Maailmaesittely: Tyraria

WnaHeck

Hobitti
Viimeisin päivitys 20.2.2009 noin klo 18:36

Magiakykyjä ja loitsuja hieman muokattu, esimerkki lisätty.

http://koti.mbnet.fi/wnaheck/
Tuolta löytyy jotain materiaalia, esimerkiksi hahmonluontia mahdollisesti helpottava Excel-taulukko.
Ja tosiaan lisäilen uutta materiaalia tähän viestiin jatkuvan spammaamisen välttämiseksi.

Eli tähän on tarkoitus tulla kaikenlaista taustatietoa pelimaailmastani, joka siis on maankaltainen planeetta, josta käytetään nimeä Tyraria. Jotkin osat olen härskisti kopioinut muilta periaatteella "Jos joku muu on sen jo tehnyt, miksi vaivata omia aivoja." ja tästä syystä vastaan saattaa tulla tuttujakin asioita. Mitään viiteluetteloa en ala tekemään ja se on osittain mahdotontakin, koska osa materiaalista on yleisfantastista, mutta en tällä toisaalta rahaakaan tee. Isoimmat vaikutteet J.R.R.T. ja HoMM 4.

----------

Luominen

Alussa oli Mahti ja Mahti oli kaikki. Aika ei merkinnyt mitään, koska kukaan ei sitä mitannut. Paikoissa, joissa Mahtia oli paljon syttyi valo. Valot vetivät puoleensa lisää Mahtia, mutta eivät kaikkea. Nämä jäänteet jäivät kiertämään valoja ja näin syntyivät tähdet ja kiertolaiset. Tyhjyys täytti tähtien välit, eikä Mahti enää ollut kaikki.

Tähtien synnyn jälkeen He tulivat. Heidän nimensä oli Ensimmäiset, sillä He saapuivat ensin. Ensimmäiset näkivät tähdet ja kiertolaiset ja päättivät asettua niille asumaan. Tähtien Mahti oli Heille kuitenkin vihamielinen eivätkä Ensimmäiset niillä viihtyneet. Ilahduttaakseen itseään Ensimmäiset muovasivat asuinpaikkojaan kuten He hyväksi näkivät. He loivat meriä, nostivat vuoristoja ja tekivät ensimmäiset kasvit, joilla peittivät maan. Sitten He loivat eläimet ja alemmat rodut, haltiat, kääpiöt ja muut. Kun kaikki oli valmista, Ensimmäiset loivat kaltaisensa hallitsemaan maailmaa ja toimimaan Heidän parhaina palvelijoinaan. Ja näin syntyivät ihmiset.

Ensimmäisistä viisi halusi opastaa ja vaalia maailmaa. Heistä kukin valitsi osan Mahdista, jota vain He käyttäisivät ja näin Heistä tuli viisi jumalaa ja jumalatarta. He opastavat meitä tänäkin päivänä. Muut Ensimmäiset hylkäsivät luomuksensa ja heistä tuli lohikäärmeitä ja Viiden vihollisia.

Dantino Taivaskatse, astronomi ja filosofi



Ylläoleva luomiskertomus ei vastaa PJ:n virallista kantaa, mutta antaapahan teille yhden kuvauksen tapahtumista. Tällaisena useimmat Tyrarian ihmiset kuitenkin olettavat sen tapahtuneen.

----------

Jumalista, uskonnoista ja taikuudesta

Koodi:
Nimi       Ala                Tunnus   Vastapuolet
Cerundia   Elämä, jumalatar   Siivet   Kuolema, Kaaos
Arrilhorn  Kuolema, jumala    Kallo    Elämä, Luonto
Asnina     Luonto, jumalatar  Puu      Järjestys, Kuolema
Riltansul  Järjestys, jumala  Vaaka    Kaaos, Luonto
Irbesa(r   Kaaos, jumala(tar) Tuli     Järjestys, Elämä

Kaaoksen jumala(tar) on siis joko miespuolinen (Irbesar), naispuolinen (Irbesa), molemmat yhtäaikaa, vapaasti palvojan valittavissa tilanteen mukaan tai Irbesa(r) itse päättää mikä haluaa kulloinkin olla. Tämä riippuu kannattajan henkilökohtaisesta mielipiteestä, mutta kiistoja aiheesta on palvojien välillä usein. Kaikki tämä vain lisää kaaosta, joten Irbesa(r) on tyytyväinen.

