Lisää R elokuvan nimeen ja selosta uuden elokuvan juoni

Thror - the Dark World
Aki Kaurismäen musta komedia ylpeästä kääpiökuninkaasta, joka kansoineen joutuu alennustilaan lohikäärmeen ryövättyä hänen valtakuntansa. Vain unelma tarunhohtoisesta Morian valtakunnasta valaa häneen toivoa.
 
Troll Booth

Tälle kojulle tullaan vain omalla vastuulla, senkin fasistit!

Fantastic Breasts and Where to Find Them

Short infomercial by Google, Inc.

The Bree Movie

Neljän lyhyenlännän ystävyksen roadmovie uhkaa pysähtyä jo naapurikylän kapakkaan. Vain nurkassa messuavan harmaahapsen "You shall not pass out!" pitää ketkun retkueen tolpillaan, mutta yötä myöden kipatut Bal-grogit nousevat hattuun, ja aamulla vanhuskin herää naama valkoisena.
 
Ho britti
Herra Reppulilla oli ongelma. Missä tahansa päin Yhdysvaltoja hän suunsa aukaisikin, hänet tunnistettiin välittömästi britiksi aksentin perusteella - ja vieläpä päin honkia. Kukaan ei uskonut häntä syntyperäiseksi kentuckylaiseksi. Niinpä hän päätti mennä kielikylpyyn kotiseuduilleen, mutta ei osannut lainkaan odottaa, mikä häntä siellä odotti...
 
En malttanut pysyä pelkissä leffoissa, vaan tein syrjähypyn telkkarin puolelle, mutta tuskinpa se maailman pahin rikos on.

Rakkautta varin
Teepannujen keskuudessa syntyy säpinää, mutta kuka valloittaa vedenkeittimen sydämen? (toim. huom. mummoni taisi olla hämäläismurteellinen)

Politiikan narp-pula
Eduskunta on kaikenmaailman alexanderstubbien valloittama, ja tavallisten sohvaperunoiden osuuden väheneminen aiheuttaa huolta. Löytyykö tilanteen pelastavaa tavissankaria?

Transsii susien kanssa
Keskisuomalainen shamaani johdattaa pahaa-aavistamattomat kirjallisuusnörtit jännittävälle matkalle aliseen maailmaan. Onko kukaan enää entisensä?
 
Mara Aikojen Alussa
Presidentti rakentaa aikakoneen estääkseen Donald Trumpin valtaannousun, mutta meneekin
ajassa liian kauaksi taaksepäin. Lannevaatetettu Mara pieksää dinosauruksia tässä mahtavassa seikkailuelokuvassa.

Skyrfall
Bond seikkailee Islannissa tässä toimintaa tihkuvassa seikkailussa, jossa sukelletaan
syvälle islantilaisen Skyrin tuotannon pimeämpään puoleen. Uhkailua, kiristystä, väkivaltaa,
vähärasvaisia maitotuotteita! Tässä elokuvassa on kaikkea. Elokuvan mieleenpainuvimmassa kohdassa alaston
Bond painii Skyrmafian pääjehun kanssa Skyraltaassa.

Maar
Joukko mummoja kokoontuu kerran viikossa päivittelemään nykymaailman menoa. "Kyl maar ennen
oli kunnollista!" Draamakomedia mummojen välisestä ystävyydestä.
 
Täällä on jo monta elokuvaa jotka haluaisin nähdä :joy:

Wild Rat Heart
ENSI-ILTA TULOSSA! David Lynchin elokuva kahdesta pakomatkalla olevasta rotasta.

Elefranttimies
Keihäänheittäjä Päivi Alafrantin huono-osaisemman serkun kohtalosta kertova draama.

Krill Bill
Pienen Bill-äyriäisen seikkailut koralliriutalla. K-8.

Harjunpää ja Prahan pappi
Suomalaiskomisario antamassa Tsekin poliisille virka-apua St Vituksen katedraalissa tapahtuneen suomalaismiehen murhan tiimoilta.

Rapinan vuosi
Ilmastonmuutosta sivuava katastrofielokuva suuresta tulvasta kertoo samalla nuoren miehen kehitystarinan. Abiturientti viettää abivuotensa kattohuoneistossa kuunnellen sateen rapinaa.

Pikku Pietarin priha
30-luvun Karjalaan sijoittuva elokuva kahden nuorukaisen kielletystä rakkaudesta.
 
