Lemmikit

Suomen lapinkoira.

Pippinilläkin olisi hammaskivenpoisto edessä. Jouduttiin myös vaihtamaan sille dieettiruoka minkä jälkeen henki on alkanut haista kamalalta. Pippiniltä on kyllä ennenkin poistettu hammaskiveä. Meinasin että tuon pennun voisi totuttaa hampaiden pesuun että hammashuolto tulisi vähän helpommaksi ja halvemmaksi. Ja olisihan se koirallakin kivempi olla jos on suu kunnossa.

Huomasin muuten menneitä kaivellessani tuolla Ongelmakoirat ja niiden (ongelma) omistajat-tokipissa kirjoittaneeni flexien puolesta. En edes muistanut joskus suhtautuneeni niihin noin myönteisesti. Nyt en muuten kuin pakon edessä veisi koiraa flexillä tien vartta pitkin. Flexi sopii minusta enemmän siihen jos mennään vaikka pellolla missä koiralla on tilaa juosta vähän joka suuntaan ja missä on hyvä näkyvyys joka suuntaan että jos tulee jotain minkä takia koira pitää ottaa haltuun niin sen huomaa ajoissa. Muutenkin olen kirjoittanut siellä vaikka mitä mitä en ehkä enää allekirjoita. Niin sitä ihminen kasvaa ja toivottavasti viisastuu.
 
Tuosta hammaskivestä:
Olen hyvällä menestyksellä syöttänyt koiralle Purina DentaLife - hammastikkuja. Kokemukseni mukaan tämä hammastikku on paras koska se on kovinta materiaalia --> putsaa hampaita koiran sitä syödessä. Toistaiseksi ei ole hammaskiveä tullut kun olen noita syöttänyt (en ihan joka päivä mutta melkein kuitenkin).

Vaihdoin meidän koiralla myös nappulamerkkiä. Syö nyt Eukanuban sensitve digestion nappulaa. Nappulan seassa saa vaihtelevalla kombinaatiolla esim. raakaruokapullia, raejuustoa, keitettyä pakasteseitiä tai kanaa.
Tuo nappula on paljon parempi kuin aikaisempi Eukanuban lammas-riisi jota sai. Maha ei ole enää löysällä ja kakkiikin paljon vähemmän. Oletettavasti ruuasta siis imeytyy suurempi osa. Tuota nappulaa olikin kehuttu netissä eikä siis turhaan.
 
Noita hampaanhoitoherkkuja on tosi heikosti vaan koirille, minkä kanssa täytyy välttää viljaa... :(

Me ruvettiin tossa syksyllä ihmettelemään, ku koiruus meni ihan vaisuks, joi koko ajan ja oksenteli vähän väliä. Päivystysreissu anto diagnoosiks kohtutulehduksen ja neitokaiselta poistettiin sitte kohtu samalla reissulla. Sanoivat lääkärissä, et jos olis odoteltu aamuun, olis voinu olla liian myöhästä..
Leikkauksen jälkeen tolla meijän hurttimuksella on ruokahalu kasvanu ihan älyttömästi, vetäis varmaan säkillisen kuivanappulaa vielä ruoan päälle jos sais mahdollisuuden ja mitä oon ymmärtäny, ni steriloiduilla hurtilla tarttis jopa pienentää ruoka-annoksia... Tuntuu hirveen julmalta ajatus vielä pienentää toiselta ruoka-annoksia, ku tuntuu et nytteki on koko ajan nälkänen...
Googlailin netistä ruokavaihtoehtoja ja tottakai kaikissa steriloiduille koirille tarkotetuissa ruoissa on viljaa tai perunaa... Täytynee käydä eläinkaupassa juttelemassa, jos siellä olis jotain vinkkiä asiaan..
 
Käytiin tänään tapaamassa minun maailmani suloisinta pientä karvapalloa. Palloa todellakin. Herra on ollut ruoka-aikaan paikalla. Ahulin Jouluriemu (Kosti) muuttaa meille vajaan viikon päästä. Olen myyty vaikka tultiin vähän huonoon aikaan kun pennut olivat juuri unille menossa, mutta videolta olen nähnyt miten kaveri vipeltää menemään. Sydän suli sen pienen nappisilmän edessä.

Kosti on nyt sitten se paljon puhuttu suomenlapinkoira. Tutkin sukutauluaan ja vanhempiaan. Isällä Lonka A/A ja emällä C/C. Kun katsotaan kahdeksan sukupolvea taaksepäin niin sukusiitosprosentiksi tulee 4,18% ja neljä polvea taaksepäin 1,62%. Jos nuo jollekin mitään sanovat. Minä voin yrittää leikkiä viisasta ja fiksua, mutta oikeasti en osaa vertailla näitä mihinkään. Onneksi netti on pullollaan tietoa.
https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveyskoiran-jalostustietoa-jalostuksen-tueksi/sukusiitos sanoi:
Jalostuksessa suositellaan neljän-viiden sukupolven perusteella lasketun sukusiitosasteen pitämistä alle 6,25 %.
Tuon mukaan sukusiitosprosentti on aika hyvä.

