Leikit ja leikkiminen

Isosena oleminen -topic näyttää lipsuneen pahasti käsittelemään leikkejä, mikä ei sinänsä ole offia, koska aihe liittyy kiinteästi rippileiriin, mutta koska leikkimistä tapahtuu myös muualla kuin riparilla, ansaitsee se ihan oman topikin.

Tässä topikissa voi toki keskustella tiettyjen leikkien säännöistä ja niihin liittyvistä kokemuksista, mutta suotavaa on myös yleisemmän tason leikkikeskustelu. Mikä on oma suhteesi leikkimiseen? Miksi leikkiminen ja aikuisuus nähdään niin usein toisensa poissulkevina? Onko olemassa lasten/nuorten/aikuisten/tyttöjen/poikien jne. leikkejä, ja mikä eron tekee? Pitäisikö ihmisten leikkiä enemmän?

Jaa-a, leikkiminen... tunnustetaan nyt pois, kaikkihan sitä tekevät. Riippuu tietenkin paljolti siitä, minkä kukakin määrittelee leikkimiseksi.

Onko olemassa lasten/nuorten/aikuisten/tyttöjen/poikien jne. leikkejä, ja mikä eron tekee?

Click to expand...

Onko olemassa? Kyllä, miksei, mutta se ei tarkoita etteikö nuori voisi nauttia lasten leikeistä, aikuinen nuorten ja niin eteenpäin. Lähinnä, luulisin, monet ovat lapsina kyvyttöminä leikkimään itseään vanhempien tavoin. Miksi? Aivojen kehitys on kesken hyvin monilla aina 21 ikävuoteensa asti (rehellisesti sanoen aika on keskiarvo, jonka tempaisin jostakin. Niihin, tai minuun, ei aina pidä luottaa!), mikäli oikein muistan. Lapsethan tuntuvat leikkivän leikkejään sen mukaan, mikä aivojen kehitysvaihe on juuri menossa (ensiksi helistimet, sitten palikoita ja pikkuhiljaa nukkeja sun muuta härpätintä).
Nuoret taas leikkivät aivan omia leikkejään - varhaislapsuudessa ja nuoruudessahan tapahtuvat monet "ensirakkaudet." Itsekin olen tämän kokenut, ja tullut siihen tulokseen että omalta osaltani ainakin koko homma oli silkkaa leikkiä (liittynee tunne-elämän kehitykseen? En tiedä, valaiskaa jos tiedätte. Ilmoitan mikäli kompuroin vahvistavan tutkimuksen ääreen). Nuoruudessahan tapahtuu myös monia kokeiluja - leikitään aikuista tupakoimalla ja juomalla ja niin edespäin. Kuten lapset, nuoretkin yhä ottavat mallia vanhemmista ihmisistä. Skaala vain on laajempi, eikä se miehen/naisen malli välttämättä olekaan oma äiti tai isä.
Ja aikuiset, no - moni aikuinen pelaa, kirjoittelee, katselee elokuvia ja niin edespäin. Itse asiassa hyvin moni viihteen muoto voitaisiin mielestäni luokitella leikkimiseksi. Leikitään, että kirjan tapahtumat ovat oikeita - leikitään, että nyt se elokuva merkitsee jotakin - kuvitellaan itsensä pelin päähenkilön paikalle. Tunnustettakoon, että vaikka minua kutsuttaisiin aikuiseksi vain hyvin löyhän mittapuun perusteella... niin näin varttuneempanakin lasten leikit ovat hirveän kivoja krhm... se siitä.

Kun keskustellaan siitä, pitäisikö leikkiä enemmän, astumme jälleen yksilöiden persoonallisuuden tasolle. Jäävään itseni muodostamaan kummoistakaan mielipidettä moisista asioista - kukin taaplaa tyylillään.
Leikkiminen ja aikuisuus - ehkäköhän, jospa sana "leikkiminen" juuri mielletään siten, että nyt heilutellaan ken -nukkea kädessä ja sanotaan: "Nyt Tää Menis Sitt Kauppaan!" Mikäköhän lienee sanan "leikkiä" virallinen määritelmä? Liian laiska tarkistamaan näin sunnuntai-iltana.
Ja kyllä, oikeassa mielentilassa suhtaudun monenlaiseen leikkimiseen hyvin myönteisesti - seurassa tai yksin (kunhan kukaan ei kärsi millään tavalla - lähinnä henkisestä puolesta puhun nyt )
Ja julmetus sille joka keksii yksin leikkimisestä jotakin kaksimielistä!
(Koska tapanani on ilmaista asiat niin mauttomasti, että kuulostan siltä kuin aina luulisin olevani oikeassa - teorioita ovat nämä, eivät välttämättä perustu oikeaan tietoon: Korjatkaatten ja väittäkäätten vastaan.)

