Lemmikit

Kissani Smeagol aka Sissi mukautui muutamassa päivässä muuttoon maalta koiria kuhisevalle esikaupunkialuelle, muttei suostu syömään, mikäli ruokakippo on väärässä huoneessa. Ymmärrä sitten sitä.
 
Valië Nienna, minun koirani kieltäytyy kesäisin juomasta vettä keittiössä, se pitää saada parvekkeella (ei ilmeisesti kuitenkaan maisemien vaan ilman viileyden vuoksi, otaksun).

Ihan pakko nyt jättää jälki tähän topikkiin myös siksi kun jatkuvasti silmiini osuu tuo aiempi viestini barffaamattomuudesta iän takia. Muistilappu itselle: koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, edes sen vanhan koiran kohdalla. Nyt kun on tässä taloudessa menossa käynnissä koti/raakaruokakokeilu, josko tuo reppana saisi vielä lihaa luidensa ympärille kun ei sitä tunnu nappuloista enää irtoavan. Puuroja ja riisiä ja toisinaan kasvisosetta, broilerinsiipiä murskattuna, muutamaa miedompaa lihaa (sikanauta, peura), piilotettua lohta, merilevää ja kaikkea pienempää (kananmunia, pellavansiementä jne) tähän mennessä sulateltu. Rustoluukokeilu alkamassa, vähän jännittää kyllä.
 
Kissa. Pelastettu lapion alta. Emo kadoksissa ja tämä pentu ihan henkihieverissä.
Nyt jo reipas, vuoden ikäinen herra. Puoliksi villi kissaa, puoliksi rotukissaa. Eli puoliverinen prinssi, sanoisin.
Ja kuun vaihteessa tulee toinen poikakissa, tämän jo olevan kissan ja naapurin morsiamen lemmenyön tulos... [26]
 
Yksi nelijalkainen koltiainen löytyy, eli Fabrizio-kissa. Löytöeläinkodista kävin pienen pelastamassa, en voinut jättää sinnekään. Yhteistä eloa onpi noin vuosi täynnä nyt (synttäreillä oli paperihattuja ja kissakakku).

Melko omalaatuinen ja oman arvonsa tunteva tapaus. Istuu pöydän päässä syöttötuolissa (minullahan ei siis ole lapsia) ja ottaa torkut OMASSA nojatuolissaan (joka on tietysti sävy sävyyn ja mittojen mukaan). Öisin se en ole minä, joka päättää kuinka leveästi saan sängyssäni (luulisin ainakin että se on minun eikä kissan) nukkua. "Mummolaan" mentäessä lapsella on lammasreppu, jossa omat tavarat kulkevat kätevästi. Vaatekomerossa tilaa vievät mm. tonttupuku ja mittojen mukaan teetetty ylioppilaslakki.

Minäkö muka jumaloin kissaani...? :D
 
Nyt sitä ollaan oltu viikon verran kahden kissan "omistaja". Ihana suloinen pieni mustavalkoinen kissapoika muutti meille asumaan ja parina ekana päivänä ottivat kissat mittaa toisistaan. Nyt jo lekottelevat samassa nojatuolissa (johon ihminen ei sitten peppuaan saa laskea), nukkuvat molemmat minun jaloissani öisin ja saavat hirmuisia juoksukohtauksia... :nekobasu:
 
Meillä 200 litran akvaario täynnä kaloja. Mustamolleja, monneja, platyja, neontetroja, kiilakylkiä, lehtikaloja ja tiikerinuolijaisia.

Minä olen aina halunnut koiran. Mutta kuten luultavasti täälläkin on käynyt selville; minä olen allerginen. :just: Enkä vain koirille, vaan myös kissoille, hamstereille, kaneille, undulaateille, hevosille... Ja tämä lista jatkuisi loputtomiin jos vain alkaisin luettelemaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Olen allerginen kaikille eläimille joidenka iho hilseilee.:roll: Olisin halunnut pienenä harrastamaan ratsastusta, mutta ei. En saanut mennä talliin koska vaarana oli astmakohtaus. Ehkä lopetan nyt, sillä tällä hetkellä vaarana on järkyttävän pitkä vuodatus siitä, kuinka epäreilua tämä minusta on.
 