Mushu odottaa ihan täpinöissään uutta perheenjäsentä ja pakko myöntää että itsekin olen täynnä positiivista levottomuutta. Vielä vajaa viikko pitää malttaa. Tuon ajan voi käyttää vaikka siihen että siivoaa matot lattioilta ja konttaa läpi huoneet joissa pentu tulee aikaansa viettämään ja katsoo mitä kaikkea jännää koiran tasalta katsottuna voi löytyä. Pitää askarrella yksi kevyt "koiraportti" ja ostaa yksi superleveä portti ja askarrella se paikoilleen. Voi lukea tuota Samon mainitsemaa Kaimion kirjaa (lainasin kirjastosta) ja yrittää pysyä nahoissaan :)
 
Vanha kaverini on noissa koiranjalostushommissa, se on kyllä ihan oma maailmansa. Sääli, että viime vuosisadalla ehdittiin mennä metsään rotumääreiden ylikorostamisessa, siitä on moni eläin saanut kärsiä perinnöllisinä vaivoina. Onneksi monelle koirarodulle on muodostunut käyttölinja ja näyttelylinja erikseen, joten kaikki ei ole menettettyä useimpien rotujen kohdalla.

En ole koskaan omistanut varsinaista lemmikkiä, mutta joskus lapsena meillä oli välillä kesäeläimiä. Ankat katosivat tietämättömiin, joku petoeläin repi kanien aitauksen verkon ja popsi ne, ja pässi oli niin aggressiivinen, että emme me lapset uskaltaneet sitä lähestyä. Oli siis vähän ristiriitaista noiden kanssa. Allergioiden takia ei taas voitu ottaa kissaa tai koiraa, mutta perhetuttujen koirista kyllä pidimme. Isästäni ja perhetuttujen Kiia-samojedista löytyy hieno 90-luvun kesäkuva, jossa koiralla on päässään isäni lippalakki ja molemmat istuvat hyväntuulisina rantakalliolla.
 
joskus lapsena meillä oli välillä kesäeläimiä. Ankat katosivat tietämättömiin, joku petoeläin repi kanien aitauksen verkon ja popsi ne,

Tästä tulikin mieleen "Pikku-Marjan eläinlauluja":

Oli Otto-pojalla kolme kania./ Yksi niistä nuhan sai, siihen tukehtui/ toisen popsi koira kai, kolmas pakoon ui./ Nyt ei ole Otolla yhtään kania.
 
Oli Otto-pojalla kolme kania./ Yksi niistä nuhan sai, siihen tukehtui/ toisen popsi koira kai, kolmas pakoon ui./ Nyt ei ole Otolla yhtään kania.
Minun vaarini opetti minulle tuon hieman eri sanoin.

Oli Otto-pojalla kolme kania. Yksi ruokaan tukehtui, toisen vei kettu kai, kolmas pakoon ui. Nyt ei Otto-pojalla ole yhtään kania.

Moni rotu on tosiaan pilattu tavoittelemalla piirteitä joilla ei ole mitään muuta merkitystä kuin ulkonäkö ja jotka vaikeuttavat koiran elämää ja aiheuttavat kipuja ja sairauksia. Onneksi on myös rotuja joiden jalostuksessa on menty enemmän käytännölliset ominaisuudet edellä ja ne ovat edelleen kohtuullisen terveitä. Suomenlapinkoirillakin on lonkkavikoja ja silmäsairauksia vaikka se on kuitenkin ihan koiran mallinen ja kokoinen.
Mitä tulee käyttölinjaisiin ja näyttelylinjaisiin niin puolensa molemmissa. Käyttölinjaiset ovat yleensä kovempia koiria eivätkä sovi ihan samalla tavalla puhtaasti lemmikkieläimiksi. Veljelläni on käyttölinjan seefferi joka ei todellakaan ole mikään perhekoira. Käyttölinjan eläimen valintaa ei koskaan pidä tehdä kevyin perustein ja ilman kunnollista kokemusta kouluttamisesta sekä hyvää tukiverkostoa koiran koulutuksessa ja perusteellista taustatyötä. Käyttölinjan koira on käyttökoira ja sitä pitää käyttää työhön johon se on jalostettu tai johonkin saman kaltaiseen toimintaan. Ne ovat hyviä eläimiä omalla sarallaan. Ja toisaalta varmaan joku paimenrotu käyttölinjaisena on parempi perhekoira kuin seefferi (vaikka paimenkoirahan sekin on, mutta ihan eri lainen kuin vaikka borderi). Mutta Melkorin hyvä se koira on kuonostaan ja ihan varmasti vahtii taloa. Sinne ei kukaan mene luvatta. Eikä autoon jossa koira on. Ei lähellekään autoa.
 
