Lindëalda
Kontulainen
Lankakerä
Mulla ei ole mitään sanottavaa. Tai itseasiassa on. Paljonkin. En vain oikein osaa tehdä sille mitään. Sisälläni pyörii paljon sanoja, joista voisi tehdä paljon lauluja.
Mutta tiedätkö, kun sitä menee joskus vaan ihan täysin umpisolmuun. Se solmu on sellainen että se aukeaisi vain viiltämällä se miekalla auki. Mutta silloin kaikki ne langat katkeaisi, ne lankojen osaset olisi irrallaan toisistaan. Irrallaan kaikesta. Olisi helppoa avata se solmu katkaisemalla lanka.
Se ei ole vaan se oikea tie. Ei oikea tapa. Se solmu pitää selvittää, käsin. Hitaasti ja varmasti. Joskus ne selvityspujottelut menee varmaan pieleen, ja luo itse vahingossa uusia solmuja siihen yhteen isoon lankasotkuun, siihen jättimäiseen umpisolmuun. Mutta kyllä se siitä. Aika ja kärsivällisyys ovat tässä avainsanat. Joku päivä saan sen kyllä auki, tiedättekö? Olen jo kerran purkanut muutenkin vahingossa Novita Circuksen toisesta päästä. En tiennyt mistä sen langan toisen pään löytää. Kerin lankaa auki, ja jossain vaiheessa kaverilta kysyessäni sain tietää, että se on sen kerän sisällä. Sellaisessa pienessä lankamytyssä. Se mytty löytyi helposti. Jos olisin tiennyt sen, kerä ei olisi mennyt sotkuun. Mutta tiedätkö, ihan hyvä näinkin. Aluksi olin hyvin turhautunut sen selvittämiseen. Minulla oli koko ajan pieni ärsytys päällä, ympäri vuorokauden. Aamulla kun heräsin, ja näin tämän sotkuisen lankakerän sohvallani. Illalla nukkumaan mennessä se kummitteli mielessä.
Yksi päivä päätin aloittaa sen selvittämisen, tulisi mitä tahansa pahoja sotkuja vastaan. Ja aloitin. Sitten kerinkin sitä monta tuntia yhteen putkeen ja selvitin pieniä vastaantulevia solmuja. Eniten ärsytti kohdat, joissa yksi lanka sukelsi keskelle kerää niin, että sen ympärillä oli tiukassa paljon muita lankoja. Ne menivät ristiin rastiin. Yritin usein vetää voimalla lankaa pois. Jospa se olisi ollut siellä kaksin kerroin, ja sitten koko vyyhti olisi purkautunut?
Niin ei käynyt yhtä ainuttakaan kertaa.
Yritin olla kärsivällinen. Monta kertaa riuhtaisin lankaa, mutta silloin koko vyyhti meni vain kireämmäksi, enkä saanut sitä auki. Kerran kuulin jonkun napsahduksen tapaisen, ja säikähdin tosissani. En halunnut että lanka menee poikki. Siitä lähtien aloin uskoa ystäviäni, joille purin suuttumustani ja ahdistustani lankakerän sotkuisuudesta. He neuvoivat minua olemaan kärsivällinen ja armollinen itselleni. Kyllä minä voisin kuulemma sen kaulaliinan myöhemminkin tehdä, he sanoivat. He voivat siihen asti lainata kukin omia huivejaan vuorotellen, läpi syys- ja talvipakkasten.
En uskonut heitä. He sanoivat siitä monta kertaa sen jälkeenkin, mutta en kuunnellut. Jatkoin taas langan nykimistä paniikissa ja ahdistuksessa. Minun olisi pakko saada huivi valmiiksi ennen pakkasia! Puolet oli jo valmiina!
Minua kuitenkin muistutettiin koko ajan siitä, etten ollut kysynyt lupaa lankojen ottamiseen. Muistuttaja jaksoi kantaa minulle katkeruutta ja kaunaa siitä, ja sen hän ilmaisi hyvin usein.
Yksi ilta hänen huutonsa jälkeen päässäni naksahti. En jaksanut enää. Kaikki viimeisien kuukausien asiat kasaantuivat päässäni: huonosti menneet ihmissuhteet, ahdistus koulussa.
