Lukutupa - ehdotuksia uusiksi projekteiksi ÄÄNESTYS

Taru sormusten herrasta Lukutupaan 2023-24?

  • Kyllä!

  • Ehkä!

  • Ei!

  • Jokin muu, mikä?

  • Universumin tomu -sarja


Results are only viewable after voting.
Tiedä sitten onko tapahtumien kuvailukaan niin tärkeää. Ajatus lienee, että osanottajat ovat lukeneet luvun ja synopsisten pitäisi löytyä Kontuwikistä.

Joten hyödyllisintä keskustelun aikaansaamiseksi on mielestäni esittää luvusta mieleen tulleita kysymyksiä, tulkintaehdotuksia pohdittavaksi, ym. oivalluksia, mielleyhtymiä – mitä tahansa sellaista, johon voi tarttua.

Tietysti alustus on myös vain lähtölaukaus keskustelulle, johon kuka vain saa tuoda mukaan uusia elementtejä. Joten tärkeintä on tämän alustan luominen. Alustajan vapaassa vallassa on, miten kukin sen luo, luvun tapahtumia kertaamalla, tarinan kehittymistä (Lost Talesista ym. lähtien – niitähän eivät kaikki voi tuntea) valottaen, muihin tarinoihin yhteyksiä osoittaen tai vaikka kirjoittamalla runon luvun innoittamana.

Kaikki on sallittua ja yhtä hyväksyttyä, sillä mitä tahansa alustuksesta puuttuukin (ja hyvä että jotakin aina puuttuu, ettei väki totea typertyneenä kaiken tulleen sanotuksi, aamen) keskusteluun saa rauhassa tuoda mukaan uusia säikeitä, kuten taisin jo sanoa. Lyhyt tai pitkä, kyllä toiset täydentävät.

Eli alustuksen tekeminen ei loppujen lopuksi ole vaikeaa. Kunhan se vain tuntuisi hauskalta.
 
Jos viime vuosituhannen pokkariversio Silmasta kelpaa, voin alustaa jonkun luvun.

Uuden Silman hankkiminen ei toki ole tarpeen. Laitosten vertailu toisiinsa ja alkutekstiin/-teksteihin voi olla mielenkiintoista mutta se on vain sivujuonne suuren tarinan tutkailussa.

P.S. Mitä tulee Isilmírën kommenttiin, ymmärrän hyvin. Huumori Silmarillionissa kuuluu kai maailman kymmenen lyhyimmän kirjan kunniakkaaseen joukkoon. Tai ainakin melkein. Mutta aika on nauraa ja aika itkeä. Tämä on Tolkienin toinen puoli, no hobbits. Ehkä hänen ominta itseään sittenkin. Ja sille jyhkeälle jalustalle, Thangorodrimin kovalle kalliolle (josta kuitenkin urhean Fingonin laulu kaikui), on rakennettu puolituisten lempeä maailma. Ei toivoa ilman epätoivoa, ei tarvetta valolle ilman pimeyttä.
 
Tämä tuli oikein sopivaan saumaan; olen jo jonkin aikaa suunnitellut lukevani Silmarillionin uudestaan, mutta en ole saanut aloitettua (pelottaa, koska muistikuvani mukaan sen lukeminen oli aikoinaan aika työlästä vaikka urheasti kahlasinkin koko teoksen läpi). Eli osallistun erittäin mielelläni jos ei tosiaan tarvitse osata kirjoittaa mitään kovin "ylevää" ;)
 
Jos alustuksesta haluaa ylevän, riittänee, jos heittää välillä muutaman sopivan fraasin, kuten "ja katso!” tai käyttää sanoja ”semminkään (kuin)” tai ”eittämättä” tai ”tahi” jne. Minä voin myös pyynnöstä lisätä moista hölynpölyä mihin tahansa viestiin. Ilmaiskaa vain ylevyyden taso: Y1 ”lähes siedettävä”, Y2 ”suorastaan kiusallinen”, Y3 ”jokseenkin käsittämätön”, Y4 ”patologinen”, Y5 ”ikuinen banaani” (en suostu enää tähän).