Hathaldir sanoi:

Miksi leikkiminen ja aikuisuus nähdään niin usein toisensa poissulkevina?

Click to expand...

"Ennenvanhaan" tavallinen kansa leikki erilaisia seuraleikkejä ihan ikään katsomatta. Oma valistumaton veikkaukseni on, että leikkimisen vähittäinen kieltäminen aikuisilta liittyy ns. sivistykseen ja näkemykseen, jonka mukaan sivistynyt ihminen on vakava ja rauhallinen. Ja varsinkin "paremman väen" piirissä sivistys on ollut arvossaan varmaan ainakin valistuksen ajoista lähtien. Tämä taas on johtanut siihen, että "parempi väki" on rajannut leikit vain lapsille kuuluviksi, ja tästä taas on seurannut moisen asenteen hidas leviäminen myös "alempiin" kansankerroksiin, joissa kovin mielellään on apinoitu "ylhäisön" maneereja. Seuraus: nykyäänkin, kun ihmisten ainakin täällä Pohjan perukoilla ihan oikeasti pitäisi olla varsin sivistyneitä eli mm. kykeneviä katsomaan asioita muutenkin kuin oman napansa kautta ja ymmärtämään, että toisella tavalla ajatteleminen ja toimiminen ei automaattisesti ole huonommin ajattelemista ja toimimista, saa esim. larppausta harrastava aikuinen - tai teinikin - kovin helposti kuullakseen kommentteja tyyliin "miten sä viitsit vielä leikkiä ku pahainen kakara, aikuinen ihminen, yrittäisit nyt vähän vakavoitua!"

Oma isäpappanikin ilmoitti minulle abivuonnani, että nyt on aika lopettaa leikkiminen (=smialin kokouksissa käyminen ja larppaaminen) ja keskittyä oikeisiin asioihin, ts. hikaroimaan koulussa. Minä ja äitini saimme molemmat hepulin, eikä tuota kommenttia onneksi tarvinnut enää kuulla. Mutta vieläkin se kaivelee. Ihan kuin aikuiseksi tulo tarkoittaisi sitä, että elämän pitää muuttua pelkäksi ryppyotsaiseksi puurtamiseksi ja kaikki hauskuus on siitä eteenpäin kiellettyä. Varsinkin, jos kyseessä on jokin leikkimiseen ja sitä kautta lapsellisuuteen rinnastettava toiminta.

Armeija-aikana taas samalla linjalla RUKissa ollut poika opetti meille muille kanileikin, jota sitten porukalla leikittiin milloin missäkin. Vaan kun erehdyimme kuluttamaan sillä tavoin aikaa Isosaaren laiturilla kuljetusta odotellessa, tuli apukouluttajalta kiukkuista palautetta: "Lopettakaa tollanen, mevat kattoo teitä. Te ootte upseerioppilaita, ette te voi käyttäytyä noin". Eli taas kerran piti olla vakava, leikit jonnekin kauas taakse lapsuuteen jättänyt aikuinen. Ettei vain auktoriteetti rapautuisi miehistön silmissä. Luulevat kohta herranen aika että upseereillakin voi olla huumorintajua ja leikkimieltä. Eihän nyt sellainen käy. (Jostain syystä se kuitenkin oli kaikkien mielestä ihan OK, että kurssin johtaja juoksenteli merileirin lopulla tulenjohtotornissa varolippu harteillaan ja huuteli olevansa batman. Mutta ehkä ammattiupseerit sitten saavat olla leikkimielisempiä kuin reservin vastaavat. Tai sitten paikalle olisi vaadittu nuhtelijaksi kaveri, jolla olisi ollut vielä isompi viivakoodi takinhihassa.)

