Loma Saltribartsilla, pelitopik

Juspe on ollut hiljaa jo monia päiviä, tai ainakin kovin vaitonainen. Nyt vihdoin hän hieman herää eloon kun kaikki näyttäisi menneen lopulta kohtalaisen hyvin.

Viattomiahan sitä tuli survottua aika paljonkin ruumissäkkeihin, mutta ehkäpä se näissä olosuhteissa sallitaan. Pääasia kuitenkin on se, että me olemme kuitenkin lopultakin selvinneet tästä kirouksesta ja myös muukalaiset on tapettu. Ikinä en varmasti tule enää tähän kirottuun maailmankolkkaan lomalle, mutta sen tiedän, että lomalle minä lähden nyt kyllä jonnekkin hyvin pitkäksi aikaa.

Juspe hymyilee iloisesti kaikille hengissä oleville ja jatkaa vielä:

Sinäpä Alxiseni lähdet nyt mukaani, tosin et henkivartijan roolissa, haetaan kumpaisellekin kotoa omat henkivartijat ja mennään tuhlailemaan rahojamme. Niin, nimenomaan, rahojamme, maksan sinulle nyt niin kuin lupauduin. Saat kolminkertaisen palkan mitä sinun alunperin piti saada ja siihen päälle saat vielä 10 000 muukalaislisää joten ei pitäisi neidillä olla enää pätäkästä pulaa.

Juspe naurahtaa ja sanoo sitten vielä hieman hiljempaa:

Toivon kyllä silti, että pysyt henkivartijanani vaikka rahasta ei pulaa enää olekaan..

Näin Juspe vaikeni, ainakin muiden kuullen.
 
Avaruusjääkärien aluksen ruokakomerossa

<i>Hmm, juustoa. Enpä ole aikoihin nähnyt</i>

* Klik *

* Viuh *

* Naps *

<i>Ah, viimeinkin. Pikkuveli, täältä tullaan. Saat juustoa tuliaisik -</i>
 
Avaruusjääkäreiden törmättyä sisälle ruokasaliin kokki on ensin mykistynyt, sitten haltioitunut ja lopuksi purskahtaa itkuun ja kapsahtaa Capsin kaulaan. "Se on ohi, se on nyt todellakin ohi. Ystävä hyvä, olemme pelastuneet! Juonemme toimi, voitimme muuttujat! Kiitos ja ylistys!" Kokki kulauttaa kuohuviinit kurkkuunsa ja niskaisee kuuluvasti.

Avaruusjääkäreiden aluksessa kokin pyöreille kasvoille leviää autuas, helpottunut hymy. "Tästä lähin pysyn visusti Telluksen kamaralla. Voisin vaikka vetäytyä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Ainakin pidän tämän jälkeen pitkän loman."
 
Douv ja Caps eivät näytä välittävän muiden endorfiinintäyteisestä onnesta, vaan kinastelevat kiivaammin kuin koskaan ennen.

Viimein douv saa tahtonsa läpi ja työtodistukseensa lisämerkinnän "Muukalaispuhdistuksen asiantuntija". Sillä luulisi hämmentävän työnantajia tarpeeksi, jotta nämä palkkaavat sinut eivätkä huomaa irtaimiston satunnaisia katoamisia. Pieni tauko työskentelystä voisi olla kyllä hyväksi. Hyttien sotkeminen toisi vaihtelua elämään.
 
"Herttileeri", Alx toteaa tyytyväinen virne kasvoillaan. Nainen vilkaisee Juspe-herraa.
"Tajuatteko te, me todella selvisimme tästä maailmanlopun risteilystä?" hän toteaa hivenen hämmentyneenä.
Henkivartija on hetken hiljaa ja nojaa seinään takanaan.
"Eikä minulla ole rahalla väliä sillä tasolla", nainen toteaa, "Te tiedätte kyllä, Juspe-herra. Minä en oikein tiedä mitä minä sillä suurempina määrinä tekisin. Hakisin uuden virtalähteen tai jotakin, tiedättehän te millaista se on".
Nainen virnuilee ja saa Juspe-herran naurahtamaan.
"Mennään vain jonnekin", Alx toteaa, "Mutta minä tahdon kyllä aseen mukaan, olin töissä tai en. Ihan vain varmistamaan, ettei ötököitä näy. Tai jos näkyykin, ne ammutaan ajoissa".
 