Kiilakylkiä!
Kiilakyljet mainittu!
Kiilakylkiiiihhqqq!!111

Anteeksi. Jos olisin kala, olisin varmaan kiilakylki, vaikken laumaeläin muuten olekaan... ;)

Minun ainankin 15-vuotias 112-litraiseni muuttui noin kuukausi sitten kaverilta ostetuksi 300-litraiseksi. Nyt siellä on varsin sekava kalasoppa jäämiä molemmista projekteista: 12 kiilakylkeä (ei akvaariota ilman näitä!) 2, keltabarbia (plaah), 1 punapääbarbi (tarvitsisi seuraa), kaksi lehtikalaa (ihan jees), Regal-niminen helmirihmakala (kyllä, nimi kertoo kaiken), yksi tuntematon mr. Pleko, yksi Raitapaita-raitanuoliainen ja Mr. Murina eli juovaokamonni (95% ajasta sen paikalla tosin on vain raidallinen kanto).

Koiran mielestä nurkissa on taas yksi turha neliskulmainen esine jonka tuijottamiseen ihmiset käyttävät aivan liikaa aikaa.
 
Nerwen sanoi:
Regal-niminen helmirihmakala (kyllä, nimi kertoo kaiken)

Ei kerro, päin vastoin, kertoo vain sen, että tuosta sintistä olisi ilmeisesti enemmänkin (kauheita) tarinoita kerrottavana...
 
Noh, kuten esikuvansa, Regal on äärettömän komea ja koristeellinen mutta ihan karsea muiden (kalojen) kiusaaja. Se liikuskelee esim. lehtikalojen seurassa ihan normaalisti osan ajasta, mutta varsinkin ruokinnan jälkeen innostuu jahtamaan niitä ympäri akvaariota ihan mielipuolisella tavalla. Edes valtakunnan laajennus ei auttanut tässä tavassa. Regalin puoliso nääntyi nälkään/stressiin kun R piti sen visusti kivenkolossa piilossa muiden katseilta. Myös yksi aiempi lehtikala kuoli hämäräperäisissä olosuhteissa.

Ikävintä tässä on se, että helmirihmakalaa kuvataan poikkeuksetta "luonteeltaan yhtä kaunis kuin ulkomuodoltaan" ja "hätyyttelee korkeintaan oman lajinsa muita uroksia". Eli sen pitäisi olla ihanteellinen seura-akvaariokala. [22] Olen miettinyt, että jos sittenkin pistäisin vanhan 112-litraisen uudestaan pystyyn Regalin eristysselliksi ja sille jotain pieniä tetrakavereita sinne, kun se nyt tuntuu kiusaavan vain itsensä kokoisia. Mutta purkautuuko itseriittoisuus sitten niihin pienempiinkin jos muita ei ole tarjolla...

(Henkihän tuolta varmaan kannattaisi ottaa. Mutta kun en kuitenkaan hennoisi. Pitää kai lainata joltain frettiä hoitamaan homma. ;))

// Ai miltä se sitten komeus sitten näyttää? Tältä, ja tältä puolisonsa kera paitsi että nykyään kala on laiha ja väriloisto kadonnut, ilmeisesti kaikki energia menee muiden perässä uimiseen. :|
 