Viiden pääjumalan lisäksi on lukuisia muita vähäisempiä jumalia. Uskossaan vahvat henkilöt voivat toimia jumalansa voiman välikappaleena. Tämä toimii parhaiten jumalan kannatusalueella tai "pyhää tehtävää" suoritettaessa muuallakin. Jumalat eivät katso hyvällä palvojan kannatuksen jakaantumista, joten yhtä jumalaa palvovat fanaatikot saavat eniten mahtia käyttöönsä.

Maagit käyttävät omaa sisäistä mahtiaan tai ulkoista, ympäristön vapaata tai esineisiin sidottua mahtia. Todella voimakkaat loitsut vaativat vuosien harjoittelun ja paljon mahtia, mutta maagien ei tarvitse rajoittua yhteen viidestä magialajista. Maageilla on yleensä taipumusta joihinkin tiettyihin magialajeihin, mutta kaikkien käyttö on mahdollista. Ulkoinen mahti voi olla yleistä tai jotain tiettyä lajia. Esimerkiksi kaupungeissa on paljon Järjestystä, Luontoa löytynee vain puistoista.

Pappeja en hahmoiksi halua, koska ensin minun pitäisi keksiä hillitön määrä perinteitä ja rituaaleja, eikä se nyt oikein kiinnosta. Maagit ovat ok, mutta he ovat aika harvinaisia Tyrariassa ja heihin suhtaudutaan varauksella. Suurin piirtein samoin kuin nykyään tuliaseisiin. Melkein kaikki tietävät taikuudesta, mutta se, että joku sitä oikeasti käyttää herättää pelkoa.

----------

Maantiede, politiikka yms.

Parhaiten suunniteltu alue Tyrariassa on nuorehko kuningaskunta Rauv, mutta tämän pelin ajattelin aloittaa Rauvista noin 3000 virstaa meren yli länteen olevasta Niagan keisarikunnasta.

Niagaa kuvaa parhaiten ehkäpä fantasiaversio rappioituvasta Roomasta. Tuloerot ovat suuret, hallintojärjestelmä mätä suurimman osan keskittyessä omaan nautintoonsa, alkuperäisväestö on rikastunut valloitettujen kansojen työllä ja laiskistunut. Keisarikunta natisee liitoksissaan, mutta on vielä kuitenkin riittävän vahva hajoamisensa estämiseen.

Niagan keisarikunta on uskonnollinen ja pääjumalina ovat Arrilhorn ja Riltansul. Järjestystä vaaditaan järjestyneeseen yhteiskuntaan, mutta suurimmalle osalle niagalaisista Kuoleman palvominen ei kuitenkaan tarkoita jatkuvia ihmisuhreja. Uhrauksia kyllä suoritetaan, mutta vain suurimmissa uskonnollisissa tilaisuuksissa. Kuolemaa pidetään jokaisen lopullisena päämääränä ja kaikkien on tarkoitus kuolla mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi itsemurhia pidetään oikomisena, joka johtaa kadotukseen.

Ihmiset ovat Niagan päärotu ja muita rotuja halveksitaan. Samoin syntyperäisiniä niagalaisina itseään pitävät syrjivät muita ihmisiä. Keisarikunnan alueella asuvat haltiat ja kääpiöt pysyvät omissa oloissaan eikä heitä kovin paljoa edes ole. Etelän viidakoiden kissaihmisiä käytetään gladiaattorikisoissa sekä orjina. Örkkejä käytetään vartiotehtävissä ja sotilaina.

Keisarikunnan pääkaupunki Niag Agmos on satoja vuosia vanha. Muureilla suojatun keskikaupungin ympärille on kerääntynyt vuosien aikana sekava teiden, katujen ja talojen sokkelo. Laidoilla asuvat hökkeleissä kaikkein köyhimmät ja elintaso paranee, mitä keskemmälle etenee. Keskikaupungilla on keisarikunnan hallintokoneiston rakennuksia, temppeleitä sekä keisarin palatsi. Nykyinen keisari on Niagus LII.