Siis: Ei mitään paineita. Huomatkaa myös, että monet Silman luvut ovat aika lyhyitä. Lyhimmillään kaksi sivua.
 
Minäkin lupaudun alustamaan ainakin yhden luvun. Ylevyydestä en lupaa mitään, vaikka eittämättä kuvailemaasi kieltä olisi hauska koetella tahi muutoin yrittää. :)

Minulla onkin ollut pitkään mielessä, että Silma pitäisi lukea uudestaan alusta loppuun: luulen että olen saanut HoMEn, Húrinin lasten tarinan yms. jäljiltä joistain tarinoista väärän mielikuvan siitä, mitä lempikirjassani Silmassa oikein sanottiin.

Jospa vaikka tämän lukukerran jälkeen muistaisin, kuka F-alkuisista haltioista teki mitäkin...
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Jospa vaikka tämän lukukerran jälkeen muistaisin, kuka F-alkuisista haltioista teki mitäkin...

Hehän olivat potrat veljekset Finlayson, Finrexin ja Finlux ynnä heidän kelpo sisarensa Finavia, jos oikein muistan?

Vaan eittämättä alkaa jo nyt näyttää siltä, että alustajia riittänee. Telimektar ilmoittautui muistaakseni jo helmikuussa. Joten voinen ryhtyä rustailemaan aikataulua ja tekniikkatopiikkia. Ehkä on kuitenkin syytä aloittaa vasta parin kolmen viikon päästä aikaisintaan (menköön vappu ainakin ensin ohitse), jotta voimme rauhassa valmistautua, katsastella ja tuumia. Eihän Valinoriakaan päivässä (joka sentään siihen aikaan kesti 84 tuntia) rakennettu, tuskin kahdessa, eipä varsin kolmessakaan.
 
Siis: Ei mitään paineita. Huomatkaa myös, että monet Silman luvut ovat aika lyhyitä. Lyhimmillään kaksi sivua.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa että Silmarillion on Chr. Tolkienin kokoama lyhennelmä Esiaikoja koskevista kirjoituksista, ja että alkuperäistä materiaalia on monista luvuista olemassa huomattavasti enemmän kuin mainitut kaksi sivua. J.R.R. Tolkien apokryfejä (Lost Tales, HoME ja osin Keskeneräiset Tarut) tutkimalla pystyy monessa kohtaa saamaan laajemman käsityksen aiheesta 'Mytologia, Muinaishistoria ja Tarut Ardan Alkuajoista'. Vakaasti uskon että ko. luvun osuessa esim. Telimektarin alustettavaksi, on hänellä vaikeuksia pitää alustus lyhempänä kuin itse luku. 'Silmarillionin selitysopasta' olisin itsekin kaivannut ensimmäisen lukemisen jälkeen, tai kenties ristiin viitattua versiota sivu- ja jaenumeroineen.
 
Last edited:
Vakaasti uskon että ko. luvun osuessa esim. Telimektarin alustettavaksi, on hänellä vaikeuksia pitää alustus lyhempänä kuin itse luku.

Toki näin luonnoton typistäminen tuntuu vaikealta, mutta väitän, että lähes kuka tahansa voi pienellä harjoittelulla oppia siihen. Onnistumisen edellytys on tietenkin se, että kaikkia välttämättömiäkään huomioita ei pidä yrittää mahduttaa vielä itse esitykseen, vaan osa niistä täytyy säästää myöhempiin kommentteihin.
:p
 
Toisesta ketjusta:
jonkinlaisen korona-ajan lukupiirin aloittaminen saattaisi toimia
Minulla taisi jo ennen tätä korona-aikaa käydä mielessä, että jokin uusi lukutupa Silman jälkeen olisi kiva. Oikeastaan tekee mieli ehdottaa kahta lukutupaa/lukupiiriä, jotka voisivat olla käynnissä yhtäaikaakin: entisten lukutupien kaltaista jotain Tolkienin teosta käsittelevää "syvällistä" keskustelua, ja sen lisäksi jotain mahdollisimman helppolukuista ja kevyttä, johon voisi osallistua matalalla kynnyksellä.