Cirindëlle: Jos mahdollisuuksia löytyy, kokeile oleskelua Cairninterrierin tai Valkoisen länsiylämaanterrierin kanssa (käytännössä melkein samaa rotua mutta cairnit on mustia/harmaita/ruskeita ja westiet eli valkoiset länsiylämaanterrierit valkeita, jalostettiin eri roduiksi vasta 1800-luvun lopulla). Meidän perhe on kanssa hillittömän allerginen, isi joka on indikaattori ei siedä esimerkiksi noutajia samassa talossa kuin vartin ennen kuin alkaa silmät ja nenä vuotaa, mutta westiet ja cairnit on aina sopineet isillekin, kun on semmoisissa perheissä kyläillyt, ja pari vuotta sitten meillekin muutti westie, Helmi. Sama juttu ystäväperheessä jossa myös isä on allerginen. He hankkivat cairnin ja hyvin on sujunut.
En tarkoita että kannattaisi (tai saisikaan, pennuille on iso juttu jos niistä joudutaan syystä tai toisesta luopumaan) rynnätä nyt heti kenneliin, mutta jos on lähipiirissä cairneja tai westieitä niin kysyä jos voisi hengata niiden kanssa ja viedä lenkeille ja erityisesti olla sisätiloissa niin että selviäisi allergisoivatko ne sinua.
 
Meillä on 1-vuotias villi ja energinen uros koiranpentu, Jimmy nimeltään. Ja rotu on bordercollie...
Se osaa tehdä niin uskomattoman kainon ilmeen että sille ei voi olla vihainen vaikka se olisi varastunut jonkun kengän. Se on mustavalkoinen väriltään ja ihana varsinkin aamuisin koska se on niin väsynyt että se pötkähtää heti johonkin nurkkaan nukkumaan (mikäli ruokaa ei ole tarjolla)
Se on nuori ja villi hurtta, joka rakastaa lunta. Se hyppii usein lumessa kuin jänis. Kerran se hyppi puolimetrisessä hangessa ja siitä ei näkynyt kuin hännän pää kun se pujahteli lumen seassa.

PS: Tauluseinällä on sen kuva jos jotakuta kiinnostaa.
 
Meillä on kaksi karvakuontaloa - koira ja kissa. Kotimme on välillä kuin sotatanner, varsinkin yöllä, mutta aamulla ne löytää nukkumasta melkein sylikkäin sohvalla. Aaw! Hauveliinimmi on nimeltään Pecu, poikahan hän on ja noin 6 vuotta. Hän on virallisesti sekarotuinen, mutta hollanninpaimenkoiraa hänessä on ainakin 80%. Hän ei voi vastustaa lehtikasoja. Kissamme on nimeltään Miisu ja hän on Maatiaiskissa, sellainen mustavalkoinen. Hän on 8-vuotias katti. Hänellä on musta parta, (pitkähköjä mustia karvoja leuan alla) vaikka hän onkin tyttökissa. Hän herättää koko talon mourunnallaan neljältä aamulla, hän nimittäin rakastaa saaliidensa esittelyä. Hän ei voi vastustaa juustoa. Pecu vihaa kissoja, muitakuin Miisua ja Miisukin vihaa muita koiria paitsi Pecua. Silti heidät löytää melkein jokayö tappelemasta ja ulvomasta, toistensa kuonoista roikkumasta, huonekaluilla kiipeilemästä, mutta taas aamulla ollaan enkeleitä.
 
Mulla on puoltoista vuotinen koira (rotu:Lancashire heeler)nimeltä Luna. Se on kyllä niin ihana että ei oo mitään valittamista. Harrastan sen kanssa agilityä ja se rakastaa sitä. Tässä lähipäivinä Luna söi vahingossa ihmisten särkylääkkeen ja sillä meni maha ihan sekaisin. Onneks mitään pahempaa ei tapahtunut(ainakaan vielä). I LOVE DOGS!!
 
Voi romppa! Olen aina halunnut heelerin ja luultavasti sellaisen otankin joskus, ehkä, mahdollisesti, hamaassa tulevaisuudessa. Eli itsekin olen kovasti ihastunut kyseiseen rotuun.

