Makasiinimiitti 29.5.2016 klo 14

TÄMÄN ON ILMOITTAUTUMINEN. ÄÄNESTYKSEN POHJALTA TEHDÄÄN PÖYTÄVARAUS SUOSITUMMALLE PÄIVÄLLE.


  • Total voters
    13
No meillä on sitten yksi ylimääräinen paikka jos joku vielä intoutuu lähtemään ;)
 
Jaa-a, jos mä joutuisin ajamaan sinne yksikseni, niin taitaisin itsekin jättää väliin. Eli uusia helsinkiläisiä ilmoittautumaan mukaan!
 
Olisikos Tampereelta Vesilahdelle ja takaisin minkälaisia kyytimahdollisuuksia? Lempäälään voisin varmaan tulla bussilla tai junalla, mutta siitä eteenpäin on hankalampaa.
 
Minusta on vahvasti alkanut tuntua, että perun osaltani osallistumiseni, koskapa pk-seudulta ei ole muita tulossa. Matka on turhan pitkä yksin ajaa Hämeenlinnaankin saakka.
 
Minäkin perun, oleminen ja liikkuminen tällä hetkellä sen verran hankalaa.
 
Toivottavasti saadaan väkeä tilalle ettei tarvitsisi niin montaa peruutusta soitella sinne :(
Kointähti, vaikka ei ihan matkanvarrelle osu niin jos et muuten pääse niin tehdään vaikka me kiekka sitä kautta.
 
Last edited:
Hoplaa, yksi autollinen lisää Tampereelta. (ja varaamani paikka tietyn tamperelaisperheen autossa on täten vapaa toisille!) Kointähdellä on nyt suorastaan valinnanvaraa kyydeistä.

Tällä hetkellä Hallilasta lähtevässä autossa mukana minä (ja paljon koirankarvaa) ja Vampirelady, joka täten myös ilmoittautuu makasiinimittiin.
 
Haa, nyt voin kilpailuttaa kyytejä! :grin: Jospa kuitenkin valitsisin Hallilan pirssin suoriltaan, jotta perheauto pysyisi perheautona. Käymmekö myös Hallilan pitseriassa hakemassa matkaevästä? :p
 
Pahoittelut, rain check meidän auton osallistumiselle. Avomussu olikin kuulemma juuri sinä viikonloppuna harkinnut kotiseutureissua ja tarvitsisi auton (tulkitsin liian pikaisesti "eiköhän"-vastauksen "kyllä"-vastaukseksi). Mutta mikäli kotiseutureissu ei siirry muualle, niin piffaan vaikka pirssin Lempäälän asemalta Vesilahteen kun minun säätämisestäni tämä johtuu.
 
En oikein hahmota, montako paikkaa on varattu ja montako peruttu, mutta ilmeisesti pöydässä olisi edelleen tilaa? Minuahan tapahtuma sinänsä kiinnostaisi, en ole vain oikein muistanut ja jaksanut komittoitua hyvissä ajoin (toisin kuin aina yleensä!). Mutta jos tilaa on, niin voisin tuppautua johonkin tamperelaiseen autoon.
 
Halti mahtuu mukaan :)

Edit. Tässä vielä osallistujalista jos yhtään olen enää kartalla.

Eli yhdeksän olisi nyt täynnä.
+ Mushu. Onko Vorlon tai Dalek tulossa?
 
Last edited:
Ei oteta, kun on päikkäriaika ja vaari ja mummu on mökillä lähellä :)
 
Ehkä näitä voi satunnaisen epäsäännöllisesti jaksamisen ja inspiraation mukaan järjestää jatkossakin :) Ehkä joku kerta myös uskalletaan hiippailla Lammasniemen pihaan nostalgisoimaan.
 
Kiitos idean äidille, Jaamarille! Minulla oli hauskaa ja nautin niin pitsasta, jäätelöstä kuin seurastakin. :)
 
Ylös