Papa Legba avasi silmänsä. Yläpuolella huojuivat palmunlehvät tuulessa. Tähdenlento valaisi taivaan ja näkyi selvästi lehvien läpi. Puunrunkojenkin läpi. Taivaalla näkyi spiraalimaisia muodostelmia, tähtipolkuja ja pyöriviä rattaita. Kipinät kirmailivat ja jahtasivat toisiaan.

Jaahas. Mitähän kamaa sitä on taas tullut vedettyä.

Ympäristö oli täynnä ääniä. Paitsi Papa Legban oikealla puolella. Siellä oli kolme hyvin hiljaista pistettä. Hän käänsi päänsä ja näki kolme arachnoidia. Hän ei ollut koskaan nähnyt heitä mutta tiesi välittömästi keitä he olivat.

Mitä tämä tarkoittaa?

Tämä tarkoittaa sitä, että me olimme väärässä.
Arachnoidit puhuivat yhteen ääneen ja tuntuivat olevan kovasti häpeissään.

Me edustimme kotiplaneettamme teknokraatteja. Me uskoimme tieteeseen ja teknologiaan ja käytimme niitä kansamme parhaaksi. Me olimme väärässä pilkatessamme henkistä puolta kannattavia. Heidän ansiostaan me olemme tässä – ja sinä olet siinä. He eivät hylkää palvelijoitammekaan.

Papa Legba näki arachnoidien takana häämöttävien droidien ääriviivat. Hämähäkitkin olivat läpinäkyviä. Kuin unessa Papa Legba kohotti pullean kätensä silmiensä eteen ja näki selvästi sen läpi. Hän päätyi ainoaan mahdolliseen lopputulokseen.

Kuollut. Minä olen kuollut. Ja niin olette tekin!

Niin. Me olemme kaikki kuolleita. Mutta kansamme henkisten kykyjen ansiosta me olemme melkein olemassa. Ei tarvita enää paljoa kun me voimme kommunikoida heidän kanssaan. Sitten teknokraattien valtakausi loppuu ja kansamme henkinen potentiaali valjastetaan planeettamme ja koko maailmankaikkeuden hyväksi. Siihen asti olemme esi-äisiemme seurassa ja vierailemme lastemme unissa.

Entä minä? Teidän uskollinen palvelijanne, mikä on minun kohtaloni?

Se riippuu täysin sinusta. Kaikki tiet ovat avoinna. Yksin sinun tulee valita minne menet.


Tässä metaforien maailmassa näytti tosiaan siltä että Papa Legba seuralaisineen oli lukemattomien teiden risteyksessä. Ne kaikki johtivat jonnekin. Arachnoidit lähtivät kulkemaan pitkin tietä, jonka toisessa päässä odotti musta arachnoidimassa.

Hyvästi. Pahoittelumme kaikesta pahasta.

Droidit jäivät Papa Legban seuraan. Niillekään ei arachnoidien vainajien seassa ollut paikkaa.

Mitä minä teidän kanssanne teen? En minä mikään droidien jumala ole! En pysty pelastamaan teitä.

Mustaan droidiin tuli eloa. Se alkoi puhua hiljaa: "You already have, Luke. You were right. You were right about me. Tell your sister... you were right."

Olkoon. Jos haluatte seurata minua, niin seuratkaa. Minulla on kohtaloni etsittävänäni. Oma kohtaloni. Minun.

Papa Legba lähti kulkemaan yhtä teistä droidit perässään. Risteyksessä hämärästä tiivistyi pieni hahmo. Se näytti rotan luurangolta mustassa kaavussa. Sen kädessä oli pikkuruinen viikate. Luuranko virnisti ja katosi.
 
Ylös