Mahtisormukset: kausi 1, jaksot 6-8

No niin, nyt alkoi tapahtua. Sen enempää spoilaamatta vielä tässä vaiheessa, kun kaikki eivät ole jaksoa katsoneet, niin eräät juonilinjat kohtaavat, saadaan lisää tietoa Adarista ja lopussa alkaa Etelämaiden mordoroituminen. Sauronin henkilöllisyys ei selviä vieläkään, mutta jaksossa saadaan uusia vääriä tai oikeita vihjeitä - aika näyttää, kumpia.
 
Ajattelin, ettei joka jaksosta tarvitse omaa ketjua, kun ei näissä juurikaan keskustella.

Tämänpäiväisessä seiskajaksossa Galadriel kertoo, että hänellä oli aviomies, Celeborn, joka kuitenkin lähti sotaan huonosti istuvassa haarniskassaan eikä koskaan palannut, joten Galadriel olettaa hänen kuolleen. No, mehän tiedämme, ettei Celeborn kuollut. Olisiko hän tässä vaiheessa asettunut Vihermetsään, ja aviopari kohtaisi taas Viimeisen Liiton taistelussa?

Mitä Tolkienin kirjoihin tulee, niin erilaisia versioita Celebornin tarinastakin oli, ja ilmeisesti niissä kaikissa on pitkiä kausia pimennossa (siis kertomusten ulkopuolella). Kuitenkin Celebríanin olisi jo pitänyt syntyä Toisen Ajan alussa, mutta lasta ei sarjassa ole vielä mainittu.
 
No niin, ensimmäisen kauden päätösjaksossa 8 selvisi vihdoin, kuka on Sauron, ja samaan vauhtiin luotiin haltiasormuksetkin. Mielestäni juoni eteni nopeudestaan huolimatta oikein sujuvasti ja hienovaraisten vihjeiden kautta tässä jaksossa. Jos kirjat eivät ole tuttuja, moni vihje menee varmasti ohi, eikä mitään suoranaisesti hierota katsojan naamaan.

Sauronin ja Galadrielin vuoropuhelusta tuli jopa kohtalaisen tolkienmaiset vibat. Meteorimiehenkin henkilöllisyydeksi on enää tasan viisi vaihtoehtoa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...
 
Ah Sauron, vihdoin. No paras vaihtoehto tuo oli noista tunnetuista hahmoista, joskin turhan ennalta-arvattava. Itse tykkäsin myös Sauronin ja Galadrielin vuoropuhelusta, varsinkin TSH:n Dark Queen -kohdan käytöstä. Toki moni oli odottanut upeaa Annatarta, joka olisi kunnolla vikitellyt Celebrimboria, mutta siihenkään oikeudet eivät kai riittäneet.
Itse olisin jaksanut sarjaa pidempäänkin katsoa, en voi uskoa, että Isildurin piti jäädä henkitoreissaan virumaan jonnekin aina kakkoskaudelle saakka. Ja se kai on luvattu vasta 2024 😅
 
Toisen käden juonilähteiden varassa olijankin on helppo arvata, minkälaisia macbethiläisiä myötäjäisiä sarjan "Sauron" ei voinut yrittää tarjota "Galadrielille" — joskin lähinnä siksi, että nykyään TV- ja elokuvayleisöä pidetään vähä-älyisinä ja heille ei saa näinollen syöttää minkäänlaisia nimiä tai viittauksia (tässä tarkoitan tietenkin mainintoja Lännen Valtiaista!) joita ei ole edeltäkäsin esitelty perusteellisesti aiemmin samassa jaksossa. . .

Arvelen lisäksi, että jakson käsikirjoitus jätti myös käyttämättä otollisen girlpower-tilaisuuden tölväistä "Sauronia" hänen "pelkän luutnantin" roolistaan Morgothin rinnalla, vaikka siitä olisi voinut jatkaa sarjan mustaväriliituisiin pyrkimyksiin pätevästi istuvalla tavalla ja panna "Sauron" vastaamaan herransa korkealle kurkottavassa ylpeyden hengessä, kuinka "mahtavimpienkin perijättömäin kuninkaiden kruunu jää aina heidän lähimmille päälliköilleen (tavalla tai toisella)".
 
