Lemmikit

Minulla ja poikaystävälläni on nyt ihana kissanpentu nimeltä Misse. Hankittiin se kissatalosta, jonne tuodaan mm. hylättyjä kissoja. Misselläkin on ollut ikävä alku elämälle kun se sisaruksineen jätettiin pahvilaatikkoihin pitkin kaupunkia oman onnensa nojaan. Misse oli ainut, joka selviytyi hengissä. Miten jotkut ihmiset voivat olla noin julmia?

Misse on neljä kuukautta vanha. Sillä on todella kultainen luonne. Se on ihmisrakas, utelias ja todellinen energiapakkaus! Vaikka se on ollut meillä vähän alle kaksi viikkoa niin se on niin rakas otus. Voisi sanoa, että Misse valitsi minut enkä minä sitä. Kissatalolla valitsimme mieleistä pentua. Päädyin sitten Misseen kun se kiipesi housunlahjetta ylös ja kehräsi sylissä niin läpimästi. Olen varma, että siitä tulee tämän kulman komein ja kovin kolli!

Meillä on ||Kane||:n kanssa nykyisin sisäkissana 4 kuinen poikakissanpentu. Itsellä ei koskaan nuorempana lemmikkejä ole ollut johtuen äippeliinini allergiasta, mutta poikaystävällä taas on ollut 6 kissaa kotona (Minusta jo hieman kipeä määrä, koko talo aina täydessä kaaoksessa ja kissanhiekkalaatikon huone niin kamalan hajuinen, etten menisi lähellekään, puhumattakaan sitten naapurihuoneista, joihin haju kätevästi leviää).

Siksi olinkin hieman epäluuloinen tuon pienen karvakerän tullessa taloon, mutta nyt se on valloittanut minut hellyttävyydellään ja hyvällä luonteellaan. Kyllä se jotenkin sulattaa sydämen, kun pieni hontelojalkainen kissa käpertyy aamulla miehen lähdettyä minun kainalooni ja siinä nukutaan yhdessä vielä hetki.

Onhan se melkoinen termiitti. Juoksentelee ympäriinsä, väijyy kaikkea liikkuvaa ja riehuu sydämensä kyllyydestä. Silti olen hyvin kiitollinen siitä, ettei se harrasta kuitenkaan paperin repimistä, verhoissa tai hyllyillä kiipeilyä eikä huonekalujen raaputtelua (Poikaystävän kotona kissat jättävät raapimispuun täysin huomiotta ja raapivat sitten kerrossängyn tolppia, sohvan jalkoja ja pöytää. Perhe ei tosin kiinnitä moiseen pikkuseikkaan huomiota, vaan ovat iloisia virikkeellisistä kissoistaan. Minä saattaisin kilahtaa jos meillä kissa kävisi kiinni kalustukseen ja suihkuttelisin jokaisen tolpan get off-suihkeella, sitruunalla ja valkosipulilla, ihan vain varmuuden vuoksi).

Hiekkalaatikkoa vihaan. Syvästi.

Alx, odotas kun nämä veitikat saavat sen uhmaiän, josta netissä puhutaan. No ei nämä nyt niin kauheaita ole. Ainakin Miisun kanssa tultiin ne kymmenen vuotta toimeen hyvin. Nyt haluan antaa tälle kissalle oikein hyvän elämän. Onhan siinä vaivaa ja rahaakin menee ruokiin, hiekkoihin, leikkaamiseen ja rokotuksiin, ym., mutta on se sen arvoista. Lämmintä ja tyytyväistä kehräystä on vain niin ihana kuulla.

meillä on ollut aina kotona kissoja ja niin on vieläkin. Ainoa harmi on tuo iso valtatie tuossa vieressä ja kun kissat tykkää olla ulkona paljon vapaana

