Lemmikit

Minäkin voisin mainostaa tänne uutta eläinfoorumia, eli käykää: www.animalworld.board.dk3.com

VelocityGirl sanoi:

Valitettavasti ei löydy. Laitoin lehteen ilmoituksen ja sain tietää, että Miisu on jäänyt auton alle. Joku nainen soitti. Ei onneksi joutunut kauaa kitumaan kun soittaja oli pyytänyt erää miehen lopettamaan sen. Nyt sitten on itketty äidin kanssa sen perään monet illat.

Click to expand...

Otan osaa.

Pastori kissan omistaja..

Minulla on siis Pastori kissa, ja Aki koira..
Pastori on ihan normaali mustavalko maatiainen..
Nimensä se on saanut valkoisesta liperistään ja siitä kun se ensimmäisenä iltana nukkui tassut ristissä..
Pastori täyttää 9.9. 4-vuotta..

Aki taas on vasta 1-vuotta täyttänyt lapin koiran ja pystykorvan sekoitus... Akilla on ihana "pölyhuiska" häntä.. :mrgreen:

Näkisittepä joskus kun Pastori ja Aki nuolevat toisiaan kilpaa...

Tahtoisin itselleni fretin joka varmaan jonain päivänä tavalla tai toisella joutuisi Pastorin välipalaksi...
Semmoisia elikoita minulla on...

Minullakin lemmikkejä...
Minulla ja siskollani on yhteinen talvikko (Eli venäjänkääpiönhamsteri talvikko) hoidettavana. Hamsuni nimi on Hilleri. Siskoni ja minä tapeltiin siitä nimestä, minkä annamme hamsulle ja Hilleri oli ainut (pitkän kinastelun jälkeen) nimi, josta olimme yhtä mieltä. Hillerillä mieli puuha on roikkua häkin kansiritilässä ja kulkea edes takaisin etutassulla siinä häkin katossa.
Sitten miun isäpuolella on koira. Se on suomenajokoira rodultaan. Sen nimi on sari. Minä käytän sitä lenkkillä.
Ja sitten vielä, mutta ei viimeisenä on akvaario. Siellä uiskentelee tällä hetkellä alle parikymmentä pikku kalaa..

Cvalda sanoi:

Ja meillä on vähän uudempi otus, Tippi (Different), siperian kissa, tuli meille alkuvuodesta, mutta on jo kolme vuotias. semmoinen iso mustavalkoinen karvapallero.

Click to expand...

Oi että, tahtoo siperian kissan!! Ne ovat aivan ihania karvapalleroita. Toinen suloinen kissarotu on maine coon. Olen itse henkeen ja vereen kissaihminen ja haluaisin kovasti kisun, mutta avomieheni ei ole kauhean innostunut asista niin se ei ole ainakaan vielä mahdollista.

Kun asuin kotona meillä oli aina eläimiä, lapsuuteni kun maalla vietin. Kissoja, koira, pässi, kanoja, kalkkuna... Juu juu, tiedän etteivät nuo viimeiset ole mitään lemmikkejä mutta minulle ne olivat. Olin aina kovin surullinen kun joku heitti henkensä. Yleensä se vielä päätyi meidän ruokapöytäämme ja minä kieltäydyin syömästä. En ymmärtänyt miten muut pystyivät syömään rakasta "lemmikkiämme".

Hyviä puolia lemmikeissä on se että ne pitävät seuraa vaikka olisi yksinkin kotona. On mukavaa ajanvietettä leikittää kissaa tai vain ottaa se syliin ja paijata. Jos perheessä on lapsia, niin lemmikin kautta hekin oppivat ottamaan vastuuta. Lemimikkejä kun pitää hoitaa monella tavalla.

Huonoja puolia on tietenkin rahanmeno. Etenkin kissoja ja koiria pitää käyttää rokotuksissa ja jos ei halua pentuja niin myös leikkauksessa. Lisäksi vielä hoitotarvikkeet, ruoka ym. Mutta olen ajatellut että voihan sitä turhempaankin rahansa laittaa, joten tuo rahanmeno ei ole ainakaan minulle este hankkia lemmikkiä.