Kuitenkin leikit ovat kautta historian kuuluneet myös aikuisten elämään. Samoin kuin sadut, jotka nekin nykyään turhan usein katsotaan vain lapsille sopivaksi ajanvietteeksi. Eikä liene kuitenkaan sataakaan vuotta siitä, kun esim. tukkikämpälle saatettiin talveksi palkata yksi ihminen ihan vain kertomaan satuja tukkijätkien ajanvietteeksi. Mutta niin vain on saduista karsittu pois mm. kaikki ennen runsaana kukkinut seksuaalisuus ja ne on näin typistettyinä karsinoitu lasten kirjahyllyihin. Imo tällainen toiminta on lähinnä teeskentelyä ja kaukana todellisesta henkisestä aikuisuudesta, johon minun mielestäni kuuluu avarakatseisuus ja ennakkoluulottomuus.

Isilmírë sanoi:

Oma valistumaton veikkaukseni on, että leikkimisen vähittäinen kieltäminen aikuisilta liittyy ns. sivistykseen ja näkemykseen, jonka mukaan sivistynyt ihminen on vakava ja rauhallinen.

Click to expand...

Siitä sen näki, miten monet ihmiset ottavat eri asioita huomioon! Kuinka saatoin unohtaa sivistyksen? Aivan, sivistys on vakavuutta, tietoa ja faktaa toisensa perään. Sekä tietenkin julmettu määrä sääntöjä, jotka rajoittavat yksilön toimia yhteiskunnassa. Liittynee aikaan, jolloin arvostettiin logiikkaa ja järkeä yli kaiken. Tämä itse asiassa ei ollut niin kovin kauan aikaa sitten, ja jatkuu yhä jossakin määrin.
Kun tarkemmin ajattelee, eihän missään leikeissä kovin paljon järkeä ole. Silkka logiikka ei sitä selitä koska logiikka on hyvin hämärä, jos otetaan huomioon että toimituksesta voi nauttiakin (tai olla nauttimatta). Mutta puhdas logiikka ei otakaan huomioon tunteita, joita ilman kuka tahansa ihminen on hyvin vajavainen. Tunteet noudattelevat aivan omia logiikoitaan ja täydentävät ihmisen järjellisiä tuloksia. Sekä tietenkin saavat meidät tekemään sellaisia asioita kuin leikkiminen.

Isilmírë sanoi:

Seuraus: nykyäänkin, kun ihmisten ainakin täällä Pohjan perukoilla ihan oikeasti pitäisi olla varsin sivistyneitä ...

Click to expand...

Uteliaisuuteni heräsi, kiinnitin erityisesti huomiota kohtaan: "...AINAKIN täällä pohjan perukoilla..." En yritä väittää vastaan, olen epävarma mielipiteestäni tällä hetkellä. Mutta kuulisin mielelläni perustelusi tälle.

Isilmírë sanoi:

Ihan kuin aikuiseksi tulo tarkoittaisi sitä, että elämän pitää muuttua pelkäksi ryppyotsaiseksi puurtamiseksi ja kaikki hauskuus on siitä eteenpäin kiellettyä. Varsinkin, jos kyseessä on jokin leikkimiseen ja sitä kautta lapsellisuuteen rinnastettava toiminta.

Click to expand...

Mitä aikuisuus sitten on? Jos se nimenomaan on "ryppyotsaista puurtamista" niin en usko tuntevani yhtäkään aikuista. Aikuisikä on vain yhteiskunnan tapa sanoa, että pitäisi maksaa takaisinkin päin sitä hyötyä jonka on saanut ja saada yksilö liikkeelle, töihin. Mutta leikkimisen sorsiminen aikuisuuden perusteella on kerrassaan järjetöntä - jos nyt niin sopii sanoa. Nykyaikanahan vain lapset leikkivät, (Me emme leiki. Emme yhtään. Hymyile emme koskaan.) joten ehkä leikkivä aikuinen on lapsellinen. Mene, tiedä. Sikäli kuin minulta kysytään, leikkikää niin paljon kuin haluatte - töiden jälkeen

Vasipio Eitamano sanoi:

Uteliaisuuteni heräsi, kiinnitin erityisesti huomiota kohtaan: "...AINAKIN täällä pohjan perukoilla..." En yritä väittää vastaan, olen epävarma mielipiteestäni tällä hetkellä. Mutta kuulisin mielelläni perustelusi tälle.

Click to expand...

Perustelu on se, että täällä Pohjolan lintukodossa jokainen käy ainakin peruskulun, jossa yritetään (ainakin oman kokemukseni mukaan) opettaa paitsi faktoja myös erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Ts. keskivertosuomalaisella pitäisi olla vaikkapa keskivertopohjoiskorealaista tai täysin kouluttamatonta, koko ikänsä kyläyhteisössään viettänyttä kehitysmaan asukasta selkeämpi käsitys siitä, että asioita voidaan katsoa monelta kantilta eikä yksikään niistä ole välttämättä toista parempi, vain erilainen kuin ne muut.

