Maininnan arvoiset suomennokset

Jostakin kumman syystä suomennoksia usein haukutaan, lytätään tai mollataan. Varsinkin dubbauksia. Tälle vastapainoksi tuli mieleeni tämmöinen keskustelu: nostaa toisien tietoisuuteen poikkeuksellisen onnistuneita suomennoksia tai dubbauksia. Eri mieltäkin jonkun toisen kanssa toki saa olla...

Lähiajoilta mieleeni muistuu selvästi Yotsuba&!-manga. Sen suomennos on erittäin onnistunut, englanninkielinen versio tuntuu suorastaan kömpelöltä jos sitä vahingossa eksyy vähänkään vertailemaan (kuten satuin tekemään). Alkuperäistä en valitettavasti pysty lukemaan, joten en siltä kantilta pysty vertaamaan suomennoksen onnistuneisuutta.

En tiedä englanninkielisestäkään, mutta juuri äsken laskin kyseisen opuksen käsistäni ja ihan ilokseen sitä luki. Ei ollut yhtään kökömpi suomennos.

Olen antanut kehua itselleni Pottereiden suomennoksia. En tiedä ovatko oikeasti niin erinomaisia, mutta tarpeeksi hyviä että tätini ei missään nimessä halua ostaa Ruotsinkielisiä vaikka asuu Ruotsissa. Ja sain sen käsityksen että ihan yleensäkin Pottereiden suomennokset olisivat hyviä. Ja tottahan se on, että sieltä löytyy paljon todella uskomattomia ja hienosti oivallettuja nimiä asioille joille ei ennen ole edes ollut sanaa.

Heti kun luin topicin otsikon, tuli mieleen Potterit. Niissäkin kun on kaikenmaailman loitsuja ja "taikamaailman" asioita ja sanoja, niin hyvin on kyllä suomennettu ne kaikki. On siinä vaan ollu työtä.

Taru Sormusten Herrasta tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhe kääntyy loistaviin suomennoksiin. Sitä tuskin kuitenkaan tarvitsee erityisesti nostaa kenenkään tietoisuuteen.

Yliopistolla englanninopettajamme kehui kovasti Aku Ankkoja. Ne on kuulemma käännetty niin loistavan elävälle ja moniulotteiselle kielelle verrattuna vaisuihin alkuteksteihin, että hän käytti niitä apuna aikoinaan suomea opetellessaan.

Onnistuneet kirosanojen ja solvausten käännökset tulevat ensimmäisenä mieleen, mikä on onnetonta, sillä ensiksimainittuja ei täällä suvaita. Pitänee käyttää asteriskeja.

Rankka päivä -elokuvassa erään poliisin esimies yrittää napata alaisensa uroteosta kunnian esteltyään tätä ensin joka käänteessä. Hänestä oli myös epäilyttävää, ettei poliisi, vanhempi virkamies, halunnut käyttää f-sanaa. Niinpä kun esimies tv-kameroiden loisteessa kiitti alaistaan hyvästä työstä, tämä vastasi "F*** you, sir! F*** you very much!" Versiosta riippuen tämä on käännetty parillakin onnistuneella tavalla. "Kiitti v***sti!" oli ensimmäinen näkemäni ja "Haista sinä ylikomisario p****!" oli toinen. Loistavaa työtä molemmilta suomentajilta!

Star Trek III: The Search for Spock -leffassa konepäällikkö Scotty ei juuri arvostanut upouuden Excelsior-tähtialuksen avuliaita hissejä. Dialogia imdb:n lainaussivulta:
Elevator voice: Level, please.
Scotty: Transporter room.
Elevator voice: Thank you.
Scotty: [under breath] Up your shaft.

Scottyn mutistu solvaus oli suomennettu "Vedä kuiluus", joka tavoitti alkuperäisen hengen hyvin.

Isilmírë sanoi:

Yliopistolla englanninopettajamme kehui kovasti Aku Ankkoja. Ne on kuulemma käännetty niin loistavan elävälle ja moniulotteiselle kielelle verrattuna vaisuihin alkuteksteihin, että hän käytti niitä apuna aikoinaan suomea opetellessaan.

Click to expand...

Vaikka ainakin Don Rosan alkutekstit ovat nekin mielestäni varsin sujuvaa ja luovaa kieltä, ovat akkarien suomennokset tosiaan noin yleensä ottaen erinomaisen tasokkaita - siinä määrin, että sen viikottaisen lehden jaksaa aina lukea vaikka käsikirjoitukset ovat ö-luokkaa ja piirrosjälkikin aniharvoin yltää yli b:n. Käsikirjoitusten ö-luokkaisuus kyllä vihjaisi, ettei kielikään lie kummoista alunperin ollut.