Purkasin sen kaulahuivin. Kokonaan. Purin ne 95 senttimetriä kertaa kaksikymmentä senttimetriä, jotka olin tehnyt vuoden aikana. Purin kaiken sen pois mielestäni. Purin pois kaiken sen hyvän ja huonon. Sen jälkeen menin itkien ja raivoten palauttamaan langat. Heitin ne häntä päin. Siinä, ole hyvä. Vuoden työ meni hukkaan. Kaikki se, minkä olin rakentanut, hajosi palasiksi. Tajuatko mitä olet tehnyt elämälleni.
Asiat muuttuivat. En enää pystynyt olemaan missään, en kotona, en koulussa. Olin vahva, näyttelin osani hyvin. Elämä on helpompaa jos sanoo että kaikki menee hyvin. Riuhdoin sotkuista kerääni yhä lujemmin ja enemmän, yhä useammin, vaikka selvittämisen tarkoitus oli jo hävinnyt pois elämästäni. Yksi ilta se napsahti poikki. Käteeni jäi puolen metrin pätkä langasta. Minua raivostutti, minua inhotti. En olisi halunnut että se katkeaa. Umpisolmu näyttää rumalta, halusin koko kerän ehjänä itselleni. Ahdistus oli jokailtainen ja -aamuinen ystäväni, se toivotti hyvää huomenta. Tein sen kuuluisan käsieleen, minkä tein seurakunnan pokkaleikeissä. Tällä kertaa menin vain peilin eteen ja riisuin ahdistuksen pois kasvoiltani, laitoin niihin hymyn. Minua uskottiin. Olin helpottunut, minua uskotaan, en rasita ketään.
Se oli se torstai-ilta, kun kaveri yritti ottaa hymyni pois kasvoilta. Siinä vaiheessa jo sen jähmettyneen, pinnallisen hymyn, mikä ei saa silmän ympärillä olevia lihaksia jännittymään. Siksi silmät tekevät hymystä aidon.
Ahdistuin, yritin tosissani paeta. En pystynyt. Hän piti kiinni. Myöhemmin tuli toinen. Viimeistään sen vuorokauden jälkeen tajusin, että minun pitää ottaa se lankakerä käsiini. Se häiritsee liikaa elämääni. Alituinen ajatus siitä että se on sotkussa. Vielä kerran aloin selvittää sitä. Toivoin koko sydämestäni että se onnistuisi.
Prosessi oli pitkä, mutta viimein minulla oli siistinä keränä yksi punainen lanka. Se kuuluisa punainen lanka. En ollut aiemmalla riuhtomisellani aiheuttanut pelkästään yhtä katkennutta lankaa, vaan langanpätkiä oli löytynyt monia muitakin.
"Voithan sinä sitoa ne yhteen." Niin, lopputulos on vain ruma. "Mutta on sinulla paljon muitakin ratkaisuja. Jos vielä joskus teet sen kaulahuivisi uudelleen, voit tehdä niistä vaikka hapsut tai jotain muuta." Oikeassahan hän oli. Lopulta päädyin kuitenkin ratkaisuun, että solmin ne sinne. Miksi? Koska se teki langasta mukavan näköisen. Sellaisen elämää nähneen, siitä selviytyneen. Vaikka se ei ole enää uuden veroinen, onhan se silti kaunis lanka, ja kaunis kerä. Kenenkään toisen kerä ei ole samanlainen kuin minun.
Siksi siitä kannattaakin pitää niin hanakasti kiinni.
---
Tosi ystävä
Tosi ystävä
kuulee värisevän äänesi
kun Muut näkevät iloiset kasvosi
ja reippaan olemuksesi
ei ole huijattavissa kun sanot
että kaikki on hyvin
vaikka kaikkia muita voisit huijata
tarkistaa reisitaskuhousut
epäilee vielä senkin jälkeen
vetää hihat kyynärpäihin
välittää sinusta Aina
silloinkin kun sinulla on vaikeaa
ja kun kiroat hänet maan syvyyksiin
jakaa kanssasi kaiken
Iloiset ja surulliset ja häpeälliset asiat
sinulla ei ole salaisuuksia häneltä
Auttaa sinua ja on kanssasi
hän on valmis taistelemaan puolestasi
Ja sinua vastaan
hän pitää sinusta kiinni aina
silloinkin kun teet kaikkesi jotta voisit lähteä
hän rakastaa sinua
Omistettu juuri Sinulle, Tosi ystävä
Mulla ei ole mitään sanottavaa. Tai itseasiassa on. Paljonkin. En vain oikein osaa tehdä sille mitään. Sisälläni pyörii paljon sanoja, joista voisi tehdä paljon lauluja.
