Kointähti
Koala on steroids
Lord of the Rings LCG on maksimissaan 4 pelaajan yhteistyöpeli, jota on mahdollista pelata myös yksinään. Se ilmestyi vuonna 2011 ja on kohonnut BoardGameGeekin listalla tähän mennessä sijalle 57. Peruspaketin mukana tulee kolme vaikeusasteeltaan vaihtelevaa skenaariota ja neljä erilaista aloituspakkaa pelaajille. Peliin tulee erilaisia lisäosia, jotka sisältävät tyypillisesti uuden skenaarion ja lisäkortteja. Suurin laajennuspaketti tähän asti on vuodenvaihteessa 2011-2012 ilmestynyt Khazad-Dum, joka sisälsi peräti kolme uutta skenaariota, jotka teeman mukaisesti liittyvät Moriaan.
Pelissä jokaisella pelaajalla on käytössään 1-3 sankaria ja oma korttipakka. Sankarit tuottavat joka pelikierros resurssipisteitä, joilla voi ostaa kädessä olevista korteista liittolaisia, tarvikkeita tai tapahtumia käyttöön. Pelaajia vastassa on jokaisessa skenaariossa erilainen kohtaamispakka, joka määrittelee satunnaisesti eteen tulevien haasteiden järjestyksen. Vastaan voi tulla niin hirviöitä, luonnonesteitä kuin petoksiakin. Pelaajien pitääkin käyttää viisaasti sankareitansa ja ennakoida tulevia haasteita jo ennen kuin kohtaamispakka niitä paljastaa. Jokaisessa skenaariossa on joku tietty tehtävä suoritettavanaan, ja vaikeutena onkin fiksu voimavarojen jakaminen tehtävän edistymisen ja kohtaamispakan eteen tuomilta ongelmilta välttymisen väliltä. Lisäksi aika on pelissä rajattu sikäli, että joka kierroksella uhka kasvaa hitaasti. Jos tehtävä saadaan suoritettua loppuun ja yhdenkin pelaajan yksikin sankari on pystyssä, ovat kaikki pelaajat voittaneet; muuten pelimekaniikka vie voiton. Pelissä on myös pisteytysjärjestelmä niille, jotka haluavat tarkempaa arviota onnistumisen asteen suhteen.
Tarinallisesti peli sijoittuu niihin seitsemääntoista vuoteen Bilbon syntymäpäivien ja Frodon Konnusta lähtemisen välillä, mikä kirjassa jää vähälle käsittelylle. Pelissä on TSH:sta tuttuja sankarihahmoja: Aragorn, Gimli, Legolas, Denethor, Eowyn, Imrahil. Hahmojen sijoittumista tiettyyn skenaarioon ei kannata kuitenkaan miettiä liikaa, sillä mikään ei estä Eowyniä samoilemasta pitkin ja poikin Keski-Maata... Kuitenkin tutut nimet ja ainakin omaa silmääni miellyttävät kuvat sankarikorteissa tuovat mukavasti tunnelmaa peliin. Jokainen sankari tuntuu myös omalta yksilöltään, ja kannustaa pelaajaa pitämään tätä hengissä paremmin kuin jos keskeiset hahmot olisivat tyyppiä "Geneerinen samooja jousen kanssa".
Itse olen kovasti tykästynyt peliin, ja omistan peruspaketin lisäksi Khazad-Dumin ja kaikki kuusi osaa Synkmetsä-syklistä. Mieleeni tulee verrata LotR LCG:tä Reiner Knizian Taru sormusten herrasta -lautapeliin, ja yhtäläisyyksiä on jonkin verran. Yhteistä on tietysti se, että molemmat ovat Keski-Maahan sijoittuvia yhteistyöpelejä, ja varsin hyvin suunniteltuja sellaisia. Tutut hahmot ja tapahtumapaikat ovat osa viehätystä, ja kuvitus on laadukasta. Pelit eivät kaipaa myöskään inhimillistä vastustajaa ollakseen jännittäviä ja älyllisesti kiinnostavia. TSH-lautapelin eduksi on mainittava se, että se on helpompi ja säännöissä on vähemmän tulkinnanvaraisuuksia. Etuna LotR LCG:lle on taas pelin kustomoitavuus, yleinen vaihtelevuus ja vähäisempi abstraktisuus. Siinä missä TSH-lautapelissä edetään erilaisilla pelilaudoilla, joissa vain symbolit vaihtelevat, LotR LCG:ssä torjutaan ja lyödään, haavoitutaan ja parannetaan. Nämä tekijät tuovat mainiosti tunnelmaa, ja ne ovat samanaikaisesti aitoja peliteknisiä valintoja, eivät koskaan mitään automaattisia refleksejä. Esimerkiksi yksi sankari voi yhden vuoron aikana vain joko suorittaa tehtävää, puolustautua tai hyökätä, mikä tekee taisteluista oikeasti jännittäviä - varsinkin kun vastustajan vahvuudesta ei koskaan ole varmaa tietoa. Nimellisistä hahmoista on erikseen mainittava vielä se ero, että TSH-lautapelissä on paljon kortteja, jotka eroavat vain nimen ja kuvan osalta. Näin ei ole LotR LCG:n laita, sillä siinä hahmoilla on kolmen perusominaisuuden lisäksi yksilöllisiä erityiskykyjä.
Oikeastaan ainut LotR LCG:n huono puoli tähän mennessä on se, että kortit sisältävät paljon tiivistä englanninkielistä sääntötekstiä, joiden tulkinta on välillä hivenen ongelmallista. Myös pelin oppimiskynnys on suhteellisen korkea, mutta pelistä voi kyllä nauttia, vaikkei kaikkea heti ensi alkuun muistaisikaan. Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi peliä, ja levitän mielelläni LotR LCG:n ilosanomaa kaikkialle minne kuljen.