kun olin ala-asteella sain persialaisen kissan, jonka nimi oli älyttömän pitkä ja vaikea joten se oli vain Mirri. Sitten se lähti isompana ulkoilemaan ja sai ykskaks neljä pentua, jotka tietenkin pidettiin. Kaikki pennut olivat poika-kissoja mutta nimet oli silti Pertta, Missi ja Viiru. Pertan lisänimi oli töpselihäntä, kun sen häntä katkesi. Kuitenkin pari kesää myöhemmin kun olimme lähdössä mökille ja aamulla etsimme perttaa ja sitä ei löytynyt ja jouduimme vain lähtemään, löysimme sen tien vierestä kuolleena.
Seuraavana kissoista kuoli Mirri joka kuoli johonkin myrkkyyn ja se jouduttiin lopettamaan viime keväänä. Viime viikolla löysimme myös Viirun kuolleena tien vierestä jääneenä auton alle. Missi meillä on vielä ja aivan valtava katin rontti se on(syö paljon)
Viime viikolla saimme pienen löytö-kissan jonka viikset oli katkaistu, sen nimi on Nappi. Tämä Nappi herra on osoittautunut varsinaiseksi huligaaniksi: se kaivaa mullat kukka ruukuista juoksee joka paikassa lähes koko ajan, kävelee tietokoneen näppäimistöllä ja on pohjaton syöjä, tykkää myös tutkia joka paikkaa. Pari päivää sitten se livahti ovesta ulos kun ukko tuli sisälle ja sitä etsittiin tietenkin pimeässä ja lopulta äiti näki sen valkoiset tassut ja se löytyi puusta. Tuossa se nyt nukkuu tuolilla, Missi suhtautui siihen ensin vähän närkästyneesti ja ulisi kuin mikäkin kovaan ääneen yöllä ja herätti kaikki.

haltia: loistava esimerkki siitä miksi kissoja ei kannata päästää yksin vaeltelemaan, varsinkaan kun asutaan ison valtatien vieressä! Kuinka kauan mahtaa aikaa kulua ennen kuin pikku Nappikin makaa samaisen autotien laidassa?
Voi jessus.

Skadi sanoi:

Alx, odotas kun nämä veitikat saavat sen uhmaiän, josta netissä puhutaan. No ei nämä nyt niin kauheaita ole.

Click to expand...

Uhmaiän? Voiko tuosta enää paljon uhmakkaammaksi tulla? :S No juu, nyt kun on ollut kissasta erossa miltei viikon, sitä on jo ihan ikävä. Kummallista miten sitä voi kiintyä niin nopsaan tuollaiseen pikkukaveriin.
Kehräystä on kyllä ihana kuunnella, etenkin kun se kissa makaa siinä mahan päällä silmät puoliummessa. Silloin maailma tuntuu vain jotenkin olevan kohdallaan.

Salmakia: Nappi opetetaan sisäkissaksi.

haltia sanoi:

Salmakia: Nappi opetetaan sisäkissaksi.

Click to expand...

Kai te välillä käytte ulkonakin, hihnassa? Pitäähän sitä päästä puuhun kiipeämään...

Meillä on ollut kaksi koiraa, ja kaksi kissa, tai no, edelleen on yksi koira joka on sekarotuinen mutta näyttää erittäin suurelta Saksanpaimenkoiralta, oikein lutunen söpöliini suorastaan.

Kissat karkas, ja en ollut silloin edes koulu ikäinen kuin meillä oli kissoja. 8 koiran pentuakin on ollut, ensimmäisen koiran synnytyksen takia, ja otimme niista nuorimman ja eniten karvapallolta näyttävän. Takku nimeltään.

En osaa oikein sanoa miksi, mutta kait sitä täytyy kotona jonkinlainen vahti olla, että ystävä jonkapuoleen aina kääntyä kun ketään ei ymmärrä tai tuntuu pahalta jne...tuskin sekään ymmärtää mutta siltä tuntuu ja se on pelottavaa...Ô,,ô''

Sitten kun muuta kotoa, kun on armeija käyty niin hankin itselleni kissan, jos se on likka niin nimeksi tulee...err...err...Neko(XD) ja jos taas tulee poika niin..err...Ron tulee sen nimeksi, ja täytyy myös katsoa onko se mustavalkoinen. Muuten siitä nimestä sillä ei ole mitään intoa, älkääkä kysykö miksi.

Minulla on netissä kuvia meidän lutusesta "pienestä" "puudelista"...Irc-Galleriassa...XD Archaernor nickillä löydätte...^,,^

---

Enpä oo näköjään tähänkään topikkiin aikasemmin vastannu, niin teen sen nyt

Meillä on yks 9-vuotias monirotunen koira ja sekin oikeestaan pääty meille ihan vahingossa...
Oltiin joulua viettämässä mun isovanhempien tykönä, niitten koira oli saanu pentuja kolme kipaletta.. Ne pennut oli just sillon luovutusikäsiä, ja vaikka meillä ei mitään aikomusta ollu koiraa ottaa sen loman aikana, ni käytiin pitkä keskustelu vanhuksien kanssa, ja jostain syystä meillä sitte kuitenkin, kun kotiin päästii, oli semmonen pieni hauveli mukana joka sai sitte nimekseen Piki

Sillä on muuten tosi ihana luonne ja se on aina ollu "sosiaalinen" ihmisiä kohtaan Mutta toisia koiria se ei voi sietää...

lainaus:Kai te välillä käytte ulkonakin, hihnassa? Pitäähän sitä päästä puuhun kiipeämään...