----------

Rodut

Ihmiset
Tyrarian laajimmalle levinnyt ajatteleva rotu. Pikkumainen, vihainen, ahne, väkivaltainen, tyhmä ja heikko eli samanlainen kuin nykyään maapallolla asuvat.

Haltiat
Harvalukuinen ja piileskelevä rotu, ei yhtä ylhäinen kuin Tolkienin suurhaltiat, mutta ei niin barbaarinen kuin ElfQuestin susiratsastajat. Maagisesti lahjakkaita, noin ihmisten kokoisia, mutta solakkaampia. Enemmistö kannattaa Luontoa ja Kaaosta, tosin vähemmistöjä löytyy joka lähtöön. Suosivat jylhiä metsiä.

Kääpiöt
Pysyttelevät mielellään omissa oloissaan vuoristoisilla alueilla. Eivät suoraan sanottuna piileksi, mutta asuinpaikan valinta ja yleinen piittaamattomuus muista roduista ovat pitäneet kääpiöt poissa ihmisten silmistä. Joissakin harvoissa paikoissa on onnistuttu käynnistämään kaupankäynti ihmisten ja kääpiöiden kesken. Lähes kaikki kääpiöt kannattavat Järjestystä.

Örkit
Varsin laajalle levittäytynyt rotu, joka on lähes ihmisten kaltainen monimuotoisuudessaan. Ulkoisesti olemus muistuttaa Tolkienin örkkejä. Ihmiset ovat kuitenkin laittaneet örkit ahtaalle ja konflikteja on ollut usein. Niagassa osa örkeistä on sopeutunut siinämäärin yhteiskuntaan, että heitä käytetään sotilaina ja muissa vaarallisissa tehtävissä. Örkkien suhtautuminen muihin rotuihin ja jumaliin vaihtelee lähes perhekunnittain.

Kissaihmiset
Niagan eteläosien viidakoissa eläviä ihmismäisiä kissoja. Ihmisten ilmoilla tavattavat kissaihmiset ovat lähes aina orjia ja usein nähtävänä gladiaattoritaisteluissa. Kotialueellaan kissaihmiset elävät sangen alkeellisissa oloissa perhekuntien muodostamissa löyhissä klaaneissa. Orjuuttamisen ja viidakon osittaisen tuhoamisen johdosta kissaihmiset vihaavat ihmisiä syvästi.

----------



Pelijärjestelmä

Ominaisuudet

Hahmolla on kuusi ominaisuutta, yksi fyysinen (KUNTO) ja viisi henkistä (ELÄMÄ, KUOLEMA, LUONTO, KAAOS, JÄRJESTYS). Henkiset ominaisuudet kuvaavat hahmon filosofiaa ja suhtautumista itseensä ja muihin. Kunto kuvaa hahmon kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Asteikko on 1-5 ja jaettavana on 15 pistettä.

Esimerkki:
Kunto 2
Ei kovin hyväkuntoinen. Tekee ruumiillista työtä vain pakon edessä. Kohtalaisen vahva, mutta hidas ja kömpelö.
Elämä 3
Normaalin elämäniloinen. Suhtautuu muihin varsin neutraalisti. Epäluuloinen tuntemattomia kohtaan, mutta valmis hyväksymään melkein kenet tahansa.
Kuolema 1
Pelkää kuolemaa kaikissa muodoissa. Ei pysty tappamaan edes itsepuolustukseksi tai suojellakseen muita. Kuolleiden tai kuolemisen näkeminen on henkilölle äärimmäisen järkyttävää.
Luonto 4
Nauttii luonnossa liikkumisesta ja haluaa suojella sitä. Ymmärtää tosin sen, että luonnosta tarvitaan raaka-aineita, mutta niidenkin käytössä pitäisi osoittaa hillintää. Tulee hyvin toimeen eläinten kanssa ja maastossa.
Järjestys 2
Pitää yhteiskuntaa välttämättömänä pahana. Välttelee yhteiskunnan asettamia velvollisuuksia, mutta tekee ne pakon edessä.
Kaaos 3
Etsii seikkailuja ja vapautta, mutta ei muiden kustannuksella. Tarttuu tilaisuuteen, kun sellaisen näkee.