Mutta tiedätkö, kun sitä menee joskus vaan ihan täysin umpisolmuun. Se solmu on sellainen että se aukeaisi vain viiltämällä se miekalla auki. Mutta silloin kaikki ne langat katkeaisi, ne lankojen osaset olisi irrallaan toisistaan. Irrallaan kaikesta. Olisi helppoa avata se solmu katkaisemalla lanka.
Se ei ole vaan se oikea tie. Ei oikea tapa. Se solmu pitää selvittää, käsin. Hitaasti ja varmasti. Joskus ne selvityspujottelut menee varmaan pieleen, ja luo itse vahingossa uusia solmuja siihen yhteen isoon lankasotkuun, siihen jättimäiseen umpisolmuun. Mutta kyllä se siitä. Aika ja kärsivällisyys ovat tässä avainsanat. Joku päivä saan sen kyllä auki, tiedättekö? Olen jo kerran purkanut muutenkin vahingossa Novita Circuksen toisesta päästä. En tiennyt mistä sen langan toisen pään löytää. Kerin lankaa auki, ja jossain vaiheessa kaverilta kysyessäni sain tietää, että se on sen kerän sisällä. Sellaisessa pienessä lankamytyssä. Se mytty löytyi helposti. Jos olisin tiennyt sen, kerä ei olisi mennyt sotkuun. Mutta tiedätkö, ihan hyvä näinkin. Aluksi olin hyvin turhautunut sen selvittämiseen. Minulla oli koko ajan pieni ärsytys päällä, ympäri vuorokauden. Aamulla kun heräsin, ja näin tämän sotkuisen lankakerän sohvallani. Illalla nukkumaan mennessä se kummitteli mielessä.
Yksi päivä päätin aloittaa sen selvittämisen, tulisi mitä tahansa pahoja sotkuja vastaan. Ja aloitin. Sitten kerinkin sitä monta tuntia yhteen putkeen ja selvitin pieniä vastaantulevia solmuja. Eniten ärsytti kohdat, joissa yksi lanka sukelsi keskelle kerää niin, että sen ympärillä oli tiukassa paljon muita lankoja. Ne menivät ristiin rastiin. Yritin usein vetää voimalla lankaa pois. Jospa se olisi ollut siellä kaksin kerroin, ja sitten koko vyyhti olisi purkautunut?
Niin ei käynyt yhtä ainuttakaan kertaa.
Yritin olla kärsivällinen. Monta kertaa riuhtaisin lankaa, mutta silloin koko vyyhti meni vain kireämmäksi, enkä saanut sitä auki. Kerran kuulin jonkun napsahduksen tapaisen, ja säikähdin tosissani. En halunnut että lanka menee poikki. Siitä lähtien aloin uskoa ystäviäni, joille purin suuttumustani ja ahdistustani lankakerän sotkuisuudesta. He neuvoivat minua olemaan kärsivällinen ja armollinen itselleni. Kyllä minä voisin kuulemma sen kaulaliinan myöhemminkin tehdä, he sanoivat. He voivat siihen asti lainata kukin omia huivejaan vuorotellen, läpi syys- ja talvipakkasten.
En uskonut heitä. He sanoivat siitä monta kertaa sen jälkeenkin, mutta en kuunnellut. Jatkoin taas langan nykimistä paniikissa ja ahdistuksessa. Minun olisi pakko saada huivi valmiiksi ennen pakkasia! Puolet oli jo valmiina!
Minua kuitenkin muistutettiin koko ajan siitä, etten ollut kysynyt lupaa lankojen ottamiseen. Muistuttaja jaksoi kantaa minulle katkeruutta ja kaunaa siitä, ja sen hän ilmaisi hyvin usein.
Yksi ilta hänen huutonsa jälkeen päässäni naksahti. En jaksanut enää. Kaikki viimeisien kuukausien asiat kasaantuivat päässäni: huonosti menneet ihmissuhteet, ahdistus koulussa.
