LotRO-Lord of the Rings Online

A

Ankeuttaja

Vieras
Vapise Keksimaa, ketjujenmanaaja on täällä... eli tämä oli siis lähinnä aiheeltaan sopiva valmis viestiketju enkä halunnut aloittaa uutta.

No niin, olen veivannut SWTOR:ia kohtuullisen pitkään ja alkanut harkita jotain uutta MMO"RP"G:a. Olisi pari kysymystä.
1) Voiko tuossa ilmaisversiossa jo pelata vapaita kansoja vai onko se yhä rajoitettu örkestereihin?
2) LoTRO sivuilta saa sellaisen kuvan että tuossa on sama systeemi kuin SWTOR:issa, eli skillislotteja on ilmaisversiossa rajallinen määrä. Kuinka pitkään tulee toimeen ilmaisversion sloteilla? Vai käsitinkö väärin?
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
1) Minusta se menee nimenomaan niin, että Sauronin joukot tulevat pelattavaksi vasta VIP:n myötä, kun taas vapaita kansoja voi pelata ilman maksuja
2) Pelaan tällä hetkellä ilmaisversiota, mutta olen ollut aiemmin maksanutkin pelistä, minkä vuoksi olen saanut kaikkea auki. En osaa tuohon skilliasiaan sanoa mitään, mutta luulisin, ettei tuosta ongelmaa tule.

Suurimmat ilmaispelaamisen ongelmat lienevät siinä, että laukkutilaa on varsin maltillisesti alussa eikä kaikkia pelialueita saa välttämättä auki. Pelissähän saa Turbine Point -nimistä pelivaluuttaa reaalirahan lisäksi myös monenlaisten tehtävien suorittamisesta, ja tällä valuutalla voi ostaa erilaisia ominaisuuksia, hyödykkeitä ja palveluita näppärästi. Esimerkiksi useamman hahmon pitäminen pelattavana samanaikaisesti vaatii tällaisia sijoituksia. Kuukausimaksulla saa paljon erilaisia etuja, mutta jos pelaa harvakseltaan, on se kenties vähän hintavaa pitemmän päälle.
 

tmdoob

Kontulainen
Hei.

Kyllä LotROssa voi pelata vapaita kansoja vapaasti muutamin pienin rajoituksin. Roduista ihminen, haltija, hobitti ja kääpiö ovat käytettävissä, mutta úusin beorning on vielä maksullinen. Ja classeista ilmaisia ovat guardian, champion, burglar, hunter, captain, lore-master ja minstrel. Maksullisia classeja ovat warden, rune-keeper ja vain beorning rodulle saatavilla oleva beorning.

Kuten Kointähti tuossa jo sanoikin varsinkin alkuun LotROn pelaaminen onnistuu ihan hyvin ilman maksullisia ominaisuuksia. Toki taskut tulevat nopeasti täyteen, ja joutuu myymään paljon tavaraa, sekä paikoitellen kulkemaan paikasta toiseen hieman hitaamman kautta, mutta varsinkin ensimmäistä kertaa pelatessa se on mielestäni vain positiivinen asia ettei tule liikaa kiirehdittyä. Tekemällä deedejä ja suorittamalla huolellisesti tehtävät, pystyy keräämään turbine pointseja, joilla voi sitten lotro storesta avata uusia alueita, tai muita hyödykkeitä. Mielestäni nuo skillislottipaikat yms sellaiset eivät aiheuta harmia ilman maksua pelaavillekaan oikeastaan missään vaiheessa. Pelikokemuksen pitäisi tietääkseni pysyä samana. Ostaminen tulee kyseeseen siinä vaiheessa kun etenee pelissä pidemmälle, ja haluaa aukaista itselleen uusia alueita seikkailtaviksi, tai sitten kun haluaa helpottaa omaa pelaamistaan ostamalla esimerkiksi lisää tilaa pankkiin, tai taskuihin. Teoriassa LotROssa pääsee pitkälle käyttämättä yhtään oikeaa rahaa, mutta se toki vaatii sitten perusteellista grindaamista useammalla eri hahmolla että saa korkeampien levelien alueita auki. Ja tällöinkin on mahdollista joko ostaa kuukausimaksulliset vipit tai sitten vain ostaa erikseen alueita, tai hyödykkeitä auki. Mielestäni LotROn yksi hyviä puolia onkin se että siinä pääsee hyvin alkuun katselemaan pitääkö pelistä ja haluaako siihen mahdollisesti sijoittaa aikaa/rahaa, ja kyseessä ei ole pelkästään että olisi 10 ilmaista leveliä alussa rajoitetuin ominaisuuksin. Peliä pääsee siis pelaamaan mainiosti.

Ja te kaikki uudet ja vanhat lotroajat, jos Laurelinille poikkeatte, Iltaruskon Vartijoiden ovet ovat aina avoinna kaikenlaisille seikkailijoille. Tuolta liittyminen Iltaruskon Vartijoihin -keskustelusta löytänee lisää tietoa, mikäli haluaa päästä mukaan.

Itse olen kokeillut monia erilaisia mmorpgja, ja aina vaan palaan takaisin LotROn pariin. Siellä on sitä jotain. Peli on ikäänsä nähden todella hyvännäköinen ja pelattavuus on mainoa. Tunnelma, tarina ja erittäin miellyttävä peliyhteisö, mitä sitä muuta pelaaja tarvitsee. Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos ei ole vielä tullut sitä tehtyä.