Don Rosa -tarinassa "Olla kuin ei olisikaan" Aku kössii kaaran(sa) vaihtoehtotodellisuudessa ja poliisin virkaa toimittava karhukoplalainen kuuluttaa poliisiradioon: "Villiankka matalalennossa itään kuumalla punalullalla!"
Tähän verbaalivolttiin ei suinkaan yllä alkuteksti, sinänsä ihan kelvollisen elävä sekin: "Wild duck heading east in a stolen convertible!"

Pottereiden suomennoksia en minä taas kykene kokonaisuutena ylistämään, vaikka toki onnistuneita ratkaisujakin kirjasarjasta kosolti löytyy (esimerkiksi Tylypahka on varsin oiva käännös, McGarmiwa taas... noh, karmivan huono).

Sukkelin kohdalleni sattunut leffatekstitys oli elokuvassa "Sideways". Englanniksi päähenkilöltä kysytään (sanatarkasti en muista), että ethän soittanut kännissä entiselle vaimolle, "You did not drink and dial!"

Suomennos fraasille "drink and dial" joka on tietenkin muunnos fraasista "drink and drive" eli rattijuoppous, oli suomennettu luurijuoppoudeksi. Juoppona luurilla vaikkei sentään ratissa.

Olenkin elokuvan jälkeen toivonut pääseväni viljelemään "luurijuoppoa", mutta sekä minä että ympäristöni käyttäydymme liian hyvin jotta luurijuoppoudesta pääsisi koskaan puhumaan.

Terry Pratchettin kirjojen suomennokset ovat loistavia. Ehkä hiukan enemmän pidän Marja Sinkkosen suomennoksista, esim. Viikatemies ja Karjupukki, mutta kyllä Mika Kivimäenkin suomennokset ovat hauskaa luettavaa.
(Nämä kaksi kääntäjää ovat suomentaneet ne kirjat jotka omasta hyllystäni löytyy, joten en voi vannoa etteikö suomentajia olisi useampiakin.)

Kaikista kirjoista jotka olen koskaan lukenut, on kaksi yltänyt kielelliseltä ilmaisultaan huomattavasti muita ylemmäs. Kirjat ovat Gabriel García Márquezin Patriarkan syksy sekä Julio Cortázarin Ruutuhyppelyä. Kirjojen kieli on varmasti ollut jo lähtökohtaisesti erinomaista - siitä en osaa muuten kuin kirja-arvosteluiden perusteella sanoa mitään. Espanjan lukuni eivät ole vielä kyllin pitkällä moisien teoksien lukemiseen.

Kirjat ovat rakenteiltaan hyvin omanlaisensa. Ensimainittu on nobel-kirjailijan mammuttilauseistaan kuulu teos, joka kertoo saman despootin tarinan kuusi kertaa, joka kerta eri näkökulmasta katsottuna. Lauseet saattavat kirjassa venyä jopa kaksi-kolmisivuisiksi, ja pilkkua on käytetty taitaen. Lauseiden pituudesta huolimatta odotettavissa olevaa kerronnan epäselkeyttä ei juurikaan synny, vaan tarina etenee loistavan soljuvasti, todennäköisesti paremmin kuin mitä se tavallisella välimerkityksellä tekisi. Sanavalinnat ovat taiturimaisia, ja esimerkiksi englanninkieliseen käännökseen verrattuna tarina nimenomaan kulkee sujuvammin, ja se myös kuulostaa hyvältä. Kirjan on suomentanut ennen kaikkea etelä-amerikkalaisen kirjallisuuden kääntämisessä kunnostautunut Pentti Saaritsa (hänen työtään on mm. Jorge Luis Borgesin oiva novellikokoelma Hiekkakirja)

Toinen kirja taas muodostaa lähes täydellisen vastakohdan ensimmäiselle. Kirja on muistinvaraisesti n. 500-sivuinen, ja se koostuu reilusta 140 kappaleesta. Heti alussa kirjailija tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: lue joko ensimmäiset 73 kappaletta järjestyksessä, tai noudata vaihtoehtoista järjestystä, johon sisältyy kaikki 140+ kappaletta. (Eikö ole itsestään selvää kumman ratkaisun tekee?)
Kirja on monesta kohtaa melko korkealentoista tekstiä, mutta onnistuu silti pitämään otteessaan ihan tavallisen naapurin eskonkin. Se johtuu (uskoakseni) juuri käännöstyön taituruudesta - kaikki osuu kohdalleen, ja on juuri sellaista kuin teoksen tyyli vaatii. Aivan kuten Patriarkan syksykin. Kääntäjä on Anu Partanen, joka - kappas vain - on kääntänyt myös paljon Aku Ankan Taskukirjoja.