Lautapelit (suosituksia)

Pikku Myy

Kontulainen
Heehee!
War On Terror: The Boardgame tuli hankituksi justiinsa, tosin olen sitä kerran aiemmin pelannut. Varsin hilpeä kokonaisuus etenkin jos on yhtään lueskellut ulkomaanuutisia viimeisen muutaman vuoden aikana. Pelissä tavoitteena on maailmanherruus vähän kuin RISKissä, mutta siinä missä RISK on herrasmiespeli, on War On Terror pelkkää sitä itseään: juonittelua, psykologiaa, vastustajien heikkouksien hyväksikäyttämistä, vehkeilyä, sabotointia, ah, en kykene luettelemaan mihin kaikkeen tämä runollinen peli yltää. Herkkuina on mm. Pahan akselin valtion (valitaan hyrrää pyörittäen) pelaajan kommandopipo jonka otsassa lukee isolla [color=red:af5f55dc91]EVIL[/color], World Bank of Capitalism (for the profit of few at the cost of many), ydinpommit, Secret Messaget yms. yms.
Ja kuten Fantsun nettisivuilla todetaan, se on "politically correct (in a very literal sense)".
Suosittelen kaikille! <3
 

Cirindë

Hobitti
Suosittelen teitysti klassista Othelloa. Mustia nappeja. Valkoisia nappeja. Mustia nappeja. Valkoisia... Ja Trivial Pursuitkin on hyvä.
Toinen hyvä lautapeli on nimeltään Can't Stop! Pelaajat pyrkivät valloittamaan mahdollisimman nopeasti kolme yhdestätoista numerosarakkeesta. Pelaajat käyttävät neljää arpakuutiota, joista muodostetaan kaksi arpakuutioparia. Parit määrittävät sen, mihin sarakkeisiin pelaajat voivat asettaa ja sitten siirtää kolme valkoista nappulaansa. Jokainen palaaja voi heittää noppia omalla vuorollaan niin usein kuin tahtoo, ainoa ehto on se, että pelaajan täytyy pystyä liikuttamaan valkoista nappulaansa. Pelissä pitää osata lopettaa ajoissa, sillä jos pelaaja ei pysty siirtämään valkoista nappulaa, pelilauta palautetaan takaisin samaan tilaan kuin ennen pelaajan vuoroa. Peli on hyvin monimutkainen ja vaikea, mutta kun säännöt ja ohjeet ymmärtää, se on oikein mukavaa ajanvietettä. Minä en osaa lopettaa ajoissa. :p
 

*Elanor*

Hobitti
Marco Polo. Peli on aikas perinteinen Afrikan tähden tyyppinen lautapeli, jonka ideana on ehtiä ensin Kublai Khanin luo matkalla kauppaa käyden ja rahaa ja materiaa keräten. Kublai antaa salaisen tehtävän, joka pitää suorittaa mahdollisimman nopeasti, palata takaisin ja siitä saa palkkion. Tehtävän suoritettuaan pitää vauhdilla palata takaisin lähtöön, mutta perille tullessa pitää olla tietty määrä kauppatavaraa ja rahaa, ennen kuin kaikki on kerätty ja hamstrattu ei saa palata.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Vetehinen sanoi:
Kiva huomata jotkut muutkin tietävät Taru Sormusten Herrasta lautapelin :) Itseni lisäksi siihen koukuuntui yksi kaverini. Peli onnistui hyvin vaikka pelaajia oli kolme ja vain yksi Tolkien-fanaatikko(=minä). Pidän pelistä siksi koska se ole semmoista sooloilua vaan yhteistyötä.
Kotoisan aiheen lisäksi tässä pelissä viehättää erityisesti lautapeleissä harvinaislaatuinen idea pelaajien yhteistyöstä keskinäisen kilpailun asemesta. Liekö muita samantapaisia pelejä vielä olemassakaan? Eikä peli ole liian helppo, joten siihen ei kyllästy kovin helposti. Nythän täytyisi tietenkin vielä hankkia ne lisälaudat, joita ainakin F-peleissä on myyty. Muistaakseni Brii ja Rautapiha. Ja liekö tuohon olemassa vielä muitakin lisäosia?
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Scotland Yardissa pelaajat tekevät yhteistyötä – yhtä pelaajaa vastaan. Vakoojaksi valitun rooli onkin kaikkein jänskin. Agenttien yhteistyön taso vaihtelee sen mukaan, saavatko he keskustella keskenään liikkeistään vai eivät. Isommalla pelaajamäärällä voidaan sopia, ettei agenteilla ole radiopuhelimia mukanaan. Tällöin vakoojalla on paremmat mahdollisuudet livahtaa saartorenkaan lävitse.
 