Kyllä sitä on ulkona käytetty ja erittäin innokas ulkoilija on, koko ajan saa ulkona kykkiä kun se alkaa aina sisällä juoksemaan.

lisäksi meille ilmestyi taas kulkukissa ja kun annoimme sille kerran ruokaa kun ressulla oli kauhea nälkä niin tuossa sekin pihassa kävelee jatkuvasti, eilen se livahti sisälle ovesta kun menimme napin kanssa ulos.

Lemmikkejä... No joo, saisinpa nyt kissan, kun minulle on yhdeltä kaveriltani varattuna huippusuloinen maatiaiskissanpentu (Sellainen mustan -ihmeen-savun-värinen kissa, jolla on harmaat jalat ja valkoinen jälki leuan alla), mutta nyt saan taas yrittää suostutella äitiä, että se antaisi suostumuksensa ja hyväksyntänsä hankkeelle, jos se nimittäin julistaa koko jutun pannaan, niin minun käy huonosti. Mutta toivon nyt, että saan sen kissanpennun. Näet, isosiskoni mies on allerginen ja käy meillä suurinpiirtein kerran vuodessa, ja minä ja äiti ollaan eri mieltä siitä, pitäisikö minun muka olla koko ikäni ilman lemmikkiä siksi, että satun omistamaan erään sukulaisen, joka on allerginen. Minusta se ei kyllä ole oikein, jos saan sen vuoksi olla koko ikäni ilman lemmikkiä.

Paria kuukautta myöhemmin tehty lisäys: Haa, se onnistui, olen onnellinen kissanomistaja! kolme kuukautta vanha suloinen kissanpentu asuu nyt täällä ja toivottavasti viihtyy, ja toivottavasti ei kuole kolmeenkymmennen vuoteen. Lemmikki pikkuinen, suloinen ja karvainen pärjää kolmella nimellä, isoveljien antamalla Sir Edgarilla, koska yksi heistä sanoi, että kuristaa sekä kissan että minut, jos sillä on TSH- aiheinen nimi, ja minun itseni (isoveljen kiellosta huolimatta) antamalla nimellä Merri ja Sir Edgarin väännöksellä Eddiellä, joka on peräisi jostain epämääräisestä lähteestä.

Mulla on kaks 2-vuotiasta Kultastanoutajaa...Tosi sulosia pikku karvaturreja (jos niitä ny pieniks voi kutsua, mitä ei todellakaan voi tehdä). Joskus käy hermot kireellä ku karvoja on joka paikassa ja ne tulee aamulla kuolaan päänupin päälle, mutta muuten ne on tosi rakkaita mulle, kuten kaikkien omat lemmikit on itelleen, I gess...
Hyviä puolia niissä on ne, et niistä hyvää lenkkiseuraa ja niitten kaa on kiva leikkiä ja tottakai on kivaa ku on lemmikeitä. Huonoja puolia tulikin jo mainittua pari mutta tässä hiukan lisäystä lisäystä: jos asuu maalla (niin ku minä) niin niitä EI MISSÄÄN NIMESSÄ saa päästä tai ainakaan kannata päästää ulos, jos on kauhee sadekeli koska ainaki meiän koirat alkaa painiin ja ...no lopun varmaan arvaatte. Eli vaalee turkki menee ihan mutaseks ja märäks ja sen jälkeen niitä ei voi päästääsisällä tepastelee niin ku ne haluis vaan ne pitää teljetä kodinhoitohuoneeseen...raukkaparat!

Sit meillä on yks Amerikan ravuri...Se on tosi ihana! Kesäsin se saa seurakseen oman varsansa ja sit sille tulee myös muita mammoja meiän pelloille laiduntaan.
Ennen meillä oli myös hoitoponi mut se lähti sit pois...

Sit meillä on ollu pässi jotai... ehkä vuoden, mut seki lähti sit pois. Sitä ei todellakaan kannat ärsyttää koska sillon saa kyllä peräpaukamaansa ison mustelman.

"Pyhä kolminaisuuteni" eli ..