Esimerkki 2:
Kunto 4
Nauttii ruummillisista suorituksista. Ei kovin vahva, mutta ketterä ja vikkelä akrobaatti.
Elämä 2
Ei tule juurikaan toimeen muiden ihmisten kanssa. Pysyttelee omissa oloissaan. Harvoja ystäviä.
Kuolema 2
Ymmärtää, että kuoleminen on osa elämää, eikä pelkää sitä. Ei tosin hirveän ihastunutkaan aiheeseen.
Luonto 1
Pitää kasveja ja eläimiä vain raaka-aineena, mutta ei koske niihinkään ainakaan elävinä. Kaupunkieläjä, joka ei suostu lähtemään metsään missään nimessä.
Järjestys 4
Järjestelmällinen henkilö, joka on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeassa varustuksessa ja pitää sitä kunnia-asianaan. Luottamus yhteiskuntaan on suuri.
Kaaos 2
Ei pidä epäjärjestyksestä eikä sen aiheuttajista. Voisi tehdä rikoksen vain äärimmäisessä hädässä.

Kyvyt

Kyvyistä 15 on maallisia ja 25 maagisia. Asteikko on jälleen 1-5 tai sanallisesti perustaidot, edistynyt, erinomainen, mestari ja suurmestari. Kykyjen ostoon on käytettävissä 30 pistettä. Kykytasot maksavat yhdestä viiteen pistettä, mutta jokainen taso on ostettava erikseen. Eli perustaidot 1 piste, edistynyt 2 pistettä, mutta ensin on oltavat perustaidot, joten kokonaiskustannus on 1+2=3 pistettä. Samaa laskukaavaa noudattaen suurmestarin kokonaiskustannus on 15 pistettä. Korkein ostettavissa oleva taso on ensimmäisellä kerralla erinomainen (maagisilla edistynyt). Ominaisuudet antavat hahmolle taipumuksia tiettyihin kykyihin, mutta eivät mitenkään rajoita harjoittelua. Jotkin henkilöt vain ovat parempia jossain kuin muut.

Seuraavaksi kykylista taipumuksineen.

Koodi:
Kyvyt:           L    D    N    O    C    K
taistelutaito   -1   +1    0    0   +1   +2
lähitaistelu    -1   +1    0    0   +1   +2
kaukotaistelu   -1   +1    0   +1    0   +1
taktiikka        0   +1    0   +1   +1    0
johtajuus       +2   -1    0    0    0    0
koneet           0    0   -1   +1    0    0
aatelisuus      +1    0   -1   +1   -1    0
kauppa           0    0   -1   +1    0    0
käsityö          0    0   -1   +1   -1   +1
diplomatia      +1   -1    0   +1   -1    0
havainto        +1    0   +2   +1   -1    0
erätaidot       +1   -1   +2   -1    0   +2
salavihkaisuus   0   +1   +2   -2   +1   +1
meritaidot       0    0   +2   -1   +1   +1
alkemia          0   +1   -1   +1    0    0

henkisyys       +2   -1   +1   +1   -1   -1
elämä           +2   -1   +1   +1   -1   -1
parantaminen    +2   -1   +1   +1   -1   -1
resurrektio     +2   -1   +1   +1   -1   -1

kuolema         -1   +2   -1   +1   +1   -1
okkultismi      -1   +2   -1   +1   +1   -1
demonologia     -1   +2   -1   +1   +1   -1
nekromantia     -1   +2   -1   +1   +1   -1

yrttitieto      +1   -1   +2   -1   +1   -1
luonto          +1   -1   +2   -1   +1   -1
kutsuminen      +1   -1   +2   -1   +1   -1
shamanismi      +1   -1   +2   -1   +1   -1

velhontaidot    +1   +1   -1   +2   -1   -1
järjestys       +1   +1   -1   +2   -1   -1
loihtiminen     +1   +1   -1   +2   -1   -1
lumous          +1   +1   -1   +2   -1   -1

kaaos           -1   +1   +1   -1   +2   -1
noituus         -1   +1   +1   -1   +2   -1
manaaminen      -1   +1   +1   -1   +2   -1
pyromantia      -1   +1   +1   -1   +2   -1

Käytetyt lyhenteet:
K kunto
L(ife) elämä
D(eath) kuolema
N(ature) luonto
O(rder) järjestys
C(haos) kaaos

Esimerkkihahmo:
Kunto 4
Elämä 2
Kuolema 4
Luonto 1
Järjestys 3
Kaaos 1

Taipumus
lähitaistelu -elämä +kuolema +kaaos +2*kunto eli - 2 + 4 + 1 + 2*4 = +11 (varsin korkea)
johtajuus 2*2 - 4 = 0
kauppa +2
alkemia +6

ja niin edelleen.