Mitä aikuisuus sitten on?

Click to expand...

Siitä aiheesta saisi varmaan ihan oman topsunsa, niin eri tavoilla eri ihmiset määrittelevät, mikä kuuluu lapsuuteen ja mikä aikuisuuteen. Varsinkin kun siinä välissä on vielä hyvin epämääräinen kausi nimeltä nuoruus.

Mutta leikkiminen sinänsä on kuitenkin ymmärtääkseni ihmislle lajitypillistä toimintaa, onhan meillä epävirallinen lajinimikin homo ludens eli leikkivä ihminen. Siinä mielessä siis leikkimisen lopettaminen aikuisuuden varjolla on paitsi hölmöä, myös terveen ihmisluonnon vastaista.

Kyllä, aikuisuudesta saisi aivan oman aiheensa... Mutta niin myös siitä, kuinka hyvin peruskoulu oikeastaan suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä opettaa. Jos nyt otetaan esimerkin vuoksi pohjois-korea, jonka mainitsit, minulla ei ole epäilystäkään etteikö peruskoulku lisäisi tietyssä määrin potentiaalia suvaitsevaisuudelle ja ymmärtämiselle. Jostain syystä näen konflikteja kaikkialla, joista suurin osa voitaisiin välttää. Myös hyvin surullisia tapauksia (juurikin näitä peruskoululaisia haukkumassa pientä tyttöä tämän ihonväriä apunaan käyttäen - sekä muita sanoja, joita en edes halua ajatella yhdistettävän toiseen ihmiseen). Ahh, mutta alan harhailla syrjäpoluille. Jätettäköön tämä tekstinpätkä koettelemaan, heräisikö mielenkiinto aivan omaan topikkiinsa aiheesta.

Isilmírë sanoi:

Mutta leikkiminen sinänsä on kuitenkin ymmärtääkseni ihmislle lajitypillistä toimintaa, onhan meillä epävirallinen lajinimikin homo ludens eli leikkivä ihminen. Siinä mielessä siis leikkimisen lopettaminen aikuisuuden varjolla on paitsi hölmöä, myös terveen ihmisluonnon vastaista.

Click to expand...

Mutta ehkäpä leikkimistä ei koskaan lopetetakaan - on vain selvät normit sille, mikä on hyväksyttyä leikkimistä. Sanomattakin lienee selvää, että nämä leikit eivät kaikkia kiinnosta, mutta jos he siirtyvät omien leikkiensä pariin, seuraa vaikka mitä. Pahimmassa tapauksessa hyvinkin suurta henkistä väkivaltaa. Onneksi tämä lienee äärimmäinen tapaus leikeistä puhuessa.
Kuten olen maininnutkin, leikkiminen voidaan käsittää hyvin monella tavalla. Totutaan ehkä vain liiaksi ajattelemaan leikkimistä siinä kontekstissa, minkä yhteiskunta meille antaa, poissulkevalla tavalla. Mutta vakaa mielipiteeni tuntuu olevan, että leikkimistä ei koskaan lopeteta - leikin luonne vain muuttuu persoonallisuuden, sosiaalisten paineiden sun muiden mukaan. Tästä eteenpäin kehoitan vilkuilemaan aiempia viestejäni tähän aiheeseen, koska muuten päädyn kirjoittamaan vielä samoja asioita moneen kertaan. Tällä hetkellä ei muuta lisättävää.

Vasipio Eitamano sanoi:

Kuten olen maininnutkin, leikkiminen voidaan käsittää hyvin monella tavalla.

Click to expand...

Totta ihmeessä. esimerkiksi minä en hahmota vaikkapa mainitsemiasi kirjojen lukemista, elokuvien katsomista ja muuta viihdettä leikiksi ollenkaan. Minun mentaalisella kartallani leikkiminen on aktiivista - ja usein sosiaalista - toimintaa, jossa on ainakin jonkinlaiset säännöt. Siihen ei lukeudu myöskään teeskentely, joksi luokittelen vaikkapa sen, että esittää isompaa ja kovempaa kaveria kuin on tai muuten vain vetää sosiaalisissa tilanteissa jotain usein hyvin säälittävää ja epäuskottavaa roolia.