Elikkäs...minä omistan eläintarhan;

Buzz, Beetle, Kyösti, Helmi, Hertta ja Hilkka
Rotta, rotta,Hamsteri,englanninbuldoggi, englanninbuldoggi ja englanninbulgoggi

Uusimmat yksilöt ovat nuo kaksi rottaa, Buzz ja Beetle. Ostin ne viime kuussa. Väreiltään ne ovat Siiamilainen ja Himalyan (suloisia nokineniä siis ) Ne ovat suloisia, varsinkin silloin kun ovat silittely tuulella. :wink: Istuvat tuntikausia sylissä ja nukahtavat sinne. Paheita ovat sängylleni pissaaminen ja koirankeksien (ja muiden mukavasti murentuvien) herkkupalojen syöminen tyynylläni. Ja joskus mennessäni nukkumaan voin tuntea jonkin pehmeän ja tummanruskean rusinan litistyvän selkääni vasten...
Sitten on tämä viherkasvin kukkaruukusta multien matolle potkiminen. Sen tähden pölynimuri asustaa ainiaan huoneessani...

Kyöstistä ei kannata puhua, koska se on kääpiöhamsteri. :wink: Mutta sanon vain sen, ettei herra ole kertaakaan puraissut minua, vaikka on ostettu eläinkaupasta (ja vaikka sormeni näyttävät nakkimakkaroilta). tässä kuva; http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/s/a/samara_morgan/1064015567803.jpeg

Sitten englanninbuldogit. No, ne ovat maailman parhaita koiria! Ne ovat kauneimpia, persoonallisimpia ja söpöimpiä koiria mitä voi löytää.
Paheita ovat ahnaasti syöminen ja yö-piereskely. Tässä kuva Helmistä; http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/s/a/samara_morgan/1065249753313.jpeg

Tässä Hilkka; http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/s/a/samara_morgan/1065249601027.jpeg

Ja Hertta; http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/s/m/smeagol_klonkku/1065250565565.jpeg

Meillä on ollut 12 vuotta sekarotuinen pystykorva, Pörri. Ikäänsä nähden se on vielä erittäin virkeä, monet jopa erehtyvät luulemaan pennuksi.

Felinda on siperianhusky, joka tuli meille muutama vuosi sitten ja ikää sillä on 7v. Felinda on semmoinen erittäin kiltti koira, mutta erittäin myös tarmokas ja liikkuva otus. Sen kanssa ei jää liikunnat vähiksi.

Sitten on vielä kultahamsteri Vili , joka on 2 vuotta.

Ennen omistin 12 kania, mutta kun niille ei ollut enää tilaa, niin annoin ne kaverilleni jolla on paremmat mahdollisuudet pitää niitä.

Tulevaisuudessa aion hankkia Felindalle pari huskya kaveriksi ja hevosen ostokin on ollut mielessä.

Kun olin pieni, meillä oli iiisooo kissa nimeltä Miska. Nimestään huolimatta tyttö. Miska oli tavallinen ruskeatabby ja aika pullea. Sitten se oli niin vanha ja lihava, että se vietiin lopetettavaksi.

Vuoden -91 paikkeilla saimme Lissun (tunnetaan myös nimellä Öpölillukka), jonka äiti oli punainen pitkäkarva. Itse Öpölillukka oli harmaa pitkäkarvainen. Näyttää ihan hopeatabby Maine Coonilta, mutta ihan puhdas sekakissa sekin oli. Todella ihana ja leikkisä neiti. Ei tullut pentuja kun ei niitä haluttu. Sitten toissakesänä Öpölillukka loukkasi jalkansa, kärvisteli muutaman kuukauden vuodepotilaana ja kuoli rauhallisesti kotona korvat valppaasti pystyssä. Haudattiin pihaan ruusupensaan juurelle.

Nyt haluaisin pari kissaa, mutta kotona on kuulemma jo nyt aika eläintarha: Siskoni kääpiöhamsteri Otto Lonkero ja sekarotuinen hauvamme Ida (coton de tulearin ja tiibetinspanielin risteymämoppi). Itse en ole koiraihmisiä, vaikka Ida (tottelee myös nimeä Nöhmönaama) olikin pentuna ihan kiva. Nykyään se vain ärsyttää haukkumalla kaikkea ja seuraa joka paikkaan.