Vanamo

Kontulainen
Noista yhteistoimintapeleistä olen pelannut paljon Shadows over Camelotia. Ensinnä pitää todeta, että aihepiiri on omaan makuun erittäin sopiva ja peli on ulkoasultaankin melko hieno. Pelissä taistellaan ritareina yhteistoimin pelimekaniikan valloittajia vastaan ja pyritään hankkimaan tehtävissä tätä tavoitetta auttavia esineitä, kuten Excalibur ja Graalin malja.

Peli on hyvin tasapainossa ja voitto ei ole mitenkään itsestäänselvä. Kaikkea vaikeuttaa se, että yksi ritareista saattaa olla petturi, mutta vain saattaa. Tuo petturiasetelma tekee pelistä mielenkiintoisen, koska on pakko keskittyä kyräilemään myös kanssapelaajia, vaikka yhteistyö on välttämättömyys, jos aiotaan päästä lähellekään voittoa.

Peli on monimutkaisempi kuin Taru Sormusten Herrasta ja sitä jaksaa kyllä tahkota useamman kerran. Omalla peliporukalla kyllästyminen iski, kun peliä oli pelattu toistakymmentä kertaa muutaman viikon sisään. Uskoisin, että isommalla toistojen välillä peliä tulee pelattua enemmänkin. Oikein hyvä peli kuitenkin. Yhteistyö on voimaa!

Harmi, että yhteistoimintapelit ovat suhteellisen harvinaisia. Olen tähän mennessä mainittujen lisäksi kuullut Dracula-aiheisesta yhteistyöpelistä. Sitä en ole pelannut ja muita en tiedä.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Shadows over Camelot vaikuttaa mielenkiintoiselta - BoardGameGeekissä piipahdin ja lueskelin esittelyä. Harmi vain, että siihen nähtävästi vaaditaan vähintään kolme pelaajaa. TSH-peli sujuu kohtalaisesti myös kahdella pelaajalla. Mutta lisää vinkkejä yhteistyöpeleistä otetaan yhä mielellään vastaan. Mitä enemmän olen pelannut, sitä vähemmän innostaa verinen taistelu, huijaaminen ja selkäänpuukottaminen. Yhdessä pöytäseurueen kanssa Puumötikkä-Sauronia vastaan on paljon mukavampi pinnistellä. Jos tulee frustraatioita, ne eivät ainakaan kohdistu laudan ääressä istuviin ystäviin. Tunnin tai kahden nopanheittelyn ja korttien pläräämisen jälkeen sellaisten fiilisten syntyminen saa tuntemaan, että paremminkin olisi voinut yhteisen ajan viettää.
 

Päärynä

Kontulainen
Santiago ja Aquädukt ovat molemmat sellaisia pelejä, joissa vaaditaan jonkin verran yhteistyötä, tai ainakin siitä on hyötyä. Näissä peleissä voi kyllä myös tehdä kiusaa, joten eivät ne varsinaisesti kilttejäkään ole, mutta mielestäni sopivassa suhteessa kilttejä ja ilkeitä.

Molemmissa rakennetaan kastelukanavia. Santiagossa viljellään erilaisia kasviksia, joiden muodostamien peltojen pinta-ala ratkaisee pisteet. Jos esimerkiksi chilipeltoa on viiden tilkun verran samassa pellossa, siitä saa enemmän pisteitä kuin jos sitä olisi kolme tilkkua. Näin ollen niiden pelaajien, joilla on peltotilkku samassa suurpellossa, kannattaa puhaltaa yhteen hiileen. Santiagossa on myös se kiva puoli, että siinä saa lahjoa toisia. Yksi pelaaja on aina kastelukanavan rakentaja, ja hän päättää, mihin uusi kanava tulee. Ennen päätöstä pidetään lahjontakierros, jossa toiset pelaajat yrittävät rahallisesti vakuuttaa rakentajavuorossa olevan immeisen siitä, miksi kastelukanava pitäisi laittaa juuri oman pellon viereen. Santiago on ihan hauska peli, mutta se vaatii kyllä enemmän pelaajia kuin kaksi: ainakin joku väitti minulle, että viidellä hengellä se on parhaimmillaan.