-tmdoob alias Thritran Kelohonka, Chief of Iltaruskon Vartijat


"To whatever end."
 

Laichalaf

ben enyd
LotRO tuli sitten ladattua ja asennettua koneelle eilen. Sen verran sai alkua pelattuakin että saattoi todeta kontrollien olevan huomattavan hukassa. Täytyy varmaan lukea joitain ohjeita ennen seuraavaa kertaa. Aika toisenlainen tuntuma tämmöisessä MMPORGissa kuin Oblivionissa joka on ainoa aiemmin pelaamani roolipeli. En varmaan käy usein, mutta ehkä näkyy Konnussa tai Briissä (eri nimellä siellä kuin täällä).
 
Last edited:
A

Ankeuttaja

Vieras
Jatkokymysys: eräs SWTOR pelaaja väitti minulle, että LOTRO:ssa menee suhteeton määrä aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Onko näin?
 

Homppapomppa

Kontulainen
Jatkokymysys: eräs SWTOR pelaaja väitti minulle, että LOTRO:ssa menee suhteeton määrä aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Onko näin?
Mä olen vasta muutaman päivän pelannut mutta ei tuossa LOTRO:ssa hirveästi teleporttailla ja maailma tuntuu todella isolta.Tykkään systeemistä koska matka Konnusta Briihinkin tuntuu jo aikamoiselta seikkailulta.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
^Juoksin kerran yhtä soittoa Sinivuorilta Briihin (En tuolloin ollut hoksannut ponikyytejä). Siinä taisi mennä melkeimpä vartti. :p
 

Homppapomppa

Kontulainen
En ole vielä edes käynyt Sinivuorilla.Vasta tänään astuin ensimmäistä kertaa Briin itäpuolelle.Voisi joskus ottaa tavoitteeksi kulkea sormuksen saattueen vaiheet ilman mitään helpotuksia.Uusi hahmo suoraan seikkailuun.Ponit hankitaan siellä mistä ne kirjassa hankitaan ja hylätään sinne mihin ne kirjassa jää.Ei teleporttailua ja kuoleminen on game over.
 

Caele

tukehtuva majava
Juoksentelusta puheenollen - pikkuhahmolla ensimmäiset reissut Rivendelliin ja Esteldíniin craftaustehtävien perässä olivat aika jänniä.
 

Laichalaf

ben enyd
Iltaruskon vartijoita nähty, Tinquilos ja Mendoriel Briissä. Nyt Kultaisessa Ahvenessa odottelemassa auringonnousua. Edelleen kohtuu hukassa monien kontrollien suhteen mutta kai se tästä.
 

Banazîr Gamgi

Kontulainen
Täällä yksi täysi aloittelija joka on vähän hukassa kaiken kanssa. Kertokaahan tuosta ratsastamisesta, että miten se hoituu? Pitääkö saavuttaa ensin hahmolla joku tietty taso vai kui? Millä kummalla sen hepan saa?

Vastatkaa tyhmälle :D
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Jos pelaa tuoreella ilmaisversiolla, pitää muistaakseni ensin ostaa pelihopealla hevonen tai poni Briin pohjoispuolella sijaitsevasta Hengestacerin tilalta ja sitten Lotro-pisteillä pelin Storesta Riding Skill. Lotro-pisteitä saa monista saavutuksista (Deeds-ikkuna), mutta myös maallisella IRL-valuutalla ostamalla. Tai sitten tuo Riding Skill piti hankkia ensin ja ratsu vasta sen jälkeen.

Ainakin jos pelaa VIP-tilillä, saa Riding Skillin erään 20. tason hevostelutehtävän suorittamalla, mutta tämä saattaa päteä myös muualla.
 

Laichalaf

ben enyd
Aloitettiin sitten soittopuuhat Lotrossakin nimellä Foegpethryn en Tylengaer. Soittimet on vireessä. Hevonen on hankintalistalla. 'F-PeT' suunnittelee joskus soittavansa jonkin kappaleen oikein.
 
Last edited:

Tole

Hobitti
Tekisi mieli taas pitkästä aikaa aloittaa Lotro, mutta ei oikein riitä aika kahdelle mörpille, WoW kun vie jo vähintään sen pari tuntia päivässä.
 

Laichalaf

ben enyd
Lotrossa selvitty lvl 15 asti, kävelevä puu vapautettu, ja laadittu 3. Versio koskettimistosta musiikkia varten. Kyllä näppikselläkin soittamaan pystyy, Luikkasuon sammakot saivat kuulla version Saku Sammakosta, yhtä hidasta valssia väännettiin kahdestaan, ja sointupohjalle satunnaista sooloa kolmestaan. Rumpali bändistä puuttuu vielä, mutta se olisi vielä liikaa kun ei pysytä samassa tahdissa muutenkaan. Jee jee -musaa saa vielä odottaa. Treenikämppä on.
 

Laichalaf

ben enyd
'Johnny comes marching home'a yritetty Järin Möyremän talleilla 2-äänisesti, mutta hiukka hankalaa oli kun soinnut oli lähes tyystin hukassa. Hevonen hankittu. Jee.
 
Ylös