Maagiset kyvyt:

Jokaisella viidellä magialajilla on neljä kykyä, joista ensimmäinen on alkeistaito, jota ilman ei muita voi oppia. Magiakykyjen maksimitaso alussa on edistynyt. Loitsuja saa perustaidoilla yhden ykköstason loitsun ja edistyneellä kaksi ykköstason ja yhden kakkostason loitsun. Loitsulistan yksi versio löytyy yllämainitun excel-taulukon kolmannelta välilehdeltä. Uusiakin saa ehdottaa. Manaa saa alkeistaidoista 5/kehitystaso. Virtaus (manan palautuminen) samoin alkeistaidoista 1/6h/kehitystaso.

Elämä:
Henkisyys, alkeistaito ja vaatimus muille. Elämämagian henkiset vaikutukset, kuten moraalin nostaminen ja iloisuuden lisääminen sekä ei-fyysinen puolustautuminen.
Elämä, fyysiset vaikutukset, suojaukset iskuilta yms.
Parantaminen, yleistä parantelua.
Resurrektio, vaatii kaikki muut kyvyt, demonien karkottaminen, epäkuolleitten tuhoaminen, ruumiillisen ja henkisen tilan palauttaminen.

Kuolema:
Kuolema, alkeistaito, fyysiset vaikutukset, haavoja, paiseita, tauteja, tulehduksia.
Okkultismi, henkiset vaikutukset, kiroukset, moraalin romahduttaminen.
Demonologia, vaatii okkultismin, demonien manaus.
Nekromantia, vaatii okkultismin, kuolleitten manausta.

Luonto:
Yrttitieto, alkeistaito, kasvien hallinta.
Luonto, sää, havainto, liike.
Kutsuminen, vaatii luonnon, luonnollisten eläinten kutsuminen.
Shamanismi, vaatii luonnon, henkisten eläinten kutsuminen, loveenlankeaminen.

Järjestys:
Velhontaidot, alkeistaito, illuusiot.
Järjestys, yleistaito, henkiset suojautumiset, loitsujen muokkaus.
Loihtiminen, fyysiset vaikutukset, telekinesia, fyysiset suojaukset, jäämahti.
Lumous, henkiset vaikutukset, ennenäyt, hypnoosi.

Kaaos:
Kaaos, alkeistaito, yleistaito, tuhoaminen.
Noituus, henkiset vaikutukset, verenhimo, raivo, hämmennys, sattuma.
Manaaminen, fyysiset vaikutukset, nopeus, fyysiset suojaukset.
Pyromantia, tulen hallinta.

Koodi:
Maagi

Kyvyt:                        Mana/virtaus:   Loitsut:
henkisyys,    edistynyt       10/2            rukous (1), havaitse kuolema (1), suoja kaaokselta (2)
elämä,        edistynyt                       henkipanssari (1), pyhä kivi (1), puolustus (2)
parantaminen, perustaidot                     verenseisautus (1)
resurrektio,  ei harjoitellut

kuolema,      edistynyt       10/2            tulehdus (1), verenvuodatus (1), väsymys (2)
okkultismi,   edistynyt                       kirous (1), havaitse elämä (1), suru (2)
demonologia,  perustaidot                     yhteys paholaisiin (1)
nekromantia,  perustaidot                     yhteys kuolleisiin (1)

yrttitieto,   perustaidot     5/1             kasvatus (1)
luonto,       perustaidot                     ennusta sää (1)
kutsuminen,   ei harjoitellut
shamanismi,   ei harjoitellut

velhontaidot, edistynyt       10/2            hämäys (1), valo (1), harhakuva (2)
järjestys,    edistynyt                       kumous (1), havaitse kaaos (1), suoja kaaokselta (2)
loihtiminen,  edistynyt                       telekinesia (1), taikanyrkki (1), jäävasama (2)
lumous,       perustaidot                     tarkkuus (1)

kaaos,        edistynyt       10/2            noidannuoli (1), havaitse järjestys (1), manasoihtu (2)
noituus,      edistynyt                       verenhimo (1), surmaaja (1), hämmennys (2)
manaaminen,   perustaidot                     nopeat kädet (1)
pyromantia,   perustaidot                     kipinät (1)