Oletko juuri sinä pelannut kyseistä peliä, tai haluaisitko kokeilla? Mitä pidät pelistä? Kumpi voittaa, LotR LCG vai Taru sormusten herrasta -lautapeli?
Pelissä jokaisella pelaajalla on käytössään 1-3 sankaria ja oma korttipakka. Sankarit tuottavat joka pelikierros resurssipisteitä, joilla voi ostaa kädessä olevista korteista liittolaisia, tarvikkeita tai tapahtumia käyttöön. Pelaajia vastassa on jokaisessa skenaariossa erilainen kohtaamispakka, joka määrittelee satunnaisesti eteen tulevien haasteiden järjestyksen. Vastaan voi tulla niin hirviöitä, luonnonesteitä kuin petoksiakin. Pelaajien pitääkin käyttää viisaasti sankareitansa ja ennakoida tulevia haasteita jo ennen kuin kohtaamispakka niitä paljastaa. Jokaisessa skenaariossa on joku tietty tehtävä suoritettavanaan, ja vaikeutena onkin fiksu voimavarojen jakaminen tehtävän edistymisen ja kohtaamispakan eteen tuomilta ongelmilta välttymisen väliltä. Lisäksi aika on pelissä rajattu sikäli, että joka kierroksella uhka kasvaa hitaasti. Jos tehtävä saadaan suoritettua loppuun ja yhdenkin pelaajan yksikin sankari on pystyssä, ovat kaikki pelaajat voittaneet; muuten pelimekaniikka vie voiton. Pelissä on myös pisteytysjärjestelmä niille, jotka haluavat tarkempaa arviota onnistumisen asteen suhteen.
Tarinallisesti peli sijoittuu niihin seitsemääntoista vuoteen Bilbon syntymäpäivien ja Frodon Konnusta lähtemisen välillä, mikä kirjassa jää vähälle käsittelylle. Pelissä on TSH:sta tuttuja sankarihahmoja: Aragorn, Gimli, Legolas, Denethor, Eowyn, Imrahil. Hahmojen sijoittumista tiettyyn skenaarioon ei kannata kuitenkaan miettiä liikaa, sillä mikään ei estä Eowyniä samoilemasta pitkin ja poikin Keski-Maata... Kuitenkin tutut nimet ja ainakin omaa silmääni miellyttävät kuvat sankarikorteissa tuovat mukavasti tunnelmaa peliin. Jokainen sankari tuntuu myös omalta yksilöltään, ja kannustaa pelaajaa pitämään tätä hengissä paremmin kuin jos keskeiset hahmot olisivat tyyppiä "Geneerinen samooja jousen kanssa".
Itse olen kovasti tykästynyt peliin, ja omistan peruspaketin lisäksi Khazad-Dumin ja kaikki kuusi osaa Synkmetsä-syklistä. Mieleeni tulee verrata LotR LCG:tä Reiner Knizian Taru sormusten herrasta -lautapeliin, ja yhtäläisyyksiä on jonkin verran. Yhteistä on tietysti se, että molemmat ovat Keski-Maahan sijoittuvia yhteistyöpelejä, ja varsin hyvin suunniteltuja sellaisia. Tutut hahmot ja tapahtumapaikat ovat osa viehätystä, ja kuvitus on laadukasta. Pelit eivät kaipaa myöskään inhimillistä vastustajaa ollakseen jännittäviä ja älyllisesti kiinnostavia. TSH-lautapelin eduksi on mainittava se, että se on helpompi ja säännöissä on vähemmän tulkinnanvaraisuuksia. Etuna LotR LCG:lle on taas pelin kustomoitavuus, yleinen vaihtelevuus ja vähäisempi abstraktisuus. Siinä missä TSH-lautapelissä edetään erilaisilla pelilaudoilla, joissa vain symbolit vaihtelevat, LotR LCG:ssä torjutaan ja lyödään, haavoitutaan ja parannetaan. Nämä tekijät tuovat mainiosti tunnelmaa, ja ne ovat samanaikaisesti aitoja peliteknisiä valintoja, eivät koskaan mitään automaattisia refleksejä. Esimerkiksi yksi sankari voi yhden vuoron aikana vain joko suorittaa tehtävää, puolustautua tai hyökätä, mikä tekee taisteluista oikeasti jännittäviä - varsinkin kun vastustajan vahvuudesta ei koskaan ole varmaa tietoa. Nimellisistä hahmoista on erikseen mainittava vielä se ero, että TSH-lautapelissä on paljon kortteja, jotka eroavat vain nimen ja kuvan osalta. Näin ei ole LotR LCG:n laita, sillä siinä hahmoilla on kolmen perusominaisuuden lisäksi yksilöllisiä erityiskykyjä.
Oikeastaan ainut LotR LCG:n huono puoli tähän mennessä on se, että kortit sisältävät paljon tiivistä englanninkielistä sääntötekstiä, joiden tulkinta on välillä hivenen ongelmallista. Myös pelin oppimiskynnys on suhteellisen korkea, mutta pelistä voi kyllä nauttia, vaikkei kaikkea heti ensi alkuun muistaisikaan. Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi peliä, ja levitän mielelläni LotR LCG:n ilosanomaa kaikkialle minne kuljen.
Oletko juuri sinä pelannut kyseistä peliä, tai haluaisitko kokeilla? Mitä pidät pelistä? Kumpi voittaa, LotR LCG vai Taru sormusten herrasta -lautapeli?