Mutta siis asiaan. Tuossa jokunen kuukausi hehkuttelin jo aiemmin ensimmäistä koiraani. Kauan siihen menikin, kun olen halunnut omaa koiraa sieltä kakkosluokalta asti. Tähän mennessä minulla on ollut vain hoitokoiria.
Kuura on siis suomenlapinkoira, todella ihana ja sievä tyttönen. Omaa tahtoa kovasti löytyy ja sitä ah, niin ihanaa haukkuääntä. Melkoinen pikku myy siis. Tänään täyttää kaksitoista viikkoa ja maanantaina meilläpä onkin ensimmäinen rokotus. Mutta kyllä se vähän jännittää miettiä, että millainen tuosta Kuurasta sitten kasvaa. Että osaako sitä omaa koiraa kunnolla kasvattaa :p

Kovasti on ollut tekemistä tuossa pikku pirpanassa. Tykkää kovasti olla ihmisten kanssa ja lumi on todellakin Kuuran elementti. Siinä voi peuhata vaikka sun kuinka paljon. Välilä tunkee päätään lumeen ja sitten alkaa auraamaan päällänsä reittiä lumeen.
Sittempä ollaan niin itse suloisuus kun tullaan kiltisti syliin makaamaan ja järsimään jotain. Useimmiten se on luu tai joku lelu, joka sitten vaivihkaa vaihtuu minun käsiksi...

Mutta niitä huonoja puolia tuossa kakarassa kyllä on muutamia. Korvat ei tahdo aina löytyä kaikille käskyille, kun koheltaa vielä niin paljon. Lisäksi pikku naskalien käsittelyyn on päässyt mm. minun käteni, tuhottu sukkapari, kolme kirjaa, pahkapöydän sekä sängyn jalat. Eniten itseäni harmittaa hampailla rei'itetty siskon hää-kiitoskortti, mutta onneksi siitä saa sen kuvan talteen ja voi laittaa kehyksiin.

Eli jos joku ei vielä ole saanut selville, niin olen ehdottomasti koiraihminen. Mutta pidän kyllä kaikista elukoista, olivatpa ne sitten karvaisia tai eivät. Siskoltani löytyy yksi kissa ja toinen sievä nassikka on tulossa hänelle ensiviikolla. Lisäksi isoveljen perheellä on myös koira ja tietenkin kavereilta löytyy eläimiä marsuista papukaijoihin.

Mutta kuten aiemmin olen maininnut jossain topikissa, niin kyllä minulla on aikomus ottaa lisää nuita elukoita. Luultavasti koirapainotteiseksi menee, mutta ehkä yksi tai kaksi kissaa saattaa löytää tulevaisuudessa kodin minun luoltani :)
 
Vetehinen sanoi:
--ja kaksi gerbiiliä Ruusa ja Pippin. Alunperin gerbiileinä oli Merri ja Pippin mutta Merri lähti vipeeltämään taivaaseen viime kuussa. Ja pitihän Pippinille seuraa saada, nyt taidetaan kyllä odottaa poikasia tammikuussa :)
Tuollaista kirjottelin viime vuonna. Nykyään gerbiilejä on yhdeksän, viisi tyttöä: Ruusa, Karkki, Tillintallin, Hämy ja Enkeli ja neljä poikaa: Pippin, Ninja, Pikkujätkä, Nuutti (aka Kurpitsa). Mutta ei nuo kaikki ole Pippinin ja Ruusan jälkeläisiä, ainoastaan Karkki, Pikkujätkä, Ninja ja Nuutti :wink: Loput tulivat isosiskoni kaverilta, jolla ilmeni paha astma ja ei voinnut enää pitää gerbiilejä.

Gerbiilit ovat kyllä vekkulimpia otuksia ikinä :grin: Niiden tekemisiä jaksaa katsella vaikka kuinka kauan ja niiden uteliasuus on ihastuttavaa. Heti tullaan haistelemaan, jos terraarioon laittaa uuden asian.