Käyttölinjainen metsästyskoirakin voi oman kokemukseni mukaan olla tosi kiva lemmikki. Siskollani oli aikoinaan kaksi pointteria, joista toinen oli puhtaasti käyttölinjaa (se oli hirmu hauskan näköinen) ja toinen näyttely- ja käyttölinjan yhdistelmä. Molemmat olivat lepoisia lötköttelijöitä kotioloissa ja hurjia pinkojia pihalla.
 
No joo, yleistin ehkä viestissäni liikaa kokemukseeni nähden. Omat kokemukseni ovat nimenomaan seeffereistä (kahdesta) ja kuulopuheita labradorin noutajista. Minulla on myös hatara mielikuva että käyttölinjaisissakin kasvattajilla saattaa olla erilaisia intressejä jalostaa koiriaan tiettyyn suuntaan ja varsinkin seeffereissä monet kai lähtevät kiukkuisempaan vahtokoirasuuntaan, mutta onneksi on myös näitä jotka etsivät oikeita työkoiran ominaisuuksia (rajalle tai poliisille).
Silti olen edelleen sitä mieltä että minusta olisi erityisesti käyttölinjan koiria harkitessa tärkeää tutustua rotuun ja koiriin ja olla koirakokemusta sekä koulutustukea. Niitä kun ei ole jalostettu lemmikeiksi vaan työkoiriksi.
 
Kosti on täällä <3 Ensimmäinen yö oli yllättävän levollinen. Monta tuntia rauhallista unta koirat pyllykkäin ja minä vieressä. Yhden aikaan pentu päätti herätä, käydä eteisessä pissillä ja vähän riehua, mutta asettui sitten. Kolmelta taas hereille ja kakat sisälle. Viideltä hereille ja kakat ulos ja aamupalaa. Olen nukkunut paremminkin, mutta odotin pahempaa. Vinkumista ei ollut muutamaa inahdusta enempää.
 
Mulla on ollut tänään kaikin puolin huono päivä. Kaikki mahdollinen on mennyt just niin kuin ei pitänyt, ja viimeinen niitti oli se, kun huomasin että keittiön kaappien (23 vuotta vanhojen) ovien pinnoite on liestynyt ovien alareunoista ihan hirveän näköiseksi. Vuosien varrella kun ovia pitkin on valunut niin roiskunutta tiskivettä kuin keittiössä aina syntyvää kosteutta. Ei tuo melamiinipinnoite sellaista plus jatkuvia lämpötilanvaihteluita iäisesti kestä, ja liimasaumathan ovat se mikä prakaa vaikka muuten ovet ovat ihan hyvässä kunnossa. Järjellä tuon tajusin, mutta siinä mielentilassa se oli korsi joka katkaisi huskyn selän.

Istahdin sitten äärimmäisen kettuuntuneena keittiön lattialle ja tuijottelin epätoivoisena niitä halvatun ovien reunoja, kun hoidossa oleva koirakaverini tassutteli viereeni, laski päänsä reidelleni ja huokaisi koko viisikiloisen olemuksensa syvyyksistä asti. Mua alkoi saman tien naurattaa aivan mahdottomasti. Lainakoirakin osallistui syvään tuskaani!

Siinä mä sitten istuin keittiön lattialla rapsuttelemassa siinä vaiheessa jo äärimmäisen tyytyväisen näköistä pientä koiraa ja sain hetkessä tehtyä suunnitelman, jolla ovista tulee muutamalla kympillä taas aivan säällisen näköiset.

Osaispa itsekin suhtautua asioihin niin kuin nuo karvakaverit. Ja osaispa haistaa samalla tavalla, milloin joku tarvitsee lohdutusta.
 
Lemmikeillä on ihan silkkaa onnellistuttavaa vaikutusta. Tänä aamuna istuskelin sohvalla ja harkitsin töihin lähtemistä. Koira hyppäsi viereeni ja käytin muutaman minuutin rapsuttelemalla sitä eri asennoissa. Se oli hyvin lokoisaa puuhaa ja kun koira sai rapsuttelusta tarpeekseen, olikin jo aika lähteä töihin.

