Nyt on sitten Barcelona nähty ihan omin silmin. Matka meni pienistä ennakkohuolehtimisista huolimatta hyvin, ja jalkakysymyskin ratkesi ilman suurempia harmeja, Helsinki-Vantaalla eivät hälyttimet edes vinkaisseet, liekö syynä ollut se, että äiti sanoi virkailijalle jalasta, kun paperit kuitenkin unohtuivat lähtötohinassa kansioonsa. Barcelonassa, matkalla laihtunut minä,(?) jalka sitten piipitti, ja siinä sitten poliisitädin tarkistukseen, ja sitten sai mennä.
Barcelonassa asustelimme rauhallisessa hotellihuoneessa, suurkaupungin äänet kuuluivat, mutta eihän voi vaatiakaan mitään hiirenhiljaisia huoneita. Etäisyydet hoituivat näppärästi metrolla, kaikista varotoimista huolimatta yhdestä metrosta oli pakko perääntyä kun hissiä ei kerrassan ollut mailla halmeilla. Bussiakin oppi käyttämään, kiitos neuvojan, joka vaivautui neuvomaan ensin yhteen bussiin, ja sitten vielä vaihtobussiin. Tuo ihan esimerkkinä. Katalonialaiset, ja varmaan espanjalaiset yleensä, ovat auttavaista väkeä. Jos henkilö ymmärsi edes vähän englantia, jolla äiti kyseli neuvoa, neuvoja tuli, ensimmäisenä päivänä muuan herrasmiesryhmä, ynnä vanhempi rouvashenkilö, tuli ihan kysymättä kysymään tarvítsimmeko apua, ja herrat neuvoivat rouvan jatkettua matkaansa minne meidän piti mennä, ja kaks kertaa joku tuli neuvomaan metropysäkillä miten pääsi eteenpäin.
Ja ai että se katalonialainen/iberialainen ruoka oli hyvää.
Ja mitä liikennekäyttäytymiseen tulee, niin espanjalainen ajotyyli on selkeästi maltillisempaa kuin olin luullut. Paitsi moottoriteillä, joilla meno oli varsinaista rallia. Mutta siltikään teillä ei tapahtunut sen dramaattisempia asioita, kuin että joku töräytti joskus autontorvea ohjatakseen muuta liikennettä, ei niinkään moittiakseen niinkuin täällä tuntuisi joskus olevan tapana toimia. Yhden ainoan kerran pääkatu la Rambla oli tukossa, ja silloin torvet kyllä kuuluivat kolmenmetrin päähän, mutta ei sekään mitään vakavaa ollut, vanhukset vain osoittivat mieltään, ja poliisi oli hetkessä ohjaamassa liikennetä sireenien avulla. Ja jos kotimaassa jalankukija voi yleensä kulkea teiden yli joutumatta perääntymään jonkun vauhtihirmun edestä, niin Barcelonassa ei varmasti liikuttu mihinkään ennen kuin viimeinenkin kävelijä tai pyöräilijä oli saanut kantapäänsä turvaan ja palannut omalle puolelleen tietä.
Skootteristeilla tuntui olevan ihan omat tapansa puikkelehtia milloin mistäkin rakosesta esille skoottereineen, mutta hekin varoivat tarkasti tulemasta liian lähelle kävelijöitä tai pöräilijöitä.
Ihan omana lukunaan voi mainita paikalliset taksit, kokemuksesta voin sanoa tiivistäen, että taksikuskit vaikuttaisivat olevan puheliaita ja ystävällisiä. Ja ajavan yhtenä liikennesääntöjä noudattavana salamana määränpäähänsä. Käytimme tosin taksia vain kerran, mutta on sekiun jonkinlaista kokemusta asiasta.
Pienen sivumaininnaan ansaitsevat poliisit, joita tuntui olevan vastassa joka kolmannen korttelin päässä.
Törmäinpä kerran poliisiin itsekin, kun olimme Ramblala katsomassa katutaiteilijan yhden miehen teatteriesitystä kävelijäparkojen päätyessä osaksi näytelmään mukaan. No, poliisit sitten ilmeisesti käskivät arvoisan katutaiteilijan, joka sivumennen sanoen oli ihan hyvä esiintymään, jatkaa ystävällisesti matkaansa, ja esitystä pällistellyt väkijoukko hajotettiin. Muutenkin Barcelonassa viranomaiset tuntuivat olevan hyvin läsnä kaupunkialueilla, eikä taskuvarkaista näkynyt vilaustakaan (onneksi).
(Tästä tekstistä tuli hirviömäisen pitkä luettava, mutta olkoon
)