Pitää kai odottaa, että muutamme poikakaverini kanssa omaan kämppään ja otamme sinne pari sisäkissaa. Tosin oma mielipiteeni on se, että kissa on ulkoeläin, mutta... Onhan se toki turvallisempaa pitää sisäkissaa eivätkä naapuritkaan valita. Joskus muutan jonnekin kaupungin ulkopuolelle ja otan MONTA kissaa, jotka saavat vapaasti temmeltää parin hehtaarin tontilla.

Meillä majailee kääpiökani.
Siiri nimeltään. Ylpeänä voin kertoa, että vaikka olenkin epäonnistunut täydellisesti opettaessani Siiriä kunnolliseksi sylikaniksi, on hän sentään sisäsiisti ja lempeä. Tosin vain omistajaansa kohtaan. Vieraita saakin sitten aina olla varoittelemassa äkillisistä mielenilmauksista. Ei, ei Siiri ketään ole ikinä purrut, kynsinyt vain. Ja äitiäni vain lähinnä.

Koiraa olen halunnut koko pienen ikäni, mutta nyt kun on Siiri ajatuskin on mahdoton. Kun Siiri haistaa koiran purut lentelevät ja matot menevät kurttuun. Huonoja kokemuksia siis.
Mutta koira ihminen kun olen niin kyllä se koira vielä joskus tulee hommattua. Mieleenikään ei tosin tulisi toivoa Siirin kuolemaa että saisin koiran, sen verran kiintynyt olen siihen pikku diivaan.

Minullapa on ollut oikea eläinlauma...
Ihan ensin tuli norjalaisen metsäkissan ja ovelan naapurinkissan ristetys Kalle Kustaa Pöppönen II. Sitä ennen oli K.K. Pöppönen ensimmäinen (joka jäi auton alee mummolassa).
Pöppönen II on meillä edelleen, nyt kohta 8 vuotta. Ihanin kissa jonka tiedän!
Pöppösen kaveri oli Mituli. Se annettiin kuitenkin mummille lievän mielenvikaisuuden vuoksi, kun hulluutta alkoi esiintyä hankittuamme koiran, Naksun... joka ditten yhtenä iltana jäi silmieni edessä auton alle. Lätty mikä lätty, kuoli kiduttuaan kaksi vkoa, vaikka Doctor muuta lupasikin.
jossain vaiheessa on ollut yhteensä viisi kesyrottaa. Kaikki nukkuneet pois syöpien takia...
Sitten saatiin ruotsalaisserkuilta yksi kissa lisää... se on ihan hullu...
Nyt näiden kahden (Pöppösen ja swedukissan) lisäksi on tullut hankittua pieni papukaija... Ristin Rasitliniksi Dragonlancen mukaan! Kotoisammin "Rassu" ei vielä oikein luota minuun ja kukertelee peilikuvilleen... tai siis tappelee peilin takana olevan "ussaRin" kanssa... oikein hassu, tyhmä lintu!!!

kanine sanoi:

Skadi sanoi:

Valitettavasti ei löydy. Laitoin lehteen ilmoituksen ja sain tietää, että Miisu on jäänyt auton alle. Joku nainen soitti. Ei onneksi joutunut kauaa kitumaan kun soittaja oli pyytänyt erää miehen lopettamaan sen. Nyt sitten on itketty äidin kanssa sen perään monet illat.

Click to expand...

Otan osaa.

Click to expand...

Kiitän. Alan tässä vähitellen toipumaan, vaikka se hieman rankka menetys olikin. Uskallan jo hieman haaveilla omasta pienestä karvakerästä, jonka sitten joskus tulevaisuudessa otan.