Yhteensä mana/virtaus         45/9

Loitsujen perässä oleva numero tarkoittaa ykkös- tai kakkostason loitsua. Ykköstason loitsut kuluttavat 2 pistettä manaa ja kakkostason 4. Esimerkkitapauksella kokonaismanaa käytettävänä 45 pistettä ja kuuden tunnin levolla palautuu 9 pistettä käytetyistä.

----------

Esimerkkihahmo

Estlor

Estlor syntyi hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten Niag Agmoksessa. Hänen isänsä oli kohtuullisen hyvin toimeentuleva kauppias ja äiti apulaispapitar. Estlor työskenteli nuorempana isänsä apuna, mutta kauppiaan ammatti ei nuorukaista kiinnostanut. Halu toimia keisarikunnan hyväksi johti Estlorin liittymään kaupungin vartiostoon aikuisuuden kynnyksellä. Menestys tehtävissä ja perheen tuki toi Estlorille siirron keisarilliseen armeijaan. Hän toimi noin vuoden ajan laivastossa merisotilaana metsästäen etelän saarien kaappareita. Ryhmänjohtajansa kaaduttua eräässä suuremmassa kahakassa Estlor otti johdon ja löi ryhmällään kaksi kertaa suuremman vihollisjoukon. Tämä toi hänelle ylennyksen ja siirron johtajakoulutukseen. Estlor ei kuitenkaan halunnut alaisia, vaan anoi ja sai siirron keisarillisiin tiedustelijoihin. Nykyään hän toimii erikoistehtävissä Niag Agmoksessa. On äidiltään opiskellut myös jonkin verran magiaa.

Ominaisuudet:
Kunto 3
Normaalin hyvässä kunnossa oleva ihmismies. Tekee tarkoituksenmukaiset liikuntasuoritukset, mutta ei urheile ylimääräistä. Harjoittelee taistelutaitojaan kuitenkin melko usein.
Elämä 2
Ei juurikaan pidä tuntemattomista ja vaikeasti tutustuttava. Ne harvat läheiset ihmiset, joita Estlorilla on, ovat hänelle arvokkaita. Vahvasti rotuennakkoluuloinen.
Kuolema 3
Hyväksyy sen, että hänelle tärkeät ihmiset tulevat jossain vaiheessa kuolemaan. Muitten kuoleminen ei liikuta suuntaan eikä toiseen. Toivoo voivansa kuolla keisarikunnan puolesta. Ei tosin ihan vielä.
Luonto 2
Ei liiemmälti viihdy "villissä" luonnossa. Puistoalueet, viljelykset ja koristekasvit ovat hoidettuina ihan miellyttäviä.
Järjestys 4
Luottamus keisarikuntaan ja sen järjestelmään on suurta. Tajuaa toki sen, ettei isokokoinen organisaatio aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta on valmis tekemään varsin paljon, jos uskoo sen olevan keisarikunnan parhaaksi.
Kaaos 1
Ei siedä minkäänlaista epäjärjestystä tai sen aiheuttajaa. Hyvin tiukka rikollisia kohtaan. Stressaantuu hyvin paljon, mikäli asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.