Jälkimmäisestä "kevytlukutuvasta" ajattelen siis sellaista, johon voi osallistua jos vaikka kaipaa tekemistä vain puoleksi tunniksi tai tunniksi joskus. Esimerkiksi voitaisiin jutella jostain nettisarjakuvasta pieniä pätkiä kerrallaan, tekijänoikeusvapaasta (= esim. Project Gutenbergista löytyvästä) novellikokoelmasta yksi novelli kerrallaan tms., tai kevyestä kirjasta joka useimmilla on jo kotonaan - en ole varma, mutta ehkä esim. muumikirjoja tai Tolkienilta Tom Bombadilin seikkailut voisi sopia. Netistä vapaasti löytyvä teos olisi ehkä paras tällaiseen.
 
Bombadil voisi tosiaan olla piristävä tapaus. Gondolinin tuhoahan ei ole vielä käsitelty, mutta se on ehkä aika raskas tapaus. Tosin jossakin vaiheessa siihenkin täytyy ryhtyä...

EDIT: Bombadillon seikkailuissa on 16 runoa ja niitä ennen kiinnostava esipuhe. Eli jos aloittaisimme vaikkapa viikon päästä (23.3. alkavalla viikolla) ja etenisimme runon viikossa (ja niitä ennen esipuheen), meillä riittäisi puuhaa heinäkuulle saakka. Alan suorastaan innostua, muuttua hätäiseksi, sanoisin. Huum, miten muut? Jos vapaaehtoisia alustajia löytyy muutamakin, hyvin voisimme alkuun päästä.
 
Last edited:
Varjolukutuvan lukemistoksihan pitäisi ehdottomasti laittaa Loru! Se on niin luvattoman huono kirja, että siitä syntyvä keskustelu olisi todnäk aivan hulvatonta. En tosin ole ihan varma kykenisinkö vielä kahlaamaan sen läpyskän läpi, mutta joo.
 
Bombadil olisi minusta kiva. Vaikkapa tosiaan runo kerrallaan niin ei ainakaan ole liian työläs tahti, vaikka nopeamminkin varmaan onnistuisi. Tällaiseen ei varmaankaan tarvita ollenkaan niin pitkiä alustuksiakaan kuin meillä esim. Silmassa oli.

Lorussa kommenttimme voisivat olla parempaa luettavaa kuin itse kirja :D Sinänsä olisi hauska nähdä saammeko siitä mitään irti, mutta ei se kyllä kovin miellyttävää luettavaa ole.

Minulle tosiaan sopisi tämän rinnalle myös Gondolinin tuho tai muu "raskaampi" Tolkien. Entä te muut? Ehkä voidaan kuitenkin aloittaa kevyemmällä ja viikon tai kahden päästä katsoa, löytyykö aikaa vielä Gondolinin tuhoonkin?

Lupaan alustaa mitä tahansa näistä kolmesta ainakin kerran :)
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Uudistinpa keskustelun alussa olevan kyselyn. Eli nyt siellä voi äänestää Gondolinin tuhoa, Lorua Sorbusten herrasta sekä Tom Bombadilin seikkailuja. Jos muita ehdotuksia nousee esiin, lisätään nekin äänestykseen.

Varmaan olisi parasta käsitellä vain yhtä kirjaa kerrallaan, joten ehkä valitsemme seuraavaksi ja ensimmäiseksi yhteisluvun kohteeksi viikon parin kuluessa eniten ääniä saaneen ehdotuksen. Sopiiko näin?
 
Viisi ääntä annettu mutta lisää kaivataan. Toisaalta tuskin aloitamme ennen kuin lastauspeli on ohi.
 
Kymmenen ääntä annettu seuraavasta keskustelun kohteesta. Antakaa vain lisää ääniä, aikaa riittää ja mitä suurempi äänimäärä, sen paremmin demokratia pääsee toteutumaan.
 
Kaksitoista ääntä koossa. Pääsemmekö kahteenkymmeneen?
 
En nyt tähän äänestykseen lähde mukaan, mutta teen uskaliaan ehdotuksen että jossain vaiheessa luettaisiin ja analysoitaisiin yhdessä David Dayn Tolkienin maailma. Se ainakin herättäisi varmasti keskustelua ;)
 
Ylös