En nyt @Constantine oikein ymmärtänyt, mitä myötäjäisiä tarkoitat, mutta mielestäni motiivin yhteydessä ei viitattu Amaniiin, vaan Sauron puhui ihan vaan Keski-Maan ”pelastamisesta” yhdessä, minkä Galadriel tulkitsi tarkoittavan hallitsemista.
Ja varmaan girlpowerkin jäi käyttämättä, mutta se ei olisi ollut ihan tuohon istuva. Kun Sauron kuitenkin vakuutteli haluaan palata valoon ja parantaa tekemänsä vääryydet, missä Galadriel voisi hänen kuningattarenaan auttaa. ”Kun Morgoth lyötiin, oli kuin suuri, puristettu nyrkki olisi irroittanut otteensa kurkustani”, sanoo Sauron Galadrielille. Mutta hänen lisänimensähän oli petturi.
 
Ah Sauron, vihdoin. No paras vaihtoehto tuo oli noista tunnetuista hahmoista, joskin turhan ennalta-arvattava. Itse tykkäsin myös Sauronin ja Galadrielin vuoropuhelusta, varsinkin TSH:n Dark Queen -kohdan käytöstä. Toki moni oli odottanut upeaa Annatarta, joka olisi kunnolla vikitellyt Celebrimboria, mutta siihenkään oikeudet eivät kai riittäneet.
Itse olisin jaksanut sarjaa pidempäänkin katsoa, en voi uskoa, että Isildurin piti jäädä henkitoreissaan virumaan jonnekin aina kakkoskaudelle saakka. Ja se kai on luvattu vasta 2024 😅
Ai niin, Isildur! :grin: No, ei sentään mitään jonsnow-tason arvuuttelua, koska kaikki tietävät jäbän olevan vielä hengissä jossain. Lähtisikö peräti itään Norin ja muukalaisen matkassa...?

Itse olin englanninkielisiä tubettajia kuunneltuani pitänyt mahdollisena myös sitä, että tuo yksi heppu olisikin joku tulevista sormusaaveista tai Aragornia auttanut kuolleiden kuningas, mutta ehkä tuotantoyhtiöiden katsojapsykologiaan kuuluu se, ettei anneta sellaisia vihjeitä, jotka osoittautuvat valheellisiksi, koska sitten katsojat tuomitsisivat sarjan huonoksi. Interaktiivinen oikein arvaamisen riemu lienee monien mielestä palkitseva tunne.

Rytminmuutos oli melkoinen: tuntuu että viimeisessä jaksossa tapahtui paljon asioita turhankin tiivistetysti. Näillä olisi voinut herkutella pidempäänkin (juuri se, miten hienovaraisesti Sauron manipuloisi ja miten hän lopulta jäisi kiinni ja pakenisi) - nythän vain yhtäkkiä kaikki olikin ohi. Osassa alkujaksoista taas oli turhankin hidasta etenemistä. Ehkä tämä juonenkuljetus ryhdistyy tulevilla kausilla?
 
Viimeisessä jaksossa oli tapahtumakäänteitä niin, että hengästyä meinasin. Tuntui kuin ois ollut pidempi jakso kuin mitä olin, niin paljon ehti tapahtumia singahdella sinne sun tänne. Henkilöpaljastukset eivät ihan hirveästi yllättäneet, tuollaista oletinkin. Halbrand on sitäpaitsi ollut ns. hitokseen ärsyttävä tyyppi jo siitä asti kun ekan kerran lautalla kohtasimme.

Tää Sauroniksi tähtihemmoa luullut kolmikko jäi mulle vähän epäselväksi keitä ovat, ainakin näin iltasella kun yrittää viime voimillaan katsoa, kun ei vaan voi mennä nukkumaan ennen kuin on nähnyt.

Komealtahan tämä sarja näytti, siitä olen tyytyväinen. Jos heittäisin puristi-vaihteen päälle, voisi olla hieman eri näkemys, mutta kun olen valmis kestämään vaikka mitä päästäkseni taas Keski-Maahan, katson vähän sillä silmällä, että tämä oli keino eskapismin keinoin päästä kotiin. Kotiin... niin. Gondorin kuningattarena parasta tässä sarjassa oli kyllä se, että pääsin sukuni kotiin Númenoriin. Vaikka sarjassa ois muu aika vaan seisty päällään vaikka puhumatta mitään, niin se, että Númenor on vihdoin toteutettu nähtäväksi, korjaa mulle suurinpiirtein ihan kaiken, mitä saattaisin sarjassa arvostella. :heart:
 
Tästä niin samaa mieltä. ❤ Ja lisäksi täytyi kysyä teiniltä, mitä Elendilf oikein tarkoittaa 😳 😂🙈
 
Ylös