Purkasin sen kaulahuivin. Kokonaan. Purin ne 95 senttimetriä kertaa kaksikymmentä senttimetriä, jotka olin tehnyt vuoden aikana. Purin kaiken sen pois mielestäni. Purin pois kaiken sen hyvän ja huonon. Sen jälkeen menin itkien ja raivoten palauttamaan langat. Heitin ne häntä päin. Siinä, ole hyvä. Vuoden työ meni hukkaan. Kaikki se, minkä olin rakentanut, hajosi palasiksi. Tajuatko mitä olet tehnyt elämälleni.
Asiat muuttuivat. En enää pystynyt olemaan missään, en kotona, en koulussa. Olin vahva, näyttelin osani hyvin. Elämä on helpompaa jos sanoo että kaikki menee hyvin. Riuhdoin sotkuista kerääni yhä lujemmin ja enemmän, yhä useammin, vaikka selvittämisen tarkoitus oli jo hävinnyt pois elämästäni. Yksi ilta se napsahti poikki. Käteeni jäi puolen metrin pätkä langasta. Minua raivostutti, minua inhotti. En olisi halunnut että se katkeaa. Umpisolmu näyttää rumalta, halusin koko kerän ehjänä itselleni. Ahdistus oli jokailtainen ja -aamuinen ystäväni, se toivotti hyvää huomenta. Tein sen kuuluisan käsieleen, minkä tein seurakunnan pokkaleikeissä. Tällä kertaa menin vain peilin eteen ja riisuin ahdistuksen pois kasvoiltani, laitoin niihin hymyn. Minua uskottiin. Olin helpottunut, minua uskotaan, en rasita ketään.
Se oli se torstai-ilta, kun kaveri yritti ottaa hymyni pois kasvoilta. Siinä vaiheessa jo sen jähmettyneen, pinnallisen hymyn, mikä ei saa silmän ympärillä olevia lihaksia jännittymään. Siksi silmät tekevät hymystä aidon.
Ahdistuin, yritin tosissani paeta. En pystynyt. Hän piti kiinni. Myöhemmin tuli toinen. Viimeistään sen vuorokauden jälkeen tajusin, että minun pitää ottaa se lankakerä käsiini. Se häiritsee liikaa elämääni. Alituinen ajatus siitä että se on sotkussa. Vielä kerran aloin selvittää sitä. Toivoin koko sydämestäni että se onnistuisi.
Prosessi oli pitkä, mutta viimein minulla oli siistinä keränä yksi punainen lanka. Se kuuluisa punainen lanka. En ollut aiemmalla riuhtomisellani aiheuttanut pelkästään yhtä katkennutta lankaa, vaan langanpätkiä oli löytynyt monia muitakin.
"Voithan sinä sitoa ne yhteen." Niin, lopputulos on vain ruma. "Mutta on sinulla paljon muitakin ratkaisuja. Jos vielä joskus teet sen kaulahuivisi uudelleen, voit tehdä niistä vaikka hapsut tai jotain muuta." Oikeassahan hän oli. Lopulta päädyin kuitenkin ratkaisuun, että solmin ne sinne. Miksi? Koska se teki langasta mukavan näköisen. Sellaisen elämää nähneen, siitä selviytyneen. Vaikka se ei ole enää uuden veroinen, onhan se silti kaunis lanka, ja kaunis kerä. Kenenkään toisen kerä ei ole samanlainen kuin minun.
Siksi siitä kannattaakin pitää niin hanakasti kiinni.
---
Tosi ystävä
Tosi ystävä
kuulee värisevän äänesi
kun Muut näkevät iloiset kasvosi
ja reippaan olemuksesi
ei ole huijattavissa kun sanot
että kaikki on hyvin
vaikka kaikkia muita voisit huijata
tarkistaa reisitaskuhousut
epäilee vielä senkin jälkeen
vetää hihat kyynärpäihin
välittää sinusta Aina
silloinkin kun sinulla on vaikeaa
ja kun kiroat hänet maan syvyyksiin
jakaa kanssasi kaiken
Iloiset ja surulliset ja häpeälliset asiat
sinulla ei ole salaisuuksia häneltä
Auttaa sinua ja on kanssasi
hän on valmis taistelemaan puolestasi
Ja sinua vastaan
hän pitää sinusta kiinni aina
silloinkin kun teet kaikkesi jotta voisit lähteä
hän rakastaa sinua
Omistettu juuri Sinulle, Tosi ystävä