Minulla on lemmikkejä, kyllä, ja jostain syystä niitä on kolmen sarjoissa :roll:

Koiria on kolme ja
kissoja on kolme,
kolme on lampaitakin ja
akvaariotani somistaa kolme piraijaa.
Marsupoikani onkin sitten ainoana omaa lajiaan,
mutta toivottavasti tulevaisuudessa heitäkin on monta

Heissä on oma työnsä mutta se ilo minkä eläinten kanssa eläminen antaa,
korvaa työmäärän moninkertaisesti

Lemmikeistä...hmm...
No, kun olin sellainen 5- vuotias, minulla oli nymfipapukaija, Nelson...
Sitten on ollut kaloja...eihän niitä tietenkään silitellä voi mutta mukava niitä on katsella ja hoitaa (siinä määrin miten niitä hoidetaan :roll: )
Sitten neljä vuotta sitten minulla oli Chinchilla, Mikki, ja se oli aivan ihana, persoonallinen ja hauska...kuoli sitten, mihin lie kuoli
Aijotaan hankkia tänä kesänä koira...
Vaihtoehtoina on Shiba-inu, Valkoinen länsiylämaan terrieri ja yorkshiren terrieri...
Jos on kokemusta tai jotain, niin kertokaa ihmeessä!

Elikkäs minulla on kotosalla kissa rouva Mimmi ja kaksi kesyrottaa Hamlet ja Harlan . Parisen vuotta sitten näin kaupan seinällä ilmoituksen kissanpennusta, joten minähän tietty innostuin siitä ja loppujen lopuksi Mimmi saapuikin taloomme. Se otti heti majapaikakseen naapurimme tallin jossa se myös loukkasi tassunsa. Se ei voi käyttää sitä pyytämiseen, mutta kävely onnistuu yhä
Vuosi sitten minulle iski jyrsijä kuume ja ostin sitten pari kesyrottaa, vaikka äiti ei pitänytkään ajatuksesta. Nyt meillä siis asustelee kolme otusta, jotka eivät ole muka huomaavinaankaan toisiaan silloin tällöin, mikä sopii minulle

Meillä on kolme kissaa (Juuso, Chokli (oikeasti Chocolate Heart) ja Candy), kaksi koiraa (Roi ja Turo) ja yksi gerbiili, joka on jo 4-vuotias ja hyvin säilynyt paitsi että se on sokea.
Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni, kuten ne ovat jokaiselle, jolla sellaisia on.
Sitten kun muutan omaan kämppääni olen ajatellut hommata lemmikiksi käärmeen, mutta tarvitsisin niistä enemmän tietoja kuin minulla niistä tällä hetkellä on. Olisiko teillä tiedossanne mitään hyviä sivuja, joista voisi löytää tietoja käärmeiden hoidosta jne? Olisin tiedoista hyvin kiitollinen.

Onhan noita taas kolme kissaa siunaantunu, kaksi mustaa herrasmiestä, Manu eli Pulla ja Nemo, sekä valkoinen karvakasa, neiti Missu. Kaikki tottelevat kyllä nimeä Miimi myös, älkää kysykö miksi.

Lisäksi nurkassa kököttää akvaario, jossa seikkailee 6 kalaa tällä hetkellä, mukana eräs harvinaisen ruma harvinaisuus (en kyllä kuollaksenikaan muista nimeä). Pari sammakkoa on hankinnassa heti kun eläinkauppa niitä saa käsiinsä.

Elämän varrelle on mahtunut myös kolme koiraa, kaksi rottaa, kaksi gerbiiliä, toinen akvaario ja Mooses-kissa.

Kai sitä nyt sitten pitää tulla mainostamaan, kun tuo kissa tuossa tälläkin hetkellä yrittää pyrkiä hyppimään näppäimistölle.

Meillä on ollut kissa aina siitä asti, kun olin 3-vuotias, mutta nyt otin ensimmäistä kertaa elämässäni rotukissan. Muutin pois kotoa tuossa tänä syksynä, ja otin kämppääni kaveriksi norjalaisen metsäkissan(Pikkumetsän kissalasta, laadukkaita mettiksiä ja mukava kasvattaja, suosittelen!). Mittu on tapaus nimeltään.

Minulle oli jotakuinkin hirvittävä muutos, kun yhtäkkiä tämä kissa onkin sisäkissa. Olen aina asunut keskellä metsää, ja kissani ovat saaneet juosta vapaana, mutta sitten muutin Tampereelle ja minulla on sisäkissa. Käyn kyllä kissan kanssa käyskentelemässä pihalla päivittäin, mutta silti tuntuu kuin tekisi vääryyttä kissalle, vaikkei se tietenkään niin ole.

Näyttelyihin olen hurahtanut myös. Kasvattaja sai houkuteltua minut Mittun kanssa Kuopion kissanäyttelyyn jokin aika sitten, ja kissa pärjäsi sen verran hyvin, että toistekin tulee kyllä lähdettyä.

Ja muuten, Haltianeito, olen huono vastaamaan, kun kissat ovat enemmän minun alaani, mutta omien kokemuksien perusteella en menisi ottamaan terrieriä. Niillä on kaikilla se ominainen luonteenpiirre, ei mitään rauhallisimpia koiria maailmassa.