Koodi:
Kyvyt:           Harjoittelu:      Taipumus:
taistelutaito,   erinomainen,      +8
lähitaistelu,    erinomainen,      +8
kaukotaistelu,   edistynyt,        +8
taktiikka,       perustaidot,      +8
johtajuus,       perustaidot       +1
koneet,          perustaidot       +2
aatelisuus,      ei harjoitellut,  +3
kauppa,          perustaidot,      +2
käsityö,         ei harjoitellut,  +4
diplomatia,      ei harjoitellut,  +2
havainto,        edistynyt,        +6
erätaidot,       ei harjoitellut,  +5
salavihkaisuus,  edistynyt,        +3
meritaidot,      edistynyt,        +4
alkemia,         ei harjoitellut,  +5

henkisyys,       ei harjoitellut,  +3
elämä,           ei harjoitellut,  +3
parantaminen,    ei harjoitellut,  +3
resurrektio,     ei harjoitellut,  +3

kuolema,         perustaidot,      +4
okkultismi,      perustaidot,      +4
demonologia,     ei harjoitellut,  +4
nekromantia,     ei harjoitellut,  +4

yrttitieto,      ei harjoitellut,  -3
luonto,          ei harjoitellut,  -3
kutsuminen,      ei harjoitellut,  -3
shamanismi,      ei harjoitellut,  -3

velhontaidot,    ei harjoitellut,  +7
järjestys,       ei harjoitellut,  +7
loihtiminen,     ei harjoitellut,  +7
lumous,          ei harjoitellut,  +7

kaaos,           ei harjoitellut,  -2
noituus,         ei harjoitellut,  -2
manaaminen,      ei harjoitellut,  -2
pyromantia,      ei harjoitellut,  -2

----------

Seikkailun alustus

Hahmot on syystä tai toisesta vangittu ja kuljetettu maan alle louhittuun vankilaan. Viikkoja kestäneet ihmiskokeet sekä suoranainen kidutus yhdistettynä huonoon ruokaan, rottia kihiseviin tyrmiin ja vähemmän palvelualttiisiin vartijoihin ei useimpia kiinnosta, joten pois pitäisi päästä. Joitakin voisi myös kiinnostaa tuntemattomien vangitsijoiden henkilöllisyys, kokeiden tarkoitus tai rehellinen kosto. Tilanne näyttää kuitenkin varsin synkältä: jokainen on lukittu omaan yksityisselliinsä ja vartijat liikkuvat aina ryhmissä. Mutta kuuluukohan kaukaa taistelun melskettä?

Seuraavaksi tarvittaisiinkin sitten ne hahmot ja pelaajat. 4-6 olisi mielestäni ihan kiva määrä, enemmänkin ehkä menee, kolmelle saatan koittaa vetää, mutta jos on vain kaksi tai vähemmän kiinnostunutta, niin en taida viitsiä. Niag Agmos on kaupunkina sen verran iso, että sieltä löytyy kaikenlaisia ihmiskohtaloita. Vaihtoehtoisesti ympäröivä maaseutu on vielä tällä hetkellä varsin yleistä fantasiamaaseutua (eli en ole vielä sitä suunnitellut), joten sieltäkin voi hahmonsa tarinan aloittaa. Suosittelisin ensimmäisten hahmojen roduksi ihmistä; syinä Niagan kulttuuri ja se, että ihmiset ovat tällä hetkellä ainut rotu, jota ei ole muokattu (toisin kuin haltiat, kääpiöt, örkit jne.).

Rajoituksia olen kirjoittanut jo tuohon ylläolevaan tekstiin, mutta laitan niitä vielä tähän:
-ei pappeja, maagit ok, jos olet riittävän fiksu sellaista pelaamaan
-kykyjen kehitysmaksimi erinomainen (3), sillä mestariksi tuleminen vie aikaa
-aloitusvarustus repaleiset vaatteet ilman jalkineita (vankilassa kun ollaan)
Muita ei sitten nyt tule mieleen. Syyttömätkin voivat joutua vankilaan tai sitten on vain menettänyt tajuntansa ja herännyt tyrmästä.

Mikäli nyt joku tämän vuodatuksen jälkeen vielä uskaltaa/viitsii tätä tempausta yrittää, niin hahmokuvauksia voi lähettää yksityisviestinä tai sitten foorumille, mahdollisesti omaan keskusteluunsa. Arvostaisin konnavahtien tai muiden viranomaisten mielipidettä aiheesta. En kehtaisi koko luolaa täyttää omilla posteillani ja tähän nyt vielä tulisi se varsinainen pelitopicci.

Eipä tässä muuta, kysykää, jos on kysyttävää. Kommentoikaa, jos on kommentoitavaa.
 
Ylös