Leipominen ja ruoanlaitto

Tää alkaa olla jo ihan niksipirkkaa, mutta ootteko kokeilleet omenasosetta jauhelihakastikkeen aineksena? Toimii erityisen hyvin tomaattipohjaisessa kastikkeessa tyyliin bolognese; omenasoseessa on yleensä jollei lisättyä niin ainakin omenan omaa sokeria, ja sokerihan perimätiedon mukaan korostaa tomaatin makua. (Mä lisään tomaattia sisältäviin ruokiin aina hyppysellisen sokeria. En edes tiedä onko sillä oikeasti vaikutusta ) Löysin tämän vinkin kun olin saanut äidiltäni hirveän monta rasiallista pakastettua omenasosetta, enkä keksinyt sille mitään käyttöä. No, nyt on soseet käytetty... Sose ei maistu omenalta siellä kastikkeen seassa, mutta tuo siihen täyteläisyyttä ja sakeutta. Mä oon laittanut suhteessa puoli kiloa jauhelihaa/pari desiä omenasosetta.

Yksi nopee ja helppo sekä ainakin omasta mielestäni maistuva resepti on aurajuusto-kesäkurpitsa-kastike. Kuullotetaan pannulla sipulia ja kesäkurpitsaa, sitten lisätään aurajuusto ja ruokakerma, näiden annostelu oman maun mukaan. Ruokakerman voi jättää kokonaan pois, jos tuo aurajuusto maistuu erityisesti. Tämän seuraksi sitten pastaa. Tuota teen aina silloin, kun laiskuus iskee ja sitä haluaa nopeasti jotain hyvää pöytään.

Kanssa helppo on ihan potut, kala ja kermaviilikastike. Peruna voi olla muusia, paistettuja tai keitettyjä (tiesittekö muuten että perunat saa keitettyä myös mikrossa, mutta minä en saa niistä sillä tavalla yhtä hyviä kuin kattilassa) tai miksi ei vaikka ranskalaisia jos oikein laiskottaa. Kala voi olla oikeastaan melkein mitä vaan kalapuikoista paitettuun loheen. kermaviilikastikkeeksi vaan purkillinen kermaviilia, siihen vähän suolaa, sitruunaa, tilliä ja oman maun mukaan muita yrttejä tai pippuria. Kastikkeen on toki hyvä vähän aikaa saada maustua, mutta voi sen syödä hetikin

Don't try this at home.

Sain päähäni tehdä pitkästä aikaa intialaista ruokaa ja löysin kivan ohjeen, jossa käskettiin paahtaa chilit ja korianterit kuivalla pannulla. No paiskasinpa objektit pannulle ja sitten yskin hyvän tovin. Aromit nousivat alta aikayksikön suoraan nenään. Ilmeisesti ei olisi kannattanut a) jauhaa niitä ihan noin hienoksi ja b) käyttää ihan noin kuuma pannua.

Ruoasta (kofta-lihapullat tomaatti-jogurttikastikkeessa) tuli kyllä tosi hyvää.

Paistoin illalla lättyjä varmaan ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen: 10 munaa, 2 litraa maitoa ja litra jauhoja. En syönyt kaikkia itse. Ihan hyviä tuli, vaikka jauhoja olisi voinut ehkä lisätä vähän enemmän, kun lätyt jäivät aavistuksen vetkuleiksi. Olettaen että jauhojen lisääminen kiinteyttää paistetun letun sisäistä koostumusta.

Oih! Ruokakeskustelu!
Eräs tämänhetkinen suuri rakkauteni on mikrobrownie eli suklaaherkku, jonka voi valmistaa kahvikuppiin!
Tässäpä ohje
2rkl sulaa margariinia
2rkl vettä tai maitoa
4rkl sokeria (en itse laita koskaan näin paljoa)
2rkl kaakaota (tässä saatan lipsua..)
4rkl vehnäjauhoja (tottakai kannattaa tarkkailla koostumusta, täytyy jättää hieman löysäksi)
Sitten mikrossa 60-90 sekutnia 500w

(En kommentoi sitä, kuinka paljon näitä syönkään mutta sanotaan vaikka näin, että ohje tuli ulkomuistista..)

Pääsin eilen makaronilaatikkoa kyhätessäni kokeilemaan vastikään kuultua niksiä, joka ilokseni vaikutti toimivan: jos sipulit huuhtelee kylmän veden alla, ne eivät enää itketä! Olen tähän asti ollut sille hirveän herkkä - eilen silmiä alkoi kirvellä jo sipulien kuorimisvaiheessa, mutta käytettyäni ne hanan alla sipulien leikkaaminen tuskin tuntui missään. Jee!

Laitan itse "kunnon" ruokaa harmillisen harvoin, enkä leivo kovin usein, mutta eilen huomasin, että ruoanlaitto onkin yllättävän terapeuttista puuhaa! Päästyäni kotiin harvinaisen hermoja raastavan päivän jälkeen minulla oli vielä parin tunnin verran koulutöitä edessä, joten en tavallisesti olisi ajatellutkaan iltatuntieni uhraamista kokkaamiseen (joka tuntuu vaativan minulta helppojenkin reseptien tapauksessa ihan huomattavan määrän keskittymistä ja aikaa ), mutta nyt niin vain kävi, ja onneksi! Olo olikin sen jälkeen paljon energisempi.

Kointähti sanoi:

Paistoin illalla lättyjä varmaan ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen: 10 munaa, 2 litraa maitoa ja litra jauhoja. En syönyt kaikkia itse. Ihan hyviä tuli, vaikka jauhoja olisi voinut ehkä lisätä vähän enemmän, kun lätyt jäivät aavistuksen vetkuleiksi. Olettaen että jauhojen lisääminen kiinteyttää paistetun letun sisäistä koostumusta.

Click to expand...

Peruslettureseptini mukaan: litra maitoa, 4 munaa, 4 dl jauhoja => 2 l maitoa, 8 munaa, 8 dl jauhoja, joten oma taikinani olisi vielä löysempää, tosin vain harvoin jos koskaan teen yli 0,5 litran taikinan. Ehkä nestemäärän lisääminen vaatii jauhojen suhteellisen osuuden lisäämistä? Olisi muuten hauska vertailla räiskäleohjeita laajemmaltikin. Lättytopiikki pystyyn!

Entä mitä ohukaisten päälle? Minä vannon mansikkahillon ( ja kermavaahdon ) nimiin.

Vaniljajäätelö ja mansikkahillo ovat lettujen kanssa syötäviä asioita, ainakin minun mielestäni.

Yleensä laitan aina itse ruokaa, koska yleensä kukaan ei ole kotona kun minulle tulee nälkä, tai sitten kukaan ei halua syödä viideltä iltaruokaa kuten minä. Muutenkin ns opettelin kokkaamaan kun olin ehkä 12, koska en halunnut syödä ainaisia eineksiä jääkaapista. Siitä lähtien olen lähes aina tehnyt itselleni ruokaa muina päivinä paitsi viikonloppuisin. Joskus teen viikonloppuisin myös kaikille vaikkapa päiväruuan. En sinänsä rakasta kokkaamista, mutta siinä on se etu että saa sitä ruokaa mitä haluaa ja milloin haluaa. Varsinkin kasvissyönnin aloittaminen on lisännyt tätä itsekokkailun määrää, koska muut perheestäni ovat sekasyöjiä. Tietysti en aina jaksa laittaa itselleni kasvisruokaa, ja syön "normaalisti" melkeinpä aina ravintoloissa ja silloin kun syön muiden perheenjäsenten ruokia.
Yleensä teen jonkinsorttisia wokkeja, patoja tai keittoja tai muuta suhteellisen yksinkertaista ruokaa. Yleensä pyrin vain käyttämään esim sipulit ja porkkanat pois jääkaapista, jos ne ovat alkaneet nahistua. Eli siis teen "oikeaa ruokaa" noin pari kertaa viikossa ja "jämäruokaa" muulloin. Yleensä en myöskään katso ohjeita, vaan heittelen aineksia ja mausteita iloisen sekaisin pataan ja arvioin miltä lopputulos maistuu. Joitain kasvispiirakoitakin on joskus tullut tehtyä, tekisin useamminkin jos olisi vuoka jonka voisi pestä koneessa. Tiskiaine kun kuivattaa kädet melkeinpä halki talvella. Teen myös usein teeleipiä ja suklaapuuroa (kaurapuuroa + "oikeaa" kaakaojauhetta) Välillä teen myös mokkapaloja (koska nam) tai joitain kuivakakkuja, ja pipareita jouluisin.

Almáriel sanoi:

jos sipulit huuhtelee kylmän veden alla, ne eivät enää itketä!

Click to expand...

Koska märät asiat ovat ällöttäviä ( ), itse olen tykännyt tästä Gordon Ramsayn niksistä. Tosin koska olen täysi turhake keittiössä, en minä noin somaa silppua saa aikaan ja muutenkin olen näköjään käyttänyt vähän huonompaa tyyliä, mutta perusajatuksena siis että jos kantaa ei leikkaa irti, sipuli ei itketä. Olen kanssa varsin herkkäsilmäinen, ja tää tuntuu toimivan.

^Minä en ikinä leikkaa kantaa pois, ja olen kyllä silti itkenyt monesti. o_O Tuntuu muutenkin riippuvan kauheasti sipulista, eilinen vähän tuntui vesikokeilun jälkeenkin pahalta, mutta ei kovin paljoa. Toiset osaavat olla paljon tujumpia kuin toiset.

Sipuleista ja niiden itkettämisvaikutuksista olen huomannut sen, että jos sipulin kerroksia availee, se itkettää enemmän. Tai jos sipulin kerrosten pinnalla olevan kalvon repii irti, se saa taatusti jonkinsortin sipuli-itkun alkamaan. En nyt tiedä, onko tällä mitään tieteellistä perustaa..

Sipuli ei itketä, kun sitä pitää jonkin aikaa pakastimessa ennen kuin alkaa leikata. B)

Olen yleensä tainnut leikata kannan heti pois - tänään kokeilin olla leikkaamatta, ja se tosiaan helpotti työtä selvästi! Hauska tietää - näin niitä keittiötaitoja pikku hiljaa alkaa karttua. Minulla on nyt jopa kokonaiset yksi ruokareseptiä, jonka osaan paljoakaan ajattelematta heittää kasaan

Mehtis sanoi:

Sipuli ei itketä, kun sitä pitää jonkin aikaa pakastimessa ennen kuin alkaa leikata. B)

Click to expand...

Ei ehdi kun alkaa tehdä sapuskaa siinä vaiheessa kun on jo hirvee nälkä

No vakavasti puhuen en valmistele sipuleita ikinä mitenkään ennen niiden kuorimista. Harvoin käy silmiin, liekö tottumus kun lähestulkoon mitään ruokaa ei mielestäni voi tehdä ilman sipulia ja sen takia niitä tulee käsiteltyä valtavat määrät vuositasolla, vaiko vaan hyvä tuuri ettei itkettäviä yksilöitä ole sietämättömän monia osunut? Sipuleissa on kyllä eroja, ja joskus tulee marinoitua sipulit (etenkin jos vieraita on tulossa) ihan siksi että ovat kitkeriä tai muuten tuimia tai jos muuten vaan huvittaa syödä marinoituja sipuleita.

Marinoidut sipulit:

Suikaloi tai silppua haluamasi määrä sipulia. (Ja valkosipulia jos haluat.)
Laita sipulit (ja valkosipulit) kulhoon ja hakkaa niitä hieman perunanuijalla tms. niin että niiden rakenne vähän rikkoutuu. Mitään muusia ei tarvitse tehdä.
Heitä sekaan suolaa, hieman sokeria, viinietikkaa/sitruunamehua ja oliiviöljyä ja haluamiasi mausteita. Sekoita.
Anna sipulien seistä kelmulla peitettynä jääkaapissa muutama tunti. Sipulien maku pehmenee huomattavasti. Jos maltat marinoida vuorokauden niin aina parempi, mutta vähempikin riittää mainiosti.
Käytä sellaisenaan lisäkkeenä tai vaikka tomaatti-sipulisalaatin osana.

Monille varmaan tuttua on makea sitruunatöhnä lemon curd. Tämä resepti on sitruuna-köödin inspiroima, mutta happamuuden lähteenä ovat karviaiset. Suosittelen kovasti! Osan sokerista voisi ehkä korvata hillosokerilla, mutta noillakin ainesosilla töhnästä tulee sopivasti levittyvää, eli ei valu pois leivän tai keksien tai lusikan päältä. Lopputuotosta syntyi noin kaksi ja puoli pientä (125 gr?) vauvansosepurkillista.

Tähän sipulipuliasiaan sen verran, että sipulin itkettävä efekti liittyy siihen nesteeseen mikä on koteloituna sipuliin ja mitä enemmän sitä pääsee kosketuksiin ilman kanssa sitä enemmän se itkettää.

Tämän takia auttaa, jos on terävä veitsi, koska silloin et ruttaa sitä sipulia leikatessa vaan se menee siistimmin pieneksi ja neste pysyy vähän paremmin sipulissa vaikka se meneekin pieneksi. Sipuleissa on kyllä melkoisesti eroa, eli jotkut kyllä itkettävät huolimatta siitä et on oikea tekniikka. En tosin ole kokeillut kaikkia näitä niksejä, kun terävä veitsi on yleensä ollut tarpeeksi - en taida olla kovin herkkä sille sipulille, niin ei pahemmin itketä.

Jos tarttee oikein hienoa sipulia paljon niin lohkot vaan blenderiin ja antaa pöristä

Tänään opin jutun borssikeitosta, ehkä tämä tuttu juttu muille, mutta mulle uusi idea. Olin iltavuorossa venäläissyntyisen hoitajan kanssa, ja tuli puhetta borssikeitosta. Hän neuvoi, että karkeaksi raastettu punajuuri kannattaa aina paistaa vähän, kuullottaa öljyssä sipulin kanssa. Nyt sit tekee mieli kauheasti borssia, ehkäpä joutuu viikonlopun vapaapäivinä tekemään.

Vinkkinä borssikeiton kanssa: malttia etikan lisäämisessä. Koska jos sitä menee liikaa, koko keitto maistuu pelkästään siltä.

En ole varmaan ikinä tehnyt kahta samanlaista borssia. Se on äärimmäisen kätevä jämäkeitto, koska sinne voi kätevästi hukata käytännössä kaikki nahistuneet kasvikset tomaatteja ja omenia myöten. Myös melkein mikä vaan tavanomainen lihatuote kelpaa silputtavaksi sekaan: keittokinkku, jauheliha, kana, pekoni... Maustamisessakin mielikuvitus on rajana. Ja kun soppaa tekee ison kattilallisen, voi osan pakastaa ja iloa riittää pitkäksi aikaa