Pystyn jakamaan osan tämän topicin tuskailusta, koska teini-iässä inhosin ruuan laittamista. Kerron tarinani, ehkä se antaa toivoa.
Olisinko ollut kahden- tai kolmentoista vai nuorimpikin, kun äitini alkoi patistaa minua opettelemaan ruuan laittamista. En ollut koskaan aiemmin ollut siitä kiinnostunut, eikä äitini opetustapa "Ei noin!!" varsinkaan oikein tuottanut tuloksia. Ei ihme, etten oikein innostunut.
Seiskaluokan kotitaloustunnit muuttuivat hyvin nopeasti hyvin tuskaisiksi. Koska minulla ei ollut tyttökavereita enkä ollut suosittu poikienkaan keskuudessa, minut sysättiin samaan ryhmään parin muun hylkiöpojan kanssa. Kävi ilmi, että he tiesivät ruuan laittamisesta vielä vähemmän kuin minä, mutta muiden ryhmien tytöt olivat opetelleet ruuanlaiton alkeet jo kotonaan, joten heillä ei ollut mitään vaikeuksia.
Koska meidän keittotilamme vieressä oli se ikkuna, jonka kautta kotitaloustunnilla olijat keskustelivat välitunnin viettäjien kanssa, muu luokka oli koko ajan hyvin perillä, miten kokkauksemme sujuivat. Joten kun ryhmämme vahingossa laittoi kakkutaikinaan sokerin sijasta suolaa (aineet eivät olleet omissa pakkauksissaan vain säilytyspurkeissa, joissa oli teipillä nimi) tai teki mitä tahansa muita mokia, tieto siitä levisi heti ja meille naurettiin. Minua pilkattiin tuosta kakusta vielä yhdeksännelläkin.
ops:
Kotona jatkui sama kuin ennenkin. Äiti moitti jos en auttanut ruuanlaitossa, mutta hänelle ei kelvannut mikään muu kuin asioiden tekeminen täsmälleen hänen tavallaan. Yhä useampi yritys päättyi siihen, että minä poistuin paikalta huutaen "Tee sitten itse, jotta saat sellaista kuin haluat!"
Yhdeksännen alussa jouduin asumaan muutaman kuukauden ajan arkisin poissa kotoa. Elin pääasiassa leivällä ja jogurtilla, mutta muistan kokeilleeni jotain ruuan laittamistakin. Rohkaistuneena jatkoin myöhemmin kotona kun vanhemmat eivät olleet paikalla, ja opiskelukämpässä oli sitten lopullinen rauha opetteluun.
Kun sai tehdä omia aikojaan, pelkäämättä että joku vahtii selän takana ja moittii jos laitos menee pieleen, ruuan laittaminen on ihan erilaista. Voi kokeilla vaikka mitä. Mitä siitä, jos kokkaus meneekin pilalle? Sen voi vähin äänin heittää roskikseen ja siinä kaikki, kukaan ei tiedä eikä tule valittamaan. Saa yrittää rauhassa uudelleen niin monta kertaa kuin viitsii. Yleensä tulos kuitenkin on jos nyt ei upeaa niin ainakin syömäkelpoista, joten se kelpaa vatsan täyttämiseen ja seuraavalla kerralla voi yrittää paremmalla onnella.
Kaksi tärkeintä ovat a) että hankkii kunnollisen perusteisiin keskittyvän keittokirjan b) se että aloittaa yksinkertaisista ohjeista.
Eikä kaikki aina onnistu eikä kaikkea tarvitse osata. Vaikka pidänkin itseäni ihan kohtalaisena ruuanlaittajana, jätän suosiolla hiivataikinat (sämpylät, pullat) miehelleni, joka pärjää niiden kanssa paremmin (taikina ei kuulemma kohoa, koska minulla on kylmät kädet). Itse teen piirakoita ja kakkuja, joissa riittää, että vain sekoittaa aineet ja työntää vuoassa uuniin. Mieheni ei pidä kalasta, joten en ole joutunut tappelemaan kalan fileoimisen kanssa. Kokolihaa, jonka leikkaamisella olisi merkitystä, meillä ei yleensä ole varaa ostaa ja kun on, lihatiskin henkilökunta saa auttaa
Eipä ole montakaan viikkoa siitä, kun päätettyämme tehdä vartaita mietin kaupassa ymmälläni, millaista lihaa vartaisiin laitetaan. Menin lopulta lihatiskille ja selitin ongelmani myyjälle, joka oikopäätä osasi tarjota valmiiksi marinoitua ja paloiteltua porsaan ja naudan palojen sekoitusta, joka oli tehty nimenomaan tuota tarkoitusta varten.
Miten voisin tiivistää koko sepustuksen? Ruuanlaitossa auttaa kun ottaa rauhallisesti eikä lannistu. On tietysti kiva, jos jokun neuvoo perusasiat, mutta tarvittaessa voi opetella kokeilemalla, koska epäonnistumisilla ei yleensä ole vakavia seurauksia. Kun perusteet ovat hallinnassa, suurin osa sujuu, koska melkein kaikki ruuat ja leivonnaiset ovat muutamien perustyyppien muunnelmia. Minusta vakavin vaara opettelulle on muiden lannistava arvostelu, joten uskaltakaa kokeilla ja pitäkää puolenne. Opetelkaa seuraavat lauseet:
"Onko sillä väliä, miten minä sen tein, jos se kerran maistuu ihan samalta?"
"Ei se maailmanloppu ole, että se piti heittää pois. Minä jynssään kyllä sen kattilan."
"Jos ei kelpaa, tee itse paremmin!"
Oikeasti leipoessani kardemummakakkua, kerran loppui maito. Pistin desin maitoa ja kaksi vettä. Hätäratkaisut. En siinä vaiheessa enää kauppaan ehtinyt.
.
