitä, ja kirjoissa on jotain, hmmm, vanhanaikaista. Kuinkas vanhoja ks.kirjat muuten ovat?

Tuossa äänestyksessä äänestin kuten kaikki muutkin. Luen vaikka lastenkirjoja, jos ne vain ovat hyviä (esim. Onneli ja Anneli -kirjat). Mitäs väliä sillä on, kelle kirjat on "tarkoitettu".
Ja pystyn kyllä lukemaan Onnelia ja Annelia ihan julkisestikin .
Sitten on tietysti Muumi-kirjat, joita olen pari lukenutkin. Jotenkin vaan ei ihan kolahda. Ja onhan Hobittikin lasten kirjallisuutta, ja olen senkin lukenut vaikka kuinka monta kertaa.
Tottakai voi lukea mitä tahansa kirjaa, jos pitää sitä hyvänä kirjana.

Niin..mäkin olen muumejen ystävä..ne ovat hienosti kirjoitettuja..olen ollut aina aito muumifani..onkohan
muuten muumi faniklubeja? Tietääkseni ei, mutta tietääkös kukaan?? :
Nuuskamuikkunen on ollut aina lempparini..oikeesti ihan
Aragorn..lähtee kauas etelään..kertoo aina kaikkee historiaa..
ja ne makeet vaatteet..
Ei liity tähän mitenkään, mutta näin kerran raitiovaunussa yhen
humpun, jolla oli sellanet vihreet riekaleiset vaatteet, ja
päässä sellanen kalastajahattu..se oli ommellu siihen hattuun
sellasen mustan sulan, mitä näkee joka kulmalla..Heh! :wink:

Ereine sanoi:

Onko muuten joku lukenut Mestaritontun seikkailut?

Click to expand...

Ei voi olla totta! Ajattelin itse kysyä samaa edellisessä viestissäni. Aili Somersalon ihana Mestaritonttu kuuluu nimittäin myös niihin kirjoihin, jotka lukee vielä aikuisena uudestaan ja uudestaan.

Minusta tuntuu välillä että en ole lukenut mitään todella koskettavaa ja vaikuttavaa sitten kahdentoista ikävuoden. Ja suurin osa tärkeistä ja rakkaista kirjoista on niitä, jotka vanhemmat ovat lukeneet minulle ennen kuin itse opin lukemaan. (Siis jo mainitut Tolkienit, Muumit, Lindgrenit ja muut.)

Mestaritonttu on loistava tosin aika pelottava Täytyykin lukea se taas kun menen äitini luokse (aika samanlaista kirjallisuutta on taidettu meidän perheissämme lukea ). Jatko-osa ei kuulunut lapsuuteeni, en ole sitä tainnut lukea kuin kerran.

LilŽArwen sanoi:

Onneli ja Anneli on niin kivoja tytteleitä, ja kirjoissa on jotain, hmmm, vanhanaikaista. Kuinkas vanhoja ks.kirjat muuten ovat?

Click to expand...

Löysin Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelista Marjatta Kurenniemen (se kirjoitetaankin näköjään kahdella n:llä) bibliografian, josta poimin nämä:

Onnelin ja Annelin talo. WSOY, 1966

Onnelin ja Annelin talvi. WSOY, 1968

Onneli, Anneli ja orpolapset. WSOY, 1971

Onneli, Anneli ja nukutuskello. WSOY, 1984

(Putti Vaaksanheimosta, joka esitellään Onnelin ja Annelin talvessa, kerrotaan vissiin vielä parissa kirjassa)

Onneli ja Anneli -sarjassa tykkään eniten ensimmäisestä kirjasta, jossa ihana vanha rouva Ruusupuu rakentaa itselleen taloja ja huomaa aina rakentaneensa jollekin toiselle soveltuvan talon. Esimerkiksi Onneli ja Anneli saavat oman kodin kun rouva Ruusupuu huomaa hupsuuksissaan rakentaneensa talon joka sopii kuin nakutettu kahdelle pienelle tytölle nukkekoteineen ja romanttisine kukkaverhoineen... *vaipuu pikku tytön unelmiin*

Pakko mainita taas yksi klassikkokirjailija. Kuka minun lisäkseni on hurahtanut Eduard Uspenskin mahtaviin lastenkirjoihin? Fedja setä, kissa ja koira (ja sen jatko-osat) lienee kuuluisin hänen kirjoistaan. Minulle rakkaita ovat myös mm. Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä sekä maanmainio Takuumiehet. Suosittelen.

Ereine: Päivikin satua (siis Mestaritontun itsenäistä jatko-osaa) ei ole meidän kirjahyllyssämme ja olen metsästänyt sitä divareista. Minäkään en ole lukenut sen kuin kerran.

Ruusa ja Ereine,

Päivikin sadun voi ostaa ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta, hinta on siinä 10 euron kieppeillä. Tai ainakin ennen joulua saattoi vielä ostaa.
(ja sehän siis sijoittuu ajallisesti ennen Mestaritonttua).
Minä olen lukenut sen jo kaksi kertaa 8)

pois

argh. painoin vahinossa tuota keskimmäistä nappulaa vaikka ääni oli tarkoiettu alimmalle. Mutta siis, luen mitä tahansa kunhan kirja on hyvä. Lastenkirjoissa ei ole mitään noloa!

Kyllä sitä joskus tulee luettua lastenkirjoja ja satuja. Eikä siinä kyllä mitään noloa ole. Ainakaan minun mielestäni. En näe mitään lapsellista esimerkiksi Muumien lukemisessa. Ne ovat hyviä kirjoja. Siinä kaikki. Ja niin ovat monet muutkin lastenkirjat. Aina välillä on kiva lukea jotain kevyttä.

Luulenpa, että lastenkirjojen lukeminen nolottaa vain siinä vaiheessa kun on juuri siirtynyt nuorten/aikuisten kirjojen pariin. Silloin sitä pelkää, että joku luulee että sitä lukee vain niitä lastenkirjoja. Itselläni ainakin oli joskus vaihe, jossa en mielelläni paljastanut lukevani lastenkirjoja ainakaan ellei käynyt selkeästi ilmi, että luin itse asiassa enimmäkseen vanhemmille suunnattuja kirjoja. Enää sitä ongelmaa ei ole, vaan voin aivan hyvin mennä kirjastossa lastenosastolle lukemista etsimään.

On monia hyviä lastenkirjoja, joista aikuinenkin löytää kaikenlaista. Esimerkiksi Liisan seikkalut peilimaassa ja Parkkisen Kalevi Korppi-kirjat jaksavat aina vain viehättää. Toisaalta on myös monia sellaisia lasten/nuorten kirjoja, joita en enää jaksa lukea ihan sen takia, että niissä ei tunnu olevan oikein mitään minulle. Ja sitten on niitä kirjoja, jotka eivät välttämättä ole muuten erityisen hyviä, mutta joista piti lapsena niin kovin että niiden lukemiseen liittyy tiettyä nostalgiaa.