Harry Potter ja Free-niksin kilta
Sosiaalisesti jälkeenjäänyt köyhä teinipoika lähtee pitkälle ja vaaralliselle matkalle saadakseen mystiseltä Free-niksin killalta niksejä tyttöystäväongelmiin, koska vanhemmat eivät anna rahaa. Opettavainen kasvutarina.

Tähtien sota: Sithin korsto
Uusi upea Star wars, jossa pääpahis Sith tuttuun tapaansa antaa muiden tehdä likaisen työn puolestaan.

Varrasto
Kotimainen murhadokumenttielokuva kertoo tarinan miehestä nimeltä Antero, joka sotkee elämänsä pahanpäiväisesti, tappaa vahingossa oman lapsensa ja yrittää kätkeä tekonsa myymällä lapsen ruumiin ystävälleen lihakauppias Raniselle, joka lupaa pelastaa ystävänsä nahan, mutta hänen työntekijänsä luulevat pakastimessa olevaa pakettia sianlihatilaukseksi ja tekevät siitä vartaita. Antero yrittää korjata virheensä ja paljastaa vaimolleen tekonsa, mutta todisteet ovatkin kadonneet. Antero ja hänen vaimonsa Karita etsivät lapsensa ruumista merkkejä kaikista lihakaupan vartaista.
(Kiittäkää tästä oksettavasta ja sairaasta tarinasta osittain ystäviäni, joissa on selvästi elokuvakäsikirjoittajan ainesta.)

Aristocrats
Tässä Walt Disneyn aikuisille suunnatussa dokumenttielokuvassa joukko etuoikeutettuja ylimmän yhteiskuntaluokan tutkijaneroja pohtii elämän tarkoitusta ja köyhyyden turhuutta miljoonien ihmisten kirkuessa yhteiskuntapyramidia kannatellessaan.
 
Paha purkki
Seitsemän vuotta sitten Ruotsista matkamuistona tuodussa, kaapin perälle unohdetussa hapansilakkapurkissa muhii kärsivällisesti kehittyvä tietoisuus, joka hautoo hirvittävää kostoa ihmiskunnalle.

Korvanaama
Ekologinen trilleri geenimuuntelun vaaroista.

Musta Rori
Kunnianarvoisan Rankkibukin vaarin vaiettu nuoruus pelättynä maantierosvona. Tšekkoslovakialainen animaatio.

Ali Ren
Malmön villissä yössä pitää yllä lakia ja järjestystä nuhteeton maahanmuuttajataustainen konstaapeli, Puhdas Ali. Elokuva tunnetaan Alin usein vilahtavasta vihreäkantisesta poliisin toimintakäsikirjasta ja repliikistä "känner du dig lycklig, min kära vän?"
 
Maleficient - Prahatar
Historiallisen kauniin kaupungin muodonmuutoskertomus.

Unelmien prelikirja
Toteutuvatko abiturienttien haaveet täydellisestä valmistautumisesta?

Yksin Kotrona
Selviytyykö runoilija tyhjien papereiden hyökkäyksestä? Psykologinen rakkaustarina.
 
Doctor Stranger
"Tajunnan räjäyttävä" kertomus Stephenin vähemmän tunnetusta kaksoisveljestä. (Kun Marvelin hahmoideat alkavat käydä vähiin...)

Fright club

Tarinointia kauhukertomusten kerhossa.

Breaking bard (ei elokuva mutta silti)
Walter White löytää yllättäen itsestään musikaalisia puolia saadessaan tietää sairastavansa parantumatonta keuhkosyöpää.
 
Big gamer
Toiveikas kertomus ujosta nettiriippuvaisesta nörtistä, joka ansaitsee Minecraft-videoilla miljoonaomaisuuden.

Beauty and the breast
Teinityttöjen itsetunto-ongelmia ja kehonkuvaa käsittelevä dokkari.

West sider story
Tarina toisen maailmansodan aikaisesta venäläisestä pilottiloikkarista, joka uskoi länsimaisen maailman voittoon ja paremmuuteen vankkumatta.

Aika hyvä ihmisreksi
Dokumentti teknologiavallankumouksen hyödyistä ja haitoista. Tarkoituksena perustella tulevaisuudessakin ihmisten korvaamattomuutta joillain työpaikoilla, kuten kouluilla.
 
Castaway on the moron
Mies yrittää tehdä itsemurhan ja uimataidottomana ajautuu asumattomalle saarelle keskellä kaupunkia. Siellä miehelle tulee nälkä, mutta hän ei pääse pois. Mies kuolee.