Alkuviikosta taas muu perhe oli lomamatkalla ja minä huolehdin koirasta kotona. Se on kesällä ehtinyt tottua jatkuvaan seuranpitoon ja keittiöön jättäminen koiraportin taakse on sille maailmanloppu. Tiistaina harmitti taas jättää se yksin haukkumaan ja kärvistelin koko työpäivän. Sitten kun iltapäivällä hain sen hoidosta mupan luota (he olivat hakeneet koiran puoli kahden aikaan kotoamme [se oli ollut niin innoissaan, että oli yrittänyt murtautua koiraportin lävitse]), oli taas tosi hienoa viedä karvakaveri lenkille. Tunsin itseni onnelliseksi.
 
Kas nyt kun Pagba kaivoi tämän topikin esille niin joudun korjaamaan aikaisempaa lausuntoani käyttölinjan koirista. Kun olen Kostin myötä tutustunut yleisesti lappalisiin paremmin niin ainakin lapinkoiran käyttölinjan koirat ovatkin hyvin saman kaltaisia kuin näyttelylinjan. Isoimpana erona se että niitä ei olla jalostettu ulkonäön mukaan ja että niitä vähän hanakammin käytetään paimennuskokeissa kuin näyttelylinjaisia. Mikä ei kerro koirista itsestään niinkään vaan omistajien kiinnostuksesta.
MSeefferin käyttölinjasta olen edelleen samaa mieltä kuin aiemminkin sekä se että silti suosittelen tutustumaan käyttölinjaan kunnolla ja selvittämään erityisen huolella millaisesta koirasta on kyse. Ettei tule ikäviä yllätyksiä. Toki hyvä tutustuminen koskee kaikkia koiria linjaan katsomatta.
 
Lapsuudenkotini sekarotuinen piski oli keskikokoinen ja tietty muodosti mieleeni mallin siitä, millainen koiran kuuluu olla. Siihen verrattuna nykyinen on surkuhupaisan pieni, mutta silti sataprosenttinen koira. Pienuuden etu nousi esille kun viime kesänä astuimme varomattomasti rapunovesta ulos, vaikka tiesin, että niillä kulmilla olisi lokinpoikasia ja niitä terhakkaasti suojeleva emo. Koira singahti kohti poikasia "leikkiäkseen" niiden kanssa, emo syöksyi päin ja minä kaappasin koiran kainalooni ja juoksin kulman taakse. Sinne ei emo meitä enää seurannut.

Tänään sain taas olla onnellinen koiran pienuudesta. Kävelimme kaikessa rauhassa aamulenkillä kun koira ilman mitään varoitusta singahti oikealle kohti kerrostalotontilla kasvavia puita. Se varmaan näki jonkin oravan. Fleksi purkautui äärimmilleen ja kyynärnivelessäni tuntui naksahdus kun käsivarteni venyi äkkipysähdyksen myötä. Fleksin kahva pysyi otteessani. Jos koira olisi ollut isompi ja voimakkaampi, niin jokin käsivarteni nivelistä olisi varmasti pettänyt tai fleksi irronnut näpeistäni. Koiralla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, vaan se olisi innokkaasti ryntäämässä auton alle, jollen estäisi sitä. Vapaana sen elinaika laskettaisiin sekunneissa. Joissakin kalliimmissa flekseissä on varmaan jonkinlainen jarrutussysteemi, muttei siinä mitä minä käytän. Koiralla sentään on valjaat yllä eikä äkkipysäyksen voima kohdistu kaularankaan. Kerran puin valjaat väärinpäin ja koiran silmät peittyivät. Se ei ollut moksiskaan. Näköaisti ei koirille selvästikään ole erityisen tärkeä. Jos ne eivät kuule tai varsinkaan haista, niin sitten niistä tulee levottomia. Olen nähnyt lähes kuuroja ja sokeita koiria, jotka edelleen haistelevat kaikkea kirsullaan.
 
Mun elämänlaatuni paranee aina pykälällä, kun kaverikoira tulee hoitoon. Se on parhaillaan täällä viikonlopun yli, kun omistajallaan on rientoja. Tuolla se nyt pötköttelee sohvalla kuorsaamassa. Hirmu paljon siitä on seuraa, vaikka isoimman osan ajasta se ei tee juuri mitään.

Oma koira olisi kiva, mutta en halua ottaa koiraa niin kauan kuin joutuisin jättämään sen työpäivien ajaksi yksin. Tuo lainakoirakin on toki ollut välillä mulla hoidossa arkena ja pärjää työpäivät keskenänsä ihan hyvin, mutta eihän se kivaa ole. Koiran omistajalla on mahdollisuus siihen, että piski on mukana duunissa. Sydän särkyy aina kun jätän sen päiväksi yksin. Ite tosin kärsin siitä varmaan enemmän kuin tuo elikko, joka nukkuu kaikessa rauhassa mun töissäoloaikani, syö sille jätetyt eväät, tappaa lelut ja tulee töistä palatessani iloisena ovelle vastaan :lol:
 
Ylös