Jotkut ovat ihmetelleet, miten ihmeessä tunnista gerbiilini, kun kaikki ovat samanvärisiä eli vaaleanruskeita, joilla on valkoinen vatsa (paitsi Hämy, joka on harmaa ja Enkeli, joka on valkoinen), mutta <i>daa-ah</i>, tietenkin tunnistan omat lemmikkini :wink:
 
Meillä kanssa vipeltelee gerbiileitä, tarkemmin ottaen kolme, Merri, Pippin ja Frodo 8) Merri ja Pippin ovat väritykseltään honey foxeja (vaaleanruskea, valkoinen vatsa) ja Frodo on nutmeg (ruskeita ja mustia karvoja).

Samaa muuten täälläkin moni ihmettelee, että miten erotan Merrin ja Pippinin. Mutta helppoahan tuo on, Pippin on se kesympi ja vähän isompi jolla on tällä hetkellä vähän tummempi karva. Helppoa.

Aiemminkin oli kaksi gerbiiliä, Idril ja Niniel, mutta kumpikin menehtyi vain vähän aikaa minulla oltuaan synnynnäiseen sairauteen, eikä pikkuisilla olisi ollut mitään mahdollisuutta elää, sisuskalut meinaan kasvaneet päin prinkkalaa.

Gerbiileitten lisäksi on loota kaloja, tämä on nyt tähän mennessä neljäs akvaario. Tuolta löytyy iso läjä partamonneja (ärsyttävät superlisääntyjät...), miljoonakaloja (sama juttu), mustamolleja (samoin heillä), leväbarbeja kaksi kappaletta ja 2x perhoskirjoahveniakin, joilla on nimetkin, Uuno ja Elisabeth. Isoin partamonneista, meidän hieno uros on sitten Spede, ja hänen kaksi aikuista neitiä on Ansa ja Ansa. Poikaset nimettiin Pikku-Turhapuroiksi.

Muita elukoita täällä ei sitten asustelekkaan (paitsi villakoiria joka nurkassa), vaikka minä kyllä niitä haluaisin. Vanhemmat vain sattuu olemaan vastaan. Ensimmäinen syy on se, että isä on allerginen kaikelle millä on karvoja, ja toinen se, että äiti pelkää kaikkia mahdollisia öttiäisiä, eli käärmeet ja liskotkaan eivät tule kysymykseen. Ja hevoseen ei muka ole varaa... Ja pah.
 
Minä haluaisin nimenomaan mahdollisimman mustan koiran. Ne kun herättävät luonnostaan enemmän kunnioitusta ihmisissä.
 
Minä haluaisin nimenomaan mahdollisimman mustan koiran. Ne kun herättävät luonnostaan enemmän kunnioitusta ihmisissä.
Mulla on aina toisinaan kaverin koira hoidossa. Ihmettelin pitkään miksi tuo muutoin niin kovin sosiaalinen koira heittäytyi ujoksi mustia koiria kohdatessamme, kunnes kerran otusta aamulenkittäessäni juttelin yhden mustan piskin omistajan kanssa. Tämä kertoi, että monet koirat arastelevat mustia lajitovereitaan, koska eivät erota näiden ilmeitä eivätkä sen takia osaa tulkita mitä toisella on mielessä.
 
Kun aikanaan muutin pois kotoa, mua jotenkin hirvitti ajatus lemmikistä (lähinnä siis sen takia, et osaako sitä hoitaa oikein yms), mutta sattuman kautta mulle tuli kodinvaihtajana aikuinen kissa.
Sitten tapasin nykyisen miesystäväni, kissani muutti ensin hänen luokseen, sitten minä. :)
Muutaman vuoden päästä meille tuli kodinvaihtajana koira ja kun yksi naapuri halusi päästä häijystä kukostaan eroon, miesystäväni piti lopettaa se, mutta jotenkin kiintyi siihen ja kukko sai puoli vuotta jatkoaikaa ja lopulta kolme rouvaakin :D

Tää kukko on tosin jo päässy päiviltään ja nykynen kukko on paljon kivampi luonteeltaan.
Nyt noita siivekkäitäkin on kerääntynyt jo 16, että se siitä hirvityksestä lemmikin omistamista kohtaan :D
 
Ylös