The Good, The Brad, The Weird
Brad Pitt on pahispääosassa elokuvassa, jossa Havaijille on rakennettu kattava junaverkosto, jota Brad ryövää. Nännit kiiltäen ja länkkärimusat railaten Brad kuitenkin kohtaa veroisensa pyssymiehen, sekä outolinnun, joka on häntä parempi. Elokuvan huipennus on keskellä Tyynen valtameren muovipyörrettä, jossa Brad yrittää epätoivoisesti kumivenettä soutaen löytää aarrekartan osoittaman aarteen. Loppukohtauksessa kolme pyssysankaria ottavat toisistaan mittaa - huovaten kumiveneitään muutaman sekunnin välein, jotta oikea hetki laukaukselle lopulta koittaisi. Onneksi Brad näyttää niiiiiiin hyvältä tässä tunnin kestävässä viimeisessä yhden kameraotoksen kohtauksessa, joka voitti Oscarin.
 
The brig year - Elokuva seuraa kolmen merimiehen treenausta Tallship Racen finaalissa tapahtuvaan rikin nostokilpailuun, äärimmäisen kilpailun johdosta heidän ihmissuhteensa joutuvat koetukselle. Yhdelle syntyy lapsi, jota hän ei kisan aikana näe kuin pari kertaa, toinen kohtaa elämänsä naisen, vai kohtaako, ja kolmas päätyy kilpailun voitettuaan Maailman Ympäri-purjehduskilpailun mastomieheksi. Mutta onko tämäkään huono kohtalo?
 
Pekka ja prätkä -elokuvat: suomalaisen road movien parhaimmistoa.

Narisen: tuoksu:
kyllä vain, kaksi tuntia pieruhuumoria. Jos American Pie tuntuu liian lässyltä...

On aika, Tappara: manselaisten tie mestaruuteen, turkulaiset älkööt katsoko.

Korva kuin kivi: Kuulonhuoltoliitto suosittelee.

Kaukana Porissa: Voisiko kukaan olla hylätympi, yksinäisempi, epätoivoisempi? Ota perhepakkaus nenäliinoja mukaan.

R.A.I.: Kaikki mitä olet halunnut tietää Italian yleisradioyhtiöstä.

Salem's LotR: Hän löysi kirjasta ihanan fantasiamaailman -- joka nielaisi hänet pureskelematta ja syöksi ikuiseen kidutukseen.
 
12 rapinaa
Scifiseikkailu, jossa mielisairaalaan teljetty nero kuulee rottien rapistelevan seinissä ja koloon ryömittyään keksii tavan aikamatkailla.

Mies ja alaston arse
Junttihuumorin kruunaamattomat kuninkaat ovat taas täällä! Jopa Jaajo Linnonmaa jää tässä kohelluksessa toiseksi. Alatyylisen kielenkäytön vuoksi K-13.

Spinal Trap
Draamaelokuva niskajumin saavasta pikkuvirkamiehestä, jonka painonnostoharrastus on vaakalaudalla.

Kurin kissat ja koirat
Ilkeän eläinsuojanpitäjän hoidokit saavat tarpeekseen koppirangaistuksista ja nousevat yhdessä tuumin kapinaan.
 
Ryes, Prime Minister
Draamaelokuva brittien poliittiselta huipulta, kun Skotlannin itsenäistyttyä Islayn herkut jouduttiin vaihtamaan rapakon takaisiin ruisjuomiin.

The String
Herttainen tarina kissanpennusta ja narunpätkästä.

A.M. Istard
Aamuyön pimeinä tunteina velhoistakin kuoriutuu melkoisia pönttöjä. Komedia.
 
Tulipa mieleen vielä muutama legendarium-aiheinen elokuva:
  • Thror (muinainen kääpiökuningas löytää itsensä Yhdysvalloista ja vasaroi littanaksi paikallisen peikkopäällikön nimeltään Tump sekä siinä sivussa kaikki tämän inhat kätyrit)
  • Lorgan (hirmuinen itäläispäällikkö pistää käsiinsä Feddy Kugerin hanskat ja silpoo vipajaviksi suikaleiksi suurimman osan Hithlumin ihmisistä, haltioista ja joutsenista)
  • Romen (kaukaisesta idästä nousee kauhu, joka ei ota laantuakseen, vaan se vaatii itselleen jatko-osat Romen II ja Romen III, ja yleisö odottaa enenevän kauhun vallassa jatko-osaa Romen IV)
 
Ylös