Aquädukt on idealtaan samantyylinen, mutta siinä ei ole lahjomista ja siinä kastelukanavien rakentaminen on vähän monimutkaisempaa. Itse tykkään Aquäduktista oikeastaan enemmän kuin Santiagosta, koska se on vähän vaikeampi peli mielestäni.

Jos joku kaipaa kahden hengen peliä, suosittelen Backgammonia. Se on jännä ja historian säväyttämä peli, ja pelin lopputulos ratkeaa riittävän myöhään, jotta se olisi kiinnostava molemmille pelaajille pelin loppuun asti.
 

masamune

Kontulainen
<b>War of the Ring</b> -lautapeli on kans kokeilemisen arvoinen (jos vain pääsee sitä kokeilemaan missään). Sitä voi pelata 2 tai 4 pelaajaa (nelin peliä en itse ole päässyt testaamaan).

Pelin tarkoituksena on: hyviksillä - tuhota Sormus tai saada vallattua pahiksilta tarpeeksi alueita; pahiksilla - saada Sormus haltuun tai vallata tarpeeksi alueita hyviksiltä.
Paljon taktikointia ja miettimistä vaativa peli. Ja pituutta tulee helposti sen 3 tuntia (ja enemmänkin).

Pelissä on melkoisen massiivinen lauta ja siihen figuureita niin Sormuksen saattueen jäsenistä ja Vapaiden Kansojen eri roduista kuin myös örkeistä ja muista Sauronin alaisista kansoista (kaikenkaikkiaan 215 figuuria). Pelin alussa vierähtääkin helposti yli 15 minuuttia pelkän laudan ja figuurien asetteluun.

Säännöt on kohtuu vaikeat (ainakin englanniksi, jotka tulevat pelin mukana) ja pitkät. Mutta kyllä ne muutaman harjoitus pelin jälkeen alkaa jo luonnistua. Ja sitten pääseekin enemmän keskittymään pelin kulkuun ja taktikointiin. (Säännöt löytyy netistä suomennettuna).

Lisä osakin peliin olisi (jos vain raskis hankkia). Se toisi peliin lisää hahmoja ja uuden kaksipuolisen pelilaudan joissa taistellaan Helmin Syvänteessä ja Minas Tirithissä.
 

Valokki

Hobitti
A Game of Thrones-lautapeli on ollut varsin miellyttävä kokemus, joka ratsastaa George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu-fantasiasarjalla. Kyseessä on valloituspeli, missä juonittelulla on oma osansa. Mekaniikka vaikuttaa alussa aika raskaalta, mutta kun sen oppii niin hauskaa on luvassa. Pelaaja johtaa yhtä aatelissukua (Stark, Lannister, Baratheon, Greyjoy tai Tyrell) ja pyrkii kahmimaan linnoja Westerosin kartalta. A Clash of Kings lisäosa tuo mukaan myös Martellien suvun ja kuudennen pelaajan. A Dance with Dragons-kirjaa odotellessa tämä lievittää pahimpia vieroitusoireita.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Helposti omaksuttavasti ja kevyistä peleistä suosikkini on Menolippu. Koska peliä ei ole vielä jostain syystä esitelty, teen sen nyt, vaikka peli ei enää mikään kovin tuore olekaan. Tavoitteena on siis rakentaa rautateitä Pohjois-Amerikan yhdistämiseksi. (Pelistä on myös mm. euroversio, mutta näitä en ole pelannut, joten jätän ne käsittelemättä) Eniten pisteitä kerännyt voittaa, pisteitä saa kaupunkien välisten junaratojen rakentamisesta ja matkalipun muodossa olevien tehtävien suorittamisesta. Jännittäväksi lippukaupan tekee se, että rakentamattomaksi jäävistä yhteyksistä saa miinuspisteitä. Matkaliput pidetään piilossa, joten jännitys säilyy pelin loppuun asti, koskei voi koskaan olla varma siitä, mitä yhteyksiä muilla on rakennettuna ja rakentamatta. Lippuja voi myös ottaa loppupelistä, jos luottaa onnettaren suosioon. Kerran hävisin pelin (tai siis tulin kakkoseksi, mutta minulle se on sama asia ;)) kilpakumppanini vedettyä viimeisellä vuorolla kolme lippua, jotka hän oli sattumalta ehtinyt . +40 pistettä, jotka veivät parilla pisteellä hänet edelleni. Kyllä kirpaisi! :p

Agricolan lyhyen tyrannikauden jälkeen Puerto Rico on palannut Boardgamegeekin maailman parhaaksi peliksi. Peliä on jo tässä ketjussa esitelty ja hehkutettu, joten en toista jo sanottua. Kyseessä on omakin suosikkipelini. Vaikka kyseessä onkin rakentelupeli, on pelaajien välillä todellista vuorovaikutusta, mitä arvostan kovasti. Mikään ei ole suloisempaa, kuin napata pöydästä juuri se kortti, jota vieressä istuva henkilö kipeästi haluaisi. :D Huonona puolena on pelin tietty yllätyksettömyys ja shakkimaisuus. Välillä sitä haluaisi heittää aivot narikkaan ja käydä kuolemaa halveksivaan uhkayritykseen nopat tanassa, ja tämä on Puerto Ricossa mahdotonta.

Uudemmista tuttavuuksista valitsen maininnan arvoiseksi Struggle of Empires -nimisen kolonialistisen tuotoksen. Tavoitteena on rakentaa maailman mahtavin imperiumi 1700-luvun maailmassa. Pelaajat (kahdesta seitsemään) kontrolloivat kukin yhtä laajennushaluista emämaata, joka havittelee vaikutusvaltaa niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Vaikutusvaltaa ylläpidetään armeijoiden, laivaston ja linnoitusten avulla. Sodankäynti nielee rahaa ja sotilaita, mikä aiheuttaa kansan syvien rivien tyytymättömyyttä. Jos kansan levottomuus käy liian suureksi, tekevät nämä vallankumouksen ja kyseinen pelaaja häviää pelin! Pelissä yhdistyy mukavalla tavalla strateginen rakentelu ja taktinen kamppailu. Taistelussa nopat pyörivät, mikä saa innokkaan pelaajan välillä kiljumaan riemusta ja välillä voihkimaan tuskaisena. Pienenä mukavana ;) yksityiskohtana mainittakoon orjakauppa, jossa Afrikan rannikolle asetetun laivaston haltija roudaa väkeä Amerikkoihin vaikutusvalta mielessään. Pelissä on todella paljon vaihtoehtoja, joten tekemistä riittää aina. Hyvä vaihtoehto klassiselle Riskille.

edit: Menolippu oli sitten oma keskustelunsa. Voi minua :hups:
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Tuplapostaus, mutta menköön kun viisi vuotta on kulunut. Ajattelin vaan mainita, että tässä kuussa Fantasiapeleissä ovat tarjouksessa Game of Thrones LCG -tuotteet. Nyt on siis mainio hetki aloittaa korttien keräily! :p
 

Hirmuinen

Rivikontulainen
Olen mainitsemaasi Game of Thrones korttipeliä pelannut pari kertaa kaverin pakoilla.
Noissa trading- ja living card game:issa mulle tulee aina tarve väsätä oma pakka, kun muiden tekemät pakat tuntuvat epätäydellisiltä.

Sitten sitä omaa täydellistä pakkaa tavoitellessa kertyy tuhansittain kortteja.
Magic: the Gathering ja Vampire: The Eternal Struggle kortteja on monta laatikollista jemmassa.

Juuri nyt ei ole aikaa, rahaa, eikä varastotilaa alkaa harrastamaan uutta keräilykorttipeliä.

Jos sinä joskus tuot miittiin omat Game of Thrones-pakkasi, niin mielelläni tulen mukaan pelaamaan.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Game of Thrones LCG:aa minulla ei ole, mutta LotR LCG on useamman lisäosan kanssa. Sen olen tuonutkin joskus miittiin.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Huom. Siirsin Laichalafin KontuPelin (onko tämä oikea kirjoitusasu?) viestit omaan ketjuunsa KontuPeli (Laichalaf).

Ja sanoakseni jotakin tähän keskusteluun totean, että on jo jonkin aikaa himottanut yhdistää kaksi karanteeniaikaan sopivaa harrastusta: palapelit ja lautapelit. Toisin sanoen täytyy kaivaa esiin Afrikan tähti -palapeli, koota se ja ryhtyä pelaamaan.
 

Isilmírë

Kuukivi
on jo jonkin aikaa himottanut yhdistää kaksi karanteeniaikaan sopivaa harrastusta: palapelit ja lautapelit. Toisin sanoen täytyy kaivaa esiin Afrikan tähti -palapeli, koota se ja ryhtyä pelaamaan.
Toinen hyvä karanteeniyhdistelmä on legot + lautapelit. Legolla oli ainakin jossain vaiheessa myynnissä useampikin koottava lautapeli, mm. moniosainen fantasiateemainen Heroica.
 
Ylös