Minulla on kissa, se on sellaiset pyöreät seitsemisen vuotta vanha. Se saa liikkua ulkona mielin määrin kesät talvet ja nyt kun sen jalalle kävi höperösti niin se on masentunut, kun ei pääse ulos eikä voi nuolla itseään (sillä on kauluri) ja sille pitää syöttää pahanmakuista särkylääkettä ja antibioottia, jotta se paranisi. Sitä on kamala katsoa kuinka se kärsii ja on loukkaantunut koko ajan. Onko kissaa oikein hoitaa? Olisiko se pitänyt lopettaa? Vai olisiko pitänyt jättää selliaseksi kun oli (se linkutti ja jalka oli kipeä)? Sitä miettii onko se sen arvoista että se saa kärsiä viikkokaupalla, mutta toisaalta ei kai lopettaminenkaan olisi ollut oikein, kun sen parantaminen kerran oli mahdollista?
Onko oikein laittaa eläin kärsimään, jotta sen elämä jatkuisi? Vai pitääkö niin tehdä, koska se on lemmikkieläin? Pitääkö lääketieteen kehitys käsittää vain evoluution tuloksena syntyneen ihmisen kehityksenä vai pitääkö ihminen käsittää jonakin muuna kuin luonnon tarkoituksellisen kehityksen tuloksena?
En tiedä voinko enää koskaan ottaa lemmikkiä, sen kärsimyksen katsominen on aivan liian kamalaa. Ja lemmikit kuluttavat tuhottomasti rahaa, joka voitaisiin ohjata huonoissa oloissa elävien auttamiseen.. plaah... liian hajanaista *on hermoraunio kissansa takia*... no sekoaminenkin on luonnon kehityksen tulosta, kuten maapallon tuhoutuminenkin, pitää ottaa kaikki vastaan sellaisena kuin se tulee. Vaikka se sitten olisi lemmikin kuolema *ei usko selviävänsä siitä*
Hauskaa kirjoittaa päättömästä pitkästä aikaa =)

Minä ainakin olisin tehnyt juuri noin kuin sinä kissallesi. Ei kai sitä eläin raukkaa lopettaa pidä jos on mahdollista paranemiseen. Ainakin jos se saa kipulääkettä niin ei se kauheasti kärsiäkään voi. Mitä nyt ehkä sitä tylsistymistä voi esiintyä, mutta eiköhän ne paremmat olot vielä koita. Pitää muistaa vain hoivata kisumisulia ja antaa paljon hellyyttä. Eihän ihmisellä ole oikeutta päättää elämästä, mutta tässä tapauksessa oli hyvä näin.

Ompa täällä paljon kissan omistajia. Minullakin on kotona kissi. Vanhempien luona siis. Kissi on jo 11-vuotias, maailman paras ja kiltein, ei pure ikinä eikä raavi eikä hyökkää kenenkään kimppuun. Jopa kissoja inhoavat ihmiset pitää meidän kissistä. On se niin mukava. Toivottavasti säilyy hengissäkin vielä monta vuotta. On se vähän raukka kun tykkää ihmisistä niin kovasti mutta kissoja pelkää enemmän kuin mitään... Mikähän se kuvittelee olevansa...?

Juu, kissoja näyttää monella olevan, itsekin kuuluun samaan sakkiin Kotona maalla on aina ollut kissoja, tällä hetkellä kolme. Vanhin on kymmenvuotias Vintiö, jonka 5- ja 3-vuotiaat pojat Taavi ja Leevi ovat molemmat vantteria harmaita otuksia. Leevin erikoisuutena on vaaleanpunainen nenä, joka alkaa hehkua kun kissalla on pahat mielessä.

Omaan asuntoon muutettuani tuntui kovin orvolta, joten annoin juhannuksen jälkeen kodin Merlinille, n. 3-vuotiaalle kissaherralle, jossa on ulkonäöstä päätellen norjalaisen metsäkissan verta. Merlin oli ollut huonossa hoidossa turkin suhteen, joten ensitöikseni kiikutin sen eläinlääkäriin parturoitavaksi. Muutamassa kuukaudessa kaljusta ja laihasta kissasta muotoutui komea ja itsetietoinen jääräpää, joka nauttii ulkoilusta aina viikonloppuisin, kun pääsemme maalle.

Koska Merlin joutui olemaan paljon yksin ollessani töissä, hankin sille serkultani kaveriksi pienen ja vilkkaan hopeanharmaaraitaisen tyttökisun, Milli Menninkäisen. Alkuun Milli ei tuntunut kasvavan yhtään, oli vaan aina liikkeessä, mutta on se nyt isompi, ruipeloinen tosin. Hyvin tulevat toimeen keskenään, ja "maalais-kissatkin" ovat hyväksyneet viikonloppuvieraat - ainakin enimmäkseen

Onhan meillä kotona myös koiria, veljelläni sekarotuinen Tika ja isällä norjanharmaahirvikoira Sohvi ynnä Sohvin parin kuukauden ikäinen pentu, jolla ei vieläkään ole nimeä! Lisäksi navetassa asuilee Hekku-kukko viiden kanarouvan kanssa, joista Hekku ainakin on enemmänkin lemmikki koko perheelle... Muitakin eläimiä on vuosien varrella ollut, ja niitä kutakin usein lämmöllä muistelen valokuvia katsellessa.

MInä taidan olla enemmänkin koira ihmisiä, mutta onhan ne kissatkin kivoja.

Minun perheelläni on ollut kaksi koiraa (kettuterriereitä) jotka elivät 12 ja 17 vuotiaiksi.
Ne olivat ihania ja kivoja, muttei olla hankkimassa uusia koska koirista on kuitenkin järjetön vaiva.

Kaksi kissaa omistan.
Nikke on viisi vuotta vanha henkiseltä iältään vähiltään 100-vuotias äijänkäppänä.
Nikella on neurooseja veden juomisesta suoraan hanasta ja todella äänekkäistä äänenavauksista noin viiden minuutin välein.
Se kissa omistaa muuten oopperaakin kovemman äänen, joka on aikas tehokas keino ajaa omistajaparka hulluuden partaalle.
Suosittelen lämpimästi neuroottisille psykopaateille kuten tämä kyseinen kissa(ko?)

Toinen kissani on Jesse, Busse miten vain.
Lihava Legolas-rakkaani joka jaksaa joka yö ängetä viereeni vieden yli puolet sänkyni muutenkin ahtaasta tilasta.
Eikä ajatuskaan luista kun Jesse Harmaa kehrää niin kovaan ääneen ja kynsii kylkeäni.

Mä taidan vetää puoleeni outoja tyyppejä.
Tai mitä nyt noista mun lemmikeistä voisi päätellä.

Perheeni parissa elelee kanalauma ja 3 kukkoa. Kirjaimellisesti. Meillä oli neljäskin kukko, mutta annettiin se pois, kun niitä oli niin paljon.

Täysikasvuinen kukko, Pipu, ja täysikasvuinen kana, Papu, hallitsevat. Seuraavana arvoasteikossa tulee Archibald eli tuttavallisemmin Arsi (kukko). Sen jälkeen en ole enää varma järjestyksestä. Arsin lempikana on Keltsu, myös vauvaksi kutsuttu, koska tämän vuoden poikueen nuorin. Kukoista ala-arvoisin on Noki, joka sattuu olemaan suosikkini. Se taisi kiekua tänään ensimmäistä kertaa! Arsi harjoittelee ahkerasti. Ei se vielä mikään mestari kyllä ole.

Muut kanat ovat Nokin lempikana Emu. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Pyry, toinen suosikkini. Koko parvi on maatiaisia. Värejä valkoisesta kullanruskeaan ja mustaan.

Suunnitteillla on ollut navettakissa hiirten kauhuksi, mutta se taitaa jäädä.

Vau! Muillakin on siis kanoja! Meiltä löytyy 1 kukko ja 6 kanaa, kaksi niistä viime kesäsii tipuja. Ja muitakin elukoita on, kissoja, koira, akvaarioita jne. Kaikkee on ja on ollu hevosesta kaloihin ja tulee myös olemaan. Ne kaikki ovat perheenjäseniä mitä suurimmassa määrin (tai ehkei kalat sentään...), varsinkin koira ja kissat (ne ihanat pikkuriiviöt!)
Aion vielä joskus hankkia jotain jyrsijöitä, kunhan niille löytyy tilaa...

Miulla on kolme kissaa, joista kaksi(Wallu ja Vili)ovat Norjalaisia metsäkissoja ja yksi(Karvinen) on tavallinen maatiaiskissa.

Talosta löytyy myös iso Newfoundlandin koira nimeltään Fanny ja aikaisemmin olen omistanut